Uutiset

Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Kirittärille toinen voitto – pelit jatkuvat heti sunnuntaina

Sateisessa Otanlahdessa pelattu toinen puolivälieräottelu oli kuin avausmatsin toisinto. Todella tiukka ottelu kääntyi lopulta jyväskyläläisille ja sarja on katkolla sunnuntaina. Lukon rautainen asenne ja taistelutahto ei lopulta riittänyt, mutta luo uskoa tulevaan.

Sateisessa Otanlahdessa pelattu toinen puolivälieräottelu oli kuin avausmatsin toisinto. Todella tiukka ottelu kääntyi lopulta jyväskyläläisille ja sarja on katkolla sunnuntaina. Lukon rautainen asenne ja taistelutahto ei lopulta riittänyt, mutta luo uskoa tulevaan.


Avausjaksolla Lukko aloitti juoksujen teon, mutta Kirittäret kuittasi tilanteen lyöden omalla sisävuorollaan kolme juoksua. Vaikean alun jälkeen Lukon soturit näyttivät taistelutahtonsa ja saivat käännettyä 1-3-tappiotilanteen 4-3-johdoksi. Viimeisen tasoittavalla vierailijat kuitenkin saivat tehtyä kaksi juoksua ja merkkauttivat jaksovoiton nimiinsä.

Toinen jakso noudatteli samaa kaavaa, kun Kirittäret tehtaili ensin kolme juoksua ja Lukko vastasi neljällä. Neljännen aloittavalla Kirittäret onnistui tasoittamaan tilanteeksi 4-4 ja Lukko pääsi yrittämään jakson voittojuoksua tasoittavalla.

Hyvin tilanteen päälle rakentanut raumalaisryhmä sai yrittää kotiutusta kahdesti, mutta paloihin johtaneissa tilanteissa kummallakin kerralla kyse oli vain senteistä. Kotipesään syntyneiden kahden niukan palon jälkeen jakso päättyi tasan sekä koko ottelu Kirittärille lukemin 0-1 (4-5, 4-4).

- Kyllä on ollut tasaisia vääntöjä, todella tiukkaa tänäänkin, Kirittärien Johanna Vikman totesi.

- Virheitä tuli liikaa meille sekä sisällä että ulkona. Jos olisimme ulkona pelanneet paremmin, niin oltaisiin hoidettu homma kotiin, Lukon ykköspalkittu Emma Nieminen pohti.

 

Sunnuntaina suunnaksi Jyväskylä

 

Kolmeen voittoon asti pelattavassa puolivälieräsarjassa tiivis tahti jatkuu. Joukkueet kohtaavat toisensa kolmannen kerran heti sunnuntaina Jyväskylässä. Lukko lähtee hakemaan avausvoittoa ja samalla sarjan kaventamista.

- Tämä nollataan nopeasti ja siirretään katseet kohti sunnuntaita. Silloin otetaan voitto ja tiistaina pelataan jälleen kotona, Nieminen sanoi päättäväisesti.

Tiukkojen vääntöjen ja Rauman Lukon soturilauman osoittaman taistelutahdon tuntien sarja ei todellakaan ole vielä pelattu. Lukon naisilla on vielä sanansa sanottavana. Luonnollisesti harmissaan tappiollisen ottelun jälkeen ollut Lukon pelinjohtaja Teemu Körkkö myönsi lehdistötilaisuudessa, että otteissa oli jotain hyvääkin.

- Pystyttiin lyömään juoksuja, mutta tällä kertaa se ei vain riittänyt, Körkkö summasi.

Joukkueet kohtaavat toisensa kolmannen kerran sunnuntaina kello 17:00 Jyväskylän Hippoksella. Mikäli Lukko kaventaa sarjan tilanteeksi 2-1 pelataan neljäs osaottelu Otanlahdessa tiistaina 20.8. kello 17:30 alkaen.

Matti Airola, Fera ry
 

Ottelun pysäytyskuvia Juha Koivulan kamerasta. Klikkaa tästä galleriaan!

Klikkaa tästä ottelun lehdistötilaisuuteen, joka tarjotaan kannattajille yhteistyössä WesTV:n kanssa.

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

LAUANTAINA OTANLAHDESSA: Puolivälieräottelu numero kaksi

Naisten Superpesiksen pudotuspeleissä on lauantaina toinen kierros. Kirittäret onnistui torstaina pitämään kotietunsa ja nyt ottelupari siirtyy Raumalle. Otanlahden painekattilassa matsi alkaa kello 15:00, tervetuloa!

Naisten Superpesiksen pudotuspeleissä on lauantaina toinen kierros. Kirittäret onnistui torstaina pitämään kotietunsa ja nyt ottelupari siirtyy Raumalle. Otanlahden painekattilassa matsi alkaa kello 15:00, tervetuloa!


Ottelun ajankohtaa on aikaistettu, jotta myös Lukon kannattajat ehtivät televisioiden ääreen yleisurheilun MM-kilpailujen keihäsfinaaliksi. Lähetys keihäskilpailusta alkaa kello 17:30.

Pudotuspelisarjan avausottelussa Lukko haastoi Kirittäret vahvasti, mutta joutui lopulta taipumaan muutaman sekunnin sadasosan turvin. Lukon ei tarvitse erikseen kaivaa pelifiilistä tai asennetta, sillä näihin peleihin syttyy taatusti.

- Voittoa lähdetään hakemaan! Varmasti jäi sen verran nälkää torstaisesta pelistä, että saadaan siitä vielä lisää draivia, sanoo Elina Perkiömäki.

Varsinkin pudotuspelien kotiavaus on mieluinen, sillä joukkue on pelannut tällä kaudella kotikentällään todella mallikkaasti. Oman osansa kotijoukkueen peliin tuo yleisön antama taustatuki ja vastustajan suuntaan kohdistuva psyykkaus.

- Reissun jälkeen on mukava päästä taas kotikentälle ja varmasti halutaan näyttää myös kotiyleisölle parasta osaamista, Perkiömäki kertoo joukkueen fiiliksistä.

- Nyt jos koskaan tarvitaan myös kotiyleisön tukea! Perkiömäki jatkaa ja esittää toiveen, että lehterit täyttyvät äänekkäistä raumalaiskatsojista.

Rauman Lukko vs. Kirittäret Otanlahden pesäpallokentällä lauantaina 17.8. klo 15:00. Tervetuloa sankoin joukoin ”paikam bääl” kannustamaan Lukko voittoon!

Matti Airola, Fera ry
 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Fera välieriin – Lukolle torstaille siirretyssä avausottelussa tappio

Torstaina pelattiin raumalaisittain kaksi tärkeää ottelua, kun edelliselle illalle suunniteltu naisten Superpesiksen ensimmäinen puolivälieräottelu siirrettiin torstaille. Lukko koki avaustappion ja Fera puolestaan tyttöjen Superpesiksessä pelasi itsensä välieriin.

Torstaina pelattiin raumalaisittain kaksi tärkeää ottelua, kun edelliselle illalle suunniteltu naisten Superpesiksen ensimmäinen puolivälieräottelu siirrettiin torstaille. Lukko koki avaustappion ja Fera puolestaan tyttöjen Superpesiksessä pelasi itsensä välieriin.


Naisten Superpesiksen pudotuspelit oli Lukon ja Kirittärienkin osalta tarkoitus aloittaa keskiviikkona, mutta Hippoksen kehno kunto esti pelaamisen jatkuvan sateen vuoksi. Lukon joukkue jäi Jyväskylään hotelliin ja aloitti torstaina uuden valmistautumisen.

Ottelu alkoi Lukon kannalta mainiosti, kun joukkue onnistui nappaamaan avausjakson voiton juoksuin 0-4. Kirittäret kuitenkin voitti toisen jakson niukasti 2-1 ja ottelu eteni Supervuoropariin. Lukko pelasi sisällä ja sai luotua tilanteita, mutta juoksujen teossa ei tullut onnistumisia. Kirittäret teki yhden juoksun ja sai näin ollen pitää kotietunsa.

Joukkueilla on edessä yksi huilipäivä ja sarja saa jatkoa lauantaina Raumalla. Otanlahden painekattilassa Lukolla on loistava tilaisuus tasoittaa sarja. Paineen alla jyväskyläläisten syötöt saattavat alkaa lipsua ohi lautasen ja mailan varressa voi tulla ylimääräistä puristusta. Varmaa on, että raumalaisyleisö ”toivottaa tervetulleeksi” Kirittäret, joukkueen joka jo kertaalleen kaudella kävi vierailulla varsin lämminhenkisessä kohtaamisessa.

Kuuman pudotuspelisarjan toinen puolivälierä lauantaina 17.8. kello 15:00 alkaen Otanlahdessa. Ottelun alkamisajankohtaa on aikaistettu, jotta myös Lukon kannattajat ehtivät televisioiden ääreen kello 17:30 alkavaksi yleisurheilun MM-kisojen keihäsfinaaliksi. Tervetuloa kannustamaan Lukko voittoon!

 

Fera tyttöjen Superin välieriin huikealla tavalla

 

Tyttöjen Superpesiksessä pelattiin torstaina viimeinen jatkosarjan ottelukierros, jonka jälkeen kymmenestä huippujoukkueesta karsiutui kuusi pois. Ennen kierrosta Feralla oli mahdollista päätyä sijoille 1-5.

Ennakkoasetelma oli varsin haastava, sillä joukkue matkasi kauas Ouluun asti kohdatakseen vastustajan, joka sai pelata paineettomasti menetettyään jo mahdollisuudet jatkopeleihin. Lisäksi samaan aikaan pelattu naisten Superpesiksen ottelu tiesi, että apuja ei ”ylempää” ollut tulossa.

Oulun Lippo Juniorit aloitti ottelun haastaen Feraa ennakkoluulottomasti ja onnistuikin pitämään tilanteen tiukkana. Oululaiset johtivat ennen avausjakson viimeistä vuoroparia juoksuin 2-1, mutta Fera ei ollut luovuttanut.

Viimeisessä sisävuorossa Feran piti saada homma kulkemaan, jotta välieräpaikan saavuttaminen ei muodostuisi liian haasteelliseksi tehtäväksi. Vuoroparin aloittavalla Minttu Mäkinen astui esiin ja täräytti palloa maisemiin kahden juoksun arvoisesti ja 2-1-tappiotilanne muuttui kertarysäyksellä 2-3-johtoasemaksi.

Kotijoukkueen tasoittavan vuoron kestettyä Feran leirissä puhkesi riemu valloilleen, sillä jo yksikin sarjapiste tiesi, että joukkue saavuttaa paikan välierissä.

- Minttu onnistui tärkeässä paikassa ja kotiutti kahdesti kaverin kotiin, joilla päästiin rinnalle ja ohi. Onneksi ulkopelimme oli vahvaa ja pystyttiin pitämään Oulu viimeisessä tasoittavassa vuorossa nollilla, kaksi juoksua tuonut Iida Ranne kertasi ottelun ratkaisuhetkiä.

- Joukkueen fiilikset olivat aika helpottuneita ja hilpeita välieräpaikan varmistuttua, Ranne jatkoi samaan hengenvetoon.

Toinen jakso päättyi 4-4 ja näin ollen koko ottelu Feralle lukemin 0-1 (2-3, 4-4). Torstain muut ottelut päättyivät niin, että Fera löytyy pudotuspelien alkaessa sijalta kolme ja saa välieriin vastaan sijaa kaksi hallussa pitävän Seinäjoen Maila-Jussit.

 

Revanssin paikka maanantaina vieraissa ja perjantaina Otanlahdessa

 

Fera pelasi juuri edellisen kierroksen ottelun Raumalla Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Ottelu kääntyi vieraille, joten välieräsarjassa raumalaisilla on todellinen revanssin paikka. Finaalipaikan saavuttamiseen riittää kaksi voittoa ja mahdollisuutta ensimmäiseen ryöstöretkeen tarjotaan heti maanantaina Seinäjoella.

- Totta kai revanssia lähdetään hakemaan! Joukkueessa on hyvä fiilis ja kaikki odottaa jo maanantaita. Pelissä näkyy varmasti loppuun asti taisteleva joukkue, joka haluaa voittaa, Iida Ranne puki sanoiksi joukkueen asenteen ja fiiliksen.

Feran ainoa välierien kotiottelu pelataan Otanlahdessa perjantaina 23.8. kello 17:30. Merkkaa päivämäärä kalenteriin ja tervetuloa kannustamaan sarjan hallitsevaa Suomen mestaria kohti finaalia!

- Nyt viimeistään perjantaina kaikki kannustamaan meitä välierissä, yleisön tuki kelpaa ja on tarpeen! Ranne lähetti terveisiä kaikille raumalaisen pesäpalloilun ystäville.

Nähdään Otanlahdessa!

Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Pudotuspelit käyntiin keskiviikkona – lauantaina pelataan Otanlahdessa!

Naisten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona. Jatkopaikkaan vaaditaan kolme voittoa ja ensimmäistä Lukko lähtee metsästämään Jyväskylän Hippokselta. Keskiviikon jälkeen Lukko ja Kirittäret pelaavat toisen osaottelun lauantaina Otanlahdessa kello 15:00 alkaen.

Naisten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät keskiviikkona. Jatkopaikkaan vaaditaan kolme voittoa ja ensimmäistä Lukko lähtee metsästämään Jyväskylän Hippokselta. Keskiviikon jälkeen Lukko ja Kirittäret pelaavat toisen osaottelun lauantaina Otanlahdessa kello 15:00 alkaen.


Tiistaina valmistavien harjoitusten yhteydessä Lukon leiristä kantautui positiivisia viestejä. Päällimmäisinä olivat asenne ja fiilis omaan tekemiseen.

- Oli hyvä treeni ja hieno taisteluilme! IDDQD on meidän koodi pudotuspelisarjaan, Emma Nieminen tuumaa nauraen päälle.

Mitä koodit sitten tarkoittavatkaan, on se toissijaista. Joukkueessa tekeminen on hyvällä mallilla ja nyt asenteen merkitystä ei tarvitse erikseen mainita. Pudotuspelit ovat täällä!

- Koko talvi treenataan ja kesä pelataan tätä varten. Urheilijan palkinto tehdystä työstä on päästä pelaamaan näitä isoja pelejä, sanoo joukkueen kapteeni Sini Strander.

- Tätä varten on töitä tehty, Nieminen komppaa.

 

Henkisesti kovempi pärjää

 

Lukon pudotuspelivastustajalla on kokemusta pudotuspeleistä edelleen rutkasti, vaikka joukkue nuorentuikin tähän kauteen lähdettäessä melko tavalla. Lukolla on hyvässä muistissa viime kesän pudotuspelit, joissa raumalaiset nappasivat kaksi voittoa lopulta mestaruuteen asti lentäneeltä Lapuan Virkiältä. Tuosta sarjasta Lukolle tarttui mukaan nälkää ja kokemusta.

- Sarja ratkeaa siihen, että kumpi tekee vähemmän virheitä, Nieminen pohtii.

- Mitataan ketkä haluaa menestyä. Peleinä pudotuspelit ovat täysin eri pelejä kuin runkosarjassa. Henkisesti kovempi pärjää, Strander toteaa perään.

Tässä vaiheessa kautta on taustatyöt tehty ja edessä on taistelu voittoon asti. Lukon soturit tietävät millä lääkkeillä Kirittäret kaatuu.

- Kun ulkopelimme pitää ja saamme tehtyä tilanteita, niin voitto on meidän. Keskiviikkona alkaa ja haetaan heti ensimmäinen voitto, eikä ole mitään väliä miten se tulee, kunhan vain tulee, Emma Nieminen niputtaa.

- Taustatyöt on tehty ja tiedetään vastustajasta paljon. Oma hyvä peli ja fiilis kentällä, niin sillä hoidetaan tämä sarja, kapteeni Strander jatkaa.

Lukko ja Kirittäret kohtaavat puolivälierien ensimmäisellä kierroksella keskiviikkona 14.8. Jyväskylässä.

Toinen sarjan osaottelu pelataan lauantaina 17.8. Raumalla Otanlahden pesäpallokentällä. Ottelun alkamisajankohtaa on aikaistettu kello 15:00 alkavaksi, jotta myös Lukon kannattajat ehtivät televisioiden ääreen kello 17:30 alkavaksi yleisurheilun MM-kisojen keihäsfinaaliksi.


Matti Airola, Fera ry

 

Klikkaa tästä pudotuspelien puolivälierien otteluohjelmaan.

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Naisten Superpesiksen pudotuspelien avauskierroksen otteluohjelma

Runkosarjassa kaksi kertaa toisensa kohdanneet Rauman Lukko ja jyväskyläläinen Kirittäret aloittavat paras viidestä -mallilla pelattavat pudotuspelien puolivälierät keskiviikkona. Lukon ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina 17.8. klo 15:00.

Runkosarjassa kaksi kertaa toisensa kohdanneet Rauman Lukko ja jyväskyläläinen Kirittäret aloittavat paras viidestä -mallilla pelattavat pudotuspelien puolivälierät keskiviikkona. Lukon ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina 17.8. klo 15:00.


Lauantaisen ottelun alkamisajankohtaa on aikaistettu, jotta myös Lukon kannattajat ehtivät samana iltana yleisurheilun MM-kisoissa pelattavan keihäänheiton finaalin TV-lähetyksen alkuun (lähetys alkaa klo 17:30).

Tervetuloa Otanlahteen lauantaina antamaan kotijoukkueelle tukesi pesäpalloilun pudotuspeleissä!

 

Naisten Superpesiksen puolivälierät (3 voittoa)

 

Ke 14.8.
Lapua-Vihti 18.00
Pori-Vuokatti 18.00
JYVÄSKYLÄ-RAUMA 18.00
Lappeenranta-Kempele 18.00

La 17.8.
Kempele-Lappeenranta 13.00
Vihti-Lapua 15.00
RAUMA-JYVÄSKYLÄ 15.00 - Huomaa alkamisajankohta!
Vuokatti-Pori 16.00

Su 18.8.
Lapua-Vihti 17.00
JYVÄSKYLÄ-RAUMA 17.00
Pori-Vuokatti 17.30
Lappeenranta-Kempele 17.30

Ti 20.8.
Vihti-Lapua 17.30 Tarvittaessa
Vuokatti-Pori 17.30 Tarvittaessa
RAUMA-JYVÄSKYLÄ 17.30 Tarvittaessa - Huomaa alkamisajankohta!
Kempele-Lappeenranta 17.30 Tarvittaessa

To 22.8.
Lapua-Vihti 17.30 Tarvittaessa
Pori-Vuokatti 17.30 Tarvittaessa
JYVÄSKYLÄ-RAUMA 17.30 Tarvittaessa
Lappeenranta-Kempele 17.30 Tarvittaessa

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Petri Kaijansinkko Raumalle – kesällä pesäpalloa ja talvella jääkiekkoa

Fera on solminut 2+1-vuotisen pelinjohtajasopimuksen Petri Kaijansinkon kanssa. Kaijansinkko tulee toimimaan myös päävalmentajana ja kehittämään yhdessä juniorivalmennuspäällikön Mika Takalahden kanssa Feran valmentajayhteisöä. Talvikuukausina Kaijansinkko tulee työskentelemään Rauman Lukko Oy:n organisaatiossa.

Fera on solminut 2+1-vuotisen pelinjohtajasopimuksen Petri Kaijansinkon kanssa. Kaijansinkko tulee toimimaan myös päävalmentajana ja kehittämään yhdessä juniorivalmennuspäällikön Mika Takalahden kanssa Feran valmentajayhteisöä. Talvikuukausina Kaijansinkko tulee työskentelemään Rauman Lukko Oy:n organisaatiossa.


Pääosin markkinointiyhteistyön merkeissä oleva Feran ja Rauman Lukon yhteistyö syventyy sopimuksen myötä. Kaijansinkko keskittyy toukokuun ja elokuun välisillä ajanjaksoilla pääasiassa Superpesikseen. Talvisin Kaijansinkon työskentelyn pääpaino on jääkiekkopuolen eri tehtävissä.

Kaijansinkko tuo Feralle rautaista urheilutietämystä ja –osaamista sekä johtajuutta Superpesikseen. Rauman Lukko Oy:n organisaatiossa Kaijansinkon vastuulla tulee olemaan Lukko Liikuttaa –tuoteperheen kehitys ja myynti, ottelutapahtuman kehitys ja eri tehtävät ottelutapahtumassa sekä projektitehtävät.

- Fera on tehnyt pitkäjänteistä työtä kasvattaen Superpesikseen pelaajia, mutta emme ole valitettavasti saaneet hyödynnettyä tätä täysmittaisesti pääsarjatasolla. Odotamme että Kaijansinkon johtamalla toiminnalla viedään nyt Feran huippupesäpalloilua määrätietoisesti eteenpäin, Feran puheenjohtaja Daniela Tanhua sanoo.

- Yhtenä merkittävänä osana Raumalle tuloni syitä oli seurojen yhteistyö ja sen mahdollistama työskentely myös Rauman Lukko Oy:n organisaatiossa Feran pelinjohtotehtävien ohella, Petri Kaijansinkko taustoittaa.

Fera ry

Lisätietoja:
Fera ry puheenjohtaja Daniela Tanhua, puh. 044 710 3540

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feralle tappio tyttöjen Superpesiksessä

Jatkosarjan viimeisen kotiottelunsa pelannut Fera ei saanut omista otteista parasta irti ja Seinäjoen Maila-Jussit kävi nappaamassa täydet sarjapisteet mukaansa. Voitto vierasjoukkueelle kirjattiin lukemin 0-2 (2-5, 4-8).

Jatkosarjan viimeisen kotiottelunsa pelannut Fera ei saanut omista otteista parasta irti ja Seinäjoen Maila-Jussit kävi nappaamassa täydet sarjapisteet mukaansa. Voitto vierasjoukkueelle kirjattiin lukemin 0-2 (2-5, 4-8).


Ottelu lähti raumalaisittain heti ensimmäisessä sisävuorossa väärille raiteille. Kolme lyöjää toi kolme paloa ja heti perään Maila-Jussien sisävuorolla synyti kolme juoksua.

Yksittäiset tehdyt juoksut eivät saaneet Feran joukkuetta syttymään taisteluun toivotulla tavalla ja jaksovoitto karkasi vastustajalle.

Tauon jälkeen kotijoukkue tuli eri ilmeellä kopista takaisin kentälle, mutta sisäpeli ei edelleenkään ottanut onnistuakseen ja Maila-Jussit takoi juoksuja hurjaan tahtiin loistavilla lyönneillä.

Kun vierasjoukkue oli pelannut jaksolle kaksi sisävuoroa oli taululla jo tylyt lukemat 0-7. Fera kuitenkin näytti kyntensä ja löi toisen tasoittavalla neljä juoksua. Tätä lähemmäs loppukiriä kotijoukkue ei saanut enää aikaan ja Maila-Jussitkin enää kaunisteli tilastoja yhden juoksun verran.

- Pettymys on päällimmäisenä, koska tiedettiin mitä oli tarjolla. Harmittaa jonkin verran, että kävi näin, Feran parhaana palkittu Kati Tanhua myönsi.

Tyttöjen Superpesiksen jatkosarja huipentuu torstaina. Fera matkaa Ouluun, josta sarjapisteitä on otettava, tai muuten joukkuetta saattaa uhata jopa tippuminen ulos mitalipeleistä. Toisaalta täydellisellä onnistumisella jopa jatkosarjan piikkipaikka on vielä haarukassa.

Neljästä välieräpaikasta taistele kuusi joukkuetta. Kahden taival päättyy torstaina ja neljä parasta jatkaa kauttaan pudotuspeleissä.

- Tästä saadaan taistelutahtoa kun lähdetään Oulua ja samalla jatkosarjan ratkaisuhetkiä kohti, Kati Tanhua tuumasi.

- Tekeminen hiotaan yhtenäisemmäksi positiivisessa mielessä. Oulusta ei haeta ainoastaan pisteitä, vaan myös positiivista henkeä, Tanhua päätti.


Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Maanantaina Otanlahdessa tyttöjen Superpesiksen ehdoton helmi

Käynnissä oleva jatkosarja alkaa lähestyä loppuaan tyttöjen Superpesiksessä ja raumalaiselle pesäpalloväelle on tarjolla todellinen helmi. Fera pelaa maanantaina kello 18:00 alkaen jatkosarjan viimeisen kotiottelunsa. Feran vastustajaksi Otanlahteen saapuu Seinäjoen Maila-Jussit.

Käynnissä oleva jatkosarja alkaa lähestyä loppuaan tyttöjen Superpesiksessä ja raumalaiselle pesäpalloväelle on tarjolla todellinen helmi. Fera pelaa maanantaina kello 18:00 alkaen jatkosarjan viimeisen kotiottelunsa. Feran vastustajaksi Otanlahteen saapuu Seinäjoen Maila-Jussit.


Jatkosarjan sijalla kaksi ja vain pisteen päässä ykkössijaa hallussaan pitävästä Vuokatin Vedosta oleva Fera lähtee ottamaan luuloja pois niin ikään mitalisuosikeihin veikatulta vastustajaltaan. Kotijoukkueen peliä siivittää alla oleva loistava ottelu, missä kaatui toinen kova joukkue Lapuan Virkiä.

- Hyvillä fiiliksillä lähdetään matsiin. Hieman odottavakin tunnelma on, koska maanantaisen ottelun voitolla pitäisi varmistua jo välieräpaikka. Se olisi hienoa! Feran Juulia Kuusio pohtii.

- Joukkue tiedostaa asenteen merkityksen ja sen, että saman hyvän fiiliksen mitä oli Virkiä-ottelussa pitää myös näkyä ja kuulua. Se kun saadaan pidettyä yllä koko pelin ajan, niin se merkkaa jo puoli voittoa, Kuusio jatkaa.

Fiiliksen ja asenteen ohella joukkueen suorittaminen tiukoissa paikoissa on yksi osatekijä millä voittoa lähdetään maanantaina hakemaan. Yksi Feran varmimmista onnistujista on vaihtajana pelaava mailavirtuoosi Linda Lehtonen.

- Vaikka Lilli oli parin viikon kielikurssilla välissä, niin edelleen hän on meidän joukkueen taitavin pienten lyöjä! Hoitaa varmasti ulkopeliroolinsa ja hyvällä prosentilla kohdalle tulevat vaihtotilanteet. Varmasti yksi valmennuksen luottopelaajista, Kuusio niputtaa pelikaverinsa suorituksista.

 

Keli kuntoon ja kolmesataa rikki

 

Pitkin kautta Feran otteluissa tyttöjen Superpesiksessä on nähty hieno määrä väkeä Otanlahden katsomoissa. Jatkosarjan otteluissa on kolkuteltu jo huikeaa kolmensadan katsojan rajaa, mikä naisten junioriurheilussa on todella kova tunnustus hyvin tehdystä työstä.

- Tuntuu todella hyvältä, kun katsomossa on paljon väkeä. Paljon kivempi pelata ja on hienoa, että ihmisiä kiinnostaa meidän pelit, Juulia Kuusio hehkuttaa.

- Maanantaina jos joskus kannattaa tulla katsomaan! Pelin laadusta ei ainakaan ole epäselvyyttä, huippumatsi on tulossa. Vastakkain on kaksi joukkuetta, mitkä nyt tosissaan tarvitsevat sarjapisteitä jatkoa ajatellen.

- Eli nyt tarvitaan kaikki mahdollinen tuki! Ottelua lähetään totta kai voittamaan. Kaikki varmasti yrittävät parhaansa maanantaina, Kuusio sanoo.

Fera vs. Seinäjoen Maila-Jussit maanantai 12.8. klo 18:00, Otanlahti


Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Naisten Superpesiksen runkosarja paketoitiin sunnuntaina

Rauman Lukko pelasi viimeisen ottelunsa ennen pudotuspelien alkua Jyväskylässä. Kirittäret oli lupauksia antaneessa ottelussa hieman parempi, mutta Lukko saa mahdollisuuden revanssiin heti jatkopelien ensimmäisellä kierroksella.

Rauman Lukko pelasi viimeisen ottelunsa ennen pudotuspelien alkua Jyväskylässä. Kirittäret oli lupauksia antaneessa ottelussa hieman parempi, mutta Lukko saa mahdollisuuden revanssiin heti jatkopelien ensimmäisellä kierroksella.


Sunnuntaiseen otteluun Jyväskylän Hippokselle oli Raumalta lähtenyt joukkueen tueksi hieman vajaa bussilastillinen kannattajia. Pienen lisämausteen otteluun tuonut kannattajaryhmä ei saanut sinikeltaista joukkuetta aivan siihen lentoon, mitä etukäteen oltiin toivottu.

Lukon iskun paikka osui toisen jakson alkuun, kun joukkue oli ensin hävinnyt avausjakson niukasti lukemin 1-0. Tauon jälkeen Lukko sai rakennettua tilanteita hyvillä vaihtolyönneillä, mutta kotiutuksissa joukkue onnistui vain kertaalleen. Lopulta toinenkin jakso karkasi kotijoukkueen nimiin ja ottelun päätyttyä tilastoihin merkittiin loppulukemat 2-0 (1-0, 6-2).

- Oli hieman nihkeää, eikä päästy omalle tasolle. Etenkin mailassa ei onnistuttu tänään, Lukon pelinjohtaja Teemu Körkkö myönsi.

- Ulkopelimme oli hyvää, vaikka toisella jaksolla ero hieman repesikin, Körkkö jatkoi.

Körkön tavoin kotijoukkueen pelinjohtaja Armi Aholakin näki samat syyt vähäisiksi jääneisiin juoksumääriin.

- Ulkopeli oli molemmilla hyvää. Saatiin varsinkin vaihtotilanteissa tehdä täysi päivätyö, Ahola pohti.

Kumpikin pelinjohtajista kiitteli myös paikalle saapuneita raumalaiskannattajia. Tunnelmaa ja ääntä pesäpallostadioneille mahtuu taatusti aina.

- Hyvä että on elämää! Hienoa kun lähtivät tänne asti, Ahola kehui.

- Hienoa että lähtivät paikan päälle. Antaa oman lisänsä peliin, Körkkö puolestaan latasi.

 

Katseet kohti pudotuspelejä

 

Lukko sijoittui runkosarjan päätyttyä kuudenneksi ja saa näin olleen vastaansa pudotuspelien avauskierrokselle sarjakolmosen Kirittäret. Ensimmäinen ottelu pelataan Jyväskylässä keskiviikkona ja toinen ottelu Raumalla lauantaina. Kumpikin leiri käänsi sunnuntaina ottelun jälkeen katseet nopeasti tulevaan.

- Tiukkaa tulee olemaan. Tämä sunnuntainen matsi oli hyvä kenraali pudotuspelejä ajatellen, Kirittärien parhaana palkittu Marjukka Mäkinen pohti.

- Hyvä lähteä taas Kirittäriä vastaan pelaamaan. Laitetaan heille hyvin vastaan! Emma Nieminen kommentoi.

Lukon lauantainen kotiottelu pelataan kello 15:00 alkaen. Ottelun alkua on aikaistettu normaalista aikataulusta muutamalla tunnilla samana iltana kello 17:30 alkavan yleisurheilun MM-kisojen keihäsfinaalin vuoksi. Tervetuloa kannustamaan Lukkoa kohti välieriä!

 

Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Rauman Lukko lähtee hakemaan Jyväskylästä voittoputkelle jatkoa

Naisten Superpesiksen viimeinen kierros ennen pudotuspelejä pelataan sunnuntaina. Lukko päättää runkosarjansa matkalla Jyväskylän Kirittärien vieraaksi. Raumalaisten tavoitteena on saada voittoputkelle jatkoa.

Naisten Superpesiksen viimeinen kierros ennen pudotuspelejä pelataan sunnuntaina. Lukko päättää runkosarjansa matkalla Jyväskylän Kirittärien vieraaksi. Raumalaisten tavoitteena on saada voittoputkelle jatkoa.


- Voittoputki on alla ja ehdottomasti lähdetään Kirittäriä haastamaan tosissaan voitosta, Lukon kakkospelinjohtaja Kalle Airaksinen sanoo.

Lukko ja Kirittäret ovat kaudella kohdanneet kerran. Tuolloin pahoista lukkariongelmista kärsinyt jyväskyläläisjoukkue kävi Otanlahdessa toteamassa Lukon paremmakseen.

Sittemmin pakettia paremmin kasaan saanut Kirittäret on saavuttanut runkosarjan kolmannen sijan, jota joukkue ei voi parantaa tai menettää, kävi sunnuntain ottelussa miten tahansa.

- Meidän joukkueella on hyvät muistot Kirittäristä, joten tavoitteena on totta kai lähteä myös pudotuspeleihin voittoputkessa, Airaksinen pohtii.

Lukko puolestaan on runkosarjan sijalla kuusi ja voitolla saattaisi saavuttaa pykälän paremman sijoituksen. Päätöskierroksella Lapuan Virkiän kohtaava Kempeleen Kiri on kaksi pistettä Lukkoa edellä. Lukon suurempi kolmen pisteen voittojen määrä takaa Lukolle korkeamman sijoituksen mikäli joukkueet päätyvät tasapisteisiin.

Asetelmat ja Lukon kokonaispaketti ovat kunnossa runkosarjan huipennukseen sekä sen jälkeen alkaviin pudotuspeleihin. Joukkueen taitotaso on kaikkien tiedossa, joten itseluottamuksen merkitystä ei voi ylikorostaa.

- Peli alkaa olla vapautunutta ja fiilis on korkealla. Itseluottamus on joukkueena kunnossa ja kaikki ovat terveinä sekä kunnossa laittaakseen kaiken peliin, Airaksinen summaa.

 

Matti Airola, Fera ry

 

Kirittäret vs. Lukko, sunnuntaina 11.8. klo 13:00, Jyväskylä.

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Fera palasi voittojen tielle vakuuttavalla pelillä

Tyttöjen Superpesiksen jatkosarjan edellisessä ottelussa Roihun vieraana tappion kokenut Fera palasi voittokantaan. Perjantaina Otanlahdessa pelatussa ottelussa asenne oli rautainen ja Lapuan Virkiä kaatui lukemin 2-0 (5-2, 4-3).

Tyttöjen Superpesiksen jatkosarjan edellisessä ottelussa Roihun vieraana tappion kokenut Fera palasi voittokantaan. Perjantaina Otanlahdessa pelatussa ottelussa asenne oli rautainen ja Lapuan Virkiä kaatui lukemin 2-0 (5-2, 4-3).


- Oli sellaista taistelua mitä halutaankin nähdä. Oltiin kaarella hereillä ja niin sanotusti läsnä, pelinjohtaja Mika Takalahti kehui taiston tauottua.

- Oli hyvää pelaamista ja taisteltiin hienosti. Tänään oli kaikilla asenne kunnossa ja se toi tietenkin oman lisänsä joukkueen peliin. Hieno fiilis on voittomatsin jälkeen, ottelun parhaana palkittu Minttu Mäkinen hehkutti.

Tasaisen ottelun Feralle käänsi kotiuttajien huikean kovat suoritukset. Minttu Mäkinen ja Janika Lipsula löivät kumpikin kolme juoksua. Lisäksi yksi ero vastustajan peliin oli juuri siinä, että Feran kärkietenijät ja kärjen vaihtajat onnistuivat mainiosti.

Siinä missä Feran vaihtajana hyvää työtä illasta toiseen tekevä Linda Lehtonen onnistui pyöreän 100 % varmuudella vaihtamaan kärkeä pesiltä toisille jäi Virkiän vastaavan osaston onnistumiset vain puoleen siitä.

- Pelattiin hyvin joukkueena ja saatiin vastustajan kärki kuriin, niin heidän kotiuttaja Janette Lepistö ei saanut tilanteita mitä lyödä, Mäkinen pohti.

Yleisöä Otanlahteen oli saapunut varsin sateisesta päivästä huolimatta todella hienosti. Sadepilvet väistyivät sopivasti reilu tuntia ennen hutunkeiton alkua ja katsojaluvuksi tilastoihin kirjattiin komea 234.

 

Maanantaina Otanlahdessa jaossa lisää tärkeitä pisteitä

 

Tyttöjen Superpesiksen jatkosarjaa on enää kaksi kierrosta pelaamatta. Feran kohdalla ohjelmassa on kotiottelu maanantaina ja vierasottelu torstaina. Maanantaina Otanlahteen saapuu Feran tavoin mitalisuosikkeihin ennakoitu Seinäjoen Maila-Jussit.

Jatkosarjan jälkeen kymmenestä joukkueesta vain neljä jatkaa suoraan välieriin ja lopuilla päättyy kausi. Feralla on perjantaisen kierroksen jälkeen hallussa sarjasijoitus kaksi, mutta vielä tarjolla olevista sarjapisteistä joukkueelle kelpaa taatusti vaikka kaikki.

- Kolmosta lähdettiin hakemaan tänään tiukassa sarjatilanteessa. Haluttaisiin hoitaa niin, että Oulussa ei olisi veitsi kurkulla, koska silloin naisten Superpesiksen playoffit painaa päälle, Mika Takalahti summasi tilannetta.

- Maanantaina täytyy pystyä niin jäätävään suoritukseen, että pinnoja jää Raumalle! Takalahti täräytti samaan hengenvetoon.
 

Matti Airola, Fera ry

Valokuvia ottelusta löydät Juha Koivulan galleriasta. Klikkaa tästä!

Tyttöjen Superpesiksen ratkaisujen hetket:
Maanantaina 12.8. klo 18:00 Fera vs. Seinäjoen Maila-Jussit, Otanlahti

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Perjantaina tyttöjen Superpesiksen huippuottelu Otanlahdessa

Tyttöjen Superpesiksen jatkosarjassa pelataan yhdeksän täyttä kierrosta, joista on jo kuusi takana. Perjantaina Otanlahdessa Fera kohtaa Lapuan Virkiän tärkeässä ottelussa. Ottelu alkaa kello 18:00.

Tyttöjen Superpesiksen jatkosarjassa pelataan yhdeksän täyttä kierrosta, joista on jo kuusi takana. Perjantaina Otanlahdessa Fera kohtaa Lapuan Virkiän tärkeässä ottelussa. Ottelu alkaa kello 18:00.


Edellisessä vierasottelussa Roihulle tappion kärsinyt Fera ei esiintynyt aivan edukseen. Mukaan tarttui kuitenkin yksi tärkeä sarjapiste ja koettu tappio saa taatusti joukkueen antamaan kaikkensa perjantaina.

- Maanantaina Roihuvuoressa esiintyi todella ponneton ja haluton joukkue. Virheitä tuli virheiden perään ja voittamisentahto puuttui kokonaan, joukkueen kärkietenijä Iida Ranne myöntää.

- Yksittäiset onnistumiset eivät saaneet joukkuetta heräämään taistoon, mutta perjantaina nähdään varmasti voitonnälkäinen ja sisuuntunut joukkue! Ranne täräyttää.

Onnistumisiakin edellisessä ottelussa nähtiin, mutta koko joukkueeseen hyvä vire ei tarttunut ja tappio oli lopulta melko selvä. Joukkue kävi taiston tauottua asiat läpi ja katseet suunnattiin jo perjantaiseen kotiotteluun.

- Henkilökohtaisesti turhautuminen ja harmitus huonoa matsia kohtaan saivat minut yrittämään entistä enemmän. Muutaman pelaajan onnistumiset eivät valitettavasti riitä siihen, että joukkue voittaa, Ranne summaa.

 

Kolmastoista pelaaja

 

Raumalla myös tyttöjen Superpesiksessä on nähty huimia yleisömääriä. Feran junioripesisotteluissa on kolkuteltu ja jopa ylitetty lukuja, joita muissa kaupungeissa saavutetaan pääsarjatasolla.

- Hienoa että ihmiset ovat löytäneet myös tyttöjen Superpesiksen pelit! Hyvä ja kannustava yleisö on joukkueen kolmastoista pelaaja, Ranne hehkuttaa.

- Kuitenkin yleisö myös mielestäni velvoittaa joukkueen näyttämään parastaan. Pisteet matseista ovat tarpeen, joten tervetuloa kaikki kannustamaan meidät välieriin! Ranne jatkaa.

Feran ja Lapuan Virkiän ottelu Otanlahden pesäpallokentällä pelataan perjantaina 9.8. kello 18:00 alkaen. Tervetuloa ”paikam bääl” katsomaan huippupesistä!


Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Pieni breikki ennen runkosarjan huipennusta

Feran ja jääkiekkoseura Rauman Lukon yhteistyöstä on saatu tasaisesti esimerkkejä koko yhteisen taipaleen varrelta. Aiemmin kesällä Lukon jääkiekkojoukkue oli vierailulla Rauman Lukon nimellä, väreillä ja logolla naisten Superpesiksessä pelaavan Feran edustusjoukkueen ottelussa. Keskiviikkona oli vastavierailun vuoro.

Feran ja jääkiekkoseura Rauman Lukon yhteistyöstä on saatu tasaisesti esimerkkejä koko yhteisen taipaleen varrelta. Aiemmin kesällä Lukon jääkiekkojoukkue oli vierailulla Rauman Lukon nimellä, väreillä ja logolla naisten Superpesiksessä pelaavan Feran edustusjoukkueen ottelussa. Keskiviikkona oli vastavierailun vuoro.


Raumalaisittain urheilutäyteisen viikon ainut naisten Superpesiksen kotiottelu siirrettiin tiistaille, koska alun perin keskiviikolle suunnitellussa ottelussa olisi tullut päällekkäisyyttä Rauman Lukon jääkiekkojoukkueen ja KHL-liigassa pelaavan Lev Prahan matsin kanssa.

Lukon pesisnaisille tämä tarkoitti aurinkoista sekä voitokasta kotiottelua tiistaina ja pientä breikkiä arjen keskelle keskiviikkona. Joukkueelle oli tavallisten harjoitusten sijaan varattu liput Lukon ja Lev Prahan jääkiekko-otteluun.

Takaisin tositoimiin naisten Superpesiksessä palataan sunnuntaina, jolloin joukkue matkaa Jyväskylään Kirittärien vieraaksi runkosarjan päättävään otteluun. Otteluun järjestetään Raumalta kannattajamatka - lue lisää matkasta klikkaamalla tästä!

 

Perjantaina pelataan Otanlahdessa

 

Sunnuntaina Kirittäret-Lukko -otteluun päättyvä pesisviikonloppu lyödään raumalaisittain käyntiin jo perjantaina.

Tyttöjen Superpesiksen jatkosarjassa haetaan lopullisia asetelmia pian alkaviin välieräotteluhin ja Fera pelaa jatkosarjan kolmanneksi viimeisen ottelun perjantaina. Lapuan Virkiää vastaan pelattava ottelu alkaa Otanlahdessa kello 18:00. Tervetuloa!
 

Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Tiistaina Lukolla runkosarjan viimeinen kotiottelu

Naisten Superpesiksen runkosarja huipentuu kuluvalla viikolla ja tiistaina Lukolla on ohjelmassa viimeinen kotiottelu ennen pudotuspelejä. Otanlahden painekattilaan saapuu vieraita Viinijärveltä. Ottelu alkaa kello 18:00.

Naisten Superpesiksen runkosarja huipentuu kuluvalla viikolla ja tiistaina Lukolla on ohjelmassa viimeinen kotiottelu ennen pudotuspelejä. Otanlahden painekattilaan saapuu vieraita Viinijärveltä. Ottelu alkaa kello 18:00.


Lukko palasi voittojen tielle viikonlopun vierastuplalla. Kuudesta mahdollisesta sarjapisteestä joukkue saalisti viisi. Mikä tärkeintä, niin ”plakkariin” tarttui kuitenkin kaksi voittoa. Voitot lupaavat hyvää tiistaista kotiottelua ajatellen.

- Kyllä kaksi vierasvoittoa lupaa hyvää, että palataan kotonakin voittojen tielle. Sillä nimenomaan vieraspelit ovat olleet meille vaikeita, pohtii viime aikoina myös sisäpelissä aiempaa enemmän roolia ottanut Karoliina Koski.

 

Mailassa osa-alueet kuntoon ja voittoa hakemaan

 

Sisäpelissä Lukolla onkin kehityskohde numero yksi. Loistavasti toiminut ulkopeli tuskin tuottaa ongelmia ja räpylän kanssa varmat otteet tuovat jokaisessa ottelussa joukkueelle mahdollisuuden voittaa.

Viikonloppuna Mansen Räpsää ja Roihuvuoren Roihua vastaan pelatut kaksi helleottelua olivat sisäpelin onnistumisten kannalta kuin vastakohdat toisilleen. Lauantaina Räpsää vastaan Lukon kotiutukset onnistuivat loistavalla prosentilla mutta vaihtopelaamisessa oli ongelmia. Sunnuntaina Helsingissä puolestaan vaihdot onnistuivat mainiosti, mutta kotiutuksissa jäi parantamisen varaa.

- Tiistaina Viinijärveä vastaan on aika onnistua niin vaihtolyönneillä kuin kotiutuslyönneilläkin, Hanna Väisänen totesi sunnuntain Roihu-ottelun jälkeen.

- Roihua vastaan tosiaan takkusi kotiuttaminen, mutta nyt laitetaan se kuntoon! Sillä se Vinkku kaatuu, Koski toteaa päättäväisesti.

 

Kotiotteluiden yleisöstä tullut ”kolmastoista pelaaja” joukkueelle

 

Otanlahdessa on vuosien vieriessä alkanut kyteä todellista pesäpallokulttuuria, joka on tällä kaudella roihahtanut kunnolla liekkeihin. Tunnelma on ollut huikea satoi tai paistoi. Kotijoukkue saa tukensa kun yleisö elää mukana tilanteissa ja vastaavasti vastustajalle riittää pientä psyykkausta ja painetta.

- Tunnelmaa on riittänyt! Karoliina Koski täräyttää.

- Yleisö on ollut mahtavasti pelissä mukana, Koski kiittelee ja toivottaa samalla kaikki pesäpalloilun ystävät tervetulleiksi Otanlahteen.

Lukko kohtaa Viinijärven Urheilijat tiistaina 6.8. Otanlahdessa kello 18:00 alkaen. Tiistaiseen pesäpallo-otteluun pääsee kaksi yhden hinnalla esittämällä lippujen oston hetkellä seuraavana päivänä pelattavan jääkiekko-ottelun ennakkolipun (Lukko vs. Lev Praha, keskiviikkona 7.8. Äijänsuolla). Jääkiekko-ottelun lippuja myydään kaikissa Lukon ennakkomyyntipisteissä.

Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

”Äiteen” hurja ilta löi tahdit Lukon voitokkaalle kotiottelulle

Jos kahdessa edellisessä ottelussa oli toisessa takkuillut vaihtolyönnit ja toisessa kotiutukset, niin tiistaisessa kotiottelussa Viinijärven Urheilijoita vastaan toimi kaikki. Etenkin kotiutuksissa Tiina ”äitee” Andreasen oli huikeassa vireessä lyöden peräti kuusi juoksua.

Jos kahdessa edellisessä ottelussa oli toisessa takkuillut vaihtolyönnit ja toisessa kotiutukset, niin tiistaisessa kotiottelussa Viinijärven Urheilijoita vastaan toimi kaikki. Etenkin kotiutuksissa Tiina ”äitee” Andreasen oli huikeassa vireessä lyöden peräti kuusi juoksua.


- Oltiin päätetty, että nyt onnistuu sekä vaihtolyönnit että kotiutukset, vaihtajajokerina tiistaina pelannut Elina Perkiömäki kertoi.

- Teukka oli hyvässä lyönnissä tänään! Oli helppo tulla kolmoselta kotiin, kun kaikilla kaarella olevilla oli kädet ylhäällä jo hyvän aikaa vastassa ja yleisöstä todellakin kuuli, että jotain tapahtui, kolme juoksua tuonut Perkiömäki hehkutti.

 

Jotain tapahtui

 

Tyytyväinen Andreasen istahti taiston tauottua lehdistön piinapenkkiin ja antoi vastaukset tuttuun tyyliin pieni pilke silmäkulmassa.

- No kai kuuteen juoksuun voi olla tyytyväinen. Viime pelissä ei osunut yhtään keppiin, tänään napsu ”ihan ok”, Andreasen veisteli.

Avausjaksolla Viinijärven Urheilijat karkasi heti ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla kolmen juoksun etumatkalle tehden pinnat hienoilla lyönneillä. Toisen aloittavalla Lukko kavensi kahdella, mutta ei saanut sen paremmin tilanteiden luontia kulkemaan ja jakso oli lipsumassa uhkaavasti vierasjoukkueelle.

Lukko aloitti 2-3-tappioasemasta jakson viimeisen sisävuoronsa ja joukkue näytti todellisen luontonsa. Vaihtopeli loksahti paikoilleen ja kotiuttajajokerit Tiina Andreasen ja Janika Lipsula löivät etenijät kotiin. Lukko piti Viinijärven pihdeissään neljännen vuoroparin tasoittavalla ja Lukon jaksovoitto varmistui juoksuin 4-3.

- Osoittaa kyllä joukkueen moraalia. Ei tietyllä tavalla päät laske ja pelataan jakso vihellykseen asti. Todella tyytyväinen olen siihen, että tytöt taistelivat loppuun saakka, pelinjohtaja Teemu Körkkö kehui suojattejaan.

 

Lukko tiputti vastustajansa kelkasta

 

Toinen jaksoi alkoi kotijoukkueen kannalta paremmin, kun heti jakson ensimmäisessä vuoroparissa Lukko meni 2-0-johtoon. Yhtä kavennusosumaa lukuun ottamatta ”Vinkun” eväät olivat syödyt.

Jakson toisessa sisävuorossa Lukko karkasi lopullisesti tehden peräti neljä juoksua. Kaksi ensimmäistä olivat Andreasenin illan viides sekä kuudes ja kaksi jälkimmäistä syntyivät Sini Stranderin mailasta.

Jokerikolmikko Andreasen, Lipsula ja Perkiömäki onnistuivat kärkilyönneissä todella komeasti kirjaten tilastoihin yhteenlaskettuna yli 80 % lukeman. Lyöntien onnistuttua näin kovilla prosenteilla oli pelaajien toden totta helppo juosta kotiin.

- Kyllähän Teukka löi tänään hienosti. Iso kiitos hänelle, antoi meille mahdollisuuden voittaa tänään, Teemu Körkkö kiitteli.

Kentän puolella tuoduista juoksuista vastasivat vaihtajajokeri Perkiömäen kolmen tuodun lisäksi ykköskärjen pelaajat tasaisesti sekä hieman yllättäen numerolla yhdeksän pelannut Karoliina Koski.

Yhdeksikkö monesti tiputetaan kentälle, mutta Koski näytti kahdella tuodulla juoksullaan, että sekään ei välttämättä ole aina se paras ratkaisu.

Matti Airola, Fera ry

Lukon runkosarjan viimeinen ottelu pelataan sunnuntaina 11.8. Jyväskylässä. Kirittärien kotikentällä ottelu alkaa kello 13:00. Fera järjestää otteluun kannattajamatkan. Hintaan 30 euroa sisältyy lounasta myöden lähes kaikki!

Lue lisää matkasta klikkaamalla tästä ja ole ilmoittautumisen kanssa nopea!

Valokuvia ottelusta löydät Juha Koivulan galleriasta. Klikkaa tästä!

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feralle yksi sarjapiste Helsingistä

Tyttöjen Superpesiksen käynnissä olevassa jatkosarjassa Feralle tarjottiin maanantaina mahdollisuutta nousta piikkipaikalle. Raumalaisjoukkue ei onnistunut tilaisuutta hyödyntämään voiton jäätyä Roihuvuoreen lukemin 2-1s (2-3, 7-2, 1-0).

Tyttöjen Superpesiksen käynnissä olevassa jatkosarjassa Feralle tarjottiin maanantaina mahdollisuutta nousta piikkipaikalle. Raumalaisjoukkue ei onnistunut tilaisuutta hyödyntämään voiton jäätyä Roihuvuoreen lukemin 2-1s (2-3, 7-2, 1-0).


- Tänään oltiin haluttomia ja hiljaisia. Ei voitto kiinnostanut niin paljoa, että oltaisiin laitettu kaikki peliin, pelinjohtaja Mika Takalahti myönsi taiston tauottua.

- Vastustaja oli tänään hyvä, joten onneksi saatiin edes yksi piste mukaan, Takalahti jatkoi.

Ottelun avausjaksokin oli lipsahtamassa kotijoukkueelle juoksujen lyömisen ollessa pienissä vaikeuksissa. Roihu meni neljännellä vuoroparilla jo 2-1-johtoon ja sai järjestettyä taululle Feran tasoittavalla vuorolla kaksi ensimmäistä rastia.

Esiin astui kuitenkin Minttu Mäkinen, joka ajolähdössä täräytti kaksi juoksua ja jakso päättyi raumalaisittain mainiosti. Toisella jaksolla ja Supervuoroparissa Roihu oli selkeästi parempi ja loput kaksi sarjapistettä jäivät näin ollen Helsinkiin.

 

”Perjantaina palataan kotikentällä voittojen tielle”

 

Feralla seuraava ottelu on ohjelmassa perjantaina, jolloin joukkue palaa kotikentälle. Lapuan Virkiä on viikonlopun kynnyksellä pelattavan taiston vastustaja Otanlahden painekattilassa. Fera on käynyt maanantain asiat läpi ja luvassa onkin todellista taisteluasennetta.

- Asiat käytiin joukkueen kanssa läpi ja perjantaina tulee nälkäisempi Fera kotipeliin.

- Silloin palataan voittojen tielle! Takalahti päätti.

Ennen perjantaista tyttöjen Superpesiksen ottelua Otanlahdessa pelataan jo tiistaina, kun naisten Superpesiksessä Rauman Lukko pelaa runkosarjan viimeisen kotiottelunsa Viinijärven Urheilijoita vastaan. Kumpikin otteluista alkaa kello 18:00. Tervetuloa katsomaan huippupesistä ”paikam bääl”!

Tiistaina 6.8. kello 18:00 Rauman Lukko vs. Viinijärven Urheilijat, Otanlahti
Perjantaina 9.8. kello 18:00 Fera vs. Lapuan Virkiä, Otanlahti

 

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feralla tilaisuus ottaa paikka jatkosarjan kärjessä

Raumalaisten osalta tyttöjen Superpesiksen jatkosarjan ohjelmassa on maanantaina reissu Helsinkiin Roihuvuoren Roihun vieraaksi. Ottelua voit seurata Bittilähteen loistavasta live-tulospalvelusta.

Raumalaisten osalta tyttöjen Superpesiksen jatkosarjan ohjelmassa on maanantaina reissu Helsinkiin Roihuvuoren Roihun vieraaksi. Ottelua voit seurata Bittilähteen loistavasta live-tulospalvelusta.


Sunnuntaina Feran edustusjoukkue Rauman Lukko kävi kukistamassa Roihun puhtaasti jaksoin 2-0 ja maanantaina Fera yrittää samaa. Joukkue nousisi kolmen sarjapisteen myötä jatkosarjan arvokkaalle piikkipaikalle.

Voit seurata ottelun tapahtumia Bittilähteen live-tulospalvelusta. Oheiselle sivulle päivittyy ottelut hieman ennen matsin alkua. Klikkaamalla kohdasta "seuranta" pääset tarkemmalle tilanneseurantasivulle.

Maanantaina 5.8. kello 18:00, Roihu vs. Fera. Live-seurantaan tästä.

 

Kahden kotipelin viikko

 

Otanlahdessa pesäpallon ystävät pääsevät nauttimaan viikolla kahden kotipelin verran. Tiistaina Lukko kohtaa naisten Superpesiksessä Viinijärven Urheilijat ja perjantaina Fera saa vastaansa Lapuan Virkiän. Molemmat ottelut alkavat Otanlahden pesäpallokentällä kello 18:00.

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Feran C-tytöt päättyneen nuorisoleirin kilpasarjan viides ikimuistoisen sijoitusottelun jälkeen

Yhteensä pojissa ja tytöissä kummassakin 47 joukkuetta yhteen koonnut leiri sujui raumalaisittain hienosti. Kovassa kärkiryhmässä kilpasarjan viides sija on kova suoritus. Sijoista 5-6 käyty taisto painui jokaisen paikalla olleen mieliin pysyvästi.

Yhteensä pojissa ja tytöissä kummassakin 47 joukkuetta yhteen koonnut leiri sujui raumalaisittain hienosti. Kovassa kärkiryhmässä kilpasarjan viides sija on kova suoritus. Sijoista 5-6 käyty taisto painui jokaisen paikalla olleen mieliin pysyvästi.


Yhdessäolosta nauttimista ja kilpailuasennetta

 

Feran joukkue lähti pelinjohtaja Jarmo Ollin asettamien tavoitteiden kanssa leirille oikealla asenteella. Ollin listaamissa kohdissa mainittiin muun muassa oman roolin hoitaminen ja logolle pelaaminen, eikä nimelle selässä.

Tavoitteena oli, että ei luovuteta ennen kuin ottelu on vihelletty päättyneeksi ja omista epäonnistumisista ei lannistuta, eikä niitä selitellä vaan keskitytään seuraavaan suoritukseen.

Leirillä olleiden pelaajien suusta kantautuneiden viestien perusteella Jarmo Ollin teesit olivat menneet perille, sillä pelaajisto kehui joukkueena pelaamista ja joukkuehenkeä, joka oli luotu.

Pelillinen tavoite täyttyi hienosti, sillä nuorella ryhmällä leirille lähtenyt Feran joukkue oli asettanut ensin tavoitteen sijoittua kymmenen parhaan joukkoon. Sijoituksen varmistuttua tavoite nostettiin kuuden parhaan joukkoon, mikä täyttyikin Feran ollessa lopulta viides.

Pelaajista seitsemän oli C-ikäisiä ja peräti kuusi vielä D-ikäisiä. Lisäksi Feran joukkueesta kaksi pelaajaa pelasi Viininjärven paidassa pelisarjan joukkueessa.

- Oli kiva leiri, sillä kaikki pelit olivat tiukkoja ja piti pelata täysillä loppuun asti. Taistelu ja voitontahto näkyi. Peleihin latauduttiin kuuntelemalla ”Mikan faijan BMW:tä”, kuului joukkueen parista leirin päätyttyä.

- Keskiviikkona vietettiin vapaata leiridiskon merkeissä ja syömällä pizzaa. Valmennus oli asettanut ehdon pizzalle. Ehtoina oli päivän pistetavoitteen täyttyminen ja taistelutahdon näyttäminen. Kyllähän ne pizzat sitten saatiinkin!

 

Ikimuistoinen sijoitusottelu Kankaanpään Mailajunioreita vastaan

 

Sijoista viisi ja kuusi käydyn sijoitusottelun ollessa Feralle viimeisen vuoroparin tasoittavalla lohduttoman tuntuisessa tilanteessa tappiollinen juoksuin 1-5 tapahtui jotain, mitä yksikään mukana ollut ei tule ikinä unohtamaan.

Fera rakensi yhdellä palolla ajolähdön ja Venla Tanhua asteli lyömään saatuaan ohjeeksi lyödä riskillä kakkosrajaan, täysillä.

Lyönneistä kaksi ensimmäistä suuntautui laittomaksi ja kolmannen onnistui vastustajan ”sipari” torjumaan, mutta polttoheitto lipsahti reilusti yli kotipesän ja kaksi etenijää ehti kotiin.

Mailajunioreiden pelinjohtaja aloitti tilanteen jälkeen väittämään, että lyönti olisi ollut laiton. Tuomari tuli tarkistamaan jälkeä ja pelinjohtaja rikkoi tuomarin koskemattomuutta, josta seurauksena oli punainen kortti. Tilanteesta spontaanina reaktiona oli feralaisten hihkaisu onnesta, mitä tuomari ei hyvällä kuunnellut.

Feran pelinjohtaja Jarmo Olli ”palkittiin” keltaisella kortilla. Kaoottinen tilanne löi alkutahdit Feran hurjalle nousulle takaa ohi. Tuomiota ei muutettu ja kavennusjuoksut jäivät voimaan. Seuraavana lyömään tullut Henna Suominen kiskaisi takatilanteessa kakkosrajasta läpi ja ottelu olikin jo tasan kahden juoksun synnyttyä.

Ottelun ratkaisu nähtiin hieman yllättävässä tilanteessa, kun lähtökohtaisesti etutilannetta vaihtamassa ollut Aurora Mäkinen löi pallon takaa läpi ja ratkaisi ottelun. Kaksi pelaajaa kotiin ennen palloa ja historian kirjoihin merkattiin loppulukemat 5-7.

Tunnetta, kokemusta ja leirimuistoja – siitä oli feralaisten nuorisoleiri mallia 2013 tehty. Onnea koko ryhmälle!


Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Lukolle tuikitärkeät pisteet mukaan Roihuvuoresta

Naisten Superpesiksessä runkosarja lähenee loppuaan ja Rauman Lukolla oli viikonloppuna kaksi helteistä vierasottelua. Lauantaina joukkue otti kaksi sarjapistettä Mansen Räpsän kustannuksella ja sunnuntaina Roihuvuoren Roihu kaatui suoraan kahdessa jaksossa.

Naisten Superpesiksessä runkosarja lähenee loppuaan ja Rauman Lukolla oli viikonloppuna kaksi helteistä vierasottelua. Lauantaina joukkue otti kaksi sarjapistettä Mansen Räpsän kustannuksella ja sunnuntaina Roihuvuoren Roihu kaatui suoraan kahdessa jaksossa.


- Hankala ottelu meille. Kaverille ottelu oli käytännössä merkityksetön ja näin ollen pääsi pelaamaan rohkeasti paineettomassa tilassa. Meillä taas jälleen kerran oli iso peli, joka näkyi myös valitettavasti räpylässä ja mailan varressa, takaisin viuhkan haltuun ottanut Teemu Körkkö pohti.

- Tämä on kuitenkin loppupeleissä tulosurheilua. Sillä ei ole käytännön merkitystä millä tyylillä jaksoja pystyy voittamaan. Ainoastaan sillä on merkitystä, että kuinka monta pistettä on repussa kotimatkalla, Körkkö jatkoi samaan hengenvetoon.

Pisteitä Lukolle Helsingistä tarttui kolme kappaletta. Voitolla Lukko vahvisti asemia runkosarjan kuudentena, kun samaan aikaan samoista sijoista taisteleva Vuokatin Veto hävisi ottelunsa.

 

Onnistumiset päälaelleen

 

Lauantaina Hämeenkyrössä pelatussa ottelussa Lukolla onnistui kotiutukset hyvällä prosentilla, kun suurinta vastuussa kantavilla pelaajilla osui pallo keppiin hienosti. Ottelu kuitenkin jäi vähäjuoksuiseksi vaihtopelin kärsiessä pienistä ongelmista.

Sunnuntaina Roihuvuoressa puolestaan vaihtopeli oli rautaista ja tilanteita luotiin nihkeästä pelistä huolimatta mukavasti. Kolmostilanteet kirjattiin Lukolle 9-16 ja tilasto olisi kaunistunut entisestään mikäli kotiutus olisi ollut lauantaisella tasolla.

- Vaihtotilanteissa onnistuttiin läpi pelin hyvin, mutta nyt oli taas kotiuttamisen vuoro olla vaikeampaa. Kotiutuslyöntiyritykset, niin vapaat kuin merkatutkin, olivat suurimmaksi osaksi aika kesyjä, Hanna Väisänen pyöritteli taiston tauottua.

- Roihu taas löi juoksut hyvillä lyönneillä, mutta sitten vastaavasti auttoivat meitä juoksujen teossa. Pari pinnaa tuli heidän räpylästä ja yksi harhaheitolla, Väisänen jatkoi.

Ottelu oli asetelmienkin puolesta haasteellinen, mutta yhtä suurimmista osista esitti säätilaan liittyvät seikat.

- Peli-ilmeestä paistoi ehkä aavistuksen se, että oltiin eilenkin pelattu raskas hellepeli, Väisänen myönsi.

 

Katseet kohti tiistaista kotiottelua

 

Voitokkaan vierasturneen jälkeen Lukko palaa jälleen kotikonnuille, missä on tiistaina tiedossa runkosarjan viimeinen kotiottelu. Otanlahteen saapuu vastustajaksi Roihun tavoin paineettomassa tilassa sijalla 11 oleva Viinijärven Urheilijat.

- Päällimmäisenä sunnuntain pelistä on hyvä fiilis voitosta ja kolmesta tärkeästä pisteestä, vaikka vähän nihkeää peliä olikin, Hanna Väisänen summasi.

- Tiistaina Viinijärveä vastaan on aika onnistua niin vaihtolyönneillä kuin kotiutuslyönneilläkin! vaihtajana ja etenijänä suurta roolia joukkueessa kantava nopsajalka jatkoi.

- Nyt on fokus siirretty tiistaille ja tulevaan vastustajaan. Tehdään kotiläksyt vastustajan suhteen hyvin ja tarkennetaan omassa pelaamisessa tiettyjä pieniä yksityiskohtia, niin tulos on varmasti positiivinen, Teemu Körkkö komppasi.

Lukko kohtaa Viinijärven Urheilijat tiistaina 6.8. Otanlahden painekattilassa kello 18:00 alkaen. Tiistaiseen pesäpallo-otteluun pääsee kaksi yhden hinnalla esittämällä lippujen oston hetkellä seuraavana päivänä pelattavan jääkiekko-ottelun ennakkolipun (Lukko vs. Lev Praha, keskiviikkona 7.8. Äijänsuolla). Jääkiekko-ottelun lippuja myydään kaikissa Lukon ennakkomyyntipisteissä.

Matti Airola, Fera ry

Lue lisää
Uutiset Toni Lehtinen Uutiset Toni Lehtinen

Rauman Lukko kukisti Mansen Räpsän helteisessä Hämeenkyrössä

Naisten Superpesiksessä alkaa runkosarja lähentyä loppuaan ja Lukolla on menossa viikonlopun vierastupla. Kahdesta reissupelistä ensimmäinen suuntautui Hämeenkyröön, jossa joukkue kohtasi kotijoukkue Mansen Räpsän.

Naisten Superpesiksessä alkaa runkosarja lähentyä loppuaan ja Lukolla on menossa viikonlopun vierastupla. Kahdesta reissupelistä ensimmäinen suuntautui Hämeenkyröön, jossa joukkue kohtasi kotijoukkue Mansen Räpsän.


Lauantaina lähes keskipäivällä pelatussa ottelussa oli kentällä todellinen lyöntikeli ja lähes piinaavat lämpötilat katsomossa. Avausjaksolla nähtiin raumalaisittain harmittava takaisku, kun Räpsän Anna Rintanen täräytti komean kunnarin lyötyään pallon kakkoskopparin yli metsikköön.

Lukko oli aiemmin aloittanut juoksujen teon, kun Hanna Väisänen karkasi kotipesään Karoliina Kosken ottamattomasta välilyönnistä. Räpsän Rintasen lyönnillä kotijoukkue täräytti 3-1-johtoon, mistä Lukko ei toipunut.

Kunnarin jälkeen nähtiin enää yksi Lukon tehtailema kavennusjuoksu. Mirka Rintamäki juoksi kotiin Tiina Andreasenin lyönnillä. Kavennusjuoksusta ei jaksolla jäänyt sen enempää käteen, mutta alkutahdit se Andreasenin illalle löi.

- Ensimmäisellä jaksolla oli vaikeaa sisällä, kun tuli tavallaan palosumia ja loppu lyöntivuorot lyhyeen, Lukon Iida Möttönen myönsi.

 

Äitee hurjana

 

Toisella jaksolla Mansen Räpsä puolestaan aloitti juoksujen teon, mutta heti saman vuoroparin tasoittavalla Lukko tuli takaa ohi. Hienosti lauantaina palloon osunut Andreasen kotiutti Hanna Väisäsen ja heti perään Iida Möttönen juoksi kotiin Miia Karppasen lyönnistä.

Seuraavalla vuoroparilla Lukko lisäsi johtoa, kun tuulennopea Ida Henriksson ehti kotiin ennen palloa. Tilanteessa syntyi Andreasenin illan kolmas lyöty.

- ”Äitee” oli aika jäätävässä kunnossa tänään! Ilmeisesti sopi tuo helle meidän äiteelle. Ehkä pehmittikin sen verran, että lyönnit kantoivat sopivasti väliin eikä takalaittomiksi, kakkospalkittu Möttönen veisteli.

Mansen Räpsä lähti vielä yrittämään tasoitusta jakson viimeisessä sisävuorossa, mutta yhtä kavennusosumaa mainittavampaa ei nähty. Jakso päättyi Lukon voittoon juoksuin 2-3 ja tiedossa oli Supervuoropari.

 

Mailan laskusta kotiin ilman mailamiestä

 

Supervuoroparissa Lukko aloitti sisällä tehden yhden juoksun ja sai puolustettua Mansen Räpsän yritykset tasoittavalla. Näin ollen Lukko katkaisi tappiollisten vieraspelien putken ja saalisti kaksi tärkeää sarjapistettä.

Ottelussa erikoista oli Lukon pelinjohtajatilanne Teemu Körkön pelikiellon vuoksi. Viuhkassa debytoinut Kalle Airaksinen hoiti homman hienosti ja porukalla vuorotellen mailamiehen roolia hoitaneet Lukon soturit onnistuivat myös mainiosti.

- Mailamiehen rooli saatiin porukalla hyvin hoidettua. Superinkin ainoa juoksu tuli mailan laskusta vapaalla lyönnillä, Möttönen kehui.

- Tärkeä voitto oli! iloinen Möttönen jatkoi.

 

Sunnuntaina Roihuvuoreen

 

Kauaa Lukko ei voittoa ehdi juhlia, sillä heti sunnuntaina joukkueella on tiedossa matka Roihuvuoren Roihun vieraaksi Helsinkiin. Ennakkoasetelmat ottelussa ovat selvät, Lukko tarvitsee pisteitä enemmän kuin kotijoukkue Roihu.

- Ilmeisesti on taas luvattu lämmintä säätä, joten kantavia lyöntejä olisi taas luvassa. Itse pääsen ensimmäistä kertaa roihuvuoreen pelaamaan! Iida Möttönen hehkutti lauantain ottelun jälkeen.

- Ulkopelin täytyy olla rautaa ja varsinkin kentälle pääsy tulee tehdä vastustajalle vaikeaksi. Siinä pitäisi olla lääkkeet Roihun voittamiseen, Möttönen jatkoi.

Roihuvuoren Roihu vs. Rauman Lukko sunnuntaina 4.8. kello 17:00.

Matti Airola, Fera ry

Lue lisää