Uutiset
Manse olisi ollut voitettavissa
Feran naisten Superpesis-joukkueen pelinjohtaja Erno Tuomainen oli harmissaan keskiviikkona Manselle koetun 2-0 (3-0, 3-2) vierastappion jälkeen. Tuomainen sanoi suoraan, että tamperelaiset olisivat olleet voitettavissa näiden kotiedusta huolimatta. - Meillä oli pelissä pientä huolimattomuutta, joka kostautui. Jatkossa on oltava tarkempia, ettei ote pääse karkaamaan. Paikkoja tarjottiin toki meillekin, mutta niitä ei tällä kertaa pystytty hyödyntämään. Manse olisi ollut voitettavissa, vaikka se onkin yksi sarjan suurimmista suosikeista, Tuomainen sanaili. - Ensimmäiselläkin jaksolla meillä oli omat paikkamme, mutta toiselle tehtiin siitä huolimatta iso tasonnosto. Emme kuitenkaan päässeet ohi, vaikka olimmekin koko ajan tiukasti kintereillä. Jollain ilveellä ei vaan napsahtanut, hän jatkoi. Feran juoksut keskiviikkona löivät Meea Lehtinen ja Pinja Arbelius ja tuojina kunnostautuivat Jasmin Andreasen sekä Miia Puolakka. - Ykkösvahtina pelaava Meea Lehtinen ja lukkari Ilona Hakoniemi olivat tosi hyviä Tampereella ja Puolakan Miia meni hyvin kentälle, kehui Tuomainen omiaan. Raumalaisista ykköspalkinnolla palkittiin Lehtinen ja kakkosella Hakoniemi. Mansesta tehokkain oli kolme juoksua lyönyt Anna Ala-Kauhaluoma. Fera kohtaa seuraavaksi Kempeleen, joka saapuu lauantaina 3.7. Rauman Otanlahteen. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti kello 18.00. - Siitä pelistä otetaan voitto, Erno Tuomainen lupasi.
Äänestys käynnissä – yleisö valitsee Oomin kuukauden pelaajat miesten ja naisten Superpesiksessä!
Yleisö saa kunnian äänestää Oomin kesäkuun pelaajat miesten ja naisten Superpesiksessä. Kaikkien äänestykseen osallistuneiden ja sähköpostiosoitteensa jättäneiden kesken arvotaan kahden hengen lippupaketti oman suosikkijoukkueen kotiotteluun.
Äänestyksessä ovat mukana kaikki 22.6.2021 mennessä pöytäkirjaan yhdessä tai useammassa superpesisottelussa merkityt pelaajat.
Kuukauden pelaajia on palkittu Superpesiksessä nykymuotoisesti kaudesta 2008 lähtien. Aiempien vuosien valinnat on listattu Pesäpalloliiton nettisivuilla.
Siirry Oomin kuukauden pelaaja -äänestykseen tästä linkistä! Äänestysaikaa on 30.6.2021 kello 23.59 saakka.
Vierastappiota ei tarvitse hävetä
Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen oli yllättävänkin tyyni mies, vaikka raumalaisjoukkue hävisikin keskiviikkoiltana Superpesis-ottelunsa Helsingin Roihuttarille niukasti numeroin 2-1, 2-2. Tulos tiesi sitä, että kotijoukkue sai tililleen kaksi pistettä vieraiden jäädessä nollille.
- Peli oli hyvä ja tiukka. Tietysti harmittaa, kun ei voitettu, mutta joka tapauksessa saatiin hyvää oppia. Tätä tappiota ei todellakaan tarvitse hävetä. Molemmat joukkueet tekivät juoksunsa hyvillä lyönneillä, mikä kertoo myös molempien hyvästä ulkopelistä, Tuomainen tiivisti.- Meidän pitää joka tapauksessa vielä parantaa. Sitä kautta sisäpelikin paranee, mietti Tuomainen.Feran juoksun ensimmäisellä jaksolla löi Miia Puolakka, jonka lyönti meni tarkasti koppareiden yli. Tuloksena oli kunnari.- Harmittaa, ettei jo toisessa pelissä peräkkäin kunnarin lyöneen Miian hyvää virettä pystytty nyt hyödyntämään paremmin. Siinä olisi ollut paikka kääntää koko jakso meille, Erno Tuomainen manasi.Toisella jaksolla Feran kotiuttajat olivat Meea Lehtinen ja Julia Ruoho. Koko ottelussa raumalaisjuoksujen tuojat olivat puolestaan Miia Puolakka, Jasmin Andreasen ja Ilona Hakoniemi. Palkinnon vieraista saivat Lehtinen ja Puolakka.- Yksi syy siihen, miksi Helsingin pelistä jäi tappiosta huolimatta hyvä maku, oli tunnelma. Fiilis Roihuvuoren pesisstadionilla oli erinomainen, kiitteli Tuomainen.Fera kohtaa seuraavaksi Manse PP:n keskiviikkona 30.6. Tampereella. Seuraava kotiottelu on vuorossa lauantaina 3.7. klo 18:00, jolloin Otanlahteen saapuu Kempeleen Kiri.
