Uutiset
60-vuotias Fera juhlii koko vuoden
Kevään alussa Topteam-Areenalla on raumalaisille pesäpallofaneille tarjolla harvinaista herkkua, kun superpesisjoukkue Kankaanpään Maila kohtaa Ulvilan Pesä-Veikot Otanlahdessa 5.5.
Kevään alussa Topteam-Areenalla on raumalaisille pesäpallofaneille tarjolla harvinaista herkkua, kun superpesisjoukkue Kankaanpään Maila kohtaa Ulvilan Pesä-Veikot Otanlahdessa 5.5.
Raumalainen pesäpalloseura Fera täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Seura perustettiin 7.4.1958 silloin ajankohtaiseen tarpeeseen löytää yhteiset perusteet hyvälle, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä tukevalle urheilemiselle. Yhteisöllisyys ohjaa edelleen perinteisen, mutta nuorekkaan 60-vuotiaan seuran toimintaa.Vahva juniorityö on tänä päivänä Feran toiminnan perusta. Feralaiset pelaavat ainoana seurana Suomessa jokaisella sarjaportaalla tyttöjen ja naisten pesäpalloa. Juniorityön ja Superpesiksen yhteistyö on poikkeuksellisen vahvaa Ferassa - se on pohja seuran identiteetille ja se luo myös taloudellisesti kannattavat raamit. Yhteistyö näkyy käytännössä esimerkiksi laadukkaana pelaajapolkuna, joka takaa seuran omille kasvateille suoran tien juniorijoukkueista aina Superpesistasolle asti.Feran superpesisjoukkueessa 2018 on nähtävissä pelaajapolun tuloksia. Joukkue on nuori ja nälkäinen haastaja ensi kesän Superpesispeleissä.Kausi alkaa kahdella huippuottelulla Feran 60-vuotisjuhlavuosi näkyy eri tapahtumissa ympäri vuoden. Päätapahtuma on syntymäpäivänä 7.4. vietettävä 60-vuotisjuhla seuraväen kesken. 5.5. nähdään Raumalla poikkeuksellisesti myös miesten huippupesäpalloa, kun Satakunnan aluemestaruusottelussa Kankaanpään Mailan superpesisjoukkue haastaa Ulvilan Pesä-Veikot. Naisten puolella vastaavasta tittelistä taistelevat Fera ja Pesäkarhut. Satakunnan mestaruusotteluihin on yleisöllä vapaa pääsy.12.5. juostaan ensimmäistä kertaa Raumanmeren maraton ja 13.–15.7. vietetään juhlavuoden peliviikonloppua, jolloin kaikki seuran joukkueet pelaavat Otanlahdessa.Perinteitä ja uusia tuulia60-vuotias aito raumalainen seura haluaa kunnioittaa juhlavuotenaan myös kotikaupunkinsa Rauman perinteitä. Seuran uusissa tuulipuvuissa näkyy tyyliteltyä pitsiä. Yhteisöllisyyttä korostaa se, että kaikki seuran joukkueet G-junioreista edustusjoukkueeseen kantavat yhtenäisiä verryttelyasuja tulevalla kaudella.Juhlavuonna myös Feran toimistolla tapahtuu: toiminnanjohtaja Hannele Töyrylä-Jokinen väistyy maaliskuussa tehtävästään. Osa-aikaisena toimistosihteerinä 12.3. tehtävänsä aloittanut Miia Rajala ottaakin ”Hansun” pestin hoitaakseen.- Nyt on aika siirtyä uusiin haasteisiin työelämässä. Aikani toiminnanjohtajana on ollut erittäin antoisaa ja jatkankin Feran toiminnassa yhä B1-joukkueen taustajoukoissa huoltajana. Lisäksi jatkan ottelutapahtumatiimissä, Töyrylä-Jokinen sanoo.Muutokset eivät vaikuta Feran toimiston aukioloaikoihin, vaan ovi on avoinna totuttuun tapaan tiistaisin 14-17 ja keskiviikkoisin 10-13. Seura hakee parhaillaan juniorivalmennuspäällikköä. Kokopäiväisen pestin päävastuualueisiin kuuluu muun muassa seuran pelaajapolun kehittäminen ja organisointi. Lisätietoja: Sanna-Leena Jokinen, Fera ry:n hallituksen puheenjohtaja, puh: 044-251 7245
60-vuotias Fera juhlii koko vuoden
Kevään alussa Topteam-Areenalla on raumalaisille pesäpallofaneille tarjolla harvinaista herkkua, kun superpesisjoukkue Kankaanpään Maila kohtaa Ulvilan Pesä-Veikot Otanlahdessa 5.5.
Kevään alussa Topteam-Areenalla on raumalaisille pesäpallofaneille tarjolla harvinaista herkkua, kun superpesisjoukkue Kankaanpään Maila kohtaa Ulvilan Pesä-Veikot Otanlahdessa 5.5.

Raumalainen pesäpalloseura Fera täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Seura perustettiin 7.4.1958 silloin ajankohtaiseen tarpeeseen löytää yhteiset perusteet hyvälle, lasten ja nuorten kasvua ja kehitystä tukevalle urheilemiselle. Yhteisöllisyys ohjaa edelleen perinteisen, mutta nuorekkaan 60-vuotiaan seuran toimintaa.
Vahva juniorityö on tänä päivänä Feran toiminnan perusta. Feralaiset pelaavat ainoana seurana Suomessa jokaisella sarjaportaalla tyttöjen ja naisten pesäpalloa. Juniorityön ja Superpesiksen yhteistyö on poikkeuksellisen vahvaa Ferassa - se on pohja seuran identiteetille ja se luo myös taloudellisesti kannattavat raamit. Yhteistyö näkyy käytännössä esimerkiksi laadukkaana pelaajapolkuna, joka takaa seuran omille kasvateille suoran tien juniorijoukkueista aina Superpesistasolle asti.
Feran superpesisjoukkueessa 2018 on nähtävissä pelaajapolun tuloksia. Joukkue on nuori ja nälkäinen haastaja ensi kesän Superpesispeleissä.
Kausi alkaa kahdella huippuottelulla
Feran 60-vuotisjuhlavuosi näkyy eri tapahtumissa ympäri vuoden. Päätapahtuma on syntymäpäivänä 7.4. vietettävä 60-vuotisjuhla seuraväen kesken. 5.5. nähdään Raumalla poikkeuksellisesti myös miesten huippupesäpalloa, kun Satakunnan aluemestaruusottelussa Kankaanpään Mailan superpesisjoukkue haastaa Ulvilan Pesä-Veikot. Naisten puolella vastaavasta tittelistä taistelevat Fera ja Pesäkarhut. Satakunnan mestaruusotteluihin on yleisöllä vapaa pääsy.
12.5. juostaan ensimmäistä kertaa Raumanmeren maraton ja 13.–15.7. vietetään juhlavuoden peliviikonloppua, jolloin kaikki seuran joukkueet pelaavat Otanlahdessa.
Perinteitä ja uusia tuulia
60-vuotias aito raumalainen seura haluaa kunnioittaa juhlavuotenaan myös kotikaupunkinsa Rauman perinteitä. Seuran uusissa tuulipuvuissa näkyy tyyliteltyä pitsiä. Yhteisöllisyyttä korostaa se, että kaikki seuran joukkueet G-junioreista edustusjoukkueeseen kantavat yhtenäisiä verryttelyasuja tulevalla kaudella.
Juhlavuonna myös Feran toimistolla tapahtuu: toiminnanjohtaja Hannele Töyrylä-Jokinen väistyy maaliskuussa tehtävästään. Osa-aikaisena toimistosihteerinä 12.3. tehtävänsä aloittanut Miia Rajala ottaakin ”Hansun” pestin hoitaakseen.
- Nyt on aika siirtyä uusiin haasteisiin työelämässä. Aikani toiminnanjohtajana on ollut erittäin antoisaa ja jatkankin Feran toiminnassa yhä B1-joukkueen taustajoukoissa huoltajana. Lisäksi jatkan ottelutapahtumatiimissä, Töyrylä-Jokinen sanoo.
Muutokset eivät vaikuta Feran toimiston aukioloaikoihin, vaan ovi on avoinna totuttuun tapaan tiistaisin 14-17 ja keskiviikkoisin 10-13. Seura hakee parhaillaan juniorivalmennuspäällikköä. Kokopäiväisen pestin päävastuualueisiin kuuluu muun muassa seuran pelaajapolun kehittäminen ja organisointi.
Lisätietoja:
Sanna-Leena Jokinen, Fera ry:n hallituksen puheenjohtaja, puh: 044-251 7245
B-tytöt alkulohkonsa kakkosena lopputurnaukseen
Feran B-tytöt lunastivat paikkansa ikäluokkansa lopputurnaukseen Raumalla 3.3. järjestetyssä B-tyttöjen halli-SM-alkuturnauksessa.
Lopputurnaus la 17.3 Porissa alkaa Feran osalta klo 9:45 Rauma-Helsinki

Joni Järvisen suojatit sijoittuivat lopulta turnauksessa toiseksi, vaikka helpolla jatkopaikka ei irronnutkaan. Vasta lauantain viimeinen, kotiutuslyöntikisaan asti venynyt ottelu Porin Pesäkarhuja vastaan ratkaisi Feran kohtalon.
- Rauman hallin melko hidas alusta ja joukkueiden hyvä ulkopelaaminen tekivät sisäpelistä vaikeaa. Tosin sisällä pelimme ei kulkenut kuten toivoin, mutta meidän rahkeemme riittävät paljon parempaan, mitä alkuturnauksessa nähtiin, pelinjohtaja Järvinen kommentoi.
Rauman alkuturnauksen voitti Hämeenkyrön Räpsä, joka siis myös nähdään lopputurnauksessa Porissa 17.-18.3. Kisaemäntä Pesäkarhuilla on lopputurnaukseen automaattinen osallistumisoikeus, joten kaikkiaan Talviharjoitteluhallissa pelatun D-lohkon joukkueista nähdään Porissa kolme.
- Räpsän tiesin olevan tänä vuonna kova. Pesäkarhut tulevat parantamaan pelaamistaan lopputurnaukseen, varsinkin, kun sairastupa tyhjenee, Järvinen analysoi.
- Ulkopelin suhteen meidän joukkueen päälinjat ovat melko selvillä, sisäpelin lukkoa lähdetään nyt aktiivisesti avaamaan ensi viikkoa varten. Toivon, että pelaisimme lopputurnauksessa ehjästi ja rohkeasti, hän linjaa ja toteaa, että turnauksen kaikki joukkueet ovat täysin voitettavissa.
Fera kohtaa lopputurnauksen alkulohkossaan Siilinjärven, Roihun ja Kempeleen.
B-tyttöjen lopputurnauksessa 17.-18.3. pelaavat Fera, Porin Pesäkarhut, Tyrnävän Tempaus, Helsingin Roihu, Siilinjärven Pesis, Jyväskylän Kirittäret, Kempeleen Kiri ja Hämeenkyrön Räpsä.
Feran pelit lopputurnauksessa Porissa:
La 17.3
klo 9:45 Rauma - Helsinki
klo 16:45 Kempele - Rauma
Su 18.3
klo 9:45 Siilinjärvi - Rauma
klo 15:00 pronssiottelu
klo 17:00 Finaali
Fera ry
Superpesisjoukkueemme etsii huoltajaa
Haluaisitko juuri Sinä olla tärkeä osa superpesisjoukkueemme arkea tulevalla kaudella?
Haluaisitko juuri Sinä olla tärkeä osa superpesisjoukkueemme arkea tulevalla kaudella?
- Oletko aina halunnut päästä kiertämään Suomea hyvässä seurassa?
- Vai heräiletkö öisin miettimään, millaista olisi vaihtaa piikkareiden piikit tai täyttää juomapullot?
- Osaatko pitää tavarat järjestyksessä ja siedätkö urheilun tuoksua?
Jos vastasit yllä oleviin kysymyksiin kyllä, saatat olla juuri etsimämme henkilö. Feran naisten superpesisjoukkue etsii riveihinsä uutta huoltajaa.Ensi kesänä, juuri sinulla, on mahdollisuus löytää itsesi Otalahden pesiskentältä kotijoukkueen verkkareissa.Emme vaadi hakijalta mitään tiettyä koulutusta, mutta hyvä huumorintaju ja rautaiset hermot katsotaan eduksi. Tässäkin tehtävässä näemme, että porilaisuus on enemmän uhka kuin mahdollisuus.Jos haluat lisätietoja tai kiinnostuit tehtävästä ota yhteyttä! Lisätietoja:Tuomo PekkalaPuh. 0407739477
Superpesisjoukkueemme etsii huoltajaa
Haluaisitko juuri Sinä olla tärkeä osa superpesisjoukkueemme arkea tulevalla kaudella?
Haluaisitko juuri Sinä olla tärkeä osa superpesisjoukkueemme arkea tulevalla kaudella?

- Oletko aina halunnut päästä kiertämään Suomea hyvässä seurassa?
- Vai heräiletkö öisin miettimään, millaista olisi vaihtaa piikkareiden piikit tai täyttää juomapullot?
- Osaatko pitää tavarat järjestyksessä ja siedätkö urheilun tuoksua?
Jos vastasit yllä oleviin kysymyksiin kyllä, saatat olla juuri etsimämme henkilö. Feran naisten superpesisjoukkue etsii riveihinsä uutta huoltajaa.
Ensi kesänä, juuri sinulla, on mahdollisuus löytää itsesi Otalahden pesiskentältä kotijoukkueen verkkareissa.
Emme vaadi hakijalta mitään tiettyä koulutusta, mutta hyvä huumorintaju ja rautaiset hermot katsotaan eduksi. Tässäkin tehtävässä näemme, että porilaisuus on enemmän uhka kuin mahdollisuus.
Jos haluat lisätietoja tai kiinnostuit tehtävästä ota yhteyttä!
Lisätietoja:
Tuomo Pekkala
Puh. 0407739477
B-tytöt alkulohkonsa kakkosena lopputurnaukseen
Feran B-tytöt lunastivat paikkansa ikäluokkansa lopputurnaukseen Raumalla 3.3. järjestetyssä B-tyttöjen halli-SM-alkuturnauksessa.
Lopputurnaus la 17.3 Porissa alkaa Feran osalta klo 9:45 Rauma-Helsinki
Feran B-tytöt lunastivat paikkansa ikäluokkansa lopputurnaukseen Raumalla 3.3. järjestetyssä B-tyttöjen halli-SM-alkuturnauksessa.Lopputurnaus la 17.3 Porissa alkaa Feran osalta klo 9:45 Rauma-Helsinki
Joni Järvisen suojatit sijoittuivat lopulta turnauksessa toiseksi, vaikka helpolla jatkopaikka ei irronnutkaan. Vasta lauantain viimeinen, kotiutuslyöntikisaan asti venynyt ottelu Porin Pesäkarhuja vastaan ratkaisi Feran kohtalon.- Rauman hallin melko hidas alusta ja joukkueiden hyvä ulkopelaaminen tekivät sisäpelistä vaikeaa. Tosin sisällä pelimme ei kulkenut kuten toivoin, mutta meidän rahkeemme riittävät paljon parempaan, mitä alkuturnauksessa nähtiin, pelinjohtaja Järvinen kommentoi.Rauman alkuturnauksen voitti Hämeenkyrön Räpsä, joka siis myös nähdään lopputurnauksessa Porissa 17.-18.3. Kisaemäntä Pesäkarhuilla on lopputurnaukseen automaattinen osallistumisoikeus, joten kaikkiaan Talviharjoitteluhallissa pelatun D-lohkon joukkueista nähdään Porissa kolme.- Räpsän tiesin olevan tänä vuonna kova. Pesäkarhut tulevat parantamaan pelaamistaan lopputurnaukseen, varsinkin, kun sairastupa tyhjenee, Järvinen analysoi.- Ulkopelin suhteen meidän joukkueen päälinjat ovat melko selvillä, sisäpelin lukkoa lähdetään nyt aktiivisesti avaamaan ensi viikkoa varten. Toivon, että pelaisimme lopputurnauksessa ehjästi ja rohkeasti, hän linjaa ja toteaa, että turnauksen kaikki joukkueet ovat täysin voitettavissa.Fera kohtaa lopputurnauksen alkulohkossaan Siilinjärven, Roihun ja Kempeleen.B-tyttöjen lopputurnauksessa 17.-18.3. pelaavat Fera, Porin Pesäkarhut, Tyrnävän Tempaus, Helsingin Roihu, Siilinjärven Pesis, Jyväskylän Kirittäret, Kempeleen Kiri ja Hämeenkyrön Räpsä.Feran pelit lopputurnauksessa Porissa:La 17.3klo 9:45 Rauma - Helsinkiklo 16:45 Kempele - RaumaSu 18.3klo 9:45 Siilinjärvi - Raumaklo 15:00 pronssiotteluklo 17:00 Finaali Fera ry
Naisten turnauksen arpavoittoja noudettavissa toimistolta
Osa arpavoitoista jäi lunastamatta turnauksen aikana. Palkinnot on lunastettavissa voittavaa arpalipuketta vastaan Feran toimistolta Urheilukatu 13.
Osa arpavoitoista jäi lunastamatta turnauksen aikana. Palkinnot on lunastettavissa voittavaa arpalipuketta vastaan Feran toimistolta Urheilukatu 13.
Lunastamattomat palkinnot Baiks tuotepaketti: Sininen arpa numero 4Baiks tuotepaketti: Valkoinen arpa numero 32Kontion kakkulahjakortti: Vihreäraitainen arpa numero 14
Naisten turnauksen arpavoittoja noudettavissa toimistolta
Osa arpavoitoista jäi lunastamatta turnauksen aikana. Palkinnot on lunastettavissa voittavaa arpalipuketta vastaan Feran toimistolta Urheilukatu 13.
Osa arpavoitoista jäi lunastamatta turnauksen aikana. Palkinnot on lunastettavissa voittavaa arpalipuketta vastaan Feran toimistolta Urheilukatu 13.
