Uutiset

Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feran B-tytöt tuplavoittoihin Pesäkarhuista

Halli-SM-turnaukseen katseet siirtänyt Feran B-tyttöjoukkue kohtasi viikonlopun aikana Porin Pesäkarhut kahdesti. Kumpikin kohtaamisista päättyi Feran voittoon, porilaisten jäätyä vaille jaksovoittoakaan.

Halli-SM-turnaukseen katseet siirtänyt Feran B-tyttöjoukkue kohtasi viikonlopun aikana Porin Pesäkarhut kahdesti. Kumpikin kohtaamisista päättyi Feran voittoon, porilaisten jäätyä vaille jaksovoittoakaan.


Perjantaina pelattu ensimmäinen ottelu päättyi Feran voittoon selkein lukemin 2-0 (6-2, 3-1).

Ottelussa vakuuttavaa ulkopeliä esittänyt Fera piti Pesäkarhut vähillä tilanteilla. Kotijoukkueen ulkopeli oli rautaa. Porin taistellessa oman ulkopelinsä kanssa puolestaan Feran sisäpeli toimi mainiosti, etenkin kärjen osalta.

- Omasta sekä yleisesti joukkueenkin pelistä jäi sellaiset fiilikset, että eteenpäin mennään koko ajan. Ihan hyvältä alkaa peli näyttää jo tässä vaiheessa kautta, tuumasi Feran ykköskärjen tuulennopea Kati Tanhua.

Lähestyvä Halli-SM-turnaus onkin varmasti tuonut vielä pientä lisäterävyyttä joukkueen otteisiin.

- Ihan hyvillä mielillä lähdetään sunnuntaina Poriin pelaamaan ja hakemaan vielä niitä asetelmia viikon päästä olevaa alkuturnausta varten. Päästään samalla testaamaan myös Porin halliolosuhteet, iloinen Kati Tanhua totesi perjantaisen ottelun jälkeen.

Perjantain ottelun alla Rauman talviharjoitteluhallissa Feran B-tytöt päätyivät seuran valokuvaajan käsittelyyn. Juha Koivula nappasi pelaajakorttikuvat tytöistä. B-tyttöjen pelaajakortit julkaistaan myöhemmin keväällä.

 

Tyly vierailija etelästä

 

Sunnuntaina Porissa pelatussa ottelussa raumalaiset eivät nöyristelleet, vaan jatkoivat siitä mihin homma perjantaina Raumalla jäi. Fera nappasi selvän voiton lukemin 0-2 (2-5, 3-6).

Voitokkaat ottelut antavat hyvät lähtökohdat Feralle sunnuntaina 9.3. Porissa pelattavaan Halli-SM-alkuturnaukseen. Turnauksessa raumalaisten tavoite on selkeä. Joukkue lähtee hakemaan lopputurnauspaikkaa.


Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

 


 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Naisten HALLI-SM-LOPPUTURNAUS Raumalla 15.-16.3.2014

Pesäpalloilun talvikausi huipentuu Raumalla maaliskuun puolivälissä pelattavaan Halli-SM-lopputurnaukseen. Mukana ovat Rauman Lukko, Porin Pesäkarhut, Lapuan Virkiä, Viinijärven Urheilijat, Vuokatin Veto ja Kirittäret Jyväskylästä.

Pesäpalloilun talvikausi huipentuu Raumalla maaliskuun puolivälissä pelattavaan Halli-SM-lopputurnaukseen. Mukana ovat Rauman Lukko, Porin Pesäkarhut, Lapuan Virkiä, Viinijärven Urheilijat, Vuokatin Veto ja Kirittäret Jyväskylästä.


 

Naisten Halli-SM-lopputurnaus 15.-16.3.2014
Rauman Talviharjoitteluhalli, Nortamonkatu 23, Rauma

Lohkojaot (suluissa alkuturnauksen sijoitus)

Lohko A: Lapuan Virkiä (1.); Rauman Lukko (4.); Pesäkarhut, Pori (5.)
Lohko B: Kirittäret, Jyväskylä (2.); Viinijärven Urheilijat (3.); Vuokatin Veto (6.)

Lauantai 15.3.

10.00 Lapua-Rauma
12.00 Viinijärvi-Vuokatti
14.00 Pori-Lapua
16.00 Jyväskylä-Viinijärvi
18.00 Rauma-Pori
20.00 Vuokatti-Jyväskylä

Sunnuntai 16.3.

10.00 Sijat 5-6: A3-B3
12.30 Pronssiottelu: A2-B2
15.00 Loppuottelu: A1-B1

Liput:

10 euroa; päivälippu
15 euroa; kahden päivän lippu

TERVETULOA!

Kattava paketti Rauman alkuturnauksesta

Valokuvia Rauman alkuturnauksesta by Juha Koivula
Valokuvia Rauman alkuturnauksesta by Elmeri Elo
Valokuvia Rauman alkuturnauksesta by Pekka Tuominen

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Juulia Kuusiolle naisten superpesissopimus Lukon kanssa

Erinomaisesti lauantaina Raumalla pelatussa Halli-SM-alkuturnauksessa lukkaroinut Juulia Kuusio on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen naisten Superpesiksessä pelaavan Rauman Lukon kanssa. Aiemmin 17-vuotiaalla Kuusiolla oli niin sanottu juniori/harjoitusryhmäsopimus.

Erinomaisesti lauantaina Raumalla pelatussa Halli-SM-alkuturnauksessa lukkaroinut Juulia Kuusio on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen naisten Superpesiksessä pelaavan Rauman Lukon kanssa. Aiemmin 17-vuotiaalla Kuusiolla oli niin sanottu juniori/harjoitusryhmäsopimus.


- Juulia on pelannut hyvin sekä mailassa että lukkarin tontilla. Hän on erittäin lupaava ja motivoitunut urheilija, jonka ura on nyt hyvässä nosteessa. Juulian kaltaisten Feran omien kasvattien murtautuminen Superpesikseen on hieno juttu myös valmentamisen näkökulmasta, Lukon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko toteaa.

- Halli-SM-alkuturnaus sujui hyvin, sillä yhtenäisen ja taitavan joukkueen kanssa on hieno pelata. Sopimus Superpesikseen kasvattajaseuran kanssa on hienoa. Tavallaan luonnollinen jatkumo omalle junioriuralle, Juulia Kuusio kertoo.

- Kesää kohti tähtäävään harjoitteluun sopimuksen kirjoittaminen vaikuttaa positiivisesti. Vastuu omasta tekemisestä on hieman suurempi, vaikka itse harjoitteleminen ei tietenkään itsessään muutu.

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Rauman Lukko Halli-SM-alkuturnauksensa voittoon

Halli-SM-lopputurnauksen maaliskuun puolessa välissä järjestävällä Rauman Lukolla olisi ollut pelipaikka automaattisesti, mutta joukkue halusi ansaita paikkansa pelaamalla. Lauantaina Rauman alkuturnauksessa tiukoissa paikoissa venynyt Lukko saavutti tavoitteensa.

Halli-SM-lopputurnauksen maaliskuun puolessa välissä järjestävällä Rauman Lukolla olisi ollut pelipaikka automaattisesti, mutta joukkue halusi ansaita paikkansa pelaamalla. Lauantaina Rauman alkuturnauksessa tiukoissa paikoissa venynyt Lukko saavutti tavoitteensa.


Turnauspäivä alkoi Rauman Lukon ja Ykköspesiksestä nousua Superpesikseen tavoittelevan Kankaanpään Mailan kohtaamisella. Vierailija Satakunnan pohjoisosista aloitti ennakkoluulottomasti ja sai pelattua Lukon hankalahkoon kahden juoksun takaa-ajoasemaan.

Rauman Lukon ryhmä näytti sisukkuutensa ja nousi 3-3-tasatilanteeseen jakson viimeisellä sisävuorolla. Toinen jakso oli turnauksen kotijoukkueen näytöstä. Lukko teki viisi juoksua, eikä antanut vastustajalleen ainuttakaan. Lukon viidestä juoksusta kolme löi Minttu Mäkinen.

- Lyöntipeli toimi ihan mukavasti. Ottelun alku oli hieman hankala, mutta toinen jakso oli meiltä todella hyvä, niukkasanainen mutta tyytyväinen Mäkinen tuumasi.

 

Harjoituksen kannalta

 

Turnauksen toisessa ottelussa Kankaanpään Maila kohtasi Porin Pesäkarhut. Hieman avausottelun otteen kadottamisesta masentunut KaMa joutui pian toteamaan porilaiset paremmikseen. Pesäkarhuilla onnistui pelissä kaikki ja loppulukemiksi kirjattiin tylyt 2-0 (11-0, 13-1).

Kankaanpään Maila pääsi Halli-SM-turnaukseen mukaan, kun Turku-Pesis päätti luopua naisten edustusjoukkueesta viime kauden jälkeen. Kankaanpäässä turnauspaikka otettiin ilolla vastaan ja suurinumeroisista tappioista huolimatta kokemuksesta osattiin nauttia.

- Upea mahdollisuus olla ykköspesisjoukkueena mukana Halli-SM-kisoissa. Mukava päästä haastamaan kovia tiimejä, Kamattaret twiittasi urakkansa päätteeksi.

 

Tunteikas derby päätti päivän

 

Rauma vastaan Pori. Siinä oli kupletin juoni, kun Lukkoa vastaan asteli punanuttuiset rakkaat viholliset. Edessä oli derby, joka herättää tunteita aina, oli laji mikä tahansa.

Tällä kertaa tunteita oli pelissä hieman entistä enemmän, sillä pelaajaliikennettä Rauman ja Porin välillä oli jälleen syksyllä nähty. Pelaajien lisäksi myös Lukon pelinjohtajalla Petri Kaijansinkolla on pitkä tausta Pesäkarhuista ja nyt lauantain ottelu oli ensimmäinen Pesäkarhujen kohtaaminen raumalaiskäskijänä.

Petri Kaijansinkon ja siskonsa Emilian ensimmäistä kertaa vastustajan paidassa kohdanneen ex-Pesäkarhun Anni Harjusen ajatuksia on kuultavissa videohaastattelussa, jonka linkki löytyy raportin perästä.

 

Tilanteet vähissä tasokkaassa pelissä

 

Lukon ja Pesäkarhujen pelissä kaksi ensimmäistä vuoroparia mentiin tasatahtia ilman juoksuja. Vuoroparien aikana Pesäkarhut sai kertaalleen yrittää kotiutusta ja Lukko kahdesti. Jokainen kolmesta yrityksestä epäonnistui.

Avausjakson päättänyt kolmas vuoropari toi ottelun avausjuoksun, kun läpi turnauksen kovassa tikissä ollut Hanna Väisänen kotiutti Miia Karppasen. Pesäkarhut jäi aiemmin kolmannen aloittavallaankin nollille, joten Karppasen tuoma juoksu riitti Lukolle jaksovoittoon.

Toisella jaksolla Lukko jatkoi siitä mihin avausjaksolla jäi. Entisen joukkueensa kohdannut Anni Harjunen täräytti pallon kopparin, kenenkä muunkaan kuin siskonsa Emilian eteen, ja Karppanen kipitti kotipesään tuoden ottelun toisen juoksunsa.

Pesäkarhut onnistui tasoittamaan jakson vielä lukemiin 1-1, mutta enempää juoksuja ei nähty ja ottelun sekä koko turnauksen voitto jäi Raumalle.

 

Ulkopeli täyttä rautaa

 

Lukon ulkopeli oli viime kaudella vahvaa ja samoja merkkejä oli nähtävissä myös Halli-SM-turnauksessakin. Varsinkin Pesäkarhuja vastaan kovaan haasteeseen joutunut Lukon ulkokenttä suoritti todella vahvasti.

Lukon ulkokentällä loistanut Mirka Rintamäki oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin. Myös joukkueen itselleen asettaman tavoitteen täyttyminen lämmitti mieltä.

- Meillä oli tavoite lähteä voittamaan turnaus ja siinä onnistuttiin.

Rintamäen turnaus sujui henkilökohtaisestikin mainiosti. Osoituksena tästä oli palkinto joukkueensa parhaana.

- Ulkona sain ne pallot kiinni, mitkä pitikin. Sisällä jäi hieman muutama tilanne harmittamaan, mutta muuten onnistuin mailassakin kivasti, Rintamäki sanoi.

- Tosi hyvä fiilis oli pelata, kun saimme pelata ison yleisön edessä. Yleisön kannustuksesta sai ihan uutta draivia tekemiseen.

Lopputurnauspaikat Rauman alkuturnauksesta ansaitsivat turnauksen voittanut Rauman Lukko ja Porin Pesäkarhut hyvänä kakkosena. Lopputurnauspaikka jaettiin neljälle alkuturnauksen voittajalle ja kahdelle parhaalle alkulohkokakkoselle. Lopputurnaus pelataan Raumalla 15.-16.3.2014.


Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

 

KUVAGALLERIAT:

* Juha Koivula: Kuvagalleria - Rauman Lukko vs. Pesäkarhut, Pori
* Elmeri Elo: Kuvagalleria - Rauman Lukko vs. Kankaanpään Maila

VIDEOT:

* Haastattelussa Petri Kaijansinkko ja Anni Harjunen (YouTube).
* Rauman Lukon juoksukooste (YouTube).

TILASTOT:

* Kankaanpään Maila – Rauman Lukko 0-1 (3-3, 0-5). Tilastoihin tästä.
* Pesäkarhut, Pori – Kankaanpään Maila 2-0 (11-0, 13-1). Tilastoihin tästä.
* Rauman Lukko – Pesäkarhut, Pori 1-0 (1-0, 1-1). Tilastoihin tästä.

JOUKKUEIDEN PARHAINA PALKITUT:

* Kankaanpään Maila: Niina Jokinen
* Rauman Lukko: Mirka Rintamäki
* Pesäkarhut, Pori: Tiia Ahvenniemi

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Raumalla huippupesistä lauantaina: Halli-SM-turnaus on täällä!

Rauman talviharjoitteluhalli täyttyy huippupesiksestä lauantaina 22.2.2014, kun ohjelmassa on Halli-SM-alkuturnaus. Lue tästä ennakko ja saavu paikalle ajoissa, pelit alkavat klo 10:00!

Rauman talviharjoitteluhalli täyttyy huippupesiksestä lauantaina 22.2.2014, kun ohjelmassa on Halli-SM-alkuturnaus. Lue tästä ennakko ja saavu paikalle ajoissa, pelit alkavat klo 10:00!


Vuoden 2014 pesäpalloilun naisten Halli-SM-alkuturnaukset pelataan neljällä paikkakunnalla. Imatran turnauksesta voiton jo ottanut Viinijärven Urheilijat selviytyi lopputurnaukseen. Jäljellä olevat turnaukset pelataan tulevassa viikonvaihteessa Raumalla, Lapualla ja Jyväskylässä.

Jokaisen turnauksen voittaja sekä kaksi parasta lohkokakkosta pääsevät Raumalla maaliskuun puolivälissä pelattavaan lopputurnaukseen. Järjestävän seuran Feran edustusjoukkueella, naisten Superpesistä pelaavalla Rauman Lukolla on joka tapauksessa lopputurnauspaikka kuuden joukkueen finaaleissa.

- Hienon lajimme harjoituskauden pituus suhteessa kilpailukauteen on jopa tolkuttoman pitkä. Lokakuussa aloitettu valmistautuminen kauteen 2014 on nyt helmikuussa saamassa ne oikeat ja sopivat mausteet, jotka motivoivat pelaajia sekä valmennusjohtoja arkisessa työssä. Peliä ja pelaamistahan varten jokainen harjoittelee sekä haluaa kehittyä, Rauman Lukon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko toteaa.

Halli-SM-turnaus on alkanut ottaa sille kuuluvaa jalansijaa. Turnaus tuo myös kannattajille mainion breikin talven keskelle. Pesäpalloilun ystävät pääsevät seuraamaan joukkueita tositoimissa.

- Onneksi hallipelit ovat tätä nykyä yhä arvostetumpia seurojen ja joukkueiden keskuudessa. Joskus näin ei ole ollut. Viimeisten vuosien aikana on kuitenkin tullut tunne, että kaikki pesiksessä mukana olevat kokevat halliturnaukset oikeasti tärkeiksi, Kaijansinkko kertoo.

- Niin on myös meillä Raumalla. Feralle seurana ja Lukon Superpesisjoukkueelle tulevan lauantain kotiturnaus on harjoituskauden ensimmäinen huipennus. Vaikka meillä onkin varma lopputurnauspaikka jo olemassa, lähdemme nimenomaan voittamaan tätä alkuturnausta, pelinjohtaja jatkaa.

 

Satakunnan kärkikolmikko tulessa

 

Lukko saa lauantaina Rauman talviharjoitteluhalliin vieraakseen Porin Pesäkarhut ja Kankaanpään Mailan. Joukkueet pelaavat kerran jokainen toisiaan vastaan, eli tiedossa on kaksi ottelua joukkuetta kohden. Lukko kohtaa Kankaanpään Mailan kello 10:00 ja Porin Pesäkarhut kello 15:00. Kotijoukkueen otteluiden välissä vieraat pelaavat keskinäisen ottelunsa kello 12.30 alkaen.

- Odotukset lauantain turnauksen annista ovat aika suuret. Olemme harjoitelleet hyvin ja olemme pelanneet pari voitokasta harjoituspeliäkin. Joukkueen kesken on myös puhuttu sekä palaveerattukin sopivasti. Odotan joukkueeltamme hyvää suoritusta, viime viikkojen sairasteluiden aiheuttamista pienistä takapakeista huolimatta, Kaijansinkko ennakoi.

- Lähestymme molempia lauantain pelejä enemmän oman tekemisen ja omien suoritusten laadun kautta. Vastustajiin emme tule kiinnittämään liikaa huomiota, vaikka toki avainasioita heistä poimitaan peliin valmistauduttaessa.

Kokenut pelinjohtaja Kaijansinkko tietääkin seikat, mihin valmistautumisessa kannattaa keskittyä.

- Tunnetila ja joukkueemme ilme sekä yleiskuva ovat kokonaisvaltaisen kehittämisen kannalta ne jutut, joihin ainakin itse tulen kiinnittämään huomiota. Kun joukkueemme sisäiset Lukko-arvot ovat kunnossa tässä vaiheessa kautta, uskon myös pelin kulkevan kohtuullisesti. Ennen kaikkea silloin meillä on eväitä kehittää toimintaamme nousujohteisesti.

- Toki en voi kieltää henkilökohtaisesti sitä, etteikö Pesäkarhuja vastaan saattaisi olla tunnetta hieman enemmän pelissä. Sen verran paljon on vielä hyviä ystäviä ja rakkaita naapureita tulossa vastaan, Petri Kaijansinkko tunnustaa.

 

Pelaajat nauttivat

 

Kaijansinkon puheet Halli-SM-turnauksen pelaajia motivoivasta puolesta saavat vahvistuksen, kun kokenut raumalainen Sini Strander listaa samoja asioita.

- Hallikausi alkaa olla lopuillaan ja viikonloppuna alkava kauan odotettu Halli-SM-alkuturnaus kolkuttelee jo ovella. Talvi on treenattu kovaa ja muutamalla leirillä olemme saaneet pelata hyvät harjoituspelit. Ne ovat osoittaneet joukkueen olevan oikealla tiellä, Lukon etukentän tuki ja turva kertoo.

- Tämä on hyvä välietappi, jossa päästään pelaamaan muita joukkuetta vastaan. Samalla nähdään oman joukkueen taisteluilme. Onnistuneen talvikauden jälkeen lähdemme nälkäisinä ja taistelevina kohti alkuturnauksen voittoa.

Strander kehuu vuolaasti turnauksen ajankohtaa ja mielekkyyttä, niin joukkueen kuin myös kannattajienkin näkökulmasta. Lopuksi hän vielä vetää todellisen jokerikortin hihasta.

- Tervetuloa kannustamaan uudistunut ja raikas Lukko kohti lopputurnausta. Mukana on myös yleisön suosikki, huoltaja Asko Kuivalainen, Strander hymyilee.

Halli-SM-alkuturnaus Rauman talviharjoitteluhallissa lauantaina 22.2. kello 10:00 alkaen. Päivälippu turnaukseen maksaa 5 euroa (vain käteinen), alle 15-vuotiaat pääsevät veloituksetta. Kahvio palvelee ja grilli on kuumana läpi turnauksen!

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

 

HALLI-SM-ALKURUNAUKSEN INFO - KLIKKAA TÄSTÄ!

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Lukko voittoon halliturnauksen kenraaliharjoituksessa

Naisten Superpesiskauteen 2014 valmistautuva Rauman Lukko kohtasi lauantaina Mansen Räpsän Rauman talviharjoitteluhallissa. Ottelu toimi Lukolle pesäpalloilun talvikauden huipentavan Halli-SM-alkuturnauksen kenraaliharjoituksena.

Naisten Superpesiskauteen 2014 valmistautuva Rauman Lukko kohtasi lauantaina Mansen Räpsän Rauman talviharjoitteluhallissa. Ottelu toimi Lukolle pesäpalloilun talvikauden huipentavan Halli-SM-alkuturnauksen kenraaliharjoituksena.


Lukon valmistautuminen otteluun oli heikko ja Mansen Räpsä käytti sen hyväkseen. Kotijoukkue ajautui hankalaan asemaan, kun tyly vierailija kuittasi heti 0-3-johtoon.

- Peli oli meille erittäin hyvä opetus. Emme olleet riittävän valmiita pelin alkuun ja jäimme liikaa takaa-ajajiksi. Valmistautuminen ei siis onnistunut. Se on jokaisen henkilökohtainen asia, mutta toisaalta pelinjohtajana minun tehtäväni on huolehtia ja kantaa vastuu asiasta, pohti pelinjohtaja Petri Kaijansinkko.

- Opittiin myös pelitemposta, pitää olla jatkossa paremmin mukana vauhdissa alusta loppuun saakka. Hyvää oli, että nousimme voittoon ja saimme otteen pelistä huonon alun jälkeen. Ja totta kai se, että voitimme pelin. Mutta olemme opin tiellä ja saimme pelin kehittämispankkiin paljon juttuja, Kaijansinkko jatkaa.

 

Takaa ohi

 

Lukko nousi alun ongelmista huolimatta tyylikkääseen voittoon, mikä kertoo joukkueen sisukkuudesta. Mansen Räpsä sai pidettyä avausjakson hallinnan itsellään loppuun asti kahdesta Lukon kavennusjuoksusta huolimatta, mutta toinen jakso ja ottelun jälkeen pelattu kotiutuslyöntikilpailu kirjattiin Lukon nimiin. Lopputulokseksi kirjattiin 2-1 (2-3, 1-0, 1-0).

- Meillä tuli aluksi aika paljon virheitä, varsinkin sisäpelissä, pohtii Rauman Lukon Miia Karppanen.

- Hienoa ottelussa oli, että noustiin 3-0-tappioasemasta voittoon.

Karppanen näki, että lähestyvä talvikauden huipennuskin saattoi hieman joukkueella vaikuttaa ottelun alun keskittymiseen.

- Mahtoikohan olla hieman jännitystä ilmassa, kun Halli-SM lähestyy viikon päästä.

- Siellä luotan joukkueeseen kovasti. Voittoa lähdetään hakemaan molemmista peleistä! Karppanen sanoi päättäväisenä.

 

Halli-SM-alkuturnaus Raumalla 22.2.

 

Raumalla pelataan tänä talvena Halli-SM-alkuturnaus sekä –lopputurnauskin. Lauantaina 22.2. Rauman talviharjoitteluhallissa pelattavaan alkuturnaukseen Lukon vastustajiksi saapuvat Kankaanpään Maila ja Porin Pesäkarhut. Klikkaa tästä ja lue lisää!


Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

 

Ottelun pysäytyskuvat löydät Elmeri Elon galleriasta:
elmerielo.kuvat.fi - Klikkaa tästä!

Miia Karppanen ja Petri Kaijansinkko videohaastattelussa:
www.youtube.com/FeraRauma - Klikkaa tästä!

Rauman Lukon tekemät juoksut ottelussa:

1. JAKSO
Juulia Kuusio löi, Miia Karppanen toi
Juulia Kuusio löi, Hanna Väisänen toi

2. JAKSO
Janika Lipsula löi, Juulia Kuusio toi

KOTIUTUSLYÖNTIKILPAILU
Anni Harjunen löi, Miia Karppanen toi
 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Lauantaina kenraaliharjoitus ennen Halli-SM-alkuturnausta

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue pelaa lauantaina ensimmäisen harjoitusottelunsa samalla sarjatasolla pelaavaa joukkuetta vastaan, kun se kohtaa Mansen Räpsän. Ottelu pelataan Rauman talviharjoitteluhallissa lauantaina 15.2. kello 18:00 alkaen.

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue pelaa lauantaina ensimmäisen harjoitusottelunsa samalla sarjatasolla pelaavaa joukkuetta vastaan, kun se kohtaa Mansen Räpsän. Ottelu pelataan Rauman talviharjoitteluhallissa lauantaina 15.2. kello 18:00 alkaen.


Harjoitusottelu on samalla Lukolle myös kenraaliharjoitus viikon kuluttua lauantaina pelattavaa Halli-SM-alkuturnausta varten. Lukko kohtaa Kankaanpään Mailan ja Porin Pesäkarhut Raumalla lauantaina 22.2. pelattavassa turnauksessa.

Tulevana lauantaina pelattava Mansen Räpsä -ottelu on merkittävä osa Lukon Superpesisjoukkueen leiriviikonloppua ja järjestyksessään seitsemännen leirin sisältö onkin suunniteltu tällä kertaa pitkälti ”peli edellä” -ajatuksella.

- Mansen Räpsä on erittäin hyvä mittari meille tässä vaiheessa harjoituskautta. Uskoisin, että se tulee olemaan tällä kaudella yksi päävastustajistamme ja niinpä pyrimme paneutumaan otteluun hyvinkin huolellisesti. Leiriviikonloppumme painopiste tulee olemaan tuohon lauantain peliin valmistautumisessa niin ajatuksissa kuin teoissakin, Rauman Lukon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko pohtii.

- Itse pelissä satsaamme oman pelitapamme kehittämiseen ja tietyissä asioissa kiinnitämme huomiota myös Mansen Räpsän tekemisiin. Sunnuntaiaamuna jatkamme vielä ”peli keskiössä” –toimintaa. Teemme harjoituksen, jonka sisällön päätän vasta pelistä saatujen kokemusten perusteella.

Rauman Lukon Superpesisjoukkueen laajassa harjoitusringissä mukana olevat pelaajat ovat saaneet pelituntumaa tänä talvena jo kohtuullisesti, kun lähes kaikilla on jo vähintään yksi peli pelattuna. Pelituntuman saamisessa on auttanut merkittävästi se, että Superpesisjoukkueen lisäksi harjoituspelejä on pelattu Ykköspesiksessä pelaavan Laitilan Jyskeen sekä Feran B-tyttöjen riveissä.

Mansen Räpsää vastaankin Lukon on tarkoitus pelata isolla ryhmällä. Lukko-paidassa nähdään kaavailujen mukaan viisitoista eri pelaajaa, joten kokoonpanoa tullaan muuttamaan ottelun puolivälissä. On todennäköistä, että muutama pelaaja on kuitenkin vielä sairaslistalla lauantaisesta ottelusta.

- Tämä peli on viimeinen ennen kotihallissa viikon kuluttua pelattavaa HalliSM-alkuturnausta. Silloin mitä luultavammin pelaamme pienemmällä ryhmällä, joskin terveystilanne edelleen antaa suunnat päätöksilleni niin nyt kuin viikon kuluttuakin. Riskejä emme tule ottamaan, kesään kaikki toiminta kuitenkin tähtää, Kaijansinkko toteaa.

Rauman Lukon aloittava kokoonpano Mansen Räpsä -otteluun tullaan julkaisemaan Feran Twitter-tilillä lauantaina puoliltapäivin.

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

 

TWITTERIN KÄYTTÄJÄ: Klikkaa ja seuraa tiliä @FeraRauma

Mikäli et ole Twitterissä, voit lukea tililtä @FeraRauma sekä #Lukkopesis –aihetunnuksella lähetettyjä viestejä Feran kotisivujen vasemmassa sivupalkissa olevan liitännäisen kautta.

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feran B-tytöt tositoimissa lauantaina ja sunnuntaina

Hallitseva tyttöjen Superpesiksen Suomen mestari Fera aloittaa viikonloppuna hallikautensa. Joukkue kohtaa helsinkiläisen Roihun kahdesti Rauman talviharjoitteluhallissa. Pelit pelataan lauantaina kello 18 ja sunnuntaina kello 08 alkaen.

Hallitseva tyttöjen Superpesiksen Suomen mestari Fera aloittaa viikonloppuna hallikautensa. Joukkue kohtaa helsinkiläisen Roihun kahdesti Rauman talviharjoitteluhallissa. Pelit pelataan lauantaina kello 18 ja sunnuntaina kello 08 alkaen.


- Roihu-viikonloppu antaa ensimmäiset ajatukset tämän kauden B-tyttöjen joukkueesta. Paljon on harjoiteltu ja pelipaikkatreeniä tehty, mutta nyt on ensimmäinen viikonloppu, jolloin saadaan koko B-tyttöjoukkue mukaan peleihin, pelinjohtaja Mika Takalahti kertoo.

Viikonloppu on tärkeä, sillä päällekkäisiä pelejä tai harjoituksia ei ole. Näin ollen Roihu saa vastaansa Raumalle saapuessaan Feran parhaan mahdollisen kokoonpanon.

- Lauantain pelissä on mukana myös Superista Juulia Kuusio ja Iida Ranne. ”Jullea” (Kuusio) testataan vähän totutusta poikkeavalla paikalla ulkona. Tästä viikonlopusta lähtee pelillisesti B-tyttöjen tämän vuoden joukkueen toiminta liikkeelle, vaikka kaikki pelaajat ovat jo jonkun pelin pelanneetkin.

Pelinjohtaja Takalahden toiveissa on nähdä ehjää joukkuepelaamista, vaikka ensimmäisiä otteluita pelataankin.

- Odotan joukkueelta vahvaa ulkopelaamista, jossa palot tehdään hyvillä suorituksilla. Sisällä haetaan roolituksia. Osalla tehtävänä on päästä kentälle, toisilla on vaihtotehtävät ja kotiinkin pitäisi pelaajia pystyä osan lyömään, Takalahti summaa.

- Eli tiivistetysti haetaan joukkuepelaamista ja roolien sisäistämistä. Tervetuloa katsastamaan kauden 2014 Feran B-tyttöjoukkueen vire!

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

 

Fera B vs. Roihu B: Lauantaina 8.2. klo 18:00 – 20:00
Fera B vs. Roihu B: Sunnuntaina 9.2. klo 08:00 – 10:00

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Harjoituskauden avausottelun voitto jäi Raumalle

Naisten Superpesiskauteen 2014 valmistautuva Rauman Lukko pelasi sunnuntaina kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa. Vastaan asettui Kankaanpään Maila, joka joutui toteamaan kotijoukkueen paremmakseen.

Naisten Superpesiskauteen 2014 valmistautuva Rauman Lukko pelasi sunnuntaina kauden ensimmäisen harjoitusottelunsa. Vastaan asettui Kankaanpään Maila, joka joutui toteamaan kotijoukkueen paremmakseen.


Lukko onnistui pelisuunnitelmassa mainiosti. Vastustaja jäi nollille ja Lukko sai tehtyä yhden juoksun jokaisessa seitsemässä sisävuorossaan. Ottelu päättyi lukemiin 2-0 (3-0, 4-0).

 

Tutkapari Karppanen-Harjunen tehokkaana

 

Avausjaksolla tilastomerkinnät lyötyjen ja tuotujen juoksujen suhteen jakautuivat hieman tasaisemmin, kun ainoana kahden merkinnän naisena oli Elina Perkiömäki tuoden kaksi juoksua. Toisella jaksolla kaksikko Anni Harjunen ja Miia Karppanen astuivat esiin.

Jakson neljästä juoksusta peräti kolme syntyi Harjusen pommittaessa Kankaanpään Mailan ulkokenttää rikki ja Karppasen juostessa kotipesään.

- Hyvä fiilis on nyt ensimmäisen harjoitusottelun jälkeen. Sisäpelissä oli aluksi hieman hakemista, mutta ulkopeli oli alusta asti hyvää, Miia Karppanen totesi.

Myös Harjunen oli samoilla linjoilla Karppasen kanssa.

- Yllättävän hyvin sujui ensimmäiseksi peliksi. Aluksi jännitti aika paljon, mutta kyllä se siitä helpotti ja peli lähti kulkemaan, Anni Harjunen puolestaan tunnusti.

Lukko-paidassa ensimmäistä kertaa esiintynyt Harjunen oli syystäkin tyytyväinen omaan henkilökohtaiseenkin peliinsä.

- Omat lyöntini osuivat tänään hyvin. Kotiutuksissa ja vaihtolyönneissäkin.

 

Pelinjohtaja Kaijansinkko piti peli-ilmeestä

 

Niin ikään ensimmäistä kertaa ”tositoimissa” Lukon väreissä esiintynyt pelinjohtaja Petri Kaijansinkko kehui joukkueensa ilmettä kotiyleisön edessä.

- Tavoite oli, että pelaamme jokaisen tilanteen loppuun asti. Halusimme näyttää taistelevan ilmeen itsellemme ja katsojillekin, jotka tulivat ensimmäistä kertaa tänä talvena peliämme katsomaan. Onnistuimme tavoitteessa hyvin, Petri Kaijansinkko kertoi.

Lukko vaihtoi jaksojen välissä kokoonpanoja ja pelipaikkoja varsin paljon. Kaijansinkko kertoo, että muutoksilla haettiin tilannepäivitystä ja näyttöpaikkoja.

- Käytimme tarkoituksella 15 eri pelaajaa, sekä peluutimme pelaajia eri pelipaikoilla. Näin näimme, että missä mennään tällä hetkellä ja saimme pelaajille näyttöpaikkoja laajalla rintamalla.

- Pelaajista voi nostaa esimerkiksi esiin pallomagneetin nimeltä Ida Henriksson. Pelasimme kuitenkin nimenomaan joukkueena hyvää ulkopeliä läpi ottelun. Vastustajan jääminen nollille ei ole koskaan itsestäänselvyys.

Tarkan ulkopelin ohella sisäpelin seitsemän tehtyä juoksua oli pelinjohtajalle mieluisa saldo.

- Sisäpelissä haemme uutta pelisysteemiä ja se vaatii hieman aikaa. Sisäpelikin silti toimi, koska saimme jokaisessa sisävuorossa juoksun aikaan. Esitys oli tasapainoinen ja rauhallinen, Kaijansinkko totesi tyytyväisenä.

Seuraavan kerran Rauman Lukon voi Raumalla harjoitusottelun merkeissä nähdä kahden viikon päästä. Lauantaina 15.2. kello 18:00 alkavaan otteluun Rauman talviharjoitteluhalliin saapuu vieraaksi Mansen Räpsä. Otteluun on vapaa pääsy ja kahvio palvelee koko illan.

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

VIDEO: Haastattelussa Petri Kaijansinkko ja Emilia Itävalo

KUVIA:

Ensimmäinen jakso:

1. vuoropari: Tiina Andreasen löi, Hanna Väisänen toi
2. vuoropari: Mirka Rintamäki löi, Elina Perkiömäki toi
3. vuoropari: Piritta Kärnä löi, Elina Perkiömäki toi
 

Toinen jakso:

1. vuoropari: Anni Harjunen löi, Miia Karppanen toi
2. vuoropari: Tiina Andreasen löi, Mirka Rintamäki toi
3. vuoropari: Anni Harjunen löi, Miia Karppanen toi
4. vuoropari: Anni Harjunen löi, Miia Karppanen toi

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Tutut kasvot Emilia Itävaloa vastassa

Sunnuntaina Rauman talviharjoitteluhallissa kello 18:00 alkaen pelataan Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkueen ensimmäinen virallinen harjoitusottelu. Yhdellä Lukon pelaajista on varmasti enemmän perhosia vatsassa, kuin muulla joukkueella yhteensä.

Sunnuntaina Rauman talviharjoitteluhallissa kello 18:00 alkaen pelataan Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkueen ensimmäinen virallinen harjoitusottelu. Yhdellä Lukon pelaajista on varmasti enemmän perhosia vatsassa, kuin muulla joukkueella yhteensä.


Kankaanpään Mailan kasvatti Emilia Itävalo vaihtoi tutun ja turvallisen oranssin sävyisen paidan sinikeltaiseen Lukko-paitaan. Nyt edessä on harjoitusottelu, jossa vastaan asettuu joukkueellinen tuttuja kasvoja.

- Fiilikset on hyvät, mutta osittain myös oudot. Olen melko uuden tilanteen edessä, kun lähes kaikki vastustajan tytöt ovat entuudestaan tuttuja. Toivon molempien joukkueiden pelaajille hyvää pelifiilistä ja onnistumisia. Pelataan hyvä keskinäinen ottelu, Emilia Itävalo tyytyy toteamaan poliittisesti korrektilla tavalla.

- Mutta on kyllä hienoa päästä pelaamaan taas. Pelit tuovat kuitenkin aina vaihtelua harjoituskaudelle, Itävalo jatkaa samaan hengenvetoon.

Itävalon Raumalle saapumista on helpottanut hyvä vastaanotto ja kaikin puolin kunnossa olevat olosuhteet.

- Minut on otettu hienosti vastaan joukkueeseen, ja joukkueen yhteishenki on hyvä. Lisäksi harjoitukset ovat monipuolisia ja arvostan tietotaitoista sekä osaavaa valmennusta. Harjoitusolosuhteetkin Raumalla ovat loistavat.

 

Tavoite korkealla

 

Edellisen talven Itävalo harjoitteli Porin Pesäkarhujen kanssa, mutta lopulta kunnon näyttöpaikkaa ei löytynyt.

Jälkikäteen ajateltuna Itävalon kausi Ykköspesiksessä varmasti kasvatti pelaajaa hyvin kohti Superpesiksen vaatimaa tasoa. Henkilökohtaisesti tarkasteltuna kausi oli nappisuoritus, mistä kertoo esimerkiksi kaksi valintaa Ykköspesiksen kuukauden pelaajaksi lajin lyhyen pelikauden aikana.

- Uskoisin saavani nyt rehellisemmän mahdollisuuden, sillä olenhan itsekin kasvanut lisää pelaajana. Omalta osaltani pyrin tekemään kaikkeni, jotta saavuttaisin tavoitteeni ja etenisin urallani, Itävalo toteaa päättäväisenä.

 

Vierasfanitkin saapuvat Raumalle

 

Kankaanpäästä on matkaa Raumalle sata kilometriä ja talvisen kelin ei luulisi ilta-aikaan houkuttelevan tien päälle ilman hyvää syytä. Itävalo näkee kuitenkin, että eihän parempaa syytä voi olla.

-  Uskoisin että Kamattarien fanijoukko löytää tiensä Raumalle, ja tietysti myös omat läheiset. Raumalaistenkin kannattaa totta kai tulla kannustamaan positiivista ja sisukasta Lukkoa!

Katsomossa nähdään siis väkeä vierasjoukkueen kotipaikkakunnalta runsaasti. Varmaa kuitenkin on, että osa heistä seisoo tukevasti ”Empun” ja Rauman Lukon takana.

Rauman Lukon ja Kankaanpään Mailan (NYP) välinen harjoitusottelu starttaa sunnuntaina 2.2. kello 18:00 Rauman talviharjoitteluhallissa. Otteluun on vapaa pääsy ja kahvio palvelee koko illan.

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Sunnuntaina pesistä Rauman talviharjoitteluhallissa

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue kokoontuu kuun vaihteessa jälleen yhteiselle viikonloppuleirille. Leiri on järjestyksessään jo kauden kuudes. Harjoituksellisesti tiiviin viikonlopun päätteeksi Lukko pelaa sunnuntaina ensimmäisen virallisen harjoitusottelunsa.

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue kokoontuu kuun vaihteessa jälleen yhteiselle viikonloppuleirille. Leiri on järjestyksessään jo kauden kuudes. Harjoituksellisesti tiiviin viikonlopun päätteeksi Lukko pelaa sunnuntaina ensimmäisen virallisen harjoitusottelunsa.


Vieraaksi Rauman talviharjoitteluhalliin saapuu nousun Superpesikseen tavoitteekseen asettanut Kankaanpään Maila. Lukon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko kertoo odottavansa ottelua suurella mielenkiinnolla.

- Olemme harjoitelleet hyvin ja pelissä nähdään oikeasti, että missä mennään. Tulemme keskittymään ihan perusasioihin, eli kuinka ahkeria olemme ulkopelissä ja kuinka huolellisia sekä samalla aktiivisia olemme sisäpelissä.

- Isona kehitysalueena näen nimenomaan sisäpelimme. Siinä meidän on saatava tulosta enemmän aikaiseksi, eli suomeksi sanottuna juoksuja! Voi hyvin olla, että kokeilemme ottelussa hieman totutusta poikkeavaakin lyöntijärjestyksen roolitusta ja peliajatusta, Kaijansinkko ennakoi.

Lukon Superpesisjoukkueen harjoitusryhmä on suuri ja ryhmän sisällä on positiivinen kilpailu pelipaikoista. Sunnuntaisessa KaMa-ottelussa muutaman pelaajan pelaaminen on vielä epävarmaa.

- Meillä on valitettavasti joitakin loukkaantumisia ja sairasteluita riveissämme, mutta toisaalta ne avaavat hyviä näytönpaikkoja monille. Peli on kuitenkin se hetki, jossa jokainen pääsee toteuttamaan itseään ja näyttämään kykynsä oikeassa kilpailutilanteessa, pelinjohtaja Kaijansinkko tuumailee.

Rauman Lukko vs. Kankaanpään Maila sunnuntaina 2.2. Rauman talviharjoitteluhallissa kello 18:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy ja kahvio palvelee koko illan. Tervetuloa!

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Mika Takalahti: ”Laadukkaan juniorityön taustalla osaavat valmentajat”

Feran B-tyttöjen mestarivalmentaja ja seuran juniorivalmennuspäällikkö Mika Takalahti kertoo kirjoituksessaan mitä vaaditaan menestykseen, sekä mitä käytännön tasolla tarkoittaa yhteistyö lähiseurojen kanssa.

Feran B-tyttöjen mestarivalmentaja ja seuran juniorivalmennuspäällikkö Mika Takalahti kertoo kirjoituksessaan mitä vaaditaan menestykseen, sekä mitä käytännön tasolla tarkoittaa yhteistyö lähiseurojen kanssa.


Menestystä viime vuosina

 

Feran juniorit ovat saavuttaneet menestystä viime vuosina niin joukkueina kuin yksilötasollakin. Kolmen viime kauden ajalta valtakunnan ykkösiä ovat olleet E-tytöt vuonna 2011, D-tytöt 2013, C-tytöt 2012 sekä B-tytöt 2012 ja 2013. Näiden mestaruuksien lisäksi C-tytöt ovat voittaneet hopeaa 2011 ja B-tytöt pronssia 2011. Kaudella 2014 voidaan myös odottaa menestystä aivan valtakunnan huipulla useammassa ikäluokassa. Useammat pelaajat ovat esiintyneet myös B-tyttöjen Itä-Länsissä vuosien aikana. Marjut Rantanen on pokannut Tyttöjen Superpesiksen Vuoden lukkari -tittelin jo kahdesti peräkkäin, ja Ida Henriksson palkittiin viime kauden päätteeksi Vuoden pelaajana.

 

Valmennus on pitkäjänteistä ja tavoitteellista

 

Näin laajaa menestystä ei voida saavuttaa ilman osaavia tekijöitä. Feran valmentajat ovat sitoutuneita valmentamiseen, mutta ennen kaikkea Ferassa valmennetaan seuran pelaajia. Vaikka junnujoukkueisiin on nimetty vastuuvalmentajat eri ikäluokille, pelaajat ja valmentajat liikkuvat sulavasti joukkueesta toiseen kun apua tarvitaan. Kehittyneimmille pelaajille tarjotaan aina kovempia haasteita, mutta myös oman ikäisten peleihin tullaan mielellään auttamaan joukkuetta. Sama koskee myös valmentajia. Vuosien aikana valmentajat ovat tulleet toisilleen tutuiksi seuran järjestämissä koulutuksissa, saunailloissa ja yhteisissä harjoituksissa. Näin ollen valmentajat tekevät yhteistyötä muun muassa pelaajamäärien tasaamisessa. Esimerkiksi E-tyttöjen kaksi ikäluokkaa peluuttavat yhdessä kolmea joukkuetta sarjoissa. Peliaikaa riittää kaikille oman tasoisissa peleissä!

D-tytöistä ylöspäin olemme pyrkineet saamaan joukkueiden johtoon kokeneita valmentajia ja pelinjohtajia. Silloin myös aukaistaan niin sanotut ikäluokkajoukkueet ja aloitetaan kilpailu pelipaikoista. Parhaat D-tytöt pelaavat C-tytöissä, parhaat C-tytöt B-tytöissä ja parhaat B-tytöt Superpesiksessä. Seurassa halutaan aina kuitenkin taistella oman ikäisissä mahdollisimman korkealla ja näin kehittää pelaajia kohti kovempia haasteita. Siksi ylemmälle tasolle yltäneet pelaajat pelaavat myös omien ikäluokkiensa pelejä.

 

Kaikille peliaikaa

 

Juniorijoukkueet peluuttavat omissa sarjoissaan kaikkia pelaajia. Joukkueen pelaajamäärä määrittää sen, ilmoittaudutaanko sarjoihin yhdellä tai kahdella joukkueella.
 
Jokaiselle pelaajalle tulee peliaikaa myös D-, C- ja B-tytöissä, mutta kaikille pyritään löytämään oman tasoisia pelejä. D-tytöissä 23 pelaajaa treenaa samassa ryhmässä ja joukkue pelaa kolmessa eri sarjassa, D-tyttöjen sarjaa Länsi-Suomen ja Varsinais-Suomen aluesarjoissa sekä C-tyttöjen aluesarjassa. C-tytöt pelaavat C-tyttöjen leirikarsintaa, aluesarjaa sekä Naisten Suomensarjaa yhdessä B-tyttöjen kanssa. B-tytöt pelaavat tyttöjen Superpesistä ja tason mukaisesti joko naisten Superpesiksessä, Naisten Ykköspesiksessä Laitilassa tai suomensarjajoukkueessa. Lisäksi joku juniori saattaa pelata vielä Naisten maakuntasarjaakin.

 

Edelläkävijä lukkariharjoittelussa

 

Fera on jo neljättä vuotta järjestänyt viikoittaista lukkarivalmennusta. F- ja E-ikäiset lukkarit treenaavat omassa ryhmässään ja D-tytöistä Superiin treenaavat omassaan. Lukkariksi kasvaminen ei Ferassa ole siis tuurista kiinni, vaan taustalta löytyy systemaattinen työ. Näin joukkueet eivät ole myöskään riippuvaisia vain yhdestä lukkarista vaan korvaajia löytyy useampia.

Lukkarit eivät ole ainoita, jotka treenaavat erikseen. E-tytöille on tälle talvelle tarjottu erikoistreeniä viikoittain, ja siellä on käynyt väkeä niin paljon, ettei F-tyttöjä voitu ottaa enää tähän mukaan. Erikoistreenissä harjoitellaan kaikkia muita ulkopelipaikkoja paitsi lukkaripelaamista. Lisäksi opetellaan monipuolisia sisäpelitaitoja.

 

Yhteistyö lähiseurojen kanssa

 

Olemme kokeneet lähiseurojen Laitilan Jyskeen ja Eurajoen Veikkojen toiminnan yhteisesti tärkeäksi. Ferassa pystytään tyttöpuolella tarjoamaan polku aina valtakunnan huipulle saakka. Poikapuolella taas Veikot ja Jyske tarjoavat mahdollisuuden esimerkiksi raumalaisille pojille pelata pesäpalloa. Vuosi sitten Jyskeen kanssa aloitettu yhteistyö Naisten Ykköspesiksessä osoittautui toimivaksi, ja se kehittyy entisestään kovaa vauhtia. Viime vuonna saavutettu pudotuspelipaikka halutaan saavuttaa myös ensi kaudella ja joukkue omaa siihen hyvät mahdollisuudet.

Tälle talvelle olemme saaneet Laitilan Jyskeen junnutoimintaankin yhteistyön siemenen, kun F- ja E-tyttölukkareita on tullut mukaan Feran järjestämään lukkarivalmennukseen. Tämä poikii varmasti tulevaisuudessa lisää uusia yhteistyökuvioita. Eurajoen Veikkojen kanssa yhteistyö on vielä ollut pienempää, kun Veikot ovat keskittyneet enemmän poikien valmennukseen. Tyttöjä Eurajoelta on siirtynyt Feran toimintaan useampia. Muun muassa Feran B-tytöistä neljä kulkee Raumalle Eurajoen suunnasta!

Terveisin,
Mika Takalahti
Juniorivalmennuspäällikkö

 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Yhteistyökumppanimme Intersport Rauman tarjous feralaisille

Nyt kannattaa olla feralainen!
Footbalance Leisure- pohjalliset Intersport Raumasta -50%! Tarjoushintaan 24,95€ (sh. 49,90€).
Leisure-pohjallinen soveltuu mainiosti useaan eri käyttötarkoitukseen vapaa-ajan tennareista piikkareihin. Antaa kevyen tuen ja ohuen ulkomuotonsa ansiosta se mahtuu tiukempaankin kenkään.

Nyt kannattaa olla feralainen!
Footbalance Leisure- pohjalliset Intersport Raumasta -50%! Tarjoushintaan 24,95€ (sh. 49,90€).
Leisure-pohjallinen soveltuu mainiosti useaan eri käyttötarkoitukseen vapaa-ajan tennareista piikkareihin. Antaa kevyen tuen ja ohuen ulkomuotonsa ansiosta se mahtuu tiukempaankin kenkään.


 

Koot: 34-52
» Pehmuste: 1 | Jäykkyys: 1
» Pintamateriaali: Coolmax®
» Paino (koko 42): 42 g

 

Tarjous on voimassa 27.1.2014 – 9.2.2014 välisen ajan
ja koskee kaikkia Feralaisia! 

 

Tervemenoa ostoksille Rauman Intersportiin
Karjalankatu 5

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Peli on rehellinen mittari

Kauteen 2014 valmistautuva Rauman Lukon Superpesisjoukkue pääsi ensi kertaa pelin makuun päättyneen viikonlopun aikana. Joukkueen ohjelmassa oli kauden viides leiriviikonloppu, joka neljän yhteisharjoituksen jälkeen päättyi täysimittaiseen harjoitusryhmän sisäiseen otteluun.

Kauteen 2014 valmistautuva Rauman Lukon Superpesisjoukkue pääsi ensi kertaa pelin makuun päättyneen viikonlopun aikana. Joukkueen ohjelmassa oli kauden viides leiriviikonloppu, joka neljän yhteisharjoituksen jälkeen päättyi täysimittaiseen harjoitusryhmän sisäiseen otteluun.


Naisten harjoitusryhmästä ottelussa pelasi 19 pelaajaa ja lisäksi mukana oli neljä hyvin pärjännyttä pelaajaa Feran B-tytöistä/Laitilan Jyskeen Ykköspesisjoukkueesta. Lukko Sininen ja Lukko Keltainen pelasivat tasaisen ottelun, jonka lopulta voitti Keltainen-joukkue jaksolukemin 2-1, 4-0.

- Pelaaminen keskenäänkin on opettavaista. Tämä tapahtuma oli erittäin onnistunut juttu monellakin tapaa. Saimme kokemuksia miten harjoitellut asiat pelitilanteessa toimivat. Lisäksi saimme valmennusjohdossa pelaajakohtaista tietoa pelaajien osaamisesta kilpailutilanteessa niin taidollisesti kuin henkisestikin, Lukon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko analysoi.

- Peli on kuitenkin se rehellinen mittari sille, missä mennään joukkueena ja yksilöinä. Ottelu palveli ja vastasi tarkoitustaan hyvin, vaikka pelasimmekin omiamme vastaan. Itse asiassa joukkueen pelaajathan tuntevat toisensa jopa normaalia paremmin ja tämä asetti myös lisää vaatimuksia yksittäisille suorituksille, Kaijansinkkko jatkoi mietiskellen ottelun merkitystä ja tarkoitusta.

Lukon joukkueesta puuttui kaksi pelaajaa viikonlopun leirityksestä sekä ottelusta. Sini Strander ja Meea Lehtinen parantelevat vaivojaan ja heidän paluunsa pelikentille tapahtuu talven aikana.

- Leiriviikonlopun harjoitusottelu antoi myös vahvistusta siihen, että materiaalimme on laaja. Särkymävaraa on hyvin ja peliajan saaminen kaikille tulevien viikkojen aikana on tärkeää.

- Sikäli on hyvä, että pelaamme jo kahden viikon kuluttua Superpesisjoukkueen rungolla Kankaanpään Mailaa vastaan. Lisäksi samana viikonloppuna Laitilan Jyskeen Ykköspesisjoukkueen ohjelmassa on peli Köyliön Lalleja vastaan. Näistä peleistä saamme lisää näytönpaikkoja koko harjoitusryhmällemme, Kaijansinkko sanoo.

Rauman talviharjoitteluhalliin ottelua katsomaan oli saapunut lähes sata pesäpalloilun ystävää. Hallin kentällä ja katsomossa olleiden ilmeistä sekä puheista huomasi, että kyllä pesis maistuu vaikka 20 asteen pakkanen paukkuu hallin ulkopuolella.

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Taistelija Maija Sainio

Loukkaantumiskierre ja tuomio lääkäriltä: et pysty ikinä enää palloa heittämään kunnolla. Toisin kävi. Lauantaina Maija Sainio pelaa harjoitusottelussa kolmospolttajana.

Loukkaantumiskierre ja tuomio lääkäriltä: et pysty ikinä enää palloa heittämään kunnolla. Toisin kävi. Lauantaina Maija Sainio pelaa harjoitusottelussa kolmospolttajana.


Helmikuussa 2012 pesäpallon halli-SM-turnauksen finaalissa edellisen kerran ulkokentällä pelannut Sainio on kokenut kaiken, minkä pitäisi lannistaa joka ikinen urheilija.

- Melkein kaksi vuotta on kulunut viimeisestä ulkokentällä pelatusta pelistä. Kahteen vuoteen on mahtunut kaksi oikean käden olkapään leikkausta ja yksi kyynärvarren leikkaus, Maija Sainio kertoo.

- Kolme raskasta kuntoutusta on nyt takana ja nyt kolme kortisonipiikkiäkin vahvempana pelaan vihdoinkin ulkokentällä, kaiken kamalan jälkeen.

Lääkärit sanoivat jo toisen olkapääleikkauksen jälkeen, että Sainio ei tulisi pesäpalloa enää pelaamaan. Käsi ei kuulemma kestäisi pallon heittämistä.

- Onhan minullakin meinannut välillä usko loppua. Minä ja läheiseni kuitenkin tiesimme, että kyllä minä tähän pystyn perkele! Maija Sainio täräyttää.

- Todella iso kiitos kaikille, jotka minuun uskoivat ja tsemppasivat, Sainio jatkaa.

Fera kohtaa Rauman talviharjoitteluhallissa suomensarjan harjoitusottelussa Turku-Pesiksen lauantaina kello 18:00. Maija Sainio pelaa ottelussa kolmospolttajan paikalla. Talven Sainio harjoittelee Feran yhteistyöseura Laitilan Jyskeen riveissä ja hänen tähtäimenä on pelata ehjä kausi Ykköspesiksessä kesällä 2014.

Loppusyksystä 2013 Sainio harjoitteli kaksi ja puoli kuukautta Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkueen reeniryhmän mukana omasta pyynnöstään. Tavoite oli joutua kovemmalle ja nyt tuo kova harjoittelu kantaa tulosta.

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Petri Kaijansinkko: ”Nuoret haastamassa kokeneimpia tosissaan”

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue kokoontui perjantaina niin sanotulle loppiaisleirille. Poikkeuksellisesti leiriviikonlopulle oli ladattu ohjelmaa peräti neljälle päivälle. Maanantaina aamupäivällä päättynyt leiri onnistui mainiosti.

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue kokoontui perjantaina niin sanotulle loppiaisleirille. Poikkeuksellisesti leiriviikonlopulle oli ladattu ohjelmaa peräti neljälle päivälle. Maanantaina aamupäivällä päättynyt leiri onnistui mainiosti.


Harjoituskauden neljäs leiri piti sisällään yhteensä seitsemän harjoitusta, joista viisi oli lajiharjoitteita ja kaksi keskittyi fysiikkaan. Harjoitustunteja neljään päivään tuli yhteensä 12,5. Leirin teemaksi pelinjohtaja Petri Kaijansinkko oli määritellyt ulkopelin, niin harjoitustilanteissa kuin puhetasollakin. Palavereita tämän leirin aikana Lukon naiset pitivät pari kertaa.

- Loppiaisleiri onnistui erinomaisesti. En muista pitkähkön pelinjohtajaurani montaakaan näin paljon harjoitteita ja yleensäkin tapahtumia sisältänyttä leiriviikonloppua.

- Mutta se oli nyt ihan tietoinen ratkaisu. Oli tarkoituskin nähdä kuinka pelaajat jaksavat sekä fyysisesti että henkisesti tehdä vaikkapa sen kuudennen ja jopa seitsemännenkin harjoituksen neljän päivän sisällä, Kaijansinkko kertoo.

Harjoitusviikonloppu päätettiin loppiaismaanantaina pelaajille mieluisella tavalla.

- Tietoista oli myös se, että maanantaiaamun viimeinen treeni oli isoksi osaksi keskinäistä pelaamista. Suuri ryhmä mahdollistaa onneksi tämän ja peliä tässä jokainen jo kaipaa tiiviin harjoittelun mausteeksi, Kaijansinkko sanoo.

Lukon naisten superpesisjoukkuetta on pyritty vahvistamaan tulevalle kaudelle ja ennen kaikkea materiaaliin on yritetty saada laajuutta lisää. Särkymävaraa joukkueessa tuntuisikin nyt olevan ja kilpailutilanne ryhmän sisällä on hyvä ja terve. Tämän vahvistaa myös pelinjohtaja Kaijansinkko.

- Olen erittäin tyytyväinen joukkueemme rakenteeseen. Meillä on vaihtoehtoja kaikkiin rooleihin niin sisäpelissä kuin ulkopelissäkin. Itse asiassa vaihtoehtoja on jopa enemmän kuin mitä harjoituskauteen lähdettäessä ajattelin. Lahjakkaat nuoret ovat haastamassa kokeneimpia ihan tosissaan.

- Kilpailu pelipaikoista kehittää yksilöitä ja kaikista pelaajistamme huokuukin vahva sitoutuneisuus ja halu kehittyä. Ryhmämme sielu on kunnossa, eli arvot ja tavoitteet ohjaavat toimintaa koko ajan oikeaan suuntaan, Petri Kaijansinkko myhäilee kiitellen pelaajiaan.

Seuraavan kerran Lukon naisten joukkue kokoontuu leiriviikonloppuun jo vajaan kahden viikon kuluttua. Tuolloin ohjelmassa on myös pelaamista Ykköspesiskauteen valmistautuvan yhteistyöseura Laitilan Jyskeen kanssa.

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Loppiainen tarjoaa mahdollisuuden tehokkaaseen harjoitteluun

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue kokoontuu perjantaina harjoituskauden neljännen leiriviikonlopun viettoon. Leiri on tällä kertaa neljän päivän mittainen, kun vielä maanantainakin on ohjelmassa yhteisiä harjoitushetkiä loppiaisen johdosta. Lukon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko kertoo loppiaisleirin pääpainopisteen olevan ulkopelissä.

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkue kokoontuu perjantaina harjoituskauden neljännen leiriviikonlopun viettoon. Leiri on tällä kertaa neljän päivän mittainen, kun vielä maanantainakin on ohjelmassa yhteisiä harjoitushetkiä loppiaisen johdosta. Lukon pelinjohtaja Petri Kaijansinkko kertoo loppiaisleirin pääpainopisteen olevan ulkopelissä.


- Perjantaina keskitymme vielä yhteisesti fysiikkaan voimavalmentaja Risto Rosendahlin ja juoksuvalmentaja Tapio Nordvallin johdolla. Lauantai-aamusta alkaen edessä onkin sitten 5 lajiharjoitusta, joiden erityisenä painopisteenä ulkopeli.

- Tulemme jatkossa menemään harjoittelussa enemmän ja enemmän pelaamista vahvistavaan tekemiseen. Perustoistoja ei toki unohdeta, mutta niiden osuus pienenee. Harjoituspelit tulevat mukaan ohjelmaamme lähiviikkoina ja lisäksi meidän on mahdollista pelata keskenämmekin esimerkiksi nyt viikonloppuna, Kaijansinkko sanoo.

Harjoittelun ohella joukkue käy myös läpi yhteisiä pelillisiä asioita varsin tärkeissä palavereissa.

- Loppiaisleirillä meillä on myös ohjelmassa kaksi parin tunnin palaveria, joissa on tarkoitus käydä läpi ulkopelimme "pelikirja" eli millaisilla periaatteilla ja ajatuksilla lähdemme pelaamaan pesiksen puolustuspeliä, Kaijansinkko toteaa.

Lukon Superpesisjoukkueen harjoitusryhmä on ollut koossa lokakuun puolivälistä alkaen ja suuruudeltaan se on jopa poikkeuksellisenkin iso. Tämän viikonlopun jälkeen ryhmää on kuitenkin tarkoitus hieman pienentää.

- Kyllä, näin on tehtävä ihan käytännön syistä. Itse asiassa kaikki 21 pelaajaa ovat osoittaneet merkittävää lahjakkuutta ja olen vakuuttunut siitä, että kuka tahansa näistä pelaajista pystyy pelaamaan Superpesistä tulevalla kaudella, Kaijansinkko kehaisee.

Seurayhteistyö Laitilan Jyskeen kanssa tuo mahdollisuuksia harjoitteluun ja kesällä peluutukseen. Vuosi vuodelta tasoltaan nouseva Ykköspesis tarjoaa loistavan pelaajapolun ja Jyskeen joukkue sarjassa tuo hyvän ponnahduslaudan pelaajille.

- Nyt harjoituspelien alkaessa on tärkeää saada kaikille peliaikaa. Muutaman pelaajan harjoittelu tulee jatkossa painottumaan enemmän Feran B-tyttöjen ja yhteistyöseuramme Laitilan Jyskeen Ykköspesisjoukkueen harjoituksiin. Myös harjoituksissa pelaajien on tärkeää saada jatkossa nimenomaan pelillisiä suorituksia ja niiden toteuttaminen onnistuu paremmin kun harjoitusryhmät ovat sopivan kokoisia, Kaijansinkko valottaa.

- Siirrot mitkä nyt tehdään eivät kuitenkaan tarkoita mitään lopullista. Sisäisiä siirtoja voimme tehdä tässä erinomaisessa yhteistyössä jatkuvasti, Petri Kaijansinkko jatkaa.

Rauman Lukon ensimmäinen harjoitusottelu Raumalla pelataan 2.2. kello 18:00 alkaen. Laita päivämäärä kalenteriin ja nähdään talviharjoitteluhallilla!

Matti Airola
Fera ry, tiedottaja

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Rauman Urheilutoimittajat: ”Feran B-tyttöjen mestaruus vuoden urheiluteko”

Rauman Urheilutoimittajat palkitsevat vuosittain alueen parhaita urheilijoita ja seuratyöntekijöitä. Vuoden 2013 urheilutekona palkittiin Feran B-tyttöjen Suomenmestaruusjoukkue. Feran joukkue nappasi tyttöjen Superpesiksen kirkkaimmat mitalit niin kesältä ulkoa kuin talvella hallistakin.

Rauman Urheilutoimittajat palkitsevat vuosittain alueen parhaita urheilijoita ja seuratyöntekijöitä. Vuoden 2013 urheilutekona palkittiin Feran B-tyttöjen Suomenmestaruusjoukkue. Feran joukkue nappasi tyttöjen Superpesiksen kirkkaimmat mitalit niin kesältä ulkoa kuin talvella hallistakin.


Palkintona jaettiin Rauman Urheilutoimittajien pokaali ja Länsi-Suomen Osuuspankin stipendi.

Palkintoa olivat jakamassa Urheilutoimittajien puheenjohtaja Miikka Kivimäki ja sihteeri Jouni Mikola sekä Länsi-Suomen Osuuspankin markkinointiassistentti Nora Koivu. Palkinnon vastaanottivat Feran B-tyttöjen 2013 joukkueesta Ida Henriksson ja Minttu Mäkinen.

Palkinto luovutettiin Lukko-Pelicans jääkiekko-ottelun alussa perjantaina 3.1.2014.

 

RAUMAN URHEILUTOIMITTAJIEN PALKINNOT 2013:

Vuoden urheiluteko: Feran B-tyttöjen Suomenmestaruusjoukue

(Palkittiin Rauman Urheilutoimittajien pokaalilla ja Länsi-Suomen Osuuspankin stipendillä)

Vuoden nuori urheilija: Eurajoen Veikkojen juoksija Nelli Nordlund
(Palkittiin pokaalilla ja Marva Media Oy:n lahjoittama stipendillä)

Vuoden seuratyöntekijät: Rauman Naisvoimistelijat ry, puheenjohtaja Mari Lätti ja varapuheenjohtaja sekä tiedottaja Kirsi-Marja Hyppölä
(Palkittiin Anni Vahlqvistin piirtämällä karikatyyrillä)

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

KOLUMNI: Lapsenomaista innostuneisuutta

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkueen Iida Möttönen kirjoittaa joukkueen sisältä kuulumisia vuoden viimeisenä päivänä. Katseet on käännetty kohti positiivista uutta vuotta!

Rauman Lukon naisten Superpesisjoukkueen Iida Möttönen kirjoittaa joukkueen sisältä kuulumisia vuoden viimeisenä päivänä. Katseet on käännetty kohti positiivista uutta vuotta!


Taas on se aika vuodesta, jolloin on aika summata kulunutta vuotta ja suunnata katseita tulevaisuuteen. Nykyinen joukkue aloitti lokakuussa täysipäiväisen harjoittelun uuteen kauteen. Muutosta edelliskauteen on tapahtunut uuden valmentajan sekä pelaajien osalta. Joukkueen harjoittelu on ollut innostunutta ja talvikausi on kulunut erittäin nopeasti.

Talvikauden harjoitukset ovat sisältäneet paljon lajinomaisia harjoitteita Uotilan palloiluhallissa sekä talviharjoitteluhallissa. Raumalla talviharjoitteluhalli mahdollistaa pesäpallon harjoittelun vuoden jokaisena päivänä. Uutta tuulta harjoitteluun tuo uusi fysiikkavalmentaja Risto Rosendahl, jonka avulla olemme saaneet fysiikkaharjoitteluun paljon uutta sisältöä. Myös juoksuvalmentajamme Tapio Nordvall on saanut todella hyvin irti pelaajistamme, mikä näkyy huikeissa juoksuajoissa useammalla pelaajalla.

Ensi vuodesta lähtien alamme kokoontua kaksi kertaa kuussa yhteisiin leiriviikonloppuihin. Harjoitteluun alkaa tulla enemmän pelinomaisuutta ja yhteisen pelitaktiikan luominen tulee ajankohtaiseksi. Vielä hetki sitten saattoi turhautua jatkuvaan pimeyteen ja siihen, ettei talvikausi etene mihinkään. Pian olemme tammikuun puolella ja hallipelit alkavat pyöriä hyvällä vauhdilla.

Halli-SM:n alku- ja lopputurnaus pelataan Raumalla, jolloin täkäläisilläkin pesäpallon ystävillä on loistava mahdollisuus päästä seuramaan huippupesistä paikan päälle!

Koko joukkueesta on tihkunut lähes lapsenomainen innostuneisuus ja toivon sen jatkuvan myös tulevana vuonna. Jokainen pesäpalloilija varmasti odottaa sitä hetkeä kun harjoittelujen määrä alkaa vaihtua laatuun ja harjoituspelit pyörähtävät käyntiin. Pesäpalloilijahan on luotu pelaamaan eikä vain harjoittelemaan!

Hyvää Uutta Vuotta kaikille pesäpallon ystäville!

Iida Möttönen
Rauman Lukko

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Pesis on hyvässä huudossa Rauman seudulla

Pesäpallokauden 2014 valmistelut aloitettiin Ferassa jo heti syys-lokakuun vaihteessa. Feran viime kausi oli kokonaisuudessa menestys. Tässä positiivisessa ympäristössä Feran markkinointipäällikkö Mikko Virtanen jatkaa viime kauden alla seurassa aloittamaansa työtä.

Pesäpallokauden 2014 valmistelut aloitettiin Ferassa jo heti syys-lokakuun vaihteessa. Feran viime kausi oli kokonaisuudessa menestys. Tässä positiivisessa ympäristössä Feran markkinointipäällikkö Mikko Virtanen jatkaa viime kauden alla seurassa aloittamaansa työtä.


Naisten Superpesisjoukkue pelasi viime talven SM-halliturnauksessa itselleen pronssiset mitalit, B-tytöt nappasivat tuplakultaa voittamalla mestaruudet niin hallissa, kuin kesällä nuorten Superpesiksessäkin. Lisäksi nuoremmat juniorijoukkueet menestyivät sekä valtakunnallisilla leireillä että alueleirillä ja aluesarjoissa hienosti tuoden useampia mitalisijoja Raumalle.

Seuraava askel on menestyksen saavuttaminen naisten Superpesiksessä. Edustusjoukkuetta on pyritty vahvistamaan ja kirkkaana tavoitteena on nousta sijoilta 5-8 ylemmäs, kohti mitalisijoja. Pelinjohtaja Petri Kaijansinkon johtama positiivinen ja sisukas Lukko-ryhmä omaa täyden potentiaalin siihen.

 

Yhteinen hyvä

 

Joukkueiden taustalla seuran hallitus ja muut seura-aktiivit tekevät arvokasta työtä pyrkien kehittämään ja ammattimaistamaan toimintaa seurassa koko ajan. Tätä työtä auttaa, että tällä hetkellä pesis on hyvässä huudossa Rauman seudulla niin katsojien kuin yhteistyökumppanien saralla. Seurassa ja koko yhteisössä on tekemisen meininki ja halu tehdä asioita yhteisen hyvän eteen.

- On ollut hienoa huomata raumalaisten positiivinen suhtautuminen Feraan ja sen edustusjoukkue Lukkoon. Elämme monella saralla haasteellisia aikoja, mutta siitä huolimatta yhteistyökumppanuuksien solmiminen on hyvässä vaiheessa. Yhteistyökumppanien sitoutuminen Feraan on ollut todella hienoa, kertoo Feran markkinointipäällikkö Mikko Virtanen.

- Olemme pystyneet solmimaan useampivuotisia yhteistyösopimuksia, mikä auttaa tulevaisuuden suunnittelua ja antaa mahdollisuuden kehittää toimintaa kokonaisvaltaisesti levollisemmalla mielellä, Virtanen jatkaa.

Lajin vahvat perinteet ovat juurtuneet myös Raumalle hyvin. Kaupungissa naisten Superpesiksen ottelukohtaiset katsojamäärät nousivat entisestään, nyt jo yli viiteensataan.

- Yhteistyökumppanit ovat myös ymmärtäneet Feran ja Naisten Superpesiksen tärkeyden Raumalla. Naisten Superpesis on kesän seuratuin naispalloilulaji yli 100 000 katsojalla. Raumallakin katsojakeskiarvo noususuunnassa (kaudella 2013: 516 katsojaa/ottelu) ja tämä on tärkeä viesti myös yhteistyökumppaneiden suuntaan, Mikko Virtanen sanoo tyytyväisenä.

- Otanlahden ottelutapahtumaan on tulossa muutamia uudistuksia, joista tiedotamme keväämmällä. Uudistuksilla haluamme tarjota enemmän meidän katsojille, faneille sekä tietysti yhteistyökumppaneille, Virtanen vihjaisee.

 

Elämäntapa ja arvot

 

Paikallinen rakennusalan yrittäjä Marko Lomppi kertoo yrityksen lähteneen yhteistyöhön Feran kanssa koska urheilullinen elämäntapa ja paikallisen pesäpalloseuran arvot ovat seikkoja, jotka voi nähdä vain positiivisessa valossa.

- Remonttirauma lähti yhteistyöhön Feran kanssa, koska urheilu ja erityisesti pesäpalloilu ovat lähellä sydäntämme. Mielestämme on tärkeää tukea urheilullisia elämäntapoja sekä kanssakäymistä kavereiden kanssa. Näitä pesäpallo joukkuelajina tarjoaa hienosti, Lomppi kertoo.

- Fera on hyvä yhteistyökumppani, koska arvot ovat kohdallaan. Toiminta on avointa ja rehellistä. Feran tarjoamat palvelut ovat hinta/laatu -suhteeltaan sopivia yrityksellemme. Esimerkiksi otteluisännyys on mukavan rento tapa virkistää asiakkaita Suomen kauniissa kesäillassa, Remonttirauman yrittäjä Marko Lomppi jatkaa.

Lue lisää