Otanlahden taika pitää – sotureille jo viides kotivoitto
Naisten Superpesiksessä hyvää alkukautta pelaava Rauman Lukko palasi voittojen tielle Mansen Räpsän kustannuksella. Aurinkoisessa Otanlahdessa runsaslukuisen kotiyleisönsä edessä Lukko nappasi voiton lukemin 2-0 (4-1, 2-1).
Rauman Lukko vs. Mansen Räpsä 2-0 (4-1, 2-1). Tilastoihin tästä.
Ottelun lehdistötilaisuus kokonaisuudessaan WesTV:ltä, klikkaa tästä.
Otteluvideon löydät klikkaamalla tästä.
Viikonloppuna kaksi tappiollista ottelua sisällään pitänyt pohjoisen reissu oli Lukon joukkueelle yhden sortin koettelemus. Ensimmäisessä ottelussa lukkari Marjut ”Mapa” Rantanen loukkaantui ja toisessa ottelussa joukkueen sisäpeli takkusi todella pahasti. Keskiviikkona Lukko otti komean harppauksen jälleen kohti omaa pelitasoa.
- Tein hieman tilastoa näppilyönnin prosenteista. Jos pohjoisessa reilu kaksikymmentä prosenttia näpyistä saatiin edes kaaren yli, niin nyt sentään vastustaja joutui suorittamaan, Lukon pelinjohtaja Jarkko Pokela kertasi taiston tauottua.
Räpsä toden totta joutui suorittamaan, sillä esimerkiksi kärjessä päävastuun vaihtolyönneistä kantavat Emma Nieminen ja Hanna Väisänen onnistuivat kärkilyönneissä yhteensä peräti kaksitoista kertaa neljästätoista yrittämästä.
- Peli oli meiltä hyvä ja peli-ilme nousi huimasti viime viikonlopun reissusta. Olen ylpeä koko joukkueesta. Saatiin kasattua itsemme niin hyvin tähän peliin, kehui jälleen ykköspalkinnon pokannut joukkueensa kapteeni Sini Strander.
Vastustajat eivät ole saaneet Otanlahdesta jaksoakaan
Kotivoiton myötä Lukon saldo Otanlahdessa on edelleen loistava. Joukkue ei ole hävinnyt kotikentällään jaksoakaan. Keskiviikkona tukensa kotijoukkueelle antoi komean runsaslukuinen yleisö, kun lehtereille oli saapunut yhteensä 669 silmäparia. Lukeman noteerasi myös sarjanousija Mansen Räpsän pelinjohtaja.
- Ollaan pelattu hyvää ulkopeliä viime aikoina ja tänään oli hyvin yleisöä katsomossa sekä mainio tapahtuma, niin harmittaa ettei pystytty laittamaan kampoihin kunnolla. Pystytään parhaimmillamme pelaamaan aika näyttävää ulkopeliä, mutta sitä ei tänään nähty, Juha Antikainen kommentoi.
Ottelun lopussa draaman ainekset
Avausjaksosta Lukko kirjasi melko selkeän voiton, sillä joukkueen lyöntipeli ja tilanteiden rakentelu sujui lähes jokaiselta pelaajalta. Lisäksi vastustajan ulkokenttä hieman avitti tilanteissa ja jopa kotiutuksissakin.
Ottelun erikoisin juoksu syntyi heti kärkeen, kun Johanna Käkönen karkasi takarajan tuntumassa tiputetun koppilyönnin aikana kolmoselta kotipesään. Tilanteen jälkeen Lukko sai tehtailtua vielä kolme lisäjuoksua. Räpsän avausjakson ainokainen syntyi harhaheiton turvin.
Toiselle jaksolle mentäessä vierasjoukkue oli tiivistänyt ulkopeliään ja varsinkin etukenttä haki palloa monessa kohdassa lyönneistä, jotka vielä avausjaksolla toimivat. Lukon tilanteidenrakentelu hieman takkusi, mutta takaisin kokoonpanoon nostettu Ida Henriksson sai lopulta tuotua nopeudellaan tärkeän 1-0-juoksun.
Neljännen vuoroparin aloittavalla Räpsä sai rakenneltua tilanteen päälle ja lautasenkin ääressä perusvarmaa työskentelyä esittänyt Leena Ojanen onnistui kotiutuksessa. Komean välilyönnin saattelemana Henna Peltokangas ehti kotiin komeasti, kun polttoheittokin lipsahti yli kotipesän. Ohiheiton turvin myös Ojanen pääsi karkaamaan kolmospesälle asti.
Kotiin asti juoksemista Ojaniemi ei päässyt yrittämään, sillä kotidebyyttinsä tehnyt lukkari Juulia ”Junnu” Kuusio hoito homman lopulta kotiin. Kuusio onnistui antamaan pahan syötön ja Lukon otteluvoitto varmistui etulaittoman tuoman palon turvin.
- Lopussa oli kaikki draaman ainekset, kun kaveri tuli tasoihin ja pääsi vielä uudelleenkin kokeilemaan. Siinä kesti ulkokenttä tärkeässä paikassa, Jarkko Pokela kehui sotureitaan.
Sotureiden todellinen luonne tuli jälleen esiin nimenomaan tiukassa paikassa, sillä ulkokenttä hoiti hommansa ja tasoittavalle vuorolle Lukko sai lähteä paikasta, jossa yksi lisäjuoksu varmistaisi kolme sarjapistettä.
- Lopuksi meinattiin päästää vastustaja mukaan peliin, mutta saatiin kasattua peli hyvin, Strander kertoi.
Lopulta juuri Strander sai kunnian olla pelaaja, joka löi riemun räjäyttäneen juoksun. Juoksun tuojana oli ykköskärjen tuulennopea Miia Karppanen.
- Päätin pistää pallon maihin ja vastustajan suorittamaan. Se on hyvä aina tiukassa paikassa koettaa ulkokentän hermoja, Strander naureskeli.
Ottelun tauolla nähtiin Lukon jääkiekkoilijoiden lyöntihaaste
Ottelutapahtumassa oli mukana myös koko Rauman Lukon tulevan kauden jääkiekkojoukkue. Pelaajiston esittelyn ja nimmareiden jaon lisäksi muutama peluri oli valittu ottelun tauolla järjestettyyn leikkimieliseen lyöntikilpailuun.
Palloa lyötiin kohti tutkaa ja parhaiten jääkiekkoilijoista suoriutui poikien Itä-Lännessäkin esiintynyt Aleksi Saarela, joka löi tauluun lukemat 135 kilometriä tunnissa. Vertailutulosta lyömässä ollut tyttöjen Superpesiksen pelaaja Janika Lipsula täräytti tutkaan lukeman 130 kilometriä tunnissa.
Matti Airola, Fera ry
Valokuvia ottelusta sekä Lukon lätkäpelaajista löydät Juha Koivulan galleriasta, klikkaa tästä.