Feran B-tytöt matkasivat Pöytyälle täynnä taistelutahtoa

Tyttöjen Superpesiksessä lauantaina Porissa alavireisiä otteita esittänyt Feran B1-joukkue matkasi sunnuntaina Pöytyän Urheilijoiden vieraaksi. Ottelu päättyi raumalaisten murskavoittoon 0-2 (0-7, 1-8). Sarjan seuraava ottelu pelataan Raumalla maanantaina, kun Feran B2-joukkue saa vieraaksi Porin Pesäkarhujen B-tytöt.


TSU PöU vs. Fera B1, 0-2 (0-7 1-8). Tilastoihin tästä.


Avausjaksolla kaksi ensimmäistä vuoroparia haettiin vielä asetelmia, mutta kolmannessa tärähti. Fera sai rullattua kokoonpanossa olleet pelaajansa kaksi kertaa läpi kentän ja juoksusarakkeeseen kirjattiin komeat viisi tikkiä.

Jakson juoksuista mailan varressa vastasi jokerikolmikko Janika Lipsula, Vilma Vaaheranta ja Minttu Mäkinen. Kolmikon viiden lyödyn lisäksi myös Milla Torkki löi kertaalleen merkinnän arvoisesti. Yksi juoksu syntyi harhaheiton turvin Lipsulan lyönnin jälkeen. Tuodut juoksut jakaantuivat jopa kuudelle eri pelaajalle. Ainoastaan ykköskärkeen ottelussa nostettu Iida Ranne kipitti juoksun arvoisesti kotipesään kahteen otteeseen.

 

Raumalaiset lähtivät myös toiseen jaksoon oikealla asenteella

 

Useasti tauon jälkeen osat vaihtuvat, mikäli avausjakson voittanut joukkue ei ole hereillä heti ensimmäisestä tilanteesta asti. Tällä kertaa kuitenkin Fera järjesteli kärjellään takatilanteen, jonka jälkeen Juulia Kuusio täräytti kunnarin ja merkkautti joukkueelleen kertaheitolla kolme juoksua. Alkutahdit jaksolle oli lyöty.

- Alussa oli hieman epävarma olo, eikä oikein kulkenut. Sitten vähän ulkokentän avustuksella läpi menneen lyönnin jälkeen alkoi taas osua pallo keppiin, vaatimaton Kuusio kommentoi.

Jakson edetessä Fera sai omasta pelistään entistä paremmin kiinni ja suuressa roolissa oli edelleen jakson ensimmäisessä vuoroparissa onnistunut Kuusio. Ulkopelissä lukkarin tontilla viihtyvä pelaaja täräytti naulan Pöytyän Urheilijoiden arkkuun lyöden kolmanteen vuoropariin kaksi juoksua lisää. Kuusion saldo illasta oli huima kaksi tuotua ja neljä tavallista lyötyä juoksua sekä yksi kunnari. Kärkilyönnit pelaajalla onnistuivat myös mainiosti. Tilastoihin kirjattiin yksitoista onnistunutta kärkilyöntiä kolmestatoista yrityksestä.

- Koko joukkueen ilme pikkuhiljaa parani ottelun edetessä ja aloimme luottaa omiin suorituksiimme, Kuusio summasi.

- Oli kiva päästä pelaamaan heti seuraavana päivänä uudestaan ja homma näyttikin jo hieman enemmän siltä miltä sen pitäisikin näyttää, Iida Ranne komppasi joukkuekaveriaan.

Toisen jakson juoksuista kentän puolella vastasi jälleen koko joukkue todella laajalla rintamalla. Jakson tuodut juoksut kirjattiin peräti seitsemälle eri pelaajalle. Ida Henriksson toi ainoana jaksolla kaksi juoksua. Kun Henriksson onnistui myös avausjaksolla tuomaan yhden ja vastaavasti Iida Ranne toi toisella jaksolla yhden, päätyivät pelaajat ottelussa kumpikin kolmeen tuotuun juoksuun.

- Oma peli meni ihan okei, mutta vielä jäi petrattavaa ensi kertaan, niin itsellä kuin joukkueellakin, Ranne päätti.

 

Maanantaina Raumalla Satakunnan derby

 

Tyttöjen Superpesiksen runkosarja jatkuu raumalaisten osalta heti maanantaina, kun Raumalle saapuu tiukkaan länsirannikon taistoon Pesäkarhujen B-tytöt. Porilaiset saavat Otanlahden kentällä vastaansa Feran B2-joukkueen. Ottelu alkaa kello 18:00, tervetuloa!

Matti Airola, Fera ry

Edellinen
Edellinen

Kauden toisesta Satakunnan derbystä niukka voitto porilaisille

Seuraava
Seuraava

Lähde mukaan pelaamaan Äijäpesistä Rauman kesässä!