Lunastamattomat palkinnot
Baiks tuotepaketti: Sininen arpa numero 4
Baiks tuotepaketti: Valkoinen arpa numero 32
Kontion kakkulahjakortti: Vihreäraitainen arpa numero 14
Halli-SM alkuturnauksien ajan kausikorttikampanja paikkavarauksella
Varmista oma paikkasi Topteam-Areenalta lunastamalla kausikortti numeroidulla paikalla.
Kausikortilla sisäänpääsy myös molempiin Halli-SM alkuturnauksiin, su 25.2. Naisten Superpesis ja la 3.3. Tyttöjen Superpesis.
Varmista oma paikkasi Topteam-Areenalta lunastamalla kausikortti numeroidulla paikalla.Kausikortilla sisäänpääsy myös molempiin Halli-SM alkuturnauksiin, su 25.2. Naisten Superpesis ja la 3.3. Tyttöjen Superpesis.
*135€ aikuiset (norm. 145€) S-etu -5€.*115€ eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet (norm. 125€) S-etu -5€sis. Naisten Superpesiksen ja Ykköspesiksen runkosarjan sekä tyttöjen Superpesiksen runko- ja jatkosarjan ottelut, Feran jäsenmaksun sekä numeroidun paikanKampanjahinta voimassa 25.2. – 3.3.2018!Myynti ja paikkavaraus lipunmyynnistä halliturnauksissa sekä Feran toimistolta aukioloaikoina Toimisto avoinna tiistaisin klo 14-17 ja keskiviikkoisin klo 10-13.Urheilukatu 13, p. 044 546 5225
Halli-SM alkuturnauksien ajan kausikorttikampanja paikkavarauksella
Varmista oma paikkasi Topteam-Areenalta lunastamalla kausikortti numeroidulla paikalla.
Kausikortilla sisäänpääsy myös molempiin Halli-SM alkuturnauksiin, su 25.2. Naisten Superpesis ja la 3.3. Tyttöjen Superpesis.
Varmista oma paikkasi Topteam-Areenalta lunastamalla kausikortti numeroidulla paikalla.
Kausikortilla sisäänpääsy myös molempiin Halli-SM alkuturnauksiin, su 25.2. Naisten Superpesis ja la 3.3. Tyttöjen Superpesis.

*135€ aikuiset (norm. 145€) S-etu -5€.
*115€ eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet (norm. 125€) S-etu -5€
sis. Naisten Superpesiksen ja Ykköspesiksen runkosarjan sekä tyttöjen Superpesiksen runko- ja jatkosarjan ottelut, Feran jäsenmaksun sekä numeroidun paikan
Kampanjahinta voimassa 25.2. – 3.3.2018!
Myynti ja paikkavaraus lipunmyynnistä halliturnauksissa sekä Feran toimistolta aukioloaikoina
Toimisto avoinna tiistaisin klo 14-17 ja keskiviikkoisin klo 10-13.
Urheilukatu 13, p. 044 546 5225
Tule meille töihin - Fera hakee kesätyöntekijöitä!
Fera hakee kahta yli 16- vuotiasta nuorta (synt. -02 tai aikaisemmin) kesätyöntekijää sekä pesiskoulun rehtoria, joka toimii pesiskoulun ja korttelipesiksen vastuuohjaajana.
Fera hakee kahta yli 16- vuotiasta nuorta (synt. -02 tai aikaisemmin) kesätyöntekijää sekä pesiskoulun rehtoria, joka toimii pesiskoulun ja korttelipesiksen vastuuohjaajana.

Kaikki Feran kesätyöntekijät ovat ohjaajina kesäkuussa järjestettävässä pesiskoulussa. Kesätyöntekijät tulevat myös toimimaan ohjaajina kesän aikana järjestettävissä Lady-pesiksessä sekä Korttelipesis-toiminnassa. Työ sisältää myös toimistotyötä sekä muissa tapahtumissa avustamista.
Työ painottuu kesä - heinäkuulle. Työtunteja ohjaajille kerääntyy yhteensä noin 120 tuntia.
Kesätyöntekijät koulutetaan tehtäviinsä ja he saavat ohjausta ja neuvontaa myös käytännön työssä.
Kesätyöntekijöillä on tuntipalkka (7,50€ / tunti). Palkka maksetaan tehdystä työstä työtuntien mukaan.
Kesätyöntekijäksi pyrkivän tulee tehdä kirjallinen hakemus. Hakemuksessa tulee ilmetä hakijan nimi, syntymäaika, osoitetiedot, aikaisempi ohjaajakokemus, ohjaajakoulutukset, sekä perustelut miksi haluaa kyseessä olevaan tehtävään. Hakemuksessa voi ilmoittaa mahdollisuuden oman auton käyttöön.
Palauta työhakemuksesi viimeistään 4.3.2018 mennessä joko Feran toimistoon, Urheilukatu 13, 26100 Rauma tai sähköpostilla fera(at)fera.fi
Ohjaajat valitaan tehtäviin maaliskuun alussa ja valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Hannele Töyrylä-Jokinen, 044 231 5706 , hannele.toyryla-jokinen(at)fera.fi
Tule meille töihin - Fera hakee kesätyöntekijöitä!
Fera hakee kahta yli 16- vuotiasta nuorta (synt. -02 tai aikaisemmin) kesätyöntekijää sekä pesiskoulun rehtoria, joka toimii pesiskoulun ja korttelipesiksen vastuuohjaajana.
Fera hakee kahta yli 16- vuotiasta nuorta (synt. -02 tai aikaisemmin) kesätyöntekijää sekä pesiskoulun rehtoria, joka toimii pesiskoulun ja korttelipesiksen vastuuohjaajana.

Kaikki Feran kesätyöntekijät ovat ohjaajina kesäkuussa järjestettävässä pesiskoulussa. Kesätyöntekijät tulevat myös toimimaan ohjaajina kesän aikana järjestettävissä Lady-pesiksessä sekä Korttelipesis-toiminnassa. Työ sisältää myös toimistotyötä sekä muissa tapahtumissa avustamista.Työ painottuu kesä - heinäkuulle. Työtunteja ohjaajille kerääntyy yhteensä noin 120 tuntia.Kesätyöntekijät koulutetaan tehtäviinsä ja he saavat ohjausta ja neuvontaa myös käytännön työssä.Kesätyöntekijöillä on tuntipalkka (7,50€ / tunti). Palkka maksetaan tehdystä työstä työtuntien mukaan.Kesätyöntekijäksi pyrkivän tulee tehdä kirjallinen hakemus. Hakemuksessa tulee ilmetä hakijan nimi, syntymäaika, osoitetiedot, aikaisempi ohjaajakokemus, ohjaajakoulutukset, sekä perustelut miksi haluaa kyseessä olevaan tehtävään. Hakemuksessa voi ilmoittaa mahdollisuuden oman auton käyttöön.Palauta työhakemuksesi viimeistään 4.3.2018 mennessä joko Feran toimistoon, Urheilukatu 13, 26100 Rauma tai sähköpostilla fera(at)fera.fiOhjaajat valitaan tehtäviin maaliskuun alussa ja valituille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Hannele Töyrylä-Jokinen, 044 231 5706 , hannele.toyryla-jokinen(at)fera.fi
Superpesis ja Nelonen Media solmivat mittavan televisiosopimuksen
Kotimaisen huippupesäpallon ystäviä hemmotellaan tulevina vuosina laajalla tv-tarjonnalla. Superpesis Oy ja Nelonen Media ovat sopineet Superpesiksen tv-oikeuksista kausille 2018-2021. Uusi sopimus pitää sisällään niin miesten kuin naistenkin pääsarjaottelut.

Tuttuun tapaan Ruutu+ tarjoaa vähintään 70 monikameratuotannollista ottelulähetystä, jotka jakaantuvat miesten ja naisten otteluiden kesken. Viime kaudella lanseerattu ja loistavan vastaanoton saanut Fanikamera tulee kattamaan kaikki muut ottelut, joten kokonaistarjonta kasvaa yli sadalla ottelulla aikaisempiin vuosiin. Perinteiset Itä-Länsi-kamppailut lähetetään maksutta Nelosella. – Tämä sopimus on iso askel eteenpäin huippupesäpallon medianäkyvyydessä. Erityisen iloinen olen naisten Superpesiksen roolin kasvusta sekä Nelonen Median sitoutumisesta pitkään ja tavoitteelliseen yhteistyöhön lajimme näkyvyyden nostamisessa. Sopimus takaa meille työrauhan näiltä osin tuleviksi vuosiksi ja antaa hyvän pohjan toimintamme kehittämiseksi markkinoinnin ja sponsorimyynnin osalta, kertoo Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi. – Superpesis vahvistaa ja monipuolistaa Ruudun tarjontaa entisestään: meillä on kotimaisen palloilun ystäville huippukatsottavaa ympäri vuoden. Olemme erittäin iloisia päästessämme välittämään kansallispelin intohimoisille seuraajille otteluita näin kattavalla tarjonnalla ja täten vastaamaan kentältä tulleisiin pyyntöihin, kommentoi Nelonen Median urheilutuotannoista vastaava johtaja Jussi Suvanto. Varsinainen Superpesis-kausi Suomessa alkaa keskiviikkona 9. toukokuuta, niin miesten kuin naistenkin osalta. Miesten Superpesiksessä pelaa 14 ja naisten puolella 11 joukkuetta. Runkosarjassa pelataan yhteensä molemmissa sarjoissa yli 400 peliä. Lisätietoa:Arto Ojaniemi, Pesäpalloliitto arto.ojaniemi@pesis.fiJussi Suvanto, Nelonen Media, jussi.suvanto@nelonenmedia.fi ***Antti KallioSuomen Pesäpalloliitto ryViestintäpäällikköantti.kallio@pesis.fi+358-43 210 0396
Superpesis ja Nelonen Media solmivat mittavan televisiosopimuksen
Kotimaisen huippupesäpallon ystäviä hemmotellaan tulevina vuosina laajalla tv-tarjonnalla. Superpesis Oy ja Nelonen Media ovat sopineet Superpesiksen tv-oikeuksista kausille 2018-2021. Uusi sopimus pitää sisällään niin miesten kuin naistenkin pääsarjaottelut.
Kotimaisen huippupesäpallon ystäviä hemmotellaan tulevina vuosina laajalla tv-tarjonnalla. Superpesis Oy ja Nelonen Media ovat sopineet Superpesiksen tv-oikeuksista kausille 2018-2021. Uusi sopimus pitää sisällään niin miesten kuin naistenkin pääsarjaottelut.
Tuttuun tapaan Ruutu+ tarjoaa vähintään 70 monikameratuotannollista ottelulähetystä, jotka jakaantuvat miesten ja naisten otteluiden kesken. Viime kaudella lanseerattu ja loistavan vastaanoton saanut Fanikamera tulee kattamaan kaikki muut ottelut, joten kokonaistarjonta kasvaa yli sadalla ottelulla aikaisempiin vuosiin. Perinteiset Itä-Länsi-kamppailut lähetetään maksutta Nelosella.
– Tämä sopimus on iso askel eteenpäin huippupesäpallon medianäkyvyydessä. Erityisen iloinen olen naisten Superpesiksen roolin kasvusta sekä Nelonen Median sitoutumisesta pitkään ja tavoitteelliseen yhteistyöhön lajimme näkyvyyden nostamisessa. Sopimus takaa meille työrauhan näiltä osin tuleviksi vuosiksi ja antaa hyvän pohjan toimintamme kehittämiseksi markkinoinnin ja sponsorimyynnin osalta, kertoo Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi.
– Superpesis vahvistaa ja monipuolistaa Ruudun tarjontaa entisestään: meillä on kotimaisen palloilun ystäville huippukatsottavaa ympäri vuoden. Olemme erittäin iloisia päästessämme välittämään kansallispelin intohimoisille seuraajille otteluita näin kattavalla tarjonnalla ja täten vastaamaan kentältä tulleisiin pyyntöihin, kommentoi Nelonen Median urheilutuotannoista vastaava johtaja Jussi Suvanto.
Varsinainen Superpesis-kausi Suomessa alkaa keskiviikkona 9. toukokuuta, niin miesten kuin naistenkin osalta. Miesten Superpesiksessä pelaa 14 ja naisten puolella 11 joukkuetta. Runkosarjassa pelataan yhteensä molemmissa sarjoissa yli 400 peliä.
Lisätietoa:
Arto Ojaniemi, Pesäpalloliitto arto.ojaniemi@pesis.fi
Jussi Suvanto, Nelonen Media, jussi.suvanto@nelonenmedia.fi
***
Antti Kallio
Suomen Pesäpalloliitto ry
Viestintäpäällikkö
Kaikille avoin Roope Korhosen lyöntikoulutus helmikuussa
Fera järjestää Raumalla B-D -ikäisille suunnatun lyöntikoulutuksen lauantaina 10.2.2018, jonka vetäjänä toimii miesten Superpesiksen hallitseva lyöjäkuningas Roope Korhonen. Ilmoittautuminen on nyt auki ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Ilmoittautuminen sulkeutuu paikkojen täytyttyä tai viimeistään ti 6.2.Ilmoittautuminen: https://www.fera.fi/juniorit/ilmoittautuminen-valmennukseen/
Kaikille avoin Roope Korhosen lyöntivalmennus - helmikuu, osa 2
- Raumalla la 10.2.2018 klo 13:30-15:30- Uotilan palloiluhalli - Sippolankuja 1, Rauma- Toinen osa keskittyy lyhyisiin taitolyönteihin- Suunnattu B-D -ikäisille lähialueen junioreille- 2 tunnin lyöntivalmennus Roope Korhosen vetämänä- Hinta 50€/valmennus LisätietojaHannele Töyrylä-Jokinenhannele.toyryla-jokinen@fera.fi044 231 5706
Kaikille avoin Roope Korhosen lyöntikoulutus helmikuussa
Fera järjestää Raumalla B-D -ikäisille suunnatun lyöntikoulutuksen lauantaina 10.2.2018, jonka vetäjänä toimii miesten Superpesiksen hallitseva lyöjäkuningas Roope Korhonen. Ilmoittautuminen on nyt auki ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Fera järjestää Raumalla B-D -ikäisille suunnatun lyöntikoulutuksen lauantaina 10.2.2018, jonka vetäjänä toimii miesten Superpesiksen hallitseva lyöjäkuningas Roope Korhonen. Ilmoittautuminen on nyt auki ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen sulkeutuu paikkojen täytyttyä tai viimeistään ti 6.2.
Ilmoittautuminen: https://www.fera.fi/juniorit/ilmoittautuminen-valmennukseen/
Kaikille avoin Roope Korhosen lyöntivalmennus - helmikuu, osa 2
- Raumalla la 10.2.2018 klo 13:30-15:30
- Uotilan palloiluhalli - Sippolankuja 1, Rauma
- Toinen osa keskittyy lyhyisiin taitolyönteihin
- Suunnattu B-D -ikäisille lähialueen junioreille
- 2 tunnin lyöntivalmennus Roope Korhosen vetämänä
- Hinta 50€/valmennus
Lisätietoja
Hannele Töyrylä-Jokinen
hannele.toyryla-jokinen@fera.fi
044 231 5706
Fera etsii uusia tekijöitä!
Haluatko mukaan Suomen seuratuimman naispalloilusarjan pariin? Etsimme nyt uusia tekijöitä tiimiimme. Fera hakee joukkoonsa tiedottajia, kuvaajia ja juniorivalmentajia sekä vahvistusta ottelutapahtumien läpiviemiseen.

Fera on vuonna 1958 perustettu, nykyään nais- ja tyttöpesäpallon erikoisseura. Fera viettää vuonna 2018 seuran 60-vuotista taivalta.
Naisten Superpesistä pelaava edustusjoukkueemme esiintyy juhlavuotena jälleen Feran logolla ja väreissä. Lisäksi seuralla on joukkue kaikkien juniori-ikäluokkien lisäksi kaikilla naisten tasoilla.
Mitä me etsimme?
Etsimme talkoolaisia ottelutapahtumiin, tiedottajia ja kuvaajia raportoimaan otteluistamme sekä juniorivalmentajia tärkeään kasvatustyöhön. Osallistut mahdollisuuksiesi mukaan. Sorvataan yhdessä juuri sinulle sopiva rooli.
Tiedottaja
Sinun tehtävänäsi on ensisijaisesti uutisointi ja tiedonvälitys. Teet otteluennakoita ja -raportteja sekä mahdollisesti muita juttuja. Edellytämme sinulta suomen kielen osaamista ja yhdessä sovittujen juttujen hoitamista. Saat myös vapauden toteuttaa itseäsi.
Valokuvaaja
Sinun tehtävänäsi on ensisijaisesti osallistua kuvakoosteiden tekemiseen. Sinulla on urheilukuvaamiseen sopiva kamerakalusto. Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä kuvaajana, oli tavoitteesi sitten harrastuksessa tai jossakin koerkeammalla.
Juniorivalmentaja
Sinun tetävänäsi on ensisijaisesti osallistua valmentajan roolissa ikäkausijoukkueen harjoitus- ja ottelutapahtumiin. Tarjoamme mahdollisuuden kehittyä valmentajana ja lupaamme kouluttaa tarpeen mukaan.
Mitä me tarjoamme?
Innostavan ja omaa osaamistasi kehittävän ympäristön ja yhteen hiileen puhaltavan talkootiimin. Fera ei maksa tekijöille palkkaa, sillä seura pyörii vahvalla vapaaehtoispohjalla. Tehtävää suorittaessa saat ilmaisen sisäänpääsyn otteluihin.
Lisätietoja
Sanna-Leena Jokinen
044 251 7245
sannaleena.jokinen@outlook.com

Fera toivottaa hyvää juhlavuotta 2018!
Vuonna 2018 vietämme Feran 60-vuotisjuhlavuotta. Tuleva vuosi on täynnä erilaisia tapahtumia, joista kerromme lähiaikoina lisää. Seuraa siis sosiaalisen median kanaviamme @FeraRauma ja kotisivujamme fera.fi

Facebook - @FeraRauma
Instagram - @FeraRauma
Twitter - @FeraRauma
YouTube - @FeraRauma