Juoksujuhlaa Otanlahdessa - Feralle kolme pistettä
Fera otti täyden pistepotin ja samalla kauden ensimmäisen kotivoittonsa lauantaina, kun Topteam-Areenalla vieraili Pesä Ysit Lappeenrannasta. Ottelu päätyi kotijoukkueelle puhtaasti 2-0 (9-0, 6-4).Fera laittoi heti ensimmäisen tasoittavalla lyöntimyllyn käyntiin paukuttaen taululle numerot 5-0. Joukkueen tehokkain oli kunnarin ja yhden tavallisen lyönyt sekä yhden tuonut Miia Puolakka. Kunnari oli Puolakan superpesisuran ensimmäinen. Ilona Hakoniemi löi ja toi yhden.Lisää tuli kolmannen tasoittavalla, mihin Fera löi neljä juoksua. Iida Lomppi onnistui mailan varressa kahdesti, lyödyt olivat Lompin ensimmäiset Superpesiksessä.Fera karkasi jo toisen jakson ensimmäisen aloittavalla 4-0 -johtoon,mutta Pesä Ysit tuli kolmannen tasoittavalla rinnalle, kun Tytti Bertling ja Linnea Laatikainen pamauttivat kunnarit. Fera kuitenkin ratkaisi neljännen aloittavalla, kun mailan varressa onnistuivat Jenna Kallio ja Meea Lehtinen.- Kolmas vuoropari on tästä pelistä positiivista. Taistelua oli, mutta ei ollut meidän päivä, hankala päivä. Helsingissä pelattiin hyvä peli ja Porissa hyvä ensimmäinen jakso, totesi Pesä Ysien pelinjohtaja Sarita Heikkinen.- Hyvillä lyönneillä teimme juoksuja, nyt eivät pillit soineet laittomien merkeiksi. Ei ollut Eveliina Kestin päivä, mutta eiköhän hänkin vielä nouse. Pesä Ysit on yksi meidän päävastustajistamme, sanaili Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen.Palkitut:Fera:I: Iida LomppiII: Miia PuolakkaPesä Ysit:I: Tytti BertlingII: Linnea Laatikainen
Fera saa lauantaina Pesä Ysit vieraakseen Topteam-Areenalle: ”Iloisuuden kautta tulee onnistumisia sisäpeliin”
Feran Superpesis -joukkueen pelinjohtaja Erno Tuomainen myöntää, että viime tiistainen kotiavaus Seinäjokea vastaan jätti tappiosta huolimatta hyviä fiiliksiä. Tuomainen kehuu erityisesti nuoren joukkueensa ulkopeliä, sillä kovana vastustajana tunnettu Seinäjoki onnistui lyömään Raumalla vain kolme juoksua. - Saamme lauantaina Topteam-Areenalle vieraaksemme Lappeenrannan Pesä Ysit ja siinä pelissä on tarkoitus antaa pallolle kyytiä puristamatta liikaa mailan vartta. Iloisuuden kautta tulee varmasti onnistumisia sisäpeliinkin, tietää Tuomainen. Erno Tuomaisen mukaan Fera tulee lähtemään lauantain otteluunsa kutakuinkin samalla kokoonpanolla, millä kohdattiin myös Seinäjoki. Loukkaantumisia ei raumalaisjoukkueessa ole. - Kahden pelatun kierroksen jälkeen on annettava erityiskiitos nuorelle lukkarillemme Ilona Hakoniemelle, joka on nuoresta iästään huolimatta pelannut todella ennakkoluulottomasti. Hyvää esimerkkiä muille ovaat näyttäneet myös Meea Lehtinen ja Jasmin Andreasen, Tuomainen tiivistää. Vielä viime kaudella pelanneen Sarita Heikkisen johtaman Lappeenrannan joukkueesta Tuomainen nostaa esiin korkeaa tolppaa heittävän lukkarin Essi Rytterin ja lyöjäjokeri Henriikka Harisen. - Heikkisellä riittää variaatioita, joten sisäpelissä ei ole varaa nukahtaa. Kovalyöntisen Harisen edestä on puolestaan poimittava etenijät pois, laskee Tuomainen. Feralla on kahden pelatun ottelun jälkeen koossa kolme sarjapistettä ja yhden pelin voittaneella Lappeenrannalla puolestaan kaksi. Roihuttaret Helsingissä voittanut Pesä Ysit kohtaa vielä ennen Raumalle tuloaan perjantaina Porin Pesäkarhut vieraskentällä. Lauantainen ottelu Otanlahdessa alkaa edellisvuosista poiketen kello 18.00Ruoat kotiotteluihin toimittaa:

Seinäjoelle täysi pistepotti Raumalta
Topteam-areenalla nähtiin tiistaina tiukka Superpesistaisto, kun Fera sai vastaansa Seinäjoen Maila-Jussien vahvan joukkueen. Fera ei kuitenkaan antautunut taistelutta ottelun päättyessä seinäjokisten voittoon jaksoin 0-2 (0-2, 0-1). SMJ onnistui avausjaksolla kahdesti, kun ensin toisen aloittavalla joukkueen superjokeri Aino-Kaisa Mantere kotiutti Sanni Syrjälän. Anni Laakso tuplasi vieraiden johdon neljännen aloittavalla lyömällä Saaga-Angelia Raudasojan kotipesän turvaan. Fera loi kolme kolmostilannetta ilman onnistumisia. Toisella jaksolla nähtiin vain yksi juoksu ja siitä vastasi SMJ, kun Essi Ritola onnistui kotiuttamaan Maiju Mäntylän. - Haimme jotain muutakin, mutta tyytyväinen pitää olla pisteisiin. Nyt oli vähän sama juttu kuin Virkiää vastaan. Vastustajan lukkari oli tänään hyvä, sanaili Seinäjoen pelinjohtaja Antti Kuusisto. - Ei tyydytä tämä esitys. Ulkopeli sujui ja se antoi meille mahdollisuuden voittoon. Sisäpeli kaipaa kuitenkin vielä hiomista, totesi puolestaan Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen. Ferasta palkittiin ottelun jälkeen kakkospalkinnolla Ilona Hakoniemi ja ykköspalkinnolla Jasmin Andreasen, sekä Ruutu-tähtipelaajana 700:n kärkilyönnin rajapyykin rikkonut Meea Lehtinen. Fera jatkaa kotipelejään jo kuluvan viikon lauantaina, kun raumalaisseura saa vieraakseen Lappeenrannan Pesä Ysit. Ottelu alkaa Otanlahdessa kello 18.00. 
