Uutiset
Otanlahdesta muodostumassa todellinen painekattila
Sunnuntaina Rauman Lukon vieraaksi saapuu Pesäkarhut Porista. Raumalaisesta katsomosta on alkanut kuulua psyykkausta kuten vanhaan hyvään aikaan pesiskatsomoista oli tapana. Satakunnan derby Otanlahden painekattilassa sunnuntaina 2.6. alkaa kello 17:00.
Sunnuntaina Rauman Lukon vieraaksi saapuu Pesäkarhut Porista. Raumalaisesta katsomosta on alkanut kuulua psyykkausta kuten vanhaan hyvään aikaan pesiskatsomoista oli tapana. Satakunnan derby Otanlahden painekattilassa sunnuntaina 2.6. alkaa kello 17:00.
Alkukauden aikana Raumalla ovat käyneet häviämässä Roihuvuoren Roihu, Jyväskylän Kirittäret ja Pesä Ysit Lappeenrannasta. Etenkin jälkimmäiset kaksi joukkuetta tulivat kovin odotuksin Raumalle ja joutuivat lähtemään paineesta pois pisteittä.
Kirittäret joutui vaihtamaan lukkarin heti ensimmäisen vuoroparin jälkeen tämän keskittymiskyvyn herpaannuttua totaalisesti, eikä joukkueen kakkosvaihtoehtokaan aivan puhtaita papereita ottelun päätyttyä saanut. Pesä Ysien peli niin ikään sekosi Otanlahdessa ja joukkueen ykköspalkittu Anni Lipasti nosti asian esiin ottelun lehdistötilaisuudessakin.
- Kyllä muistu taas mieleen tuo huutokatsomo tuolla takana ja että minkälaista täällä on, pohti Pesä Ysien Lipasti.
Parasta Lipastin mainitsemassa ”huutokatsomossa” on kuitenkin se, että asiattomuuksia sieltä ei juuri kuule. Painetta katsomosta tulee, mutta hyvän maun rajoissa.
Psyykkausta vastustajalle ja tuomareillekin
Rauman Lukon joukkueesta tunnustetaan, että äänekäs joukkue tuo lisätukea useammallakin eri tavalla. Omien tuki tulee aina tarpeen.
- Ennen kaikkea on mahtavaa, että katsomo pitää joukkueen puolia aina tuomareita ja vastustajaa vastaan. Se on ollut hienoa alkukaudesta, että näin se on mennyt, pelinjohtaja Jarkko Pokela kiittelee.
- Toinen tärkeä asia on, että äänekäs yleisö saa kyllä vastustajan peliä mukavasti sekaisin. Katseet alkavat kääntyä kohti katsomoa ja kaarella esimerkiksi väärän huudot eivät kuulu, Pokela jatkaa nostaen esiin konkreettisia esimerkkejä.
Pelinjohdon lisäksi myös pelaajistosta on kuulunut Otanlahden yleisöä kehuvia kommentteja. Joukkueen kapteeni Sini Strander näkee, että jääkiekkotermistössä käytössä oleva ”yleisön tuoma lisäpelaaja” pätee myös pesäpallokentillä.
- Yleisö on alkanut olemaan mukana peleissä ja se on hienoa! Uskon sen vaikuttavan omalta osaltaan myös vastustajaan. Ei Raumalta ole todellakaan enää helppo tulla pisteitä hakemaan, Strander sanoo.
- Hyvä yleisö on niin sanotusti kolmastoista pelaaja joukkueelle, joten yleisön tuki pelitilanteissa on erittäin tärkeää, kapteeni jatkaa.
”Kotijoukkueen pelaajat kasvavat kymmenen senttiä pituutta”
Pesäpallokulttuuri on alkanut juurtua toden teolla raumalaiskatsomoihin. Pitkä on ollut tie, mutta muutos otetaan vastaan mielellään.
- Tilanne on itsellenikin uusi, koska Raumalla ei aikaisemmin yleisö ole kovinkaan paljoa elänyt mukana. Muutos on vain positiivinen asia ja uskon, että jokainen pelaaja saa katsomon kannustuksesta hyvää fiilistä, Sini Strander kertoo.
- Kyllähän se naisten pesiksessä antaa tytöille lisäbuustin. Se tuo sellaisen näyttämisen halun, kun heitä on tultu katsomaan. Jokainen pelaaja kasvaa kymmenen senttiä pituutta, Pokela komppaa joukkueensa kapteenia.
Sunnuntain derbyssä lisäpituutta tarvitaan
Rauman Lukolla on alla kaksi vierastappiota neljän voitokkaan ottelun jälkeen. Pesäkarhujen kohtaaminen on lähtökohdiltaan todellinen huippuottelu, jossa tärkeässä osassa on kotikatsomon tuen lisäksi myös pelaajien oikea asenne.
- Kaikkein tärkeintä on, että nyt tulee suunnanmuutos tekemisessä. Sunnuntaina pitää todella jokaisen syttyä ja kasvaa vähintään se kymmenen senttiä. Pitää näkyä tulta silmissä ja oikeanlaista tappamisen meininkiä, pelinjohtaja Pokela täräyttää.
- Kaaripelin pitää parantua iso harppaus keskiviikosta. Muuten Kaisa Salmela kyllä vie niin, ettei osata ensi viikonloppuna Vuokattiin.
Lähtökohdat Lukolla ovat kