Uutiset

Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Arto Felin Superin valmennusryhmään

Arto Felin liittyy Feran Superpesisjoukkueen valmennusryhmään yksivuotisella sopimuksella.

Arto Felin liittyy Feran Superpesisjoukkueen valmennusryhmään yksivuotisella sopimuksella.

Felin on Kinnarin Pesiksen kasvatti, mutta raumalaistui jo vuonna 2004. Hän toimi Ferassa eri valmennus- ja johtotehtävissä vuosien ajan, viimeksi vuonna 2011 Superpesisjoukkueen viuhkassa. Tulevalla kaudella Felinin rooli tulee olemaan Superpesisjoukkueen valmennustiimissä yhdessä Tuomo Pekkalan ja Petri Kulmalan kanssa.- Haluamme isomman valmennustiimin, kuin viime kaudella. Näin saamme pelaajille yksilöllisempää valmennusta. Mielestäni isompi valmennustiimi on nykyaikaa, taustoittaa Tuomo Pekkala.- Kiva päästä taas sorvin ääreen tuttuun ympäristöön. Tume (Tuomo Pekkala) koki tarvitsevansa apuja ja minun oli helppo lähteä mukaan, onhan meillä yhteistä historiaa jo 90-luvun alusta kun pelasimme Tuomon kanssa samassa joukkueessa, kertoo Arto Felin.Edellisellä kaudella Felinin on saattanut nähdä Eurajoen Veikkojen miesten joukkueen pelinjohtajana sekä Topteam-Areenan lehtereillä seuraamassa naispesistä.- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Arto liittyy valmennustiimiimme. Hänen kauttaan saamme valmennusrinkiä isommaksi ja pelaajille kovempia sekä parempia harjoituksia. Artolla on vuosien kokemus ja rutkasti näkemystä naispesäpalloilusta, Pekkala jatkaa- Pyrin sen avun antamaan jota haluttiin, toivottavasti minusta on hyötyä niin joukkueelle kuin pelaajille. Roolini on erilainen kuin ennen, kun saadaan tammikuun alussa hommat käyntiin, en epäile ettei ne hoituisi. Pitää vain löytää oma lokero joukkueesta, Felin pohtii.Felin siirtyi valmennustehtävistä syrjään 2011 kauden jälkeen, keskittyäkseen siviilielämäänsä. Paluun viukan varteen hän teki viime kaudella. Pesäpallo pysyi kuitenkin mukana kokoajan, eikä kiinnostus pesikseen missään vaiheessa hävinnyt. Koostuuhan Felinin ystäväpiiri paljolti pesiksen kautta syntyneistä kaveruussuhteista.- Kiinnostus pesikseen on pysynyt yllä kokoajan, kun minulla on paljon kavereita lajin parissa. On sitä tullut muutamia autettuakin pesishommissa. Olen mielestäni hyvin perillä viimeaikojen tapahtumista pesiksen saralla.- Viime kauden visiitti Eurajoen miesten joukkueeseen oli erilainen kokemus. Minulla on nyt toisenlainen mahdollisuus olla mukana kuin 2011, niin elämäntilanteen kuin roolinkin kautta, päättää Felin. 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Arto Felin Superin valmennusryhmään

Arto Felin liittyy Feran Superpesisjoukkueen valmennusryhmään yksivuotisella sopimuksella.

Arto Felin liittyy Feran Superpesisjoukkueen valmennusryhmään yksivuotisella sopimuksella.

Felin on Kinnarin Pesiksen kasvatti, mutta raumalaistui jo vuonna 2004. Hän toimi Ferassa eri valmennus- ja johtotehtävissä vuosien ajan, viimeksi vuonna 2011 Superpesisjoukkueen viuhkassa. Tulevalla kaudella Felinin rooli tulee olemaan Superpesisjoukkueen valmennustiimissä yhdessä Tuomo Pekkalan ja Petri Kulmalan kanssa.

- Haluamme isomman valmennustiimin, kuin viime kaudella. Näin saamme pelaajille yksilöllisempää valmennusta. Mielestäni isompi valmennustiimi on nykyaikaa, taustoittaa Tuomo Pekkala.

- Kiva päästä taas sorvin ääreen tuttuun ympäristöön. Tume (Tuomo Pekkala) koki tarvitsevansa apuja ja minun oli helppo lähteä mukaan, onhan meillä yhteistä historiaa jo 90-luvun alusta kun pelasimme Tuomon kanssa samassa joukkueessa, kertoo Arto Felin.

Edellisellä kaudella Felinin on saattanut nähdä Eurajoen Veikkojen miesten joukkueen pelinjohtajana sekä Topteam-Areenan lehtereillä seuraamassa naispesistä.

- Olen erittäin tyytyväinen siihen, että Arto liittyy valmennustiimiimme. Hänen kauttaan saamme valmennusrinkiä isommaksi ja pelaajille kovempia sekä parempia harjoituksia. Artolla on vuosien kokemus ja rutkasti näkemystä naispesäpalloilusta, Pekkala jatkaa

- Pyrin sen avun antamaan jota haluttiin, toivottavasti minusta on hyötyä niin joukkueelle kuin pelaajille. Roolini on erilainen kuin ennen, kun saadaan tammikuun alussa hommat käyntiin, en epäile ettei ne hoituisi. Pitää vain löytää oma lokero joukkueesta, Felin pohtii.

Felin siirtyi valmennustehtävistä syrjään 2011 kauden jälkeen, keskittyäkseen siviilielämäänsä. Paluun viukan varteen hän teki viime kaudella. Pesäpallo pysyi kuitenkin mukana kokoajan, eikä kiinnostus pesikseen missään vaiheessa hävinnyt. Koostuuhan Felinin ystäväpiiri paljolti pesiksen kautta syntyneistä kaveruussuhteista.

- Kiinnostus pesikseen on pysynyt yllä kokoajan, kun minulla on paljon kavereita lajin parissa. On sitä tullut muutamia autettuakin pesishommissa. Olen mielestäni hyvin perillä viimeaikojen tapahtumista pesiksen saralla.

- Viime kauden visiitti Eurajoen miesten joukkueeseen oli erilainen kokemus. Minulla on nyt toisenlainen mahdollisuus olla mukana kuin 2011, niin elämäntilanteen kuin roolinkin kautta, päättää Felin.

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Toimisto hiljenee joulunviettoon

Toimisto on suljettuna 22.12.17-1.1.18

Toimisto on suljettuna 22.12.17-1.1.18

Toimiston väki taas paikalla ti 2.1. eteenpäin.Rauhallista Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2018!   

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Toimisto hiljenee joulunviettoon

Toimisto on suljettuna 22.12.17-1.1.18

Toimisto on suljettuna 22.12.17-1.1.18

Toimiston väki taas paikalla ti 2.1. eteenpäin.

Rauhallista Joulunaikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2018!

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Daniela Tanhua luopui puheenjohtajuudesta - Feran uudeksi puheenjohtajaksi Sanna-Leena Jokinen

Kuusi edellistä kautta seuran puheenjohtajana toiminut Daniela Tanhua luopui puheenjohtajuudesta 12 hallitusvuoden jälkeen. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi nousee Sanna-Leena Jokinen.

Kuusi edellistä kautta seuran puheenjohtajana toiminut Daniela Tanhua luopui puheenjohtajuudesta 12 hallitusvuoden jälkeen. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi nousee Sanna-Leena Jokinen.

- Fera on kehittynyt seurana huikesti Daniela Tanhuan puheenjohtajakauden aikana, sanoo uusi puheenjohtaja Sanna-Leena Jokinen.- Daniela on tehnyt pitkän sekä uskomattoman työn seuran eteen ja siinä on suuret saappaat joita ei yksi ihminen pysty täyttämään. Lähdemmekin uuden hallituksen kanssa yhdessä täyttämään tätä suurta aukkoa. Onneksemme Daniela on luvannut jakaa omaa tietotaitoaan meille jatkossakinAiemmin Sanna-Leena Jokinen on toiminut seurassa muun muassa junnutiimivastaavana sekä ottelutapahtumissa monissa eri tehtävissä, joten seuran toimintatavat ovat Jokiselle jo entuudestaan tuttuja.- Lähden suurella mielenkiinnolla viemään seuraamme eteenpäin yhdessä kaikkien feralaisten kanssa, Sanna-Leena päättää. 

Hallitukseen uusia tuulia

 Sanna-Leena Jokisen lisäksi hallituksen muodostavat varapuheenjohtaja Marko Lomppi, ottelutapahtumavastaava Miia Akkanen, jäsenet Timo Rajala ja Hannu Toivonen sekä uusina mediavastaava Toni Lehtinen, edustuksesta vastaava Jarkko Nieminen, juniorivalmennusvastaava Miska Tervo ja PR&hankintavastaava Irene Villanen. Daniela Tanhuan mielestä nyt oli oikea aika muutokselle.- Päätin 12 vietetyn hallitusvuoden - joista kuusi puheenjohtajana – jälkeen siirtyä sivuun. Nämä vuodet on antaneet minulle henkilökohtaisesti paljon. Olen tutustunut lukuisin feralaisiin ja nauttinut monesta, monesta hienosta hetkestä pesäpallon parissa, mutta nyt oli aika antaa tilaa uudistukselle. Minussa sykkii edelleen suuri Fera sydän. Toimin jatkossakin aktiivisena seuralaisena, mm. Ykkösen/B1 joukkueejohtajana, ottelutapahtumatiimin ja taloustiimin jäsenenä.- Kiitos teille näistä vuosista! Pesiskentällä nähdään!, toivottaa Daniela Tanhua. Lisätietoja:Feran puheenjohtajaSanna-Leena Jokinen044 251 7245sannaleena.jokinen@outlook.com 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Daniela Tanhua luopui puheenjohtajuudesta - Feran uudeksi puheenjohtajaksi Sanna-Leena Jokinen

Kuusi edellistä kautta seuran puheenjohtajana toiminut Daniela Tanhua luopui puheenjohtajuudesta 12 hallitusvuoden jälkeen. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi nousee Sanna-Leena Jokinen.

Kuusi edellistä kautta seuran puheenjohtajana toiminut Daniela Tanhua luopui puheenjohtajuudesta 12 hallitusvuoden jälkeen. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi nousee Sanna-Leena Jokinen.

- Fera on kehittynyt seurana huikesti Daniela Tanhuan puheenjohtajakauden aikana, sanoo uusi puheenjohtaja Sanna-Leena Jokinen.

- Daniela on tehnyt pitkän sekä uskomattoman työn seuran eteen ja siinä on suuret saappaat joita ei yksi ihminen pysty täyttämään. Lähdemmekin uuden hallituksen kanssa yhdessä täyttämään tätä suurta aukkoa. Onneksemme Daniela on luvannut jakaa omaa tietotaitoaan meille jatkossakin

Aiemmin Sanna-Leena Jokinen on toiminut seurassa muun muassa junnutiimivastaavana sekä ottelutapahtumissa monissa eri tehtävissä, joten seuran toimintatavat ovat Jokiselle jo entuudestaan tuttuja.

- Lähden suurella mielenkiinnolla viemään seuraamme eteenpäin yhdessä kaikkien feralaisten kanssa, Sanna-Leena päättää.

Hallitukseen uusia tuulia

Sanna-Leena Jokisen lisäksi hallituksen muodostavat varapuheenjohtaja Marko Lomppi, ottelutapahtumavastaava Miia Akkanen, jäsenet Timo Rajala ja Hannu Toivonen sekä uusina mediavastaava Toni Lehtinen, edustuksesta vastaava Jarkko Nieminen, juniorivalmennusvastaava Miska Tervo ja PR&hankintavastaava Irene Villanen.

Daniela Tanhuan mielestä nyt oli oikea aika muutokselle.

- Päätin 12 vietetyn hallitusvuoden - joista kuusi puheenjohtajana – jälkeen siirtyä sivuun. Nämä vuodet on antaneet minulle henkilökohtaisesti paljon. Olen tutustunut lukuisin feralaisiin ja nauttinut monesta, monesta hienosta hetkestä pesäpallon parissa, mutta nyt oli aika antaa tilaa uudistukselle. Minussa sykkii edelleen suuri Fera sydän. Toimin jatkossakin aktiivisena seuralaisena, mm. Ykkösen/B1 joukkueejohtajana, ottelutapahtumatiimin ja taloustiimin jäsenenä.

- Kiitos teille näistä vuosista! Pesiskentällä nähdään!, toivottaa Daniela Tanhua.

Lisätietoja:

Feran puheenjohtaja

Sanna-Leena Jokinen
044 251 7245
sannaleena.jokinen@outlook.com

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Vahvistuksia kokoonpanoon ja valmennukseen - Lehtinen ja Kulmala Feraan yksivuotisilla sopimuksilla

Viime syksynä Pesäkarhujen riveissä SM-hopeaa saavuttanut Meea Lehtinen palaa Raumalle kahden Porissa vietetyn kauden jälkeen. Tuomo Pekkalan aisapariksi kiinnitettiin puolestaan Petri Kulmala.

Viime syksynä Pesäkarhujen riveissä SM-hopeaa saavuttanut Meea Lehtinen palaa Raumalle kahden Porissa vietetyn kauden jälkeen. Tuomo Pekkalan aisapariksi kiinnitettiin puolestaan Petri Kulmala.

Porilaislähtöinen Meea Lehtinen nähtiin edellisen kerran raumalaisväreissä kaudella 2015, joka päättyi Lukon pronssijuhliin. Niin polttolinjassa kuin etukentälläkin viihtyvä Lehtinen on tärkeä vahvistus etenkin Feran ulkopeliin, mutta mailan varressakin onnistumisprosentti on hyvällä tasolla. Lehtisen liityttyä joukkueen vahvuuteen Feran pelaajasopimusten määrä nousi 14:ään. 

Ihan välittömästi Lehtinen ei kuitenkaan Feran täkyyn tarttunut.

- Sähköpostin vaihtelua käytiin kyllä puolin ja toisin, mutta pääsimme lopulta yhteisymmärrykseen. Mukava tulla takaisin Raumalle pelaamaan, hän toteaa.

Vaikka seura ja kaupunki olivat naiselle entuudestaan tuttuja, ei montaa tuttua naamaa ensi kauden joukkueessa ole.

- Miia (Tervonen), Karoliina (Koski), Kati (Tanhua) ja Tilda (Tuomi) ovat entuudestaan minulle tuttuja, muut ovat uusia kasvoja minulle, Lehtinen sanoo.

- On toisaalta mukavaa aloittaa muihin tutustuminen ja joukkueenhengen luominen puhtaalta pöydältä.

”Messin” pääasiallinen rooli sisäpelissä on vaihtaja. Lehtinen debytoi naisten Superpesiksessä vuonna 2010 ja kaiken kaikkiaan pääsarjatason otteluita 25-vuotiaalle liikuntaneuvojalle ja hierojalle on kertynyt halli-SM-pelit mukaanlukien 192 kappaletta. Nuori ja perusvarma pelaaja tuo joukkueeseen paljon lisää kaivattua urheilullisuutta.

Joukkueen kokeineimpiin Superpesispelaajiin kuuluva Lehtinen aikoo alusta alkaen toimia esimerkkinä nuoremmille pelikavereilleen ja ottaa vastuuta niin sisä- kuin ulkopelissäkin. 

Koska Lehtinen raapusti nimensä sopimuspaperiin vasta eilen tiistaina, ei hän ole vielä ottanut osaa joukkueen yhteisiin treeneihin. Odotuksia kuitenkin hänellä jo on ensi kauden kotiotteluita ajatellen.

- Toiveena on tietenkin saada katsomot täyteen. Mitä parempi tunnelma yleisössä, sitä parempi fiilis on myös kentällä.

Feran kakkospelinjohtajana nähdään ensi kaudella Petri Kulmala, joka on aikaisemmin toiminut viuhkan varressa Turku-Pesiksessä. Kaarinassa asuva Kulmalan työparina toimii viime kauden tapaan Feran pääasiallinen pelinjohtaja Tuomo Pekkala.

Iloiset talkoolaiset haravointipuuhissa

Seuran perinteiset syystalkoot vietettiin mukavassa syyskelissä, pieni sadekuuro ei paljon tahtia hiljentänyt!

Seuran perinteiset syystalkoot vietettiin mukavassa syyskelissä, pieni sadekuuro ei paljon tahtia hiljentänyt!

Iloinen tekemisen meininki oli seuran perinteisissä syystalkoissa Aarnkarissa sekä Villa Talbossa la 4.11. aamupäivällä, kun n. 130 feralaista teki puhdasta jälkeä pudonneista lehdistä ja katkenneista oksista. Talkoisiin osallistuivat kaikki seuran joukkueet G-junnuista Superin pelaajiin, taustajoukkoineen!

Kiitos supertehokas talkooväki sekä Aarnkarin ja Villa Talbon väki talkoot päättäneistä tarjoiluista!

Feran kauden 2017 palkinnot on jaettu

Seuran vuoden pelaajana palkittiin Eeva Mäki-Maukola, vuoden pelinjohtajana Juho Luoma ja vuoden valmentajana Riku Rosendahl

Seuran vuoden pelaajana palkittiin Eeva Mäki-Maukola, vuoden pelinjohtajana Juho Luoma ja vuoden valmentajana Riku Rosendahl

Jaetut palkinnot kokonaisuudessaan:

Naisten Super

Vuoden Sisäpelaaja Eeva Mäki-Maukola

Vuoden Ulkopelaaja Laura Toikkanen

Vuoden Pelaaja Karoliina Koski

Naisten  Ykköspesis

Vuoden Sisäpelaaja Janika Lipsula

Vuoden Ulkopelaaja Venla Tanhua

Vuoden Pelaaja Heini Viitanen

Naisten Suomensarja

Vuoden Sisäpelaaja Sonja Töyrylä

Vuoden Ulkopelaaja Riina Juntti

Vuoden Pelaaja Jessika Sihvonen

Naisten Maakuntasarja

Vuoden Sisäpelaaja Milla Sirviö

Vuoden Ulkopelaaja Elli Nikkonen

Vuoden Pelaaja Anu Lähdeniemi

B1

Vuoden Sisäpelaaja Tinja Töyrylä

Vuoden Ulkopelaaja Henna Suominen

Vuoden Pelaaja Jasmin Andreasen

B2

Vuoden Sisäpelaaja Henriikka Raes

Vuoden Ulkopelaaja Emma Junnila

Vuoden Pelaaja Aino Tanhua

C1

Vuoden Sisäpelaaja Teresa Saarinen

Vuoden Ulkopelaaja Janina Säikkä

Vuoden Pelaaja Ella Kuusisto

C3

Hyvä Pelikaveri Julia Lomppi

Vuoden Kehittyjä Salli Lehtonen

Vuoden Pelaaja Riina Korri

D1

Hyvä Pelikaveri Mikaela Mattila

Vuoden Kehittyjä Nea Lamppu

Vuoden Pelaaja Maria Hannula

D2

Hyvä Pelikaveri Iida Haakana

Vuoden Kehittyjä Oona Mäkinen

Vuoden Pelaaja Linda Alapeteri

E1

Hyvä Pelikaveri Nea Kartano

Vuoden Kehittyjä Anni Pulkkinen

Vuoden Pelaaja Elviira Andreasen

E2

Hyvä Pelikaveri Nella Kaunonen

Vuoden Kehittyjä Maiju Mukkala

Vuoden Pelaaja Sohvi Palomäki

F1

Tsemppari Iida ja Nelli Mäenpää

Hyvä Pelikaveri Annika Mäkinen

Ahkera Harjoittelija Malva Mattila

F2

Tsemppari Tyyni Savolainen

Hyvä Pelikaveri Sofia Siivonen

Ahkera Harjoittelija Siiri Koukkari

G

kaikille mitalit

Feran Vuoden Pelaaja Eeva Mäki-Maukola

Vuoden Raumalainen pesisteko D3 menestys leirillä ja sarjassa

Vuoden pelinjohtaja Juho Luoma

Vuoden pesisperhe Tervot; Miska, Katja, Iida ja Mira

Vuoden valmentaja Riku Rosendahl

Vuoden talkoolainen Toni Lehtinen

Vuoden juniorivalmentaja Henna Viitanen

Esimerkillinen junnupelaaja Jemina Akkanen

Fera asenne Joukkueenjohtajat

Vuoden tuomari Julia Lomppi

Feran superpesisjoukkueeseen kaksi uutta sopimusta

Fera on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Joukkueeseen liittyvät 1+1 mallisilla sopimuksilla Tilda Tuomi ja Laura Pohjola.

Fera on solminut kaksi uutta pelaajasopimusta. Joukkueeseen liittyvät 1+1 mallisilla sopimuksilla Tilda Tuomi ja Laura Pohjola.

Tilda Tuomi on Porin Pesäkarhujen kasvatti ja viimekaudella nuori ja lahjakas porilainen oli ykköspesiksen parhaimpia pelaajia iskien 22 ottelussa tehot: 5+23 lyötyä, 25 tuotua ja 120 kärkilyöntiä. Tulevana kesänä Tilda pääsee ensikertaa näyttämään taitonsa superpesistasolla.

Laura Pohjola on Muhoksen Pallo-Salamien kasvatti ja omaa nuoresta iästään huolimatta jo hyvän superpesiskokemuksen eli Laura on pelannut superpesistä Jyväskylässä, Vuokatissa ja Viinijärvellä sekä viimekaudella Oulun Lipottarissa. Viimekaudella Lipottarissa Laura pelasi 25 ottelua tehoilla: 2 lyötyä, 6 tuotua ja 57 kärkilyöntiä.

Feran superpesisjoukkueella on nyt 13 pelaajasopimusta ja joukkueeseen haetaan vielä 2-3 pelaajaa.

Fera ry

Roope Korhonen toimii Feran lyöntivalmentajana talven leirityksillä

Viime kaudella miesten Superpesiksen lyöjäkuninkuuden voittanut, 11 Suomen mestaruuden, Roope Korhonen liittyy Feran valmennukseen.

Viime kaudella miesten Superpesiksen lyöjäkuninkuuden voittanut, 11 Suomen mestaruuden, Roope Korhonen liittyy Feran valmennukseen.

Korhonen tulee kehittämään Raumalle lyöntivalmennusta C-tytöistä ylöspäin sekä kouluttamaan Feran valmentajia lyöntipuolen asioissa. Urallaan lähes 1000 juoksua lyönyt Korhonen tulee antamaan Feralle kauan kaivattua lyötipuolen erikoisosaamista. Valmennus tulee tapahtumaan pidennettyinä viikonloppuina talvikauden aikana.

Fera tulee antamaan myös lähialueen junioreille mahdollisuuden osallistua Roopen vetämiin treeneihin. Aikatauluista sekä muista asioista Fera tiedottaa sivuillaan myöhemmin.

Tervetuloa Feraan Roope!

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

2018 kausikortit myyntiin 30.10., kampanjahinta paikkavarauksella 19.12.saakka!

Varmista oma paikkasi kampanjahintaan Topteam-Areenalta marraskuun loppuun mennessä!

Varmista oma paikkasi kampanjahintaan Topteam-Areenalta marraskuun loppuun mennessä!

Kausikortti 2018 isänpäivälahjaksi ja pukinkonttiin!

Kampanjahinta 135€ (norm. 145€) S-etu -5€. 

sis. Naisten Superpesiksen ja Ykköspesiksen runkosarjan sekä tyttöjen Superpesiksen runko- ja jatkosarjan ottelut, Feran jäsenmaksun sekä numeroidun paikan

Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet 115€ (norm. 125€) S-etu -5€

Kampanjahinta voimassa 19.12. saakka!

Myynti ja paikkavaraus Feran toimistolta aukioloaikoina.

HUOM! Maksu vain KÄTEISELLÄ!

Kampanjan jälkeen myynti jatkuu normaalihinnoin!

Viime kaudella paikan varanneilla etuoikeus saman paikan varaukseen marraskuun loppuun saakka!

Toimisto avoinna tiistaisin klo 14-17 ja keskiviikkoisin klo 10-13. 
Urheilukatu 13, p. 044 546 5225

Sovittavissa myös muina aikoina!

Tutustu toimistolla samalla fanituotevalikoimamme ja tee löytöjä - lahjaksi, pukinkonttiin tai itselle!

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Rauman Lukon ja Feran yhteistyö jatkuu - Feralla ensi vuonna 60-vuotisjuhlakausi

Rauman Lukko ja Fera ry aloittivat markkinointiyhteistyön vuonna 2011. Tuolloin Feran naisten Superpesis-joukkue siirtyi käyttämään Rauman Lukon nimeä, logoa ja värejä.

Rauman Lukko ja Fera ry aloittivat markkinointiyhteistyön vuonna 2011. Tuolloin Feran naisten Superpesis-joukkue siirtyi käyttämään Rauman Lukon nimeä, logoa ja värejä.

Nyt solmitussa uudessa yhteistyösopimuksessa merkittävimpänä muutoksena edelliskausien sopimuksiin on se, että Feran edustusjoukkue ei pelaa enää Rauman Lukon nimellä eikä logolla. Lukon kausikorttilaisten vaihtokausikorttietu Feran edustuksen kotiotteluihin säilyy kuitenkin ennallaan.

Yhtenä merkittävänä syynä muutokseen on se, että vuonna 1958 perustettu Fera täyttää ensi vuonna 60 vuotta, eli kyseessä on seuran juhlakausi.

- Olemme tyytyväisiä uuteen yhteistyösopimukseen, jossa kausikorttilaistemme etu naisten Superpesis-joukkueen peleihin säilyy ennallaan. Fera on hieno ja perinteikäs seura, jonka hienoa pitkää historiaa tulee kunnioittaa. Uuden sopimuksen tarkoitus on jatkaa seurojen välisen yhteistyön kehitystä, Rauman Lukko Oy:n toimitusjohtaja Timo Rajala kertoo.

- On tärkeää, että tämänkaltainen eri lajien seurojen välinen yhteistyö jatkuu. Olennaisimmat osat tästä sopimuksesta liittyvät siihen, että me tulemme juhlistamaan 60-vuotista seuraamme Ferana, seuran omalla logolla. Samalla saamme kuitenkin jatkettua hyvää markkinointyhteistyötä, jossa molempien seurojen eri tahot kuten esimerkiksi kausikorttilaiset hyötyvät, Fera ry:n hallituksen puheenjohtaja Daniela Tanhua sanoo.

Rauman Lukon ja Fera ry:n uusi yhteistyösopimus kattaa vuoden 2018.

Lue myös:
Feran logoon päivityksiä

Materiaalisalkkuun

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feran logoon päivityksiä

7. huhtikuuta 1958 perustettu pesäpallon erikoisseura Fera juhlii tulevalla kaudella 60-vuotista taivaltaa. Juhlavuoden kunniaksi Fera palaa käyttämään omaa nimeä ja logoaan Naisten Superpesiksessä!

7. huhtikuuta 1958 perustettu pesäpallon erikoisseura Fera juhlii tulevalla kaudella 60-vuotista taivaltaa. Juhlavuoden kunniaksi Fera palaa käyttämään omaa nimeä ja logoaan Naisten Superpesiksessä!

Nimi juontaa Raumalla aikaisemmin nimillä fera ja feda pelattuun neljän maalin tyyppiseen pallopeliin.

Samalla Feran logoon tehdään pieniä muutoksia, kun logon Fera-teksti muuttuu valkoiseksi ja "since 1958"-teksti poistuu. Valkoisella pohjalla käytettäessä logon Fera-teksti säilyy edelleen mustana.

Lue myös:
Rauman Lukon ja Feran yhteistyö jatkuu - Feralla ensi vuonna 60-vuotisjuhlakausi

Materiaalisalkkuun

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feran Superpesisjoukkueeseen uusia pelaajasopimuksia

Fera on solminut kahdeksan uutta pelaajasopimusta koskien tulevaa Superpesiskautta.

Fera on solminut kahdeksan uutta pelaajasopimusta koskien tulevaa Superpesiskautta.

Fera on solminut kahdeksan uutta pelaajasopimusta koskien tulevaa superpesiskautta. Viimekauden superpesisjoukkueesta tulevan kauden joukkueessa jatkavat Karoliina Koski, Kati Tanhua, Tinja Töyrylä ja Janika Lipsula.

Uusia pelaajia Feran superpesisjoukkueessa ovat Vilma Mäkelä, Krista Fomin, Sini Haataja ja Sini Grip.

Vilma Mäkelä siirtyy Raumalle Jyväskylän Kirittäristä, jossa viimekaudella 17 pelatussa Superpesisottelussa syntyi tehot: 8 lyötyä, 2 tuotua ja 57 kärkilyöntiä. Krista Fomin pelasi myös menneen kauden Jyväskylän Kirittärissä ja 28 ottelussa syntyi tehot: 2+6 lyötyä, 18 tuotua ja 64 kärkilyöntiä. Vilman ja Kristan sopimukset ovat kaksivuotisia, joista toinen vuosi on optiovuosi.

Sini Haataja pelasi viimekauden B-tyttöjen hopeajoukkueessa ja tämän lisäksi Mynämäen Vesan ykköspesisjoukkueessa. Sini Grip pelasi viimekaudella naisten Suomensarjaa Oulunsalon Vasamassa. Haatajan ja Gripin sopimukset sisältävät try out -pykälän.

Joukkueen rakentaminen on vielä kesken ja sopimusneuvotteluita käydään vielä usean pelaajan kanssa.

Seuran tavoitteena on saada joukkue mahdollisimman valmiiksi marraskuun loppuun mennessä.

Fera ry 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Hallitseva Suomen mestari Rauman halli-SM-alkuturnaukseen

Fera sai järjestettäväkseen yhden naisten halli-SM-alkuturnauksista. Sunnuntaina 25. helmikuuta Rauman Talviharjoitteluhallissa pelattavaan turnaukseen saapuvat emäntäjoukkueen lisäksi hallitseva Suomen mestari Manse PP Tampereelta sekä sarjanousija Hyvinkään Tahko. Lopputurnaus pelataan maaliskuussa Tampereella.

Lohko A:

Lapua 11.2.2018
Lapuan Virkiä, Oulun Lipottaret, Kempeleen Kiri

Lohko B:

Pori 24.2.2018
Pesäkarhut Pori, Seinäjoen Maila-Jussit, Lappajärven Veikot

Lohko C:

Rauma 25.2.2018
Rauman Lukko, Manse PP, Tampere, Hyvinkään Tahko

Lohko D:

Jyväskylä 24.2.2018
Kirittäret, Jyväskylä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Janakkalan Jana

Lopputurnaus:

Tampere 10.3.2018

Lue lisää