FERA OY – OSAKEANTI
Tule osaksi Feran tarinaa!
Fera on paljon enemmän kuin Superpesis-joukkue.
Se on yhteisö, joka on kasvattanut sukupolvia pesäpallon pariin. Se on kesäiltoja Otanlahdessa, ikimuistoisia voittoja, pettymyksiä ja uusia mahdollisuuksia. Se on paikka, jossa pienet juniorit katsovat kentälle ja näkevät siellä omat esikuvansa.
Fera on vuosikymmenten aikana kasvanut yhdeksi suomalaisen naisurheilun tunnetuimmista brändeistä ja ylpeydenaiheeksi koko Raumalle.
Nyt kirjoitamme seuraavaa lukua Feran tarinassa
Merkitsemällä Fera Oy:n osakkeita et hanki pelkästään omistusosuutta Superpesis-joukkueesta. Olet mukana rakentamassa suomalaisen naisurheilun tulevaisuutta, vahvistamassa alueen tyttöjen pelaajapolkua ja mahdollistamassa toiminnan kehittämisen seuraavalle tasolle.
Fera ry säilyy yhtiön enemmistöomistajana ja jatkaa junioritoiminnan kehittämistä. Fera Oy puolestaan vastaa edustusjoukkueen toiminnasta ja sen pitkäjänteisestä kehittämisestä.
Yhdessä voimme varmistaa, että Raumalla pelataan huipputason pesäpalloa myös tulevina vuosikymmeninä.
Tule mukaan omistajaksi. Tule mukaan rakentamaan Feran tulevaisuutta!
Osakkeen hinta
100 €
Äänioikeus per osake
1
Merkintäaika
15.6.-30.9.2026
Maksuehto
7 pv merkinnästä
Osakkeiden merkintä ja lisätiedot
Osakkeiden merkintä tapahtuu ensisijaisesti sähköisesti Visma Sign -palvelussa. (Tulostettava lomake sivun alareunassa.)
ALOITA OSAKKEIDEN MERKINTÄ KLIKKAAMALLA TÄSTÄ
Tutustu tarkemmin yhtiöittämiseen, taustoihin ja osakeantiin: MERKINTÄESITE
Osakkeet ja omistajuus
100 € / osake
Osakeannissa tarjotaan merkittäväksi enintään 392 uutta osaketta.
Osakkaana:
omistat osan Fera Oy:stä
voit osallistua yhtiökokoukseen ja omistajatapahtumiin
olet mukana rakentamassa Feran tulevaisuutta
Omistusrakenne annin jälkeen
Fera ry 51 %
Muut osakkaat 49 %
Fera ry säilyy yhtiön enemmistöomistajana ja turvaa toiminnan jatkuvuuden.
LISÄTIEDOT:
Jarno Oranen, hallituksen puheenjohtaja Fera ry ja Fera Oy jarno.oranen@fera.fi / 050 542 0597
Lataa tästä tulostettava merkintäsitoumus, ja palaute se lomakkeella löytyvien ohjeiden mukaisesti.