Kotiavaukseen oman pelin kautta
Superpesiskauden avausottelunsa Joensuussa puhtaasti numeroin 2-0 voittanut Fera kohtaa tiistaina 15.6. ensimmäisessä kotiottelussaan Seinäjoen Maila-Jussien vahvana pidetyn yhdistelmän. Pelinjohtaja Erno Tuomaisen mukaan raumalaiset lähtevät kello 18.00 alkavaan otteluun ensisijaisesti oman pään kautta. - Toki olemme käyneet pelaajien kanssa yhdessä läpi Seinäjoenkin peliä. Vastustaja on kokonaisvaltaisesti hyvä joukkue, mutta meillä on myös tiedossa, keille pelaajille tullaan antamaan painetta, Tuomainen miettii. Kahdesta ensimmäisestä ottelustaan neljä pistettä keränneen Seinäjoen pelaajista Tuomainen nostaa esiin kotiuttajatykit Aino-Kaisa Mantereen (1+6) ja Anni Laakson (0+6) sekä vaihtolyöntispesialistit Maiju Mäntylän ja Silja Syrjälän. - Mäntylä ja Syrjälä pystyvät purkamaan myös kovilla lyönneillä eli odotettavissa on muutakin kuin pelkkiä näpyjä. Heidän kanssaan pitää olla tosi tarkka, tietää Tuomainen. Erno Tuomaisen mukaan Fera pääsee lähtemään Seinäjoki-otteluun parhaalla mahdollisella yhdistelmällä, sillä sen enempää sairastumisia kuin loukkaantumisiakaan ei joukkueessa ole. - Joukkueen sisällä on voitollisen sarja-avauksen jälkeen todella hyvät fiilikset, eikä latausta todellakaan puutu. Sama koskee tietysti myös minua itseäni. Ensimmäinen kotipeli uuden joukkueen peräsimessä on aina ihan oma maailmansa, hän viestittää. - Hienoa, että peleissä saa olla taas mukana yleisöäkin. Ilman kannustavaa katsomoa kokonaisuudesta puuttuu yksi oleellinen elementti. Feran kaltaiselle nuorelle joukkueelle katsojien merkitys on tavallistakin isompi juttu, Tuomainen muistuttaa. Seinäjoen jälkeen Fera kohta seuraavaksi Lappeenrannan Pesä Ysit, joka saapuu Otanlahteen lauantaina 19.6. Ruoat kotiotteluihin toimittaa: 
”Jokainen pelaaja kasvoi voiton myötä muutaman sentin” - Fera avasi naisten Superin vierasvoitolla
Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen oli ansaitusti onnellinen mies, kun raumalaiset päättivät kauden avausottelunsa lauantaina Joensuussa. Loppunumerot 0-2 (4-5, 1-4) saivat Tuomaisen hehkuttamaan, että avaus ei olisi voinut enää paremmin päättyä.- Pitkä matka ja suurimmalle osalle pelaajistamme täysin uusi vastustaja, mutta se ei estänyt kääntämästä tiukkaa matsia voitoksi. Pelin aikana parannettiin koko ajan. Ei ole väärin sanoa, että jokainen pelaaja kasvoi voiton myötä muutaman sentin, Tuomainen hehkutti.Avausjakson voiton Fera pystyi varmistamaan vasta viimeisessä vuorossa, kun Aino Tanhua hyödynsi kotijoukkueen harhaheiton juoksemalla kotiin. Toinen jakso sen sijaan ratkesi jo varhaisemmassa vaiheessa Pinja Arbeliuksen vaihtolyönnin karatessa Joensuun ulkokentän ulottumattomiin. Kotiin ehti juosta kaksi raumalaista ja tilanteen kruunasi Arbeliuksen kunnari.Kolmeen kotiutukseen Joensuussa ylsi myös Meea Lehtinen ja niin Jannika Lillunen kuin Ilona Hakoniemikin iskivät yhden juoksun naiseen. Tuojat olivat vastaavasti Arbelius (2), Lehtinen (2), Lillunen (1), Tanhua (2) ja vierasjoukkueen ykköspalkinnon niiannut Jasmin Andreasen (2).- Lauantaina erityinen kiitos täytyy antaa meidän ulkopelillemme, siinä ei heikkoa lenkkiä ollut. Ennen ottelua painotin niin rauhallisuutta kuin varmuuttakin ja se oppi meni sataprosenttisesti perille, kiitteli Erno Tuomainen omiaan.- Erityismaininta vielä Iida Lompille, joka pelasi Joensuussa uransa ensimmäisen ottelunsa Naisten Superissa, Tuomainen jatkoi.Kauden ensimmäisen kotiottelunsa Fera pelaa tiistaina 15.6. Seinäjokea vastaan. Tuomaisen mukaan vastustaja on raumalaisille astetta kovempi mittari kuin Joensuu.- Seinäjoen runko on tehnyt montaa vuotta töitä yhdessä. Sitä on veikattu syystäkin sarjan terävimmän kärjen kovimmaksi haastajaksi, luonnehti Tuomainen.Feran laajan pelaajaringin toinen puolisko pelasi lauantaina kotikentällä Otanlahdessa Ikaalisten Tarmoa vastaan voittaen puhtaasti numeroin 2-0. Ensimmäinen jakso päättyi kotijoukkueelle peräti 29-1 ja toinen puolestaan 4-2.
Superpesiskausi käyntiin kesäkuun alusta – Feran sarja-avaus siirtyy!
Superpesiskausi 2021 käynnistyy kesäkuun alusta. Kun rajoitukset vaikuttavat yleisötapahtumien järjestämiseen alueellisesti, yksittäisiä otteluita saatetaan joutua siirtämään lähinnä ensimmäisellä viikolla. Tähän uutiseen kerätään uusimmat tiedot ottelusiirroista. Sosiaali- ja terveysministeriön päivittämän tiedon mukaan ”leviämisvaiheen alueilla on jatkossa mahdollista järjestää isojakin ulkotilaisuuksia turvaväliohjein ja eriyttämisjärjestelyillä.” Käytännön toimeenpanosta vastaavat kuitenkin Aluehallintovirastot, joiden päätöksiä Pesäpalloliitto ja seurat odottavat mahdollisimman pikaisella aikataululla. Superpesiksen ottelutapahtumissa turvallisuus on ensisijainen prioriteetti. Superpesisottelut järjestetään vastuullisesti ja terveysturvallisesti, Pesäpalloliiton ohjeistusten mukaisesti. MIESTEN SUPERPESIS: SIIRRETYT OTTELUT (päivitetty 28.5. kello 13) Joensuun Maila – Haminan Palloilijat ke 2.6. kello 18Ottelut vaihdettu päittäinHaminan Palloilijat – Joensuun Maila ti 6.7. kello 18 Hyvinkään Tahko – Seinäjoen JymyJussit to 3.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila su 6.6. kello 16Ottelut vaihdettu päittäinKankaanpään Maila – Sotkamon Jymy, uusi ottelupäivä la 17.7. klo 16 Imatran Pallo-Veikot – Haminan Palloilijat su 6.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin NAISTEN SUPERPESIS: SIIRRETYT OTTELUT (päivitetty 28.5. kello 13) Pesä Ysit, Lappeenranta – Hyvinkään Tahko ti 1.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä ma 2.8. kello 18 Fera, Rauma – Manse PP, Tampere ke 2.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä su 15.8. kello 17 Hyvinkään Tahko – Roihuttaret, Helsinki to 3.6. SIIRTYYUusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin
Feran B-tytöissä yksi koronavirustartunta
Feran B-tyttöjoukkueessa on todettu torstai-iltana 20.5.2021 yksi koronavirustartunta. Todennäköinen tartunnan lähde on viranomaisten tiedossa. Fera on ollut heti tiedon saatuaan yhteydessä Pesäpalloliittoon. Tartuntatautijäljittäjät ovat olleet, ja tulevat olemaan yhteydessä karanteeniin määrättäviin henkilöihin.Altistuneiden joukossa on useita Feran superpesisjoukkueen pelaajia, jotka pelaavat myös B-tytöissä. Tilanteen vuoksi superpesisjoukkue jättää toukokuulle sovitut harjoitusottelut vieraskentillä pelaamatta. Peruuntuvat ottelut ovat tämän viikon lauantaiksi 22.5. sovittu harjoitusottelu Mynämäellä ja lauantaille 29.5 sovittu ottelu Lapuan Virkiää vastaan.Mikäli tartuntoja ilmenee lisää, Fera tiedottaa asiasta uudelleen. Tämän hetken tiedon mukaan B-tyttöjen kausi jatkuu normaalisti 4.6. kotikentällä Espoota vastaan. Superpesisjoukkueen kausi alkaa 2.6. kotiottelulla Manse PP:tä vastaan. Lisätietoja:Sanna-Leena Jokinen,Fera ry, puheenjohtajap. 044 251 7245
Suurleiri perutaan kesältä 2021 – D-ikäisten lopputurnaus jo valmistelussa!
Raumalla, Eurajoella ja Laitilassa järjestettäväksi tarkoitettu pesäpallon Suurleiri perutaan toisena vuonna peräkkäin. Satakunnan alueellinen tartuntatautien torjunnan työryhmä (ATTR) on ottanut asiaan kantaa torstaina ja perustaa ratkaisunsa terveysviranomaisten näkemykseen. Kolmen muun valtakunnallisen leirin järjestelyjä jatketaan normaalisti.
Viranomaisten näkemys on yksiselitteinen. Suurleirin terveysturvalliseen järjestämiseen liittyy vallitsevassa pandemiatilanteessa epävarmuuksia, joita ei pystytä täysin häivyttämään.
– Harmittaa aivan vietävästi. Lasten ja nuorten liikuntaharrastukset ovat kärsineet jo kohtuuttoman paljon pandemian vaikutuksista. Pesäpalloliiton toiminnassa ensisijaisia prioriteetteja ovat aina vastuullisuus ja terveysturvallisuus. Silti päättäjien tulisi pikaisesti terävöittää tiekartta ulos poikkeusajasta ajatellen lapsia ja nuoria. Voin vain arvailla sitä epävarmuutta, mitä lasten ja nuorten toimintaa järjestävät ihmiset tällä hetkellä kokevat, Pesäpalloliiton urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari huolestuu.
Suurleirin järjestelyorganisaatio teki kaikkensa ja piti toivoa yllä tähän päivään saakka tapahtuman toteuttamiseksi.
– Meillä Raumalla sekä Eurajoella ja Laitilassa leiriä valmisteltiin aktiivisesti. Kaikki oli hyvällä mallilla ja monenlaisia lisävarotoimenpiteitä teimme terveysturvallisuuden takaamiseksi. Koko organisaatio oli 100-prosenttisesti sitoutunut leirin toteuttamiseen. ATTR päätyi kuitenkin tällaiseen ratkaisuun kuultuaan terveysviranomaisia ja sen myötä Rauman kaupunki, joka vastaa kaikista majoituspaikoista, ruokailusta ja liikuntapaikoista. Harmitus on suuri niin lasten ja nuorten kuin leirin tekijöiden puolesta, Suurleirin johtaja Daniela Tanhua toteaa.
Pesäpalloliitto on jo aloittanut valmistelun D-poikien ja D-tyttöjen valtakunnallisten lopputurnausten järjestämiseksi. Asiasta tiedotetaan lisää lähiaikoina.
Muiden leirien järjestelyt etenevät
Kajaanin Naperoleirin, Loimaan Tenavaleirin ja Kuopion-Siilinjärven Nuorisoleirin järjestelyt jatkuvat normaalisti. Leiriorganisaatiot toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa terveysviranomaisten kanssa ja varmistavat parhaillaan majoittumiseen liittyviä asioita. Tekemistä määrittää kaikkien ihmisten terveysturvallisuus.
Leirijoukkueita tiedotetaan erikseen
Pesäpalloliitto tiedotti ennen leiri-ilmoittautumisen alkua ilmoittautumisehdoista (pdf), joita leireillä sovelletaan. Suurleirin osalta Pesäpalloliiton johtokunta on tehnyt päätöksen palauttaa kahden leiripassin hinta ilmoittautuneille joukkueille.
Suurleirille ilmoittautuneita joukkueita tiedotetaan erikseen passimaksujen palautuksista.
Juhlavuoden Suurleiri Hyvinkäällä
Suurleirillä on pesäpalloleireistä pisin historia. Ensimmäinen erillinen Suurleiri järjestettiin Porissa 1972, ja jokavuotinen perinne jatkui katkeamatta pandemia-ajan pakottamiin peruutuksiin 2020–21 saakka.
Pesäpallon juhlavuoden 2022 Suurleiri järjestetään Hyvinkäällä ja kesän 2023 Suurleiri Joensuussa. Pesäpalloliitto käsittelee myöhemmin leirien järjestelyoikeuksien myöntämistä vuodelle 2024.
Uusitut otteluohjelmat julki – superpesiskausi alkaa räväkästi kesäkuun alusta!
Hyvinkään Tahkon miehet matkustavat Manse PP:n vieraaksi Tampereelle ja naiset Pesä Ysien vieraaksi Lappeenrantaan, kun superpesiskausi pyörähtää käyntiin tiistaina 1. kesäkuuta.
Uusitun ohjelman mukaisesti runkosarjassa pelataan kaksinkertainen sarja. Se tarkoittaa miehille 28 ottelua ja naisille 24 ottelua joukkuetta kohden. Paras viidestä -järjestelmällä pelattavien pudotuspelien (pronssiottelu paras kolmesta) alustavat ottelupäivät julkaistaan myöhemmin.
Sarjanousijoista Haminan Palloilijat avaa kautensa 2. kesäkuuta, jolloin perinteikkäällä Vallikentällä vierailee kausien 2018-19 Suomen mestari Joensuun Maila. Naisten puolella Roihuttaret Helsingistä matkustaa paikallisotteluun Hyvinkään Pihkalaan torstaina 3.6. ja kohtaa uuden ilmeen saavalla kotistadionillaan Mynämäen Vesan keskiviikkona 9.6.
Suomen suosituimmat tähdistöottelut, pesäpallon Itä-Lännet, pelataan Porissa 6.-7.8. Lunta tupaan -tapahtuma tuo yhdistetyn kilpailun keskelle kesää ja superpesisottelun Imatran Pallo-Veikot – Siilinjärven Pesis yhteyteen 7.7. Tuttujen ottelupaikkakuntien lisäksi Superpesis vierailee kesän mittaan Ikaalisissa, Juvalla ja Pomarkussa. Kiteellä nähdään miesten joukkueen lisäksi yksi naisten superpesisottelu, kun Joensuun Maila kohtaa Roihuttaret Rantakentällä 4.7.
Miesten Superpesiksen otteluohjelma 2021 (pdf)
Naisten Superpesiksen otteluohjelma 2021 (pdf)Miesten Superpesiksen sarjajärjestelmä 2021 (pdf)Naisten Superpesiksen sarjajärjestelmä 2021 (pdf)
Lisätietoa: Timo Lamminen, kilpailupäällikkö, 050 348 6013
Superpesiskausi käyntiin 1. kesäkuuta – pudotuspelit pelataan paras viidestä -ottelusarjoina
Pesäpalloliitto on tehnyt päätöksen sarjakauden 2021 aloittamisesta Superpesiksessä. Sekä miesten että naisten Superpesis käynnistyvät kesäkuun alusta. Kauden huipentavat paras viidestä -järjestelmällä pelattavat pudotuspelit ja Suomen mestaruuden ratkaisut 26. syyskuuta mennessä.
Superpesiksen muokatut otteluohjelmat julkaistaan perjantaina 7.5.2021 kello 13. Kesäkuun alun osalta tasataan yleisörajoitusten aiheuttamaa mahdollista riskiä niin, että kotipelit jakaantuvat tasaisesti seurojen kesken ja pelitahti on heinä-elokuuta rauhallisempi. Lisäksi ohjelmassa huomioidaan elokuulle siirtyneet Itä-Länsi-ottelut Porissa 6.–7.8.
– Kiitos seuroille vuoropuhelusta, jota olemme käyneet pitkin kevättä. Olemme saaneet keskusteluissa selkeän käsityksen kaikkien mielipiteistä ja yksittäisistä tarpeista, jonka pohjalta oli mahdollista muodostaa kokonaisuuden kannalta toimiva ratkaisu. Kauden alku siirrettiin kesäkuulle, koska luotamme yleisörajoitusten lieventymiseen kesäkuun alussa. Pesisväki osoitti jo viime kesänä osaamisensa vastuullisena tapahtumien järjestäjänä, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta alleviivaa.
Kun sarjakausi päästään aloittamaan aiemmin kuin viime vuonna, aikataulu antaa mahdollisuuden pelata pudotuspelien ottelusarjat paras viidestä -järjestelmällä.
– Tahti tulee olemaan erittäin tiukka, naisten ja miesten pudotuspelejä riittää lähes jokaiseen iltaan ja se varmasti sytyttää yleisön kentillä ja Ruudun ääressä. Suomen mestaruuksia juhlitaan viimeistään 26. syyskuuta, Pitkäranta kertoo.
Mikäli viranomaispäätökset sitä edellyttävät, Pesäpalloliitto pidättää itsellään oikeuden tehdä muutoksia sarjakauden aloittamiseen ja otteluiden siirtämiseen.
Lisätietoa: Petri Pitkäranta, toiminnanjohtaja, Pesäpalloliitto, 044 780 0600
Pinja Arbelius Feraan
Satakuntalaiset kilpakumppanit Pesäkarhut ja Fera ovat sopineet porilaisjoukkueessa viime kaudella kotiuttajajokerina itsensä läpi lyöneen Pinja Arbeliuksen aloittavan kesäkauden 2021 Feran paidassa lainasopimuksella, joka on voimassa toistaiseksi. Siirron taustalla on seurojen halu tarjota nuorelle pesäpalloilijalle parhaat mahdolliset olosuhteet kehittyä urallaan. Pinja sopii myös hyvin Feran kehittyvään joukkueeseen ja tuo sopivasti lisää kilpailua pelipaikkataisteluun.- Pinjan henkilökohtaiset tavoitteet kauteen lähtiessä oli kehittyä ulkopelaajana Superpesiksessä ja totta kai pyrimme seurana siinä parhaamme mukaan häntä auttamaan. Ulkopeliä oppii luonnollisesti parhaiten pelaamalla, joten koimme, että tämä Feran kanssa sovittu järjestely oli paras tapa tukea Pinjaa, Pesäkarhujen pelinjohtaja Jarkko Pokela avaa ratkaisua.Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen uskoo kollegansa tapaan, että raumalaisjoukkue tarjoaa Pesäkarhujen kasvatille oivan mahdollisuuden kehittyä pesäpalloilijana toivomillaan osa-alueilla.Myös Arbelius itse kertoo olevansa valmis tarttumaan tilaisuuteen ja näkee vierailunsa Ferassa mahdollisuutena päästä kehittämään itseään, ottamaan isompaa vastuuta ja kasvamaan pelaajana. Sen lisäksi että järjestely on kannattava Arbeliuksen oman urakehityksen kannalta, on porilainen vahvistus suotuisa lisä joukkueeseen myös Feran puolesta.- Pinja tuo meille kotiutus- ja lyöntivoimaa, sekä kilpailua ja leveyttä ulkopeliryhmitykseen, Tuomainen tiivistää. Lisätietoja:Erno Tuomainen, Feran pelinjohtaja, 044 288 3243Jarkko Pokela, Pesäkarhujen pelinjohtaja, 044 581 8504
Superpesiskauden alku siirtyy – ensimmäiset ottelut pelataan 28. toukokuuta!
Pesäpalloliitto on tehnyt päätöksen siirtää superpesiskauden alkua kolmella viikolla. Miesten ja naisten Superpesiksen avausottelut pelataan toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Suunnitellut runkosarjan ottelumäärät ja pudotuspelien rakenne pysyvät ennallaan.Vaikka Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan epidemian valtakunnallinen kasvu on toistaiseksi tasaantunut, tartuntoja todetaan edelleen hyvin runsaasti. Hallitus antoi eduskunnalle lakiesityksen liikkumisvapauden ja lähikontaktien väliaikaisesta rajoittamisesta viime viikolla.– Toukokuun tilannetta ei kukaan pysty vielä tarkoin ennustamaan, mahdollisuus ainakin katsomorajoituksiin on olemassa. Pesäpalloliikkeessä on ajatuksena, ettei varsinkaan tyhjille katsomoille pelaaminen tule taloustilanteen kannalta kysymykseen, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta huomauttaa.Pesäpalloliitto ja seurat haluavat toimia vastuullisesti huomioiden kaikki otteluiden toimijat sekä yleisön ja yhteistyökumppanit ottelutapahtumissa.– Urheiluyhteisö on osoittanut pystyvänsä järjestämään tapahtumia vastuullisesti ja terveysturvallisesti. Odotammekin viranomaisilta päättäväisyyttä exit-strategian toimeenpanossa, kun epidemiatilanne sen sallii, Pitkäranta lisää.Pesäpalloliitto seuraa jatkossakin tarkoin epidemian tilannekuvan kehittymistä ja viranomaisten tiedotusta. Siirrettyjen otteluiden pelipäivät julkaistaan 6.5.– Superpesiksen runkosarjat pitenevät päättyviksi miesten osalta 24.8. ja naisten osalta 22.8. Pääsääntöisesti otteluohjelma pysyy muuttumattomana, mutta 7.-27.5. pelattaviksi tarkoitetut ottelut siirretään runkosarjan loppuun ja otteluohjelman sisälle. Seuraamme huhtikuun ajan myös muun muassa kesän tapahtumien toteutuspäätöksiä ja pyrimme saamaan siirrettäville otteluille parhaat mahdolliset päivät käyttöön, Pesäpalloliiton kilpailupäällikkö Timo Lamminen kertoo.Muiden sarjojen osalta kilpailukauden aloitukseen ei tässä hetkessä tehdä muutoksia, mutta valmistelutyö eri skenaarioiden varalle jatkuu. Lisätietoa: Petri Pitkäranta, toiminnanjohtaja, Suomen Pesäpalloliitto, 044 780 0600
Lauantaina 20.3.2021 pelataan harjoitusottelu Fera – Kirittäret – katso suora lähetys
Lauantaina 13.3.2021 pelataan harjoitusottelu Fera - Pesäkarhut - katso suora lähetys
Pesäpalloliitto siirtää talvikauden aloitusta – “tässä tilanteessa tarvitaan uutta ja innovatiivista ajattelua”
Halli-SM-turnausten oli määrä käynnistyä tammikuun lopulla. Pesäpalloliitto on kuunnellut seurojen näkemyksiä, seurannut tiiviisti viranomaisohjeita ja tilannekuvan kehittymistä. Kesän 2020 onnistumiset rohkaisevat tekemään myös talvikauden pelitapaan muutoksia ja siirtämään sen aloitusta maalis-huhtikuulle. Alkuperäisen ohjelman mukaisia Halli-SM-otteluita ei pelata, vaan Pesäpalloliitto tavoittelee miesten ja naisten osalta tiiviimpää kokonaisuutta pelattavaksi maalis-huhtikuussa. – Esimerkiksi cup-tyyppisen kilpailun järjestäminen on kiehtova ajatus. 16 joukkueen järjestelmällä voidaan pelata neljä kierrosta ja tarjota yleisölle todellista viihdettä, kun kesäkausikin on jo kutkuttavasti lähellä. Ehkä osa pääsee silloin jo katsomoonkin Ruudun seuraajien lisäksi, Pesäpalloliiton urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari pohtii. – Useimmat Halli-SM-ottelut oli suunniteltu pelattavaksi helmikuussa, jolloin tiukasti määritellyt kilpailujärjestelmät ja otteluohjelmat aiheuttavat haasteita otteluiden läpiviemiseen suunnitellusti. Joukkueiden mahdollisuus harjoitella ja valmistautua otteluihin on vaihdellut huomattavasti eri puolilla Suomea, Pesäpalloliiton kilpailupäällikkö Timo Lamminen huomauttaa. Superpesisjoukkueiden halliottelut käynnistyvät kuitenkin jo tänä viikonloppuna, kun Joensuun Maila pelaa kotihallissaan Kiteen Pallo -90:tä ja Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Seuroilla onkin nyt mahdollisuus järjestää otteluita tai jopa turnauksia itsenäisesti ja sopivilla aikatauluilla kyseisen alueen epidemiatilanteen mukaan, vastuullisuus huomioiden. Pesäpalloliitto seuraa tiiviisti epidemiatilanteen kehittymistä ja tekee sen pohjalta ratkaisuja. – Joka tapauksessa tässä tilanteessa tarvitaan uutta ja innovatiivista ajattelua. Pesäpalloliitto käy asiasta vuoropuhelua seurojen, Olympiakomitean ja viranomaistahojen kanssa. Päätöksistä tiedotetaan tarkemmin heti, kun se on mahdollista, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta toteaa. Superpesiksen kesäkausi käynnistyy äitienpäiväviikonloppuna. Viime vuoden poikkeusoloissakin sarja pelattiin tyylikkäästi ja tinkimättömän kilpailullisesti läpi, vaikkakin hieman typistettynä. – Positiivisin mielin etenemme kesää kohti. Ainekset ovat olemassa jopa kaikkien aikojen pesiskesään, kun patoutunut innostus huippu-urheilua kohtaan purkautuu olojen toivottavasti normalisoituessa, Huotari päättää. Lisätietoa: Mikko Huotari, Pesäpalloliitto, urheiluyksikön johtaja, 040 848 2427Timo Lamminen, Pesäpalloliitto, kilpailupäällikkö, 050 348 6013
Superpesiksen otteluohjelmat julki – kausi käyntiin hallitsevaa mestaria vastaan Otanlahdessa 14.5.
Superpesiksen otteluohjelmat kaudelle 2021 on julkaistu. Miesten Superpesiksessä päästään tositoimiin vapun jälkeisellä viikolla ja naisten Superpesiksessä 12. toukokuuta.
Helsinkiläisjoukkue on mukana Superpesiksessä kuuden välivuoden jälkeen, kun Roihuttaret pelaa 12 kotiotteluaan Roihuvuoren uudistettavalla kentällä. Miesten Superpesikseen lähtee sarjanousijana Haminan Palloilijat.
Superpesistä yli 30 paikkakunnalla
Superpesis käy kylässä useilla paikkakunnilla kaudella 2021. Uutuuksina Imatran Pallo-Veikot vie miesten Superpesiksen Lappeenrantaan, Kankaanpään Maila Ikaalisiin ja Pomarkkuun sekä Koskenkorvan Urheilijat Ilmajoen keskuskentälle. Juvalla vierailevat Siilinjärven Pesiksen molemmat superpesisjoukkueet – miehet Kiteen Pallo -90:n vieraana ja naiset lappeenrantalaisen Pesä Ysien vieraana.
Porin Superlauantai tarjoilee kaksi huippukamppailua ja erityisen pesäpallopäivän myös tamperelaisille pesäpallon ystäville 15. toukokuuta. Ensin Kankaanpään Maila saa vieraakseen Manse PP:n miesjoukkueen. Heti perään ovat vastakkain viidellä peräkkäisellä kaudella eri vaiheiden pudotuspelisarjoissa kohdanneet Pesäkarhut ja Manse PP naisten huippuottelussa. Porissa keskikesän huipentaa Suomen suosituin tähdistöottelutapahtuma Itä-Länsi, joka nykymuodossaan saapuu ensi kertaa Satakuntaan 9.-10.7.
Lasten ja nuorten toiminnan kasvanut suosio näkyy Superpesiksessä erityisinä teemaotteluina, joita järjestetään yhä useammin myös alueleirien yhteydessä. Leiriotteluita pelataan Kankaanpäässä 11.6., Raahessa 15.6., Kiteellä ja Sotkamossa 19.6., Raumalla 6.7. sekä Siilinjärvellä 20.7.
Runkosarjan kolme parasta valitsevat puolivälierävastustajansa
Miesten ja naisten Superpesiksessä runkosarja huipentuu viikolla 32. Tämän jälkeen kahdeksan parasta jatkavat ylempiin pudotuspeleihin ja neljä heikointa pelaavat sarjapaikkansa puolesta karsintasarjassa seuranaan Ykköspesiksen neljä kärkijoukkuetta.
Valintajärjestelmä saa jatkoa sekä miesten että naisten Superpesiksessä kaudella 2021. Runkosarjan kolme parasta pääsevät valitsemaan puolivälierävastustajansa 5.-8. sijoittuneista joukkueista. Välierien otteluparit määräytyvät runkosarjan sijoitusten perusteella, samoin kotietu välierissä ja mitaliotteluissa.
Karsintasarjasta kolme parasta miesten ja kolme parasta naisten joukkuetta lunastavat paikkansa Superpesikseen kaudelle 2022.
15 maanantaita, 15 päivää pesäpallolle!
Superpesismaanantai on superpesiskauden 2021 jokaviikkoinen uutuus, joka ”brändää” tulevan kesät maanantait pesäpallolle. Maanantai-iltoina pelataan vain yksi ottelu, joka saa erityishuomion.
Päättyneen kauden tv-katsojamäärät olivat pesäpallohistorian suurimmat. Uudistuksen myötä urheilukansalle tarjotaan oma vakioitu pesispäivä ja kasvatetaan yksittäisten otteluiden näkyvyyttä. Lisätietoa Superpesismaanantai-sisällöistä on luvassa kevään mittaan.
Naisten Superpesiksen sarjajärjestelmäNaisten Superpesiksen otteluohjelma Lisätietoa: Timo Lamminen, kilpailupäällikkö, 050 348 6013 Otteluohjelma työpöydän taustakuvaksi täältä
Vuosikokous pidetty - Janne Kuusisto uutena Feran hallitukseen
Feran vuosikokous pidettiin 4.12, kokouksessa käytiin läpi tilintarkastus, tilintarkastajanlausunto, vuosikertomus ja myönnettiin vastuuvapaus edelliselle hallitukselle. Kokouksessa hyväksyttiin myös toimintasuunnitelma kaudelle 2021.Seuran hallituksessa jatkavat:Sanna-Leena Jokinen, puheenjohtajaHannu Toivonen, varapuheenjohtajaRiikka LouttiSamu IsosaloSeppo LindroosToni LehtinenTimo RajalaLisäksi uutena hallituksessa aloittaa, Janne KuusistoHallituksesta jäivät pois erovuorossa olevat Sanna Uusitorppa ja Anu Lähdeniemi.