Perjantaina Otanlahdessa huikeat panokset – Fera voitolla finaaliin

Tyttöjen Superpesiksen välierissä Feralle tarjotaan perjantaina mahdollisuutta ratkaista finaalipaikka kotiottelussa. Joukkueessa löytyy sopivassa määrin nuoruuden intoa ja kokemusta, joten kotiedun ja kotiyleisön turvin joukkueelle kelpaa vain voitto. Ottelu Otanlahdessa alkaa kello 17:30.


Sarjan välierät ovat tylysti kahdesta voitosta poikki. Yhtä tylysti Fera kävi maanantaina alkujaan jatkosarjan jälkeen kotiedun saavuttaneelta Seinäjoen Maila-Jusseilta nappaamassa voiton. Ottelussa etenkin Feran nuoremmat ja hieman kokemattomammat pelaajat aloittivat kotijoukkueen kouluttamisen.

- Ensimmäiseen otteluun olimme valmistautuneet hyvin. ”Uudet” tytöt tosin alkoivat lyödä palloa läpi ja sitten saatiin jokaiselle onnistumisia, Iida Ranne kertaa.

- Peli täytyy saada auki. Sitten kun lähtee rullaamaan, niin olemme melko pitelemättömiä, Juulia Kuusio jatkaa joukkuekaverinsa sanojen perään.

Juulia Kuusio ja Iida Ranne edustavat Feran kokeneempia pelureita, jotka olivat viime syksynä tuomassa Raumalle sarjan kultaisia mitaleita. Tämän vuoden joukkueessa on sopivassa suhteessa nuoruuden intoa ja kokemusta kovista peleistä.

- Kyllä kokemuksesta on etua. Maila-Jusseilla ei ole yhtä paljon tyttöjä, jotka olisivat pelanneet näin kovia matseja, Ranne ja Kuusio pohtivat.

- Etua on siinä, kun tietää mitä odottaa ja tietää tasan tarkkaan näiden otteluiden panoksen. Ja ollaanhan me todella innoissamme näistä peleistä, Kuusio hehkuttaa.

- Osaa tavallaan nauttia enemmän peleistä, kun ei jännitä liikaa. Koko kausi ollaan valmistauduttu näihin peleihin, tämä on sairaan hienoa! Rannekin innostuu.

 

Lehtosen päätä ei vastuu huimaa

 

Feran nuoremmista pelaajista yksi on Linda Lehtonen. Edellisenä syksynä Lehtonen ei ollut vielä B-tyttöjen mukana, vaan pelasi C-ikäisissä. Lehtosella ei ole ehkä isoista peleistä niin paljoa kokemusta, mutta on muuten osoittanut kestävänsä paineet loistavasti.

- On vähän erilaista pelata, koska panokset ovat kovemmat. Näitä jännittää hieman enemmän, Linda Lehtonen kertoo.

Lehtonen kantaa Feran joukkueessa suurinta vastuuta vaihtopelaamisen onnistumisesta. Yleensä numerolla kolme sisäpelissä pelaava todellinen mailataituri tiputtaakin palloa kenttään jäätävän hyvällä prosentilla.

- Vastuu on tuntunut hyvältä. Sillä tavalla on tuttu juttu, että C-junnuissa viime kaudella pelasin samalla tontilla, ”Lilli” sanoo.

Ratkaisupelien tuomaan lisäjännitykseenkin pelaaja näkee lääkkeen.

- Onneksi on joukkueessa pelaajia, joilla on kokemusta isoista peleistä. Se auttaa myös meitä keskittymään olennaiseen ja lievittää jännitystä, Lehtonen pohtii.

 

Otanlahdessa perjantaina tarjonta kohdallaan

 

Raumalaisille urheilujännäreille asetelmat ovat mainiot, sillä tällä kertaa finaalipaikka on katkolla nimenomaan kotikentällä. Vuotta aiemmin mestaruuteen asti mennyt Fera ratkaisi finaalipaikan ja kultamitalit vieraskentällä.

Feran joukkueen parista nähdäänkin, että nyt jos joskus kannattaa tulla katsomaan matsia – vastaus kysymykseen on yksiselitteinen.

- Älä edes kysy! Totta kai kannattaa tulla! Juulia Kuusio ja Iida Ranne huudahtavat yhteen ääneen.

- Iso panos matsissa ja on hienoa jos tulee paljon väkeä katsomaan peliä. Se tuo lisää fiilistä kotijoukkueen peliin, Ranne listaa syitä.

Omien kannustamisen lisäksi Otanlahden yleisöstä on alkanut tulla myös painetta vastustajan joukkueelle. Vastustajan lukkarin tai ulkokentän pieni otteen herpaantuminen saa lehtereiltä sanat liikkeelle.

- Katsomosta vastustajalle tuleva paine sytyttää myös kotijoukkueen antamaan peliin itsestä vielä pykälän enemmän, Ranne kehuu.

Otanlahden painekattilassa finaalipaikka katkolla Feralle perjantaina 23.8. kello 17:30 alkavassa ottelussa. TERVETULOA!

Välieräsarjan voitot (paras kolmesta): Seinäjoen Maila-Jussit – Fera 0-1.

 

Matti Airola, Fera ry

Edellinen
Edellinen

Sini Strander ja Miia Karppanen jatkavat Rauman Lukossa

Seuraava
Seuraava

Fera avasi välierät voitolla – perjantaina Otanlahdessa finaalipaikka katkolla