Uutiset
Mynämäkeä ei ole varaa aliarvioida
Feran sunnuntaisen Lapua-voiton sankari, ajolähtökunnarillaan raumalaisten pelin vapauttanut lyöjäjokerit ja joukkueen kapteeni Eveliina Kesti vannottaa, ettei voitto kärkijoukkueesta saa pelaajia todellakaan luulemaan liikaa itsestään ja osaamisestaan. Oikea asenne pitää kaivaa uudelleen esiin jo keskiviikkona pelattavaan kotiotteluun Mynämäkeä vastaan. - Mynämäellä on täysin uudistunut joukkue, jolla on tosi hyvä henki päällä. Meidän pitää valmistautua peliin hyvin ja luottaa omiin vahvuuksiimme, Kesti muistuttaa. Kestin mukaan Feran vahvuudet ovat alkukaudella olleet ulkopelissä, mutta sunnuntainen Lapua-ottelu osoitti, että potentiaalia löytyy myös sisältä. - Varsinkin sisäpelaaminen on ollut alkukaudella turhan ailahtelevaa. On tosi hyvä, että sekin puoli aukesi viimein Lapualla. Voitto vieraista antaa taatusti kaikille voimaa yrittää. Itsellenikin sattui Lapualla tosi hyvä lyönti kohdalle ja niitä pitää hakea vastakin vaikka sitten riskin kautta. Kokonaisuutta katsoen en voi kuitenkaan olla omaan alkukauden peliini tyytyväinen, miettii Kesti realistisesti. Sisäpeliin tarvitaankin voimaa, kun Fera lähtee metsästämään seuraavan kolmen ottelun tavoitettaan eli yhdeksää sarjapistettä. Mynämäen jälkeen raumalaiset kohtaavat peräkkäisinä päivinä vieraissa Kempeleen ja Siilinjärven. - Latauksemme on varmasti kova, mutta niin on panoskin. Mynämäki, Kempele ja Siilinjärvi kuuluvat Superissa meidän päävastustajiimme ja yhdeksän pistettä niiltä parantaisi asemaa sarjassa kummasti, Kesti ynnää. Kempeleessä Superpesis-uransa aloittanut Eveliina Kesti pelaa nyt jo kolmatta kautta Ferassa, minne hän siirtyi Porin Pesäkarhuissa vietetyn kauden jälkeen. Porissa Kesti oli vielä joukkueensa lukkari samoin kuin Kempeleessäkin, mutta Raumalla hän on saanut keskittyä lyöntijokerin tehtäviin. - Ilona Hakoniemi on pelannut lukkarina niin hienosti, etten ole edes ajatellut sellaista mahdollisuutta, että palaisin itse lautasen ääreen. Meillä on muutenkin nuoremmassa päässä hienoja pelaajia. Esimerkiksi Jasmin Andreasen, Aino Tanhua ja Iida Lomppi ovat kehittyneet mahtavasti sitten viime vuoden, kehuu kapteeni joukkuetovereitaan. Fera-Mynämäki Otanlahden Topteam-Areenalla keskiviikkona 14.7. kello 18.00. Ruoat kotiotteluihin toimittaa:
Aapo Komulainen ja Venla Karttunen tähdittävät nuorten Itä-Länsi-otteluita – viisi feralaista Lännen joukkueessa!
Todellista huippupesäpalloa on lupa odottaa heti Porin Itä-Länsi-tapahtuman alkajaisiksi, kun valtakunnan parhaat poika- ja tyttöpesäpalloilijat kohtaavat nuorten arvo-otteluissa perjantaina 6.8. Pelaajavalinnoissa on mukana useita ensikertalaisia, mutta myös jo nuorella iällä Superpesiksen vastuunkantajiksi nousseita huippupelaajia.
Poikien Itä-Lännessä seuratuimpiin pelaajiin lukeutuvat miesten Suomen mestaruuden voittaneet Aapo Komulainen (Sotkamon Jymy 2020) ja Samuel Tirkkonen (Joensuun Maila 2019). Sensaatiomaisesti Jymyn ykköslukkariksi noussut sekä myös poikien mestaruutta juhlinut Komulainen palkittiin viime syksynä vuoden poikalukkarina ja Superpesiksen vuoden tulokkaana.
Poikapelaajista Itä-Länsi-viikonloppuun ovat aiemmin osallistuneet B-poikien arvo-ottelussa Juho Heikkala, Aleksi Lassila, Perttu Olli, Miitri Pesonen ja Samuel Tirkkonen.
Yksi mielenkiintoisimmista nimistä on Kouvolan Pallonlyöjien vasta 16-vuotias lukkari Elias Pitkänen, joka on säväyttänyt alkukaudesta huikeilla otteillaan miesten Superpesiksessä.
Pesäpallossa tehdyn ikärajamuutoksen myötä Itä-Länsi-viikonloppuna pelataan jatkossa vain yksi poikien ottelu, johon valitaan valtakunnan parhaat korkeintaan 19-vuotiaat huippupelaajat.
Jasmin Andreasen kolmanteen tyttöjen Itä-Länteensä
Yksi tyttöjen Itä-Länsi-ottelun tähdistä on kahdella edellisellä kaudella vuoden tyttöpesäpalloilijaksi arvostettu ja kaikilla kolmella superpesiskaudellaan naisten Suomen mestaruutta juhlinut Venla Karttunen Jyväskylän Kirittäristä. Viime syksyn Kirittärien mestarijoukkueesta Idän joukkueeseen on valittu myös Elsa Nyman ja Viivi Partanen. Loppuotteluvastustajan riveistä kutsun saa tamperelaisen Manse PP:n Anna Ala-Kauhaluoma, joka muistetaan naisten Itä-Länsi-ottelusta 2019.
Lännen puolella Feran Jasmin Andreasen pelaa välivuodesta 2020 huolimatta jo kolmannen tyttöjen Itä-Läntensä. Saman seuran Ilona Hakoniemi palkittiin viime syksynä vuoden tyttölukkarina.
Idän puolella uransa toiseen tyttöjen arvo-otteluun valmistautuvat Anna Ala-Kauhaluoma, Venla Karttunen, Kempeleen Kirin Ria Ojala, Joensuun Mailan Johanna Pirskanen sekä helsinkiläistä Roihua tyttöjen ja tamperelaista Manse PP:tä naisten Superpesiksessä edustava Ella Reiman.
