Uutiset
Nyt ratkaistaan Satakunnan ykkönen
Perjantaina Topteam-Areenalla ratkaistaan “Satakunnan mestaruus”, kun Lukko saa vieraakseen rakkaan naapurinsa Pesäkarhut. Ennen perjantain ottelua pisteet keskinäisistä otteluista Raumalaisille 5-4.
Perjantaina Topteam-Areenalla ratkaistaan “Satakunnan mestaruus”, kun Lukko saa vieraakseen rakkaan naapurinsa Pesäkarhut. Ennen perjantain ottelua pisteet keskinäisistä otteluista Raumalaisille 5-4.
Porilaisilla on kolmesta edellisestä pelistä koossa kahdeksan pistettä, kun taas Lukolla on takana hieman heikompi jakso kolmella pisteellä. Emännät ovat esiintyneet tositoimissa viikon sisällä jo kolmesti, kun taas Pesäkarhujen edellinen peli on viime viikon perjantailta.
-
Me teemme tällä hetkellä liikaa virheitä. Niistä täytyy ehdottomasti päästä eroon, sanaili Antti Yli-Saunamäki.
Lukko saa perjantain peliin tärkeän palasen takaisin, kun Kaisa-Maija Rosvall on jälleen tositoimissa. Yli-Saunamäki totesi, että Rosvallin rooli joukkueessa on todella tärkeä.
-
Pelillisten avujen lisäksi Kaisis on myös joukkueen hengenluoja ja hän nostaa koko joukkuetta ylöspäin, jatkoi Yli-Saunamäki.
Kolme viimeistä peliä:
Lukko:
20.7. Manse PP - Lukko 1-0 (3-1, 3-3)
17.7. Kirittäret - Lukko 2-0 (12-0, 1-0)
15.7. Lukko - KPK 2-0 (5-0, 2-0)
Pesäkarhut:
15.7. Pesä Ysit - Pesäkarhut 0-2 (2-6, 5-6)
12.7. Pesäkarhut - Lukko 2-1 (3-5, 8-2, 2-1)
8.7. Pesäkarhut - ViPa 2-0 (2-0, 2-0)
Kauden kohtaamiset:
Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana jo kolmesti ja pisteet ovat siis Lukolle 5-4. Nuo kertyvät puhtaasta kotivoitosta ja kahdesta supervuoroon edenneestä vierasottelusta, mutta tappioon päättyneestä taistosta.
13.5. Pesäkarhut - Lukko 1-0 (0-0, 2-2, 4-0)
27.5. Lukko - Pesäkarhut 2-0 (2-1, 4-1)
12.7. Pesäkarhut - Lukko 2-1 (3-5, 8-2, 2-1)
Joukkueiden tilanne:
Lukko on saalistanut 16 pelaamassaan ottelussa 33 pistettä ja tuo määrä oikeuttaa kolmanteen sijaan. Porilaiset on tällä hetkellä emäntiä yhdeksän pisteen takamatkalla sijaluvulla kuusi.
Joukkueet:
Lukko: Lukon kotiutusteho on levännyt tällä kaudella jokerien Meri Kontu ja Enni Kylä-Kause harteilla. Etenijäpuolella tilasto onkin tasaisempaa.
-
Emme ole viime otteluissa saaneet kärkeä toimimaan, mutta toivottavasti siihenkin tulee parannusta, sanaili Yli-Saunamäki.
Pesäkarhut: Porilaisten kotiutuspeli on vahvasti joukkueen superjokeri Susanna Puiston käsissä, sillä kokeneen pelaajan saldo on 15 ottelussa on kolme kunnaria ja 58 tavallista. Etenijätilastossa porilaisten ykkönen on puolestaan Milla Lindström 27 tuodulla ja tuo lukumäärä riittää tilston viidenteen sijaan.
Seuraa heitä:
Lukko: Lukon lyöjäjokeri Meri Kontu on parantanut kokoajan ja tällä hetkellä nainen on lyöjätilaston kahdeksantena 27 onnistuneella kotiutuksella.
Karoliina Koski pelaa ottelusta toiseen tasaisen varmasti ja varsinkin laitilalaisen ulkopeltyöskentelyä kannattaa seurata.
Pesäkarhut: Susanna Puisto on porilaisjoukkueen “täsmäase”, kun tiukka paikka on edessä.
Jos Puisto on se joukkueensa jousi, niin etenijäkuningatar Milla Lindströn on sitten porilaisjoukkueen nuoli.
Tilastohuippu:
Otteluparin tilastohuippu on siis Puiston lyöjätilaston kakkossija kolmella kunnarilla ja 58 tavallisella. Puisto on lisäksi kärkilyöntitilastossa seitsemäntenä 90 kärkkärillä.
Lukko - Pesäkarhut Top Team-Areenalla perjantaina 22.7. klo 18.00 Portit areenalle aukeaa klo 17:00 katsomot ja terassi täytyy perjantaina, joten tule ajoissa!
- Feran tiedotus
Lukko kaatui Mansen käsittelyssä Tampereella
Lopputulos 1-0(3-1,3-3).
Lopputulos 1-0(3-1,3-3).
Otteluraportti Mansen kynästä täältä
Seuraavan kerran Lukko astelee pelikentälle numerot hihassa jo tulevana perjantaina 22.7 kun Otanlahden Topteam-Areenalle saapuu Porilaiset Pesäkarhut.
Kotiottelu Lukko-Pesäkarhut Topteam-Areenalla Otanlahdessa perjantaina 22.7 klo 18:00
Feran B-tytöt kaatoi Nurmon Jymyn tahmeallakin sisäpelillä
195 silmäparia sai todistaa aurinkoisessa illassa Raumalaisten 1-0 voiton Nurmosta.
195 silmäparia sai todistaa aurinkoisessa illassa Raumalaisten 1-0 voiton Nurmosta.
Ottelusta olisi ollut otettavissa helpostikkin kaikki 3 pistettä, mutta jos sisäpeli takkuaa kuten eilen kävi, niin kahteen pisteeseen pitää olla tyytyväinen.
Lopputulos 1-0 (4-2, 0-0)
Fera palkitut: 1. Venla Tanhua 2. Venal Olli
Jymy palkitut: 1. Mikaela Pihlajamäki 2. Maiju Mäntylä
Ylempiloppusarja loppuu Feran osalta vieraspelillä tulevana torstaina Porissa. Tämän jälkeen on reilu viikko aikaa harjoitella myös tuota sisäpeliä kuntoon ennen 1.8 alkavia pudotuspelejä.
Pesäkarhut - Fera to 21.7 klo 18:00 (Isomäen urheilukeskus, Pori)
Kirittäret kaatoi Lukon ensimmäisessä vuoroparissa
Lopputulos 2-0 (12-0, 1-0)
Lopputulos 2-0 (12-0, 1-0)
RAPORTTI Jyväskylästä: LS24
Seuraavan kerran Lukko kohtaa Manse PP:n keskiviikkona 20.7 Tampereella Kaupin Urheilupuistossa (Kuntokatu 5 Tampere) klo 18:00.
Kotiottelu Lukko-Pesäkarhut Topteam-Areenalla Otanlahdessa perjantaina 22.7 klo 18:00
Lukko nollasi kainuulaiset - Henna Suominen hyvässä lyöntivireessä
Lukko jätti Kajaanin Pallokerhon tyystin nollille perjantaina Topteam-Areenalla. Ottelu päättyi numeroin 2-0 (5-0, 2-0). Raumalaisten hahmo oli ykköspalkittu Henna Suominen, joka löi molempien jaksojen voittojuoksut.
Lukko jätti Kajaanin Pallokerhon tyystin nollille perjantaina Topteam-Areenalla. Ottelu päättyi numeroin 2-0 (5-0, 2-0). Raumalaisten hahmo oli ykköspalkittu Henna Suominen, joka löi molempien jaksojen voittojuoksut.
Ensimmäisen jakson juoni oli se, että Lukko iski kolmeen ensimmäiseen vuoroon yhteensä viisi juoksua. Homma lähti käyntiin Suomisen komella lyönnillä lähelle takarajaa ja sillä kotiin kotiin kipittivät Laura Kerola ja Niina Jokinen.
Toisessa vuorossa pelin juoni jatkui samanlaisena, kun ensin Jenna Kammi-Rahnasto kotiutti Eeva Mäki-Maukolan. Hetki tuosta ja Miia Tervonen pamautti viimeisenä lyöjänä pallon komeasti väliin ja sen myötä Kammi-Rahnasto kirmaisi kotiin.
-
Harmittaa tosi paljon, teimme alussa liikaa virheitä. Toisella jaksolla pelimme parani, mutta juoksut jäivät kuitenkin haaveeksi, sanaili kainuulaisten ykköspalkittu Reeta Korhonen.
Kolmannessa vuorossa raumalaiset kaunistelivat numeroita vielä yhdellä, kun Meri Kontu kotiutti Laura Jokisen.
Jakson kolmostilanteet Lukko vei selvästi 10 - 2.
Raumalaiset iskivät 11. hetkellä
Toista jaksoa tahkottiin kolme vuoropari ilman juoksuja, mutta lopulta raumalaiset iskivät neljännen aloittavalla juoksijan kahdesti kotipesän turvaan. Ensin Suominen löi pallon kakkospuolelle väliin ja sillä kotiin ehti Kerola.
Seuraava mailaan tarttui Lukon lyöjätilaston kärkinainen Kontu ja jälleen pallo tippui väliin. Tuon lyönnin seurauksena Niina Jokinen ehti kotiin. Tasoittavallaan KPK ei enää onnistunut yrityksissään ja niin täydet kolme pistettä jäi Raumalle.
-
Nihkeetä oli tänään ja eka jakso oli aika nopeasti ohi. Toiselle jaksolle me tulimme kuitenkin hyvin, mutta se ei kuitenkaan riittänyt, harmittaa vietävästi, kommentoi Kajaanin pelinjohtaja Saku Komulainen.
-
Ekasta jaksosta huomasi, että porukka oli sisuuntunut tiistaisesta tappiosta Porille. Hennan lyönti avasi pelin hienosti. Ratkaisimme pelin tänään aika tylyillä suorituksilla. Ulkopeli oli kaikkinensa hyvää, sanaili puolestaan raumalaisten viuhkamies Antti Yli-Saunamäki.
Toisella jaksolla kolmostilanteet oli vähissä ja meni vieraille numeroin 4-3.
Lukko sarjassa kolmanneksi
Voiton myötä Lukko nousi sarjassa kolmanneksi, kolme pistettä kaksi ottelua ennemmän pelanneen Virkiän perään. Seuraavaksi raumalaisia odottaa kuitenkin kovin mahdollinen haaste, kun joukkue matkaa sunnuntaina Kirittärien vieraaksi Jyväskylään.
Palkitut:
Lukko:
I: Henna Suominen
II: Niina Jokinen
Kajaani:
I: Reeta Korhonen
II: Essi Saastamoinen
- Feran tiedotus
Pesäkarhut kaatoi Lukon Porissa kotikentällään tiistaina
Lopputulos 2-1(3-5, 8-2, 2-1)
Pesäkarhut ja Rauman Lukko tarjosivat totuttuun tapaan paikalliskamppailuille tyypillisen jännitysnäytelmän, kun ottelun ratkaisua jouduttiin hakemaan aina supervuoroparista asti.
Lopputulos 2-1(3-5, 8-2, 2-1)
Pesäkarhut ja Rauman Lukko tarjosivat totuttuun tapaan paikalliskamppailuille tyypillisen jännitysnäytelmän, kun ottelun ratkaisua jouduttiin hakemaan aina supervuoroparista asti.
Aiheesta kattava raportti kotijoukkueen silmin: näin
Ottelusta paljon hyviä Elmeri Elon ottamia kuvia: täällä
Topteam-Areenalle vieraita Kajaanista
Lukko pelaa kotikentällään Topteam-Areenalla jälleen perjantaina, kun vieraaksi saapuu sarjanousija Vaara Pesis Kajaanista.
Lukko pelaa kotikentällään Topteam-Areenalla jälleen perjantaina, kun vieraaksi saapuu sarjanousija Vaara Pesis Kajaanista.
Vaara Pesiksellä on kolmesta viimeisestä pelistä koossa kaksi pistettä, kun Vihti kaatui tiistaina kotiutusjuoksukilpailun jälkeen.
Lukon saldo vastaavasti on seitsemän pistettä, kun kahden suoran voiton jälkeen raumalaiset joutuivat Porissa tyytymään vain yhteen pisteeseen.
- Kajaani on hyvin harjoitettu nuori porukka ja se pelaa hyvää pesistä. Joukkueesta kannattaa tarkkailla juuri Itä - Lännessä esiintynyttä Iina Lehtisestä sekä Tiia Kämäräistä ja Essi Saastamoista, totesi Lukon pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki.
- Meidän pitää ehdottomasti parantaa tiistaista, jotta voitto irtoaa, jatkoi Yli-Saunamäki.
Kolme viimeistä peliä:
Lukko:
12.7. Pesäkarhut - Lukko s 2-1 (3-5, 8-2, 2-1)
19.6. Lukko - SMJ2-0 (2-1, 2-1)
14.6. Lukko - Lapua 1-2 k (3-1, 3-6, 0-0, 2-4)
Vaara Pesis:
12.7. Vaara Pesis - Vihti 2-1 k (5-6, 7-0, 1-1, 2-1)
7.7. Vaara Pesis - Lapua 0-2 (1-3, 0-4)
29.6. Kempele - Vaara Pesis 2-0 (2-1, 6-3)
Kauden kohtaamiset:
Joukkueet kohtasivat toukokuun loppupuolella Kajaanissa ja tuolloin Lukko oli niukasti parempi, sillä raumalaiset voittivat molemmat jaksot 2-1.
Joukkueiden tilanne:
Lukko on jatkaa edelleen pisteputkessa ja joukkue on sarjassa kolmantena neljä pistettä kakkosena olevaa ja kaksi ottelua enemmän pelannutta Lapuaa perässä. Tämän viikon peleissä joukkueella on tosin pieniä kokoonpanovaikeuksia, kun Kaisa-Maija Rosvall on sivussa henkilökohtaisten syiden vuoksi. Tuosta poissaolosta on sovittu jo sopimusta tehtäessä.
Vaara Pesis on puolestaan sarjassa yhdeksäntenä kaksi pistettä jäljessä yhden ottelun vähemmän pelanneesta Kempeleen Kiristä.
Joukkueet: Lukon vahvuus on ollut koko alkukauden erittäin pitävä ulkopeli, mutta sisäpeli kaipaa edelleen lisää onnistumisia..
Vaara Pesis: Kajaanilaisten teho on levännyt kolmikon Laura Karjalainen, etenijätilaston kuudes 24 tuodulla sekä kotiutuksissa vahvaa jälkeä tehneen parivaljalḱon Iina Lehtonen, tilaston 13. sekä samaisessa tilastossa kuudentoista olevan Essi Saastamoisen harteilla.
Saastamoinen on myös Yli-Saunamäelle erittäin tuttu pelaaja, sillä hän oli viime kaudella miehen käskytettävänä Viinijärvellä.
Seuraa heitä:
Lukko: Alkukauden jokerina pelannut Henna Suominen pääsi tiistaina ensimmäistä kertaa myös ulkopeliin ja sisäpelissä nuoren naisen tilille tuli kaksi lyötyä.
- Henna pelasi erittäin hyvin ja paikkoja kotiutuksiin olisi ollut vielä lisääkin, mutta jätti lyöntinsä vähän kesken, kommentoi Yli-Saunamäki Suomisen peliä.
Vaihtolyöjä Niina Jokinen on pelannut koko kauden tasaisen varmasti ja tehojakin on syntynyt. Kärkkäreitä Jokisen tilillä on 50.
Vaara Pesis: Laura Karjalainen on kainuulaisten nopeakinttuinen etenijä ja tuosta on osoituksena se, että 14 ottelussa nainen on ehtinyt jo 24 kertaa kotipesän turvaan. Tuo määrä oikeuttaa etenijätilaston kuudenteen sijaan.
Iina Lehtinen on puolestaan joukkueensa paras kotiuttaja kunnarilla ja 14 tavallisella. Lehtistä säestää hyvin Essi Saastamoinen kahdella kunnarilla ja 12 tavallisella.
Tilastohuippu: Ottelun tilastohuippu on tuo Laura Lehtosen kuudes sija etenijätilastossa 24 tuodulla..
Rauman Lukko - Vaara Pesis Topteam-Areenalla perjantaina 15.7. klo 18.00 Portit areenalle aukeaa klo 17:00. Terassi ja katsomot täyttyy, joten ole ajoissa paikalla. Tule vaikka pyörällä. Niille hyvin tilaa ihan portin vieressä.
- Feran tiedotus
Ennätysyleisö siivitti Lukon voittoon
Rauman Lukko kaatoi tiistaina Seinäjoen Maila-Jussit numeroin 2-0 (3-1, 8-2). Ottelua seurasi peräti 2 482 katsojaa ja tuo määrä on Lukon kaikkien aikojen ennätys. Määrää edesauttoi se, että katsomossa oli paljon suurleirin osanottajia.
Rauman Lukko kaatoi tiistaina Seinäjoen Maila-Jussit numeroin 2-0 (3-1, 8-2). Ottelua seurasi peräti 2 482 katsojaa ja tuo määrä on Lukon kaikkien aikojen ennätys. Määrää edesauttoi se, että katsomossa oli paljon suurleirin osanottajia.
Ensimmäisellä jaksolla raumalaisten hahmo oli jokeri Meri Kontu, joka löi joukkueensa kolmesta juoksusta kaksi ja se yksi tuli vapaataipaleen turvin.
-
Ensimmäisellä jaksolla peli ei pyörinyt kuten toivottiin, mutta se parani kokoajan ottelun edetessä. Täytyy kuitenkin muistaa, että meillä oli haastava lähtö tauon jälkeen. sanaili Antti Yli-Saunamäki.
Lukko karkasi heti toisen jakson aloittavalla neljän juoksun karkumatkalle, kun Laura Jokinen onnistui lyömään kunnarin ja kaksi tavallista. Jokisen lyönnin seurauksena kotiin kipittivät Jenna Kammi-Rahnasto ja Kontu.
-
Oli hyvä keli pelata ja kaikilla luisti vaikka pari virhettä tulikin. Tuollaisen yleisön edessä oli hieno pelata, sanaili Lukon ykköspalkittu Laura Jokinen.
Jokinen myös väitti lähes vakavalla naamalla, että kunnari tuli suunnitellulla tavalla.
Seinäjoki onnistui kaventamaan toisen tasoittavalla tilannetta kahdella juoksulla, kun joukkueensa ykköspalkittu Silja Syrjälä onnistui mailan varressa kotiuttaen Marjaana Kelton ja Riina Kerolan.
-
Ulkona tuli hölmöjä virheitä ja muutamassa läpilyöntitilanteessa nukuttiin pahasti.
Syrjälä pelaa myös tyttöjen superpesistä, mutta kyllä sitä kuulemma jaksaa molempia ihan hyvin.
-
Joo jaksaa vaikkakin joskus on vähän paikat jumissa, jatkoi Syrjälä.
Lukko kuitenkin karkasi kolmannen aloittavalla kuuden juoksun karkumatkalle, kun mailan varressa onnistuivat Henna Suominen kahdesti ja Kontu kertaalleen sekä yhden juoksun seinäjokiset lahjoittavat vielä vapaataipaleella.
Seinäjoki ei päässyt enää tuon lähemmäs ja niin täysi pistepotti jäi Raumalle.
-
Roikuttiin pitkään mukana, mutta läpilyönneillä kaveri ratkaisi tämän pelin. Harmittaa, kun annettiin muutama juoksu liian helpolla. Vastustaja pelasi ulkona hyvin ja täytyy muistaa, että Rauma on huippujoukkue, summasi SMJ:n pelinjohtaja Jari Mäkelä.
-
11 kolmostilannetta ei ole huono, mutta se ei lämmitä yhtään. tosiasia kuitenkin on, että tuolla määrällä olisi pitänyt tehdä viidestä kuuteen juoksua.
-
Toisella jaksolla meidänkin peli aukeni ja saimme sisällä onnistumisia, mutta muutamia laittomia lyöntejä tuli turhaan, sanoi Yli-Saunamäki lopuksi.
Palkitut:
Lukko:
I: Laura Jokinen
II: Meri Kontu
Seinäjoki:
I: Silja Syrjälä
II: Vilma Leinonen
- Feran tiedotus
Feran ottelut Suurleirillä
Rauman Suurleirillä on mukana kolme Feran joukkuetta. Kaksi kilpasarjassa (D1, D2) ja yksi pelisarjassa (E1)
Rauman Suurleirillä on mukana kolme Feran joukkuetta. Kaksi kilpasarjassa (D1, D2) ja yksi pelisarjassa (E1)
Tiedossa olevien Feran otteluiden aikataulu:
| Maanantai 5.7. | ||||
| 08:30 | 9. Kisaranta | Fera D1 | - | Kankaanpää |
| 09:30 | 1. Topteam-Areena | Siilinjärvi | - | Fera D2 |
| 09:30 | 12. Kaaro | Fera E1 | - | Peräseinäjoki |
| 14:00 | 18. Eurajoki | Veteli | - | Fera E1 |
| 15:00 | 1. Topteam-Areena | Fera D1 | - | Jyväskylä |
| 15:00 | 7. Raumanmeri | Kempele W | - | Fera D2 |
| Tiistai 5.7. | ||||
| 09:30 | 3. Otanlahti Moukari | Fera D1 | - | Hamina |
| 09:30 | 7. Raumanmeri | Fera D2 | - | Pori P |
| 14:00 | 1. Topteam-Areena | Vaasa | - | Fera D2 |
| 15:00 | 9. Kisaranta | Fera D1 | - | Hämeenkyrö |
| Keskiviikko 6.7. | ||||
| 08:30 | 3. Otanlahti Moukari | Seinäjoki | - | Fera D1 |
| 08:30 | 7. Raumanmeri | Fera D2 | - | Pattijoki 03 |
| 14:00 | 9. Kisaranta | Tyrnävä | - | Fera D1 |
| 15:00 | 3. Otanlahti Moukari | Fera D2 | - | Muhos |
| 16:00 | 9. Kisaranta | Oulu V | - | Fera D1 |
| Torstai 7.7. | ||||
| 08:30 | 9. Kisaranta | Fera D2 | - | Lappeenranta |
| 09:30 | 3. Otanlahti Moukari | Fera D1 | - | Laitila |
Superpesiksen tauko ohi
Lukko palaa parin viikon tauoltaan tositoimiin, kun tiistaina Topteam-Areenalle saapuu Seinäjoen Maila-Jussit.
Lukko palaa parin viikon tauoltaan tositoimiin, kun tiistaina Topteam-Areenalle saapuu Seinäjoen Maila-Jussit.
Seinäjokisilla on kolmesta viimeisestä pelistä neljä pistettä, kun sekä Vihti että Kajaani on saanut todeta pohjanmaalaiset paremmakseen.
Lukko on puolestaan saalistanut kolmesta viimeisestä pelistään seitsemän pistettä.
Kolme viimeistä peliä:
Lukko:
19.6. Lukko - Lappeenranta 2-0 (2-1, 2-1)
14.6. Lukko - Lapua 1-2 k (3-1, 3-6, 0-0, 2-4)
8.6. Lukko - Kempele 2-0 (1-0, 6-1)
Seinäjoki:
30.6. Lapua - SMJ 2-0 (2-1, 2-1)
21.6. Vihti - SMJ 1-2 s (5-8, 3-1, 0-1)
18.6. Kajaani - SMJ 0-1 (4-4, 3-9)
Kauden kohtaamiset:
Joukkueet kohtasivat toukokuussa Seinäjoen Ilkka Areenalla ja tuolloin raumalaiset nappasivat vierasvoiton numeroin 2-0 (4-1, 2-1).
Joukkueiden tilanne:
Lukko on tällä hetkellä edelleen hyvässä pisteputkessa vaikka peli ei ihan parasta ole ollutkaan. Seinäjoella on kolme peräkkäistä vieraspeliä ja niistä on kertynyt neljä pistettä.
Lukko: Lukon vahvuus on ollut koko alkukauden erittäin pitävä ulkopeli, mutta sisäpeli kaipaa ehdottomasti lisää onnistumisia.
Seinäjoki: Seinäjokisten tehopari on alkukaudesta ollut lyöjäjokeri Piritta Kärnä ja Kaisaleena Rautakorpi on puolestaan joukkueen etenijä- ja kärkilyöntitilaston ykkönen.
Seuraa heitä:
Lukko: Vastustaja on alkukaudesta saanut todeta Lukon ykkösvahti Kaisa-Maija Rosvallin heittokäsi on edelleen tuhoisa. “Kaisis” on esiintynyt myös edukseen sisäpelissä, ollen joukkueensa sisäisen etenijätilaston kakkonen.
Lyöjäjokeri Enni Kylä-Kause on puolestaan osoittanut edelleen tehonsa vaihtajana ja “Enska” on myös raumalaisten kärkilyöntiykkönen 54 kärkkärillä.
Seinäjoki: Piritta Kärnä on ollut alkukaudesta huimassa lyöntivireessä, sillä Lukonkin pelipaitaa kantanut Kärnä on lyönyt juoksijan kotiin 28 kertaa.
Kaisaleena Rautakorpi on puolestaan seinäjokisten ykkösetenijä 17 tuodulla.
Tilastohuippu: Ottelun tilastohuippu on tuo Piritta Kärnän 28 lyötyä ja se oikeuttaa lyöjätilaston kolmossijaan.
Muuta: Luotettavan lähteen mukaan tiistai-illan ottelu on myös Miia Karppasen viimeinen tyttönimellään.
Erikoista: Lukolla on ennen tiistain peliä alla kolme kotiottelua ja Seinäjoella puolestaan vastaavasti kolme matkaottelua.
Rauman Lukko - Seinäjoen Maila-Jussit Topteam-Areenalla tiistaina 5.7. klo 18.00
Ottelu on samalla myös Raumalla käytävän Suurleirin leiriottelu, joten katsojille tiedoksi, että paikalle kannattaa tulla ajoissa, jotta varmistat ottelussa istumapaikan katsomosta.
Ottelussa mukana: Marjatila Laaksonen
- Feran tiedotus
Suurleiri starttaa sunnuntaina
Pesäpallon Suurleiri pelataan 112 juniorijoukkueen voimin Rauman, Eurajoen ja Laitilan alueella 3.-8.7.
Pesäpallon Suurleiri pelataan 112 juniorijoukkueen voimin Rauman, Eurajoen ja Laitilan alueella 3.-8.7.
Linkit otteluohjelmiin ja lisätietoihin löydät
Kammi-Rahnasto jatkaa Lukon paidassa
Lukon Superpesisjoukkueen tulevan kauden rakennustyö lähti käyntiin positiivisessa vireessä. Joukkue julkaisi ensimmäisessä aallossa yhdeksän pelaajasopimusta.
Lukon Superpesisjoukkueen tulevan kauden rakennustyö lähti käyntiin positiivisessa vireessä. Joukkue julkaisi ensimmäisessä aallossa yhdeksän pelaajasopimusta.
Jenna Kammi-Rahnasto nähdään myös kaudella 2017 Lukon joukkueen lautasen äärellä. Uransa kolmanteen Itä-Länteen lauantaina valmistautuva lukkari avasi sopimuspelin ja solmi jatkon Lukon kanssa.
- Jatko Raumalla oli alusta pitäen melko selvä juttu. Minulla on selvä tahto, että halusin Raumalla jatkaa ja uskon, että tulevina vuosinakin Lukko pelaa kirkkaimmista mitaleista.
- Toiminta on mennyt seurassa vuosi toisensa perään huimasti eteenpäin. Kaikki tekeminen on ammattimaistunut ja pelaajan on täällä hyvä olla, Kammi-Rahnasto kertasi.
Pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki oli myös äärimmäisen tyytyväinen lukkarinsa jatkosopimuksesta.
- Jennan merkitys hyvään alkukauteen on ollut huima. Uskon, että tulevalla kaudella vaihtuvuus joukkueessa tulee olemaan selkeästi aikaisempia vuosia pienempi.
Kammi-Rahnaston lisäksi ensi kaudeksi Lukolla on sopimukset kahdeksan pelaajan kanssa.
Nykyisestä joukkueesta jatkon ovat solmineet:
- Karoliina Koski
- Eeva Mäki-Maukola
- Venla Olli
- Henna Suominen
- Kati Tanhua
- Venla Tanhua
- Jessi Vatanen
- Heini Viitanen (tällä kaudella B-tytöissä)
Seuraavat sopimukset pyritään julkaisemaan heinäkuun aikana.
Fera voittoon sarjan kärkijoukkueesta Topteam-Areenalla
Feran B-tytöt käytti revanssinsa hyödyksi. Hyvinkään Tahko kaatui varsin kesäisessä tiistai-illassa supervuoron jälkeen 2-1. Yleisöä ilahduttavasti 235.
Feran B-tytöt käytti revanssinsa hyödyksi. Hyvinkään Tahko kaatui varsin kesäisessä tiistai-illassa supervuoron jälkeen 2-1. Yleisöä ilahduttavasti 235.
Viime viikolla Pihkalassa kärsitty kirvelevä tappio kasvatti joukkuetta. Se saatiin pureskeltua, nieltyä ja viimeistään Juhannus saunassa huuhdeltua viemäriin.
Tiistaina päästiin lähtemään taas puhtaalta pöydältä Hyvinkään Tahkon kanssa. Joukkueiden kolmas kohtaaminen tällä kaudella kääntyi Feran voittoon supervuorossa 2-1(6-2,2-7,1-0). (Kauden pisteet keskinäisissä kohtaamisissa Fera - Tahko 6-3)
Fera palkitut: 1. Henna Suominen 2. Annika Jalo
Tahko palkitut: 1. Tessa Vahvelainen 2. Titta Siilin
Sarjan kärkeen on nyt tunkua, kun kärkipaikan jakaa kolme joukkuetta Oulu, Hyvinkää ja Rauma.
Seuraava kotiottelu Raumalla ma 18.7 Fera - Nurmon Jymy klo 18:00 alkaen.
Tahko katkaisi B-tyttöjen 9 sarjaottelun voittoputken Hyvinkään Pihkalassa tiistai-iltana
Raumalaiset oli hävinnyt viimeksi kauden avauottelussa Haminalle toukokuun alussa. Nyt Tahko - Fera 2-1 (6-7, 6-3, 3-2). Yleisöä 90
Raumalaiset oli hävinnyt viimeksi kauden avauottelussa Haminalle toukokuun alussa. Nyt Tahko - Fera 2-1 (6-7, 6-3, 3-2). Yleisöä 90
Fera kohtasi Tahkon nyt toistamiseen kolme viikon sisällä. 30.5 pelattiin alkusarjaa jolloin Hyvinkäältä saatiin täysi pistepotti. Eilen tiistaina nähtiin Pihkalassa todellinen trilleri juoksu juhlien merkeissä. Ja tällä kertaa Fera jäi nuolemaan näppejään ns. jatkoajalla. Kaksi tehtyä juoksua supervuoron alkuun ei riittänyt tällä kertaa vaan Tahkon Leidit tuli vielä ohi 3-2 supervuoron voittoon.
Feralla on mahdollisuus kuitata tämä tappio jo viikon päästä tiistaina, kun Tahko saapuu Otanlahden Topteam-Areenalle.
Fera palkitut: 1. Venla Olli 2. Henna Suominen
Tahko palkitut: 1. Lotta Vahvelainen 2. Pauliina Haranen
Fera säilytti häviöstä huolimatta sarjan kärkipaikan. Takana pisteen ja kahden pisteen päässä vaanivat Oulu Lippo ja Tahko ovat pelanneet yhden ottelun vähemmän. Tahko pelaa vielä ennen Juhannusta to 23.6 Hämeenlinnaa vastaan.
Seuraava kotiottelu Raumalla ti 28.6 Fera - Hyvinkään Tahko klo 18:00 alkaen.
Feran B-tytöt selätti pohjanmaan vierailijat Seinäjoen Maila-Jussit
Oman alkulohkonsa (B) voittanut Maila-Jussit joutui taipumaan aurinkoisessa illassa Topteam-Areenalla puhtaasti 2-0 (6-4, 6-0).
Oman alkulohkonsa (B) voittanut Maila-Jussit joutui taipumaan aurinkoisessa illassa Topteam-Areenalla puhtaasti 2-0 (6-4, 6-0).
Feran peli kulkee mukavasti ylemmässä jatkosarjassa. Vahvuutena koko alkukauden ollut tehokas ulkopeli pitää edelleen. Maila-Jussit sai kolmos tilanteita kuitenkin 17 kpl onnistuneilla välilyönneillä vaihtotilanteissaan. Sen jälkeen hekin sai todeta Feran kovan ulko kentän.
Fera palkitut: 1. Tinja Töyrylä 2. Venla Olli
Jyväskylä palkitut: 1. Pauliina Salovaara 2. Heidi Lähdemäki
Edessä on vielä tiistaina käynti Hyvinkäällä Tahkon vieraana. Tämän jälkeen edessä pieni Juhannustauko, sillä pelit jatkuvat pian viikonlopun jälkeen tiistaina, kun Tahko saapuu vasta vierailulle.
Seuraava kotiottelu Fera - Hyvinkään Tahko ti 28.6 klo 18:00
Juhannuksen perunat edullisesti Marjatila Laaksoselta Lukko - Pesäysit ottelusta
Feran monivuotinen yhteistyökumppani Marjatila Laaksonen Köyliöstä tulee taas maukkaiden herkkujen kanssa ottelutapahtumaan.
Ps. osto mahdollisuus myös ei otteluun tulevilla !
Feran monivuotinen yhteistyökumppani Marjatila Laaksonen Köyliöstä tulee taas maukkaiden herkkujen kanssa ottelutapahtumaan.
Ps. osto mahdollisuus myös ei otteluun tulevilla !
Tänään sunnuntaina 19.6 Lukko - Pesäysit ottelussa luvassa alkukesän tuoretta satoa taas alle torihintojen!
Tarjolla uutena myyntiartikkelina kentällä myös varhaisperunaa.
Tiistaina 14.6 pelissä peruna 1kg hintana oli 4€ eli reippaasti alle torihintojen mennään.
* lisäksi Laaksosen kuuluisan maukkaat mansikat ovat kypsyneet jo näin varhaisessa vaiheessa! (tiistain hinta oli 5€ / 1L ja 3€ / ½L)
Ostoksille voi tulla vaikkei itse otteluun ehtisikään tällä kertaa jäämään. Myyntipiste tosiaan tulee olemaan yleisurheilukentä puolella vaalean TOPTEAM-AREENA kyltillä varustetun rakennuksen vieressä.
Nähdään sunnuntaina Topteam-Areenalla klo 16:00 alkaen.
Terveisin Marjatila Laaksonen
Rauman Lukko palasi voittojen tielle naisten Superpesiksessä
Lappeenrannan Pesä Ysit kaatui Topteam-Areenalla jännittävien vaiheiden jälkeen numeroin 2-0 (2-1, 2-1)
Lappeenrannan Pesä Ysit kaatui Topteam-Areenalla jännittävien vaiheiden jälkeen numeroin 2-0 (2-1, 2-1)
Ensimmäisellä jaksolla Lukko onnistui kahteen ensimmäiseen vuoropariin molempiin kertaalleen, kun mailan varressa onnistuivat joukkueen jokeritykit Enni Kylä-Kause ja Meri Kontu. Kotiin puolestaan kipittivät nopeajalkaiset Kaisa-Maija Rosvall ja Eeva Mäki-Maukola.
- Voitto on aina tärkein, ei tapa millä se tulee. Sisäpelimme ei ollut tänään uomissaan, totesi Lukon ykköspalkittu Miia Karppanen.
Lappeenrantalaiset saivat vielä neljännen tasoittavalla yhden kavennusjuoksun, kun Inka Pietilä kotiutti Laura Toikkasen. Tasoitusjuoksuakin juokkue pääsi yrittämään, mutta siinä onnistumatta.
- Emme pelanneet tänään sitä peliä, mitä olemme pelanneet aikaisemmin, sanaili puolestaan Lappeenrannan ykkönen Essi Pehrman.
Lukko koki myös jaksolla pientä epäonnea, kun kakkoskärjessä pelaava ja juuri Itä - Länsi-otteluun valittu Laura Kerola sai lyönnin seurauksena pallon nilkan seutuville. Toisella jaksolla Kerolan nilkkaa sitten säästeltiinkin siten, että hän pelasi jakson numerolla yhdeksän.
Toisella peli jatkuu samanmoisena
Lukko siirtyy toisellakin jaksolla heti ensimmäisellä yrittämällään johtoon, kun Kontu onnistuu kotiuttamaan Karppasen. Pesä Ysit puolestaan tulevat tasoiihin kolmannen aloittavalla, kun Toikkanen karkaa harhaheiton seurauksena kotiin.
Raumalaiset siirtyvät uudelleen johtoon kolmannen tasoittavalla Karppasen ehdittyä toistamiseen kotipesän turvaan. Kotiuttajana tilanteessa toimi Jenna Kammi-Rahnasto. Vieraat eivät onnistuneet väsämään juoksua neljännen aloittavalla ja niin täysi pistepotti jäi Raumalle.
- Kolmostilanteet oli tänään meille 10-9, mutta totuus on kyllä se, että Lukko oli pelin päällä eli tilastot siis vähän valehtelevat. Tappiosta huolimatta meiltä ihan kohtuu hyvää peliä, kommentoi Lappeenrannan pelinjohtaja Ville Lantto.
- Olemme pystyneet haastamaan tällä kaudella vastustajan kuin vastustajan ihan hyvin. Muutenkin olen alkukauteen tyytyväinen, sillä viime kauden lopussa meillä oli pisteitä 15 ja nyt niitä on 12, Lantto jatkoi.
- Tavoitteemme oli, että emme sotkeutuisi Pehrman pelin takia, mutta kyllä kuitenkin sotkeuduimme. Pari mokaa tuli ulkopelissä, mutta kolme pistettä tyydyttää luonnollisesti, sanaili puolestaan Lukon pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki.
Palkitut:
Lukko:
I: Miia Karppanen
II: Kaisa-Maija Rosvall
Lappeenranta:
I: Essi Pehrman
II: Vilma Mäkelä
NSS/B joukkueella onnistunut 5 pisteen "ryöstöretki" keskisuomeen
Joukkue matkusti perjantaina Jkylään kohdaten siellä sarjan kärkijoukkueen Jyväskylän ns. "VAPAA OTTELUSSA".
Lauantaina joukkue koukkasi vielä Ruoveden kautta kaunistelemassa tilastoja ja nousten samalla sarjan piikki paikalle.
Joukkue matkusti perjantaina Jkylään kohdaten siellä sarjan kärkijoukkueen Jyväskylän ns. "VAPAA OTTELUSSA".
Lauantaina joukkue koukkasi vielä Ruoveden kautta kaunistelemassa tilastoja ja nousten samalla sarjan piikki paikalle.
OTTELU: Jyväskylä - Rauma
Ensimmäinen jakso Jyväskylässä alkoi todellisten juoksu "juhlien" merkeissä, kotijoukkueen takoessa heti 6 juoksua ekaan sisävuoroonsa. Feran päästessä sisälle alkoi Jyväskylä tasoittamaan peliä vapaiden merkeissä...
Ottelu keskeytyi jonkin toviksi kun Jyväskylän kopparina pelannutta pelaajaa parsittiin pelikuntoon. Hän sai osuman "äiteen" lähettämästä pallosta. Kysymys kuuluu liiton suuntaan kuuluisko kaikilla pelaajilla sittenkin olla lajiin kuuluvat varusteet?
I-jakso päättyi lopulta erikoisten vaiheiden jälkeen runsasjuoksuisesti 10-10 ! -ilmeisesti "pienimuotoista" lukkari ongelmaa havaittavissa? Peräti 7 juoksua Fera sai vapailla ja yhden harhalla.
Toinen jakso = sama juoni jatkuu... -kummallakaan joukkueella ei pelitapa muutoksia.
Ottelun kokonaisjuoksu määrästä 32:sta "lukkarin" suureksi epäonneksi vapailla 12kpl.
Toinen jakso lopulta Raumalle 4-8 ja koko ottelu näin ollen 0-1 (10-10, 4-8)
Ps. Tulkaa nyt paikalla olleet Luoma & Andersen tai joku muu räppääjä kertomaan mitä muuta siellä tapahtu? ..... :)
Fera palkitut: 1. Riina Juntti 2. Tiina Andreasen
Jyväskylä palkitut: 1. Nea Moilanen 2. Ella Mäkelä
Pöytäkirja: täällä
OTTELU: Ruovesi - Rauma
Lopputulos Ruovesi - Rauma 0-2 (1-19, 0-20)
Fera palkitut: 1. Aurora Mäkinen 2. Tiina Andreasen
Ruovesi palkitut: 1. Veera Keskinen 2. Pinja Juurakko
Ottelun tilastot: täällä
Kuvaajan filmirulla tuli täyteen jo perjantain Jkylässä, joten ei kuvia Ruoveeltä. SORRY!
Silmiin pistävä huomio Feran kauden 2.pelinjohtajista tällä kaudella ??? eilen jo kolmas nimi versio äiteen sukunimestä :) (Andreasen, Andreassen, Andersen) Pitäs varmaan muuttaa Aatoseks!
SEURAAVA NSS KOTIPELI: Fera - Yrttisuon porukka (Jyväskylä) la 9.7 klo 13:00
Ennakko Lukko - Lappeenranta
Lukko pelaa kerran vielä ennen lyhyttä juhannus- ja Itä-Länsi-taukoa, kun sunnuntaina Topteam-Areenalle saapuu vieraaksi Lappeenrannan Pesä Ysit.
Lukko pelaa kerran vielä ennen lyhyttä juhannus- ja Itä-Länsi-taukoa, kun sunnuntaina Topteam-Areenalle saapuu vieraaksi Lappeenrannan Pesä Ysit.
Lappeenrantalaisryhmä on viime aikoina parantanut otteitaan ja tuota todistaa se, että kolmesta viimeistä pelistä Saimaan rannoille on matkannut seitsemän pistettä.
Lukon viiden ottelun tappioton putki puolestaan katkesi tiistaina, kun Lapua vei kotiutuskilpailuun asti edenneen ottelun.
- Meidän pitää saada ehdottomasti Saara Suomalainen ja Inka Pietilä kuriin. Noiden kahden takana juokkue on tasainen ja pelaa hyvää ulkopeliä, mikä varmasti vaikeuttaa tilanteiden luomista, sanaili Lukon pelinjohtaja Antti Yli-Saunamäki.
Kolme viimeistä peliä:
Molemmilla joukkueilla on kasassa kolmesta viimeisetä pelistä seitsemän pistettä. Kahden puhtaan voiton lisäksi molemmat ovat kerran taipuneet kotiutuskisassa.
Lukko:
14.6. Lukko - Lapua 1-2 k (3-1, 3-6, 0-0, 2-4)
8.6. Lukko - Kempele 2-0 (1-0, 6-1)
5.6. Viinijärvi - Rauma 0-2 (1-4, 1-3)
Lappeenranta:
8.6. Vihti - Lappeenranta 0-2 (0-5, 3-6)
1.6. Lappeenranta - Viinijärvi 2-0 (2-0, 2-1)
28.5. Lappeenranta - Seinäjoki 1-2 k (1-3, 5-1, 1-1, 1-2)
Kauden kohtaamiset:
Joukkueet eivät ole vielä tällä kaudella kohdanneet toisiaan.
Joukkueiden tilanne:
Lukko on tällä hetkellä edelleen hyvässä vireessä, sillä joukkue on saalistanut kuudesta viimeisestä ottelusta komeat 16 pistettä. Lappeenrannalla on alla kaksi puhdasta kolmen pisteen voittoa ja jälkimmäinen niistä tuli puolitoista viikkoa sitten, kun joukkue voitti Vihdin.
Joukkueet:
Lukko: Lukon vahvuus on ollut koko alkukauden erittäin pitävä ulkopeli. Tiistaisessa pelissä myös sisäpelissä oli huomattavissa paranemisen merkkejä.
- Joo, sisäpelimme Lapuaa vastaan oli ehdottomasti kauden parhaimpia, totesi Yli-Saunamäki.
Lappeenranta: Lappeenrantalaisista Saara Suomalainen ja Inka Pietilä ovat esiintyneet vahvasti illasta toiseen.
Seuraa heitä:
Lukko: Kolmoskoppari Niina Jokinen on esiintynyt vahvasti ulkopelissä ja sisäpelissä Kankaanpäästä takaisin Raumalle palannut Jokinen on onnistunut vähän joka osa-alueella eli väihtajana ja kotiuttajana sekä etenijänä.
Lyöjäjokeri Meri Kontu on ollut vahvalla pelipäällä ja Lapuaakin vastaan tykki puhui kahdesti kotiutuksen arvoisesti. Meri on lyöjätilastossa sijalla kuusi 16 lyödyllään.
Lappeenranta: Saara Suomalainen on paukuttanut yhdeksässä ottelussa peräti 18 juoksua ja tuo lukema riittää lyöjätilaston kolmanteen sijaan.
Inka Pietilä on ollut tehokas sekä mailan varressa että etenijänä, sillä lyötyjä on kertynyt yhdeksän ja tuotujakin kuusi.
Tilastohuippu:
Ottelun tilastohuippu on tuo Saara Suomalaisen lyöjätilaston kolmossija 18 lyödyllä.
Muuta:
Lukko pääsee otteluun parhaalla mahdollisella joukkueella, kun myös Eeva Mäki-Maukola on jälleen rivissä. Tiistaina Viinijärveltä Raumalle siirtynyt Mäki-Maukola oli Jyväskylässä pääsykokeissa.
- Nyt meillä on taas kaikki mukana, mutta täytyy vielä miettiä, että kuka on se kolmas jokeri. Meillä on ollut edellisen pelin jälkeen neljä päivää aikaa valmistautua, joten senkin suhteen kaikki on hyvin, totesi Yli-Saunamäki.
- Hyvin meidän kuitenkin pitää pelata, jotta voitto tulee, totesi Yli-Saunamäki vielä lopuksi.
Lukko on superpesiksen viikon joukkue. Viikon tähti pelaaja on Laura Kerola
Rauman Lukko - Lappeenrannan Pesä Ysit Topteam-Areealla sunnuntaina 19.6. klo 17.00
Ottelussa mukana: Marjatila Laaksonen
- Feran tiedotus
B-tytöt kohtasi toistamiseen Hämeenlinnan Topteam-Areenalla
Alkusarjan peli vedettiin varsin vetisissä tunnelmissa, eikä torstai 16.6 tuonut tähän poikkeusta.
Alkusarjan peli vedettiin varsin vetisissä tunnelmissa, eikä torstai 16.6 tuonut tähän poikkeusta.
B-tytöt jatkaa vahvoja esityksiä ylemmässä jatkosarjassa.
Tällä kertaa kaatui taas Toni Ojalan johtama Hämeenlinnan Paukku.
Lisää tarinaa voit lukea LS24
Feran palkitut: 1. Venla Olli ja 2. Susanna Uusitalo
Hämenlinnan palkitut: 1. Anni Heikkilä ja 2. Riina Kanerva
Ottelun pöytäkirja: tästä
Seuraavaksi B-tytöt pelaa taas Raumalla Topteam-Areenalla maanantaina klo 18:00 ja vastustajaksi saapuu Seinäjoen Maila-Jussit.