Kunnian päästä kotikentälleen tyttöjen Itä-Länteen saavat Pesäkarhujen naisten superpesisjoukkueeseen huikean läpimurron tehnyt Tiia Peltonen, Ella Kuusisto, Kaisa Viitala sekä Porissa tyttöjen Superpesistä pelaava Veera Toikka. Helsinkiläisen Roihuttarien porilaislähtöinen Lotta Nummikari pukee Idän paidan ylleen.
Tyttöjen Itä-Lännessä nähdään myös todellisten nuorten superlupausten esiinmarssi. Joukkueisiin on valittu Feran vasta 15-vuotias Erica Rosendahl sekä 16-vuotiaat, superpesisjoukkueen kärkipelaajaksi murtautunut Roihuttarien Charlotta Höglund ja vaasalaisen Mailattarien riveissä erinomaisesti pelannut Alexandra Scheweleff.
Porin Itä-Lännessä vietetään nuorten päivää perjantaina 6.8. Poikien Itä-Länsi pelataan kello 14.30 ja tyttöjen Itä-Länsi kello 18.30 alkaen. Kaikki lisätiedot löytyvät tapahtuman omilta sivuilta www.ita-lansi.fi. Itä-Länsi-liput myy Ticketmaster Suomi!
Naisten Itä-Länsi-tähtisikermät nimetty – joukkueisiin vahva edustus Kirittäristä ja Pesäkarhuista!
Joukkueet on julkaistu pesäpallon naisten 59. Itä-Länsi-otteluun, joka pelataan Porissa 7. elokuuta. Vaikka kokoonpanoissa on runsaasti kokemusta, myös kuusi ensikertalaista on valittu mukaan. Erityisen hienoa on päästä pelaamaan Itä-Länsi-ottelu omalla kotikentällä. Pesäkarhuista tämän kunnian saavat Emilia Itävalo, Henna Juka, Emilia Linna, Kaisa-Maija Rosvall ja Minttu Vettenranta sekä jo kuudennessa Itä-Lännessään hallitseva lyöjäkuningatar Susanna Puisto. Myös Jyväskylän Kirittäristä on valittu kuusi pelaajaa arvo-otteluun. Heistä kentän kokenein arvo-ottelija on yleisön äänin paikkansa Idän joukkueeseen lunastanut Emma Körkkö, joka pelaa jo kahdeksatta kertaa naisten Itä-Lännessä, kolmen Liitto-Lehdistö-ottelun ja neljän tyttöjen Itä-Lännen lisäksi. Superpesisurallaan myös Viinijärven Urheilijoita ja Rauman Lukkoa edustaneelle Eeva Mäki-Maukolalle Itä-Länsi-edustus on uran kuudes. Mäki-Maukolan tavoin Kirittärissä kolme peräkkäistä Suomen mestaruutta voittanut Laura Toikkanen saa vihdoin ansaitsemansa kutsun Itä-Länteen. Porin Itä-Länsi on Toikkaselle uran ensimmäinen aikuisten arvo-ottelu. Lännen joukkueeseen yleisö äänesti Lapuan Virkiän Janette Lepistön, joka on superpesisdebyyttinsä jälkeen pelannut kaikki mahdolliset arvo-ottelut. Joukkuekaveri Essi Kylli on vastaavasti mukana jo seitsemännessä naisten Itä-Lännessään. Sarjanousija Roihuttaret Helsingistä saa kakkospelinjohtajan Tommi Nevalan lisäksi kaksi pelaajaansa naisten arvo-otteluun. Superpesisdebytantti Camilla Höglund on pelannut urallaan tähän saakka vain kuluvan kauden 12 pääsarjaottelua, mutta erinomaiset otteet tuovat kutsun Idän joukkueeseen. Samoin lyöjätilaston kärkikymmenikköön murtautunut jokeri-iskijä Teea-Kaisa Vikiö debytoi arvo-ottelussa. Vikiö oli ennen tätä kautta pelannut vain kuusi superpesisottelua. Camilla Höglundin, Laura Toikkasen ja Teea-Kaisa Vikiön lisäksi Itä-Lännen ensikertalaisia ovat Kempeleen Kirin Essi Kesti, Lapuan Virkiän Inka Ronkainen sekä vielä B-tyttöikäinen Seinäjoen Maila-Jussien Saaga-Angelia Raudasoja. Naisten 59. Itä-Länsi-ottelu pelataan Porissa lauantaina 7.8. kello 14.00 alkaen ja miesten 86. Itä-Länsi-ottelu kello 18.00 alkaen. Liput myy Ticketmaster Suomi. Naisten Itä-Länsi-ottelun pelaajavalinnat Naiset, Itä Kirsi Ala-Lipasti; Manse PP, TampereSiri Eskola; Jyväskylän KirittäretCamilla Höglund; Roihuttaret, HelsinkiEssi Kesti; Kempeleen KiriElla Korpela; Jyväskylän KirittäretEmma Körkkö; Jyväskylän KirittäretIda Lähde; Manse PP, TampereMari Mantsinen; Jyväskylän KirittäretEeva Mäki-Maukola; Jyväskylän KirittäretHenna Peltokangas; Manse PP, TampereSenni Sallinen; Manse PP, TampereLaura Toikkanen; Jyväskylän KirittäretTeea-Kaisa Vikiö; Roihuttaret, Helsinki Sarita Heikkinen (pj); Pesä Ysit, LappeenrantaTommi Nevala (2. pj); Roihuttaret, HelsinkiJatta Vuorinen (jj) Naiset, Länsi Laura Hokkanen; Hyvinkään TahkoEmilia Itävalo; Pesäkarhut, PoriHenna Juka; Pesäkarhut, PoriEssi Kylli; Lapuan VirkiäJanette Lepistö; Lapuan VirkiäEmilia Linna; Pesäkarhut, PoriSusanna Puisto; Pesäkarhut, PoriSaaga-Angelia Raudasoja; Seinäjoen Maila-JussitKaisaleena Rautakorpi; Lapuan VirkiäInka Ronkainen; Lapuan VirkiäKaisa-Maija Rosvall; Pesäkarhut, PoriSilja Syrjälä; Seinäjoen Maila-JussitMinttu Vettenranta; Pesäkarhut, Pori Jarkko Pokela (pj); Pesäkarhut, PoriSeppo Arbelius (2. pj); Pesäkarhut, PoriCarita Toiviainen (jj) Tuomarit, naisten Itä-Länsi-ottelu Pelituomari: Waltteri Uurasjärvi, KankaanpääSyöttötuomari: Samuli Eeva, TurkuKakkostuomari: Jere Sihvonen, PoriKolmostuomari: Suvi-Maria Sirola, NaantaliTakarajatuomari: Kaisa Mäkelä, Pori
Fera sai hurmoksen päälle tyrmäyksen jälkeen
Fera teki sunnuntaina Lapualla tempun, mihin vain harva olisi ennakkoon uskonut eli nappasi vierasvoiton Naisten Superpesiksen kovaan neljän kärkeen kuuluvasta Virkiästä. Raumalaisten voitto irtosi jaksoluvuin 1-2 (6-0, 3-5, 2-5). Vielä vajaa viikko sitten Raumalla Lapua voitti puhtaasti erin 0-2. - Saimme heti alkuun täystyrmäyksen, kun Virkiä teki ulkokentästämme hyvillä juoksuilla reikäjuustoa. Jaksojen välissä sanoin sitten joukkueelle, että rohkeutta lyönteihin, kyllä se sieltä vielä aukeaa. Ja niin sitten kävikin, Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen tiivisti. Feran hurmion sai päälle lyöjäjokeri Eveliina Kesti, joka purki ajolähdön komealla kunnarilla. Kestin tarkka lyönti meni läpi kakkospuolelta. Jasmin Andreasen aloitti supervuoroparin ykköstilanteen kunnarilla ja kun vielä Pinja Arbelius, Iida Lomppi ja Linda Viitakin onnistuivat, oli tilanne jo ennen Virkiän tasoittavaa sisävuoroa 0-5. - Iida Lomppi pelasi taas nuoreksi pelaajaksi tosi ennakkoluulottomasti ja kypsästi. Kunhan voimaa tulee lisää, niin hänestä voi tulla vielä vaikka mitä, ihasteli Tuomainen. Feran palkitut Lapualla olivat yhden kunnarin ja yhden tavallisen lyönyt sekä kaksi juoksua tuonut Jasmin Andreasen. Kakkospalkinnon sai ajolähtökunnarin tehnyt Eveliina Kesti, jolle merkittiin vielä yksi tuotu juoksu. Erno Tuomainen painotti ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että pisteet olivat raumalaisille todella tärkeät. - Tästä on hyvä taas jatkaa eteenpäin. Lyönti aukesi vihdoinkin ja pelistä päästiin nauttimaan täysillä. Tärkeää oli sekin, että kykenimme nousemaan voittoon murskaavan alun jälkeen, hän selvitti. Fera kohtaa seuraavaksi paikallisottelussa Mynämäen Vesan, joka saapuu Topteam-Areenalle keskiviikkona 14.7. - Otteluputki on kova, mutta siitäkin pitää ottaa parhaat puolet esiin. Kelit ovat onneksi hyvät, saamme pelata koronan jälkeen ja mikä tärkeintä myös yleisö pääsee lehteille kannustamaan, Erno Tuomainen muistutti.
Feran hyvä ulkopeli ei riittänyt Pesäkarhuille
Naisten Superpesiksen kärkijoukkueisiin lukeutuva Porin Pesäkarhut meni väkisin voittoon perjantaina kotikentällään Feraa vastaan, vaikka vieraiden ulkopeliä on lupa kuvata laadukkaaksi. Sarjakärkeen nousseiden porilaisten voitto kirjattiin numeroin 2-0 (3-1, 4-0). - Vastustaja teki juoksunsa hyvillä lyönneillä, joille emme voineet mitään. Omista lyönneistämme puuttui vastaavasti ikävä kyllä nyt laatu. Sisäpeliä ei saatu missään vaiheessa kunnolla auki, Feran pelijohtaja Erno Tuomainen tiivisti. Fera siirtyi ensimmäisellä jaksolla 0-1 johtoon heti avausvuoroparissa Iida Lompin lyönnillä. Johto kesti vielä toisenkin vuoroparin, mutta kolmannessa Pesäkarhut nousi omalla kotiuttamisarsenaalillaan johtoon pitäen sen loppuun asti. Toisen jakson voiton Pesäkarhut ratkaisi heti kättelyssä voitettuaan ensimmäisen vuoroparin juoksuin 3-0. - Meidän ulkopelimme toimi edelleen, mutta porilaiset löivät hyviä lyöntejä, kuten ensimmäisellä jaksollakin, selvitti Tuomainen. Vierasjoukkueen parhaana Porissa palkittiin nuori lupaus Iida Lomppi. Pelinjohtajan erityismaininnan sai puolestaan Fanny Lehtinen hyvästä ulkopelistään. Feran seuraava ottelu on jo sunnuntaina Lapualla. Samat joukkueet kohtasivat tällä viikolla Raumalla Lapuan voittaessa tiukan taistelun jälkeen 2-0. - Sunnuntaina haetaan samaa taisteluilmettä, jonka saimme kaivettua esiin kotonakin. Kunhan peliin saadaan lisää huolellisuutta ja tarkkuutta, on kaikki mahdollista, Erno Tuomainen mietti. Seuraavan kotiottelunsa Fera pelaa tulevan viikon keskiviikkona. Kello 18 Topteam-Areenalla alkavaan kamppailuun saapuu tasonmittariksi paikallisvastustajaksi luokiteltava Mynämäki.
Feran Jenna Mäkelä tyttöjen Itä-Länteen Lännen pelinjohtajaksi! - Itä-Länsi-otteluiden pelinjohtajat julki
Sarita Heikkinen ja Tommi Nevala haastavat Pesäkarhujen kaksikon – kautta aikain neljäs naispelinjohtaja pesäpallon Itä-Lännessä! Pesäpallon Itä-Länsi-otteluiden valitsijat ovat saaneet ensimmäisen urakkansa päätökseen. Pelinjohtajakaksikot on nimetty miesten, naisten, poikien ja tyttöjen arvo-otteluihin, jotka pelataan Porissa 6.-7.8. Lappeenrantalaisen Pesä Ysien Sarita Heikkinen saa kunnian toimia naisten Idän joukkueen ykköspelinjohtajana aisaparinaan helsinkiläisen Roihuttarien Tommi Nevala. Naispelinjohtajista aikuisten Itä-Länsi-otteluun on aiemmin valittu vain Tuula Tauriainen (2001), Armi Ahola (2005) sekä Katja Saari (2007-2008). Heikkinen päätti ansiokkaan pelaajauransa viime kauteen ja toimi aiemmin tyttöjen Idän pelinjohtajana Imatran arvo-ottelussa 2017. Pesäkarhujen pelinjohtajaksi tälle kaudelle siirtynyt Jarkko Pokela johtaa Lännen naisten peliä kotikentällään. Kakkospelinjohtaja on porilaisyleisölle tuttu Seppo Arbelius. Sami Österlund palaa Erku-Areenalle miesten Itä-Länsi-ottelussa Pesäkarhujen monivuotinen pelinjohtaja, Joensuun Mailaan siirtynyt Sami Österlund palaa entiselle kotikentälleen arvo-ottelussa ja toimii miesten Idän kakkospelinjohtajana. Viuhkaan tarttuu Kouvolan Pallonlyöjien Iiro Haimi. Lännen puolella asettuu vastaan Vimpelin Vedon kaksikko Tomi Niskanen-Ismo Ankkuri. Nuorten ottelut avaavat Itä-Länsi-tapahtuman perjantaina Satakuntalaista väriä nähdään tyttöjen arvo-ottelussa, kun Lännen pelinjohdosta vastaavat raumalaisen Feran Jenna Mäkelä ja Laitilan Jyskeen Sami Mäki. Idän joukkuetta luotsaa viime syksyn Suomen mestarin ja Feralle loppuottelutappion aiheuttaneen Kempeleen Kirin Jarkko Sillanpää aisaparinaan Matti Pirinen Roihuttarista. Poikien Idän joukkueen pelinjohtajina toimivat Joensuun Mailan Jarno Sutinen ja Eetu Ikonen. Lännen peliä johtavat Antti Yli-Saunamäki Hyvinkään Tahkosta ja Sami Karjaluoto Pattijoen Urheilijoista Raahesta. Itä-Länsi-pelinjohtajat 2021 Miehet, Itä Pelinjohtaja: Iiro Haimi; Kouvolan Pallonlyöjät2. pelinjohtaja: Sami Österlund; Joensuun MailaJoukkueenjohtaja: Toni Kohonen Miehet, Länsi Pelinjohtaja: Tomi Niskanen; Vimpelin Veto2. pelinjohtaja: Ismo Ankkuri; Vimpelin VetoJoukkueenjohtaja: Tommi Murto Naiset, Itä Pelinjohtaja: Sarita Heikkinen; Pesä Ysit, Lappeenranta2. pelinjohtaja: Tommi Nevala; Roihuttaret, HelsinkiJoukkueenjohtaja: Jatta Vuorinen Naiset, Länsi Pelinjohtaja: Jarkko Pokela; Pesäkarhut, Pori2. pelinjohtaja: Seppo Arbelius; Pesäkarhut, PoriJoukkueenjohtaja: Carita Toiviainen Pojat, Itä Pelinjohtaja: Jarno Sutinen; Joensuun Maila2. pelinjohtaja: Eetu Ikonen; Joensuun MailaJoukkueenjohtaja: Vesa Toikka Pojat, Länsi Pelinjohtaja: Antti Yli-Saunamäki; Hyvinkään Tahko2. pelinjohtaja Sami Karjaluoto; Pattijoen Urheilijat, RaaheJoukkueenjohtaja: Jussi-Pekka Niittymäki Tytöt, Itä Pelinjohtaja: Jarkko Sillanpää; Kempeleen Kiri2. Pelinjohtaja: Matti Pirinen; Roihuttaret, HelsinkiJoukkueenjohtaja: Jaana Ojaniemi Tytöt, Länsi Pelinjohtaja: Jenna Mäkelä; Fera, Rauma2. pelinjohtaja: Sami Mäki; Laitilan JyskeJoukkueenjohtaja: Ella Kaasinen
Fera ja Jenna Kallio ovat purkaneet sopimuksensa
Fera ja Jenna Kallio ovat purkaneet yhteisellä sopimuksella tämän kauden voimassa olleen pelaajasopimuksen. Kallio on välittömästi vapaa siirtymään toiseen seuraan.Kaudeksi 2020 Nurmon Jymyn Ykköspesisjoukkueesta Feraan siirtynyt Kallio kärsi loukkaantumisista ja ehti puolentoista kauden aikana esiintyä Feran paidassa yhdessä superpesisottelussa sekä kuudesti Suomensarjassa.Fera toivottaa Kalliolle menestystä jatkoon.
Feran peli kaatui kahteen ulkovuoroon
Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen kiteytti tiistaisen Lapua-ottelun jälkeen muutamaan sanaan sen, minkä lähes 500 maksanutta katsojaa oli juuri nähnyt Otanlahden Topteam-Areenalla: Fera kaatui käytännössä pariin heikkoon vuoroon. - Ensimmäisen jakson kolmas ja toisen ensimmäinen ulkovuoro olivat meidän kompastuskivemme. Harmittaa, että kaveri päästettiin mukaan omilla epäonnistumisilla, Tuomainen manasi. Pelinjohtajan harmi on helppo ymmärtää, sillä kova Lapua oli täysin voitettavissa. Peli oli tiukka, mutta vierasjoukkue kaivoi väkisin tarvittavat juoksut ja kuittasi niukan 0-2 (2-4, 3-4) voiton itselleen. Ensimmäisellä jaksolla Fera meni heti kärrkeen Iida Lompin lyönnillä johtoon, jonka Lapuan pelätty lyöjäjokeri Janette Lepistö kuittasi vielä samassa vuoroparissa. Ratkaisu nähtiin sitten vieraiden ollessa kolmannen kerran sisällä – sen jälkeen peli oli jo 1-4. Julia Ruoho kavensi tilanteeksi vielä 2-4, mutta se oli jo pelkkää kosmetiikkaa. - Lähtö oli meiltä heikko, mistä kuuluu kunnia myös Feran lukkari Ilona Hakoniemelle. Tiukassa paikassa pystyttiin kuitenkin vielä nostamaan tasoa, Lapuan pelinjohtaja Jussi-Pekka Tanskanen tiivisti. Toisen jakson ratkaisu nähtiin heti alussa, kun Iina Lehtinen, Riina Kerola (2) ja Lepistö siirsivät vieraat 0-4 johtoon. Fera ei luovuttanut, vaan neljännen vuoroparin alkaessa se oli enää juoksun päästä Meea Lehtisen, Pinja Arbeliuksen ja Eveliina Kestin onnistuttua kotiutusyrityksissään. Lapuan ulkokenttä ei antanut lopussa Feralle kuitenkaan enää kunnollista mahdollisuutta edes tasoitukseen. - Meidän ulkokenttämme on toiminut alkukaudella hyvin, mutta sisäpelissä on vielä kehitettävää. Nyt oltiin vain ajoittain hyviä, mutta sekin riitti, jatkoi Tanskanen. Erno Tuomainen alleviivasi, että Fera sai jälleen hyvää oppia tulevia otteluita ajatellen. - Mekin tulemme vielä joskus olemaan se painostava joukkue, hän lupasi. Fera kohtaa seuraavaksi perjantaina vieraissa Porin Pesäkarhut ja sunnuntaina on vuorossa vieraspeli Lapuan Virkiää vastaan. Raumalaisten ykköspalkinnon tiistaina niiasi monipuolinen lukkari Ilona Hakoniemi.
Hymy palasi Feran harjoituksiin - Meea Lehtinen: Lapuakin on lyötävissä
Kotivoitto Kempeleestä ja ennen kaikkea ottelun kääntäminen voitoksi tappiollisen avausjakson jälkeen palautti hetkellisesti kateissa olleen hymyn taas Feran harjoituksiin. Tämän huomasivat niin pelinjohtaja Erno Tuomainen kuin kokenut varakapteeni Meea Lehtinen. - Kempele -peli helpotti koko joukkuetta ja otteisiin löytyi taas rentoutta. Voitto toi hymyn takaisin, Tuomainen tiivisti. - Pari edellistä peliä oli ollut hutipelejä, joissa lahjoitettiin ihan liikaa vastustajalle. Mutta nyt joukkueessa on selvästi taas uskoa omaan tekemiseen, selvitti puolestaan Lehtinen. Fera saa tiistaina kello 18.00 Topteam-Areenalla alkavaan kotiotteluunsa vastaansa Lapuan Virkiän, joka kaatoi sunnuntaina Porissa Pesäkarhut suoraan jaksoin 2-0. Meea Lehtisen mukaan edessä on kova vastustaja, mutta lyötävissä sekin on. - Virkiällä on kova ulkokenttä, jolta ei saa mitään ilmaiseksi. Pistää vaan muistaa tehdä kaikki tarpeeksi huolellisesti, jo kuudetta kautta Ferassa pelaava Lehtinen, alun perin Pesäkarhujen kasvatti, mietti. - Sisällä lapualaisten ehdottomasti kovin ase on kovalyöntinen jokeri Janette Lepistö, muistutti Tuomainen. - Tässä vaiheessa Lapua on meille erittäin hyvä haaste ja mittari. Ottelu Kempelettä vastaan osoitti, että me pystymme tarvittaessa kääntämään tiukkojakin pelejä voitoksi ja Virkiää vastaan sitä kykyä tarvitaan, pelinjohtaja jatkoi. Ruoat kotiotteluihin toimittaa:
Nyt äänestetään, Länttä ja Itää – voita VIP-liput kahdelle ja osallistu ŠKODA-yleisöäänestykseen!
Yleisöllä on tänäkin vuonna mahdollisuus äänestää yksi pelaaja jokaiseen miesten ja naisten Itä-Länsi-joukkueeseen. ŠKODA-yleisöäänestys on käynnissä tästä hetkestä tiistaihin 6. heinäkuuta saakka. Voittajien kesken arvotaan VIP-liput kahdelle Itä-Lännen Superlauantaihin, jolloin pelataan sekä naisten että miesten arvo-ottelut. Suomen suosituin tähdistöottelutapahtuma, pesäpallon Itä-Länsi, saapuu kautta aikain ensimmäisen kerran Poriin 6.–7. elokuuta. Yleisö pääsee vaikuttamaan valintoihin äänestämällä yhden pelaajan kuhunkin miesten ja naisten joukkueeseen osoitteessa https://q.surveypal.com/IL-2021-yleisoaanestys. Äänestyksessä ovat mukana kaikki Superpesistä tällä kaudella kesäkuun loppuun mennessä pelanneet pelaajat. Yksi pelaajavalinta on kuitenkin jo tehty, sillä kaikkien aikojen pesäpalloilija, Kouvolan Pallonlyöjien Toni Kohonen vastaa miesten Idän joukkueen valinnoista ja myös pelaa itse joukkueessa aiemmin tiedotetun mukaisesti. Porin Itä-Länsi-tapahtuman avaa nuorten päivä poikien ja tyttöjen arvo-otteluiden merkeissä perjantaina 6. elokuuta. Superlauantaina 7. elokuuta Erku-Areenan valtaavat maailman parhaat nais- ja miespesäpalloilijat. Kaikki lisätiedot Itä-Lännestä löytyvät tapahtuman omilta sivuilta www.ita-lansi.fi. Itä-Länsi-liput myy Ticketmaster Suomi.
Fera nousi väkisin voittoon Kempeleestä
Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen lupasi tappiollisen Manse-pelin jälkeen, että seuraavassa ottelussa kaadetaan Kempeleen Kiri ja niin myös tapahtui – tosin kovan työn ja osittain varmasti tuskankin kautta. Feran lauantainen kotivoitto varmistui Topteam-Areenalla vasta supervuoroparissa, jonka kotijoukkue vei nimiinsä juoksuin 2-1. Naisten Superin sarjapisteet jäivät siis Raumalle samoin numeroin. Ottelun avausjakson pehmeästi liikkeelle lähtenyt Fera hävisi juoksuin 0-5, mutta toiselta jaksolta kotijoukkue pystyi puristamaan väkisin tarvittavan 2-1 voiton. - Tauolla mietittiin, että ruvetaanko huutamaan vai silittelemään. Valitsimme silittelytaktiikan ja se toimi. Varmasti myös pieni muljaus kokoonpanoon auttoi, sillä saatiin Ilonan (Hakoniemi) jalkoja heräteltyä, Erno Tuomainen tiivisti. - Voitosta huolimatta pitää miettiä joukkueen kanssa, mitä tehdä. Kotiyleisön edessä ei peli saa olla enää tällaista. Tarkkuutta on saatava lisää, jatkoi Tuomainen. Fera paransi toiselle jaksolle selvästi erityisesti ulkopeliään, mikä oli yksi ottelun ratkaisuista. - Meidän kentällemenomme hyytyi samalla, kun sisäpelin laadukkuus laski, myönsi Kempeleen pelinjohtaja Jarkko Kokko. Feran molemmat juoksut voitokkaalla toisella jaksolla löi jokeri Eveliina Kesti ja tuojia olivat puolestaan Aino Tanhua ja Ilona Hakoniemi. Kempeleen 0-1 johdolla avaamassa Supervuoroparissa kotijoukkueen kotiuttajina kunnostautuivat kultakypärä Meea Lehtinen ja Pinja Arbelius nopeakinttuisten Jasmin Andreasenin ja Hakoniemen juostessa voiton kotiin. Kotijoukkueen palkitut lauantaina olivat Eveliina Kesti ja Jasmin Andreasen. Feran kotiottelut Superpesiksessä jatkuvat jo tulevana tiistaina eli 6.7., jolloin Topteam-Areenalle saapuu Lapun Virkiä. Ottelu alkaa kello 18.
Manse olisi ollut voitettavissa
Feran naisten Superpesis-joukkueen pelinjohtaja Erno Tuomainen oli harmissaan keskiviikkona Manselle koetun 2-0 (3-0, 3-2) vierastappion jälkeen. Tuomainen sanoi suoraan, että tamperelaiset olisivat olleet voitettavissa näiden kotiedusta huolimatta. - Meillä oli pelissä pientä huolimattomuutta, joka kostautui. Jatkossa on oltava tarkempia, ettei ote pääse karkaamaan. Paikkoja tarjottiin toki meillekin, mutta niitä ei tällä kertaa pystytty hyödyntämään. Manse olisi ollut voitettavissa, vaikka se onkin yksi sarjan suurimmista suosikeista, Tuomainen sanaili. - Ensimmäiselläkin jaksolla meillä oli omat paikkamme, mutta toiselle tehtiin siitä huolimatta iso tasonnosto. Emme kuitenkaan päässeet ohi, vaikka olimmekin koko ajan tiukasti kintereillä. Jollain ilveellä ei vaan napsahtanut, hän jatkoi. Feran juoksut keskiviikkona löivät Meea Lehtinen ja Pinja Arbelius ja tuojina kunnostautuivat Jasmin Andreasen sekä Miia Puolakka. - Ykkösvahtina pelaava Meea Lehtinen ja lukkari Ilona Hakoniemi olivat tosi hyviä Tampereella ja Puolakan Miia meni hyvin kentälle, kehui Tuomainen omiaan. Raumalaisista ykköspalkinnolla palkittiin Lehtinen ja kakkosella Hakoniemi. Mansesta tehokkain oli kolme juoksua lyönyt Anna Ala-Kauhaluoma. Fera kohtaa seuraavaksi Kempeleen, joka saapuu lauantaina 3.7. Rauman Otanlahteen. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 18.00. - Siitä pelistä otetaan voitto, Erno Tuomainen lupasi.
Äänestys käynnissä – yleisö valitsee Oomin kuukauden pelaajat miesten ja naisten Superpesiksessä!
Yleisö saa kunnian äänestää Oomin kesäkuun pelaajat miesten ja naisten Superpesiksessä. Kaikkien äänestykseen osallistuneiden ja sähköpostiosoitteensa jättäneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti oman suosikkijoukkueen kotiotteluun.
Äänestyksessä ovat mukana kaikki 22.6.2021 mennessä pöytäkirjaan yhdessä tai useammassa superpesisottelussa merkityt pelaajat.
Kuukauden pelaajia on palkittu Superpesiksessä nykymuotoisesti kaudesta 2008 lähtien. Aiempien vuosien valinnat on listattu Pesäpalloliiton nettisivuilla.
Siirry Oomin kuukauden pelaaja -äänestykseen tästä linkistä! Äänestysaikaa on 30.6.2021 kello 23.59 saakka.
Vierastappiota ei tarvitse hävetä
Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen oli yllättävänkin tyyni mies, vaikka raumalaisjoukkue hävisikin keskiviikkoiltana Superpesis-ottelunsa Helsingin Roihuttarille niukasti numeroin 2-1, 2-2. Tulos tiesi sitä, että kotijoukkue sai tililleen kaksi pistettä vieraiden jäädessä nollille.
- Peli oli hyvä ja tiukka. Tietysti harmittaa, kun ei voitettu, mutta joka tapauksessa saatiin hyvää oppia. Tätä tappiota ei todellakaan tarvitse hävetä. Molemmat joukkueet tekivät juoksunsa hyvillä lyönneillä, mikä kertoo myös molempien hyvästä ulkopelistä, Tuomainen tiivisti.- Meidän pitää joka tapauksessa vielä parantaa. Sitä kautta sisäpelikin paranee, mietti Tuomainen.Feran juoksun ensimmäisellä jaksolla löi Miia Puolakka, jonka lyönti meni tarkasti koppareiden yli. Tuloksena oli kunnari.- Harmittaa, ettei jo toisessa pelissä peräkkäin kunnarin lyöneen Miian hyvää virettä pystytty nyt hyödyntämään paremmin. Siinä olisi ollut paikka kääntää koko jakso meille, Erno Tuomainen manasi.Toisella jaksolla Feran kotiuttajat olivat Meea Lehtinen ja Julia Ruoho. Koko ottelussa raumalaisjuoksujen tuojat olivat puolestaan Miia Puolakka, Jasmin Andreasen ja Ilona Hakoniemi. Palkinnon vieraista saivat Lehtinen ja Puolakka.- Yksi syy siihen, miksi Helsingin pelistä jäi tappiosta huolimatta hyvä maku, oli tunnelma. Fiilis Roihuvuoren pesisstadionilla oli erinomainen, kiitteli Tuomainen.Fera kohtaa seuraavaksi Manse PP:n keskiviikkona 30.6. Tampereella. Seuraava kotiottelu on vuorossa lauantaina 3.7. klo 18:00, jolloin Otanlahteen saapuu Kempeleen Kiri.
Juoksujuhlaa Otanlahdessa - Feralle kolme pistettä
Fera otti täyden pistepotin ja samalla kauden ensimmäisen kotivoittonsa lauantaina, kun Topteam-Areenalla vieraili Pesä Ysit Lappeenrannasta. Ottelu päätyi kotijoukkueelle puhtaasti 2-0 (9-0, 6-4).Fera laittoi heti ensimmäisen tasoittavalla lyöntimyllyn käyntiin paukuttaen taululle numerot 5-0. Joukkueen tehokkain oli kunnarin ja yhden tavallisen lyönyt sekä yhden tuonut Miia Puolakka. Kunnari oli Puolakan superpesisuran ensimmäinen. Ilona Hakoniemi löi ja toi yhden.Lisää tuli kolmannen tasoittavalla, mihin Fera löi neljä juoksua. Iida Lomppi onnistui mailan varressa kahdesti, lyödyt olivat Lompin ensimmäiset Superpesiksessä.Fera karkasi jo toisen jakson ensimmäisen aloittavalla 4-0 -johtoon,mutta Pesä Ysit tuli kolmannen tasoittavalla rinnalle, kun Tytti Bertling ja Linnea Laatikainen pamauttivat kunnarit. Fera kuitenkin ratkaisi neljännen aloittavalla, kun mailan varressa onnistuivat Jenna Kallio ja Meea Lehtinen.- Kolmas vuoropari on tästä pelistä positiivista. Taistelua oli, mutta ei ollut meidän päivä, hankala päivä. Helsingissä pelattiin hyvä peli ja Porissa hyvä ensimmäinen jakso, totesi Pesä Ysien pelinjohtaja Sarita Heikkinen.- Hyvillä lyönneillä teimme juoksuja, nyt eivät pillit soineet laittomien merkeiksi. Ei ollut Eveliina Kestin päivä, mutta eiköhän hänkin vielä nouse. Pesä Ysit on yksi meidän päävastustajistamme, sanaili Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen.Palkitut:Fera:I: Iida LomppiII: Miia PuolakkaPesä Ysit:I: Tytti BertlingII: Linnea Laatikainen
Fera saa lauantaina Pesä Ysit vieraakseen Topteam-Areenalle: ”Iloisuuden kautta tulee onnistumisia sisäpeliin”
Feran Superpesis -joukkueen pelinjohtaja Erno Tuomainen myöntää, että viime tiistainen kotiavaus Seinäjokea vastaan jätti tappiosta huolimatta hyviä fiiliksiä. Tuomainen kehuu erityisesti nuoren joukkueensa ulkopeliä, sillä kovana vastustajana tunnettu Seinäjoki onnistui lyömään Raumalla vain kolme juoksua. - Saamme lauantaina Topteam-Areenalle vieraaksemme Lappeenrannan Pesä Ysit ja siinä pelissä on tarkoitus antaa pallolle kyytiä puristamatta liikaa mailan vartta. Iloisuuden kautta tulee varmasti onnistumisia sisäpeliinkin, tietää Tuomainen. Erno Tuomaisen mukaan Fera tulee lähtemään lauantain otteluunsa kutakuinkin samalla kokoonpanolla, millä kohdattiin myös Seinäjoki. Loukkaantumisia ei raumalaisjoukkueessa ole. - Kahden pelatun kierroksen jälkeen on annettava erityiskiitos nuorelle lukkarillemme Ilona Hakoniemelle, joka on nuoresta iästään huolimatta pelannut todella ennakkoluulottomasti. Hyvää esimerkkiä muille ovaat näyttäneet myös Meea Lehtinen ja Jasmin Andreasen, Tuomainen tiivistää. Vielä viime kaudella pelanneen Sarita Heikkisen johtaman Lappeenrannan joukkueesta Tuomainen nostaa esiin korkeaa tolppaa heittävän lukkarin Essi Rytterin ja lyöjäjokeri Henriikka Harisen. - Heikkisellä riittää variaatioita, joten sisäpelissä ei ole varaa nukahtaa. Kovalyöntisen Harisen edestä on puolestaan poimittava etenijät pois, laskee Tuomainen. Feralla on kahden pelatun ottelun jälkeen koossa kolme sarjapistettä ja yhden pelin voittaneella Lappeenrannalla puolestaan kaksi. Roihuttaret Helsingissä voittanut Pesä Ysit kohtaa vielä ennen Raumalle tuloaan perjantaina Porin Pesäkarhut vieraskentällä. Lauantainen ottelu Otanlahdessa alkaa edellisvuosista poiketen kello 18.00Ruoat kotiotteluihin toimittaa:
Seinäjoelle täysi pistepotti Raumalta
Topteam-areenalla nähtiin tiistaina tiukka Superpesistaisto, kun Fera sai vastaansa Seinäjoen Maila-Jussien vahvan joukkueen. Fera ei kuitenkaan antautunut taistelutta ottelun päättyessä seinäjokisten voittoon jaksoin 0-2 (0-2, 0-1). SMJ onnistui avausjaksolla kahdesti, kun ensin toisen aloittavalla joukkueen superjokeri Aino-Kaisa Mantere kotiutti Sanni Syrjälän. Anni Laakso tuplasi vieraiden johdon neljännen aloittavalla lyömällä Saaga-Angelia Raudasojan kotipesän turvaan. Fera loi kolme kolmostilannetta ilman onnistumisia. Toisella jaksolla nähtiin vain yksi juoksu ja siitä vastasi SMJ, kun Essi Ritola onnistui kotiuttamaan Maiju Mäntylän. - Haimme jotain muutakin, mutta tyytyväinen pitää olla pisteisiin. Nyt oli vähän sama juttu kuin Virkiää vastaan. Vastustajan lukkari oli tänään hyvä, sanaili Seinäjoen pelinjohtaja Antti Kuusisto. - Ei tyydytä tämä esitys. Ulkopeli sujui ja se antoi meille mahdollisuuden voittoon. Sisäpeli kaipaa kuitenkin vielä hiomista, totesi puolestaan Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen. Ferasta palkittiin ottelun jälkeen kakkospalkinnolla Ilona Hakoniemi ja ykköspalkinnolla Jasmin Andreasen, sekä Ruutu-tähtipelaajana 700:n kärkilyönnin rajapyykin rikkonut Meea Lehtinen. Fera jatkaa kotipelejään jo kuluvan viikon lauantaina, kun raumalaisseura saa vieraakseen Lappeenrannan Pesä Ysit. Ottelu alkaa Otanlahdessa kello 18.00.
Kotiavaukseen oman pelin kautta
Superpesiskauden avausottelunsa Joensuussa puhtaasti numeroin 2-0 voittanut Fera kohtaa tiistaina 15.6. ensimmäisessä kotiottelussaan Seinäjoen Maila-Jussien vahvana pidetyn yhdistelmän. Pelinjohtaja Erno Tuomaisen mukaan raumalaiset lähtevät kello 18.00 alkavaan otteluun ensisijaisesti oman pään kautta. - Toki olemme käyneet pelaajien kanssa yhdessä läpi Seinäjoenkin peliä. Vastustaja on kokonaisvaltaisesti hyvä joukkue, mutta meillä on myös tiedossa, keille pelaajille tullaan antamaan painetta, Tuomainen miettii. Kahdesta ensimmäisestä ottelustaan neljä pistettä keränneen Seinäjoen pelaajista Tuomainen nostaa esiin kotiuttajatykit Aino-Kaisa Mantereen (1+6) ja Anni Laakson (0+6) sekä vaihtolyöntispesialistit Maiju Mäntylän ja Silja Syrjälän. - Mäntylä ja Syrjälä pystyvät purkamaan myös kovilla lyönneillä eli odotettavissa on muutakin kuin pelkkiä näpyjä. Heidän kanssaan pitää olla tosi tarkka, tietää Tuomainen. Erno Tuomaisen mukaan Fera pääsee lähtemään Seinäjoki-otteluun parhaalla mahdollisella yhdistelmällä, sillä sen enempää sairastumisia kuin loukkaantumisiakaan ei joukkueessa ole. - Joukkueen sisällä on voitollisen sarja-avauksen jälkeen todella hyvät fiilikset, eikä latausta todellakaan puutu. Sama koskee tietysti myös minua itseäni. Ensimmäinen kotipeli uuden joukkueen peräsimessä on aina ihan oma maailmansa, hän viestittää. - Hienoa, että peleissä saa olla taas mukana yleisöäkin. Ilman kannustavaa katsomoa kokonaisuudesta puuttuu yksi oleellinen elementti. Feran kaltaiselle nuorelle joukkueelle katsojien merkitys on tavallistakin isompi juttu, Tuomainen muistuttaa. Seinäjoen jälkeen Fera kohta seuraavaksi Lappeenrannan Pesä Ysit, joka saapuu Otanlahteen lauantaina 19.6. Ruoat kotiotteluihin toimittaa:
”Jokainen pelaaja kasvoi voiton myötä muutaman sentin” - Fera avasi naisten Superin vierasvoitolla
Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen oli ansaitusti onnellinen mies, kun raumalaiset päättivät kauden avausottelunsa lauantaina Joensuussa. Loppunumerot 0-2 (4-5, 1-4) saivat Tuomaisen hehkuttamaan, että avaus ei olisi voinut enää paremmin päättyä.- Pitkä matka ja suurimmalle osalle pelaajistamme täysin uusi vastustaja, mutta se ei estänyt kääntämästä tiukkaa matsia voitoksi. Pelin aikana parannettiin koko ajan. Ei ole väärin sanoa, että jokainen pelaaja kasvoi voiton myötä muutaman sentin, Tuomainen hehkutti.Avausjakson voiton Fera pystyi varmistamaan vasta viimeisessä vuorossa, kun Aino Tanhua hyödynsi kotijoukkueen harhaheiton juoksemalla kotiin. Toinen jakso sen sijaan ratkesi jo varhaisemmassa vaiheessa Pinja Arbeliuksen vaihtolyönnin karatessa Joensuun ulkokentän ulottumattomiin. Kotiin ehti juosta kaksi raumalaista ja tilanteen kruunasi Arbeliuksen kunnari.Kolmeen kotiutukseen Joensuussa ylsi myös Meea Lehtinen ja niin Jannika Lillunen kuin Ilona Hakoniemikin iskivät yhden juoksun naiseen. Tuojat olivat vastaavasti Arbelius (2), Lehtinen (2), Lillunen (1), Tanhua (2) ja vierasjoukkueen ykköspalkinnon niiannut Jasmin Andreasen (2).- Lauantaina erityinen kiitos täytyy antaa meidän ulkopelillemme, siinä ei heikkoa lenkkiä ollut. Ennen ottelua painotin niin rauhallisuutta kuin varmuuttakin ja se oppi meni sataprosenttisesti perille, kiitteli Erno Tuomainen omiaan.- Erityismaininta vielä Iida Lompille, joka pelasi Joensuussa uransa ensimmäisen ottelunsa Naisten Superissa, Tuomainen jatkoi.Kauden ensimmäisen kotiottelunsa Fera pelaa tiistaina 15.6. Seinäjokea vastaan. Tuomaisen mukaan vastustaja on raumalaisille astetta kovempi mittari kuin Joensuu.- Seinäjoen runko on tehnyt montaa vuotta töitä yhdessä. Sitä on veikattu syystäkin sarjan terävimmän kärjen kovimmaksi haastajaksi, luonnehti Tuomainen.Feran laajan pelaajaringin toinen puolisko pelasi lauantaina kotikentällä Otanlahdessa Ikaalisten Tarmoa vastaan voittaen puhtaasti numeroin 2-0. Ensimmäinen jakso päättyi kotijoukkueelle peräti 29-1 ja toinen puolestaan 4-2.
Superpesiskausi käyntiin kesäkuun alusta – Feran sarja-avaus siirtyy!
Superpesiskausi 2021 käynnistyy kesäkuun alusta. Kun rajoitukset vaikuttavat yleisötapahtumien järjestämiseen alueellisesti, yksittäisiä otteluita saatetaan joutua siirtämään lähinnä ensimmäisellä viikolla. Tähän uutiseen kerätään uusimmat tiedot ottelusiirroista. Sosiaali- ja terveysministeriön päivittämän tiedon mukaan ”leviämisvaiheen alueilla on jatkossa mahdollista järjestää isojakin ulkotilaisuuksia turvaväliohjein ja eriyttämisjärjestelyillä.” Käytännön toimeenpanosta vastaavat kuitenkin Aluehallintovirastot, joiden päätöksiä Pesäpalloliitto ja seurat odottavat mahdollisimman pikaisella aikataululla. Superpesiksen ottelutapahtumissa turvallisuus on ensisijainen prioriteetti. Superpesisottelut järjestetään vastuullisesti ja terveysturvallisesti, Pesäpalloliiton ohjeistusten mukaisesti. MIESTEN SUPERPESIS: SIIRRETYT OTTELUT (päivitetty 28.5. kello 13) Joensuun Maila – Haminan Palloilijat ke 2.6. kello 18Ottelut vaihdettu päittäinHaminan Palloilijat – Joensuun Maila ti 6.7. kello 18 Hyvinkään Tahko – Seinäjoen JymyJussit to 3.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila su 6.6. kello 16Ottelut vaihdettu päittäinKankaanpään Maila – Sotkamon Jymy, uusi ottelupäivä la 17.7. klo 16 Imatran Pallo-Veikot – Haminan Palloilijat su 6.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin NAISTEN SUPERPESIS: SIIRRETYT OTTELUT (päivitetty 28.5. kello 13) Pesä Ysit, Lappeenranta – Hyvinkään Tahko ti 1.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä ma 2.8. kello 18 Fera, Rauma – Manse PP, Tampere ke 2.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä su 15.8. kello 17 Hyvinkään Tahko – Roihuttaret, Helsinki to 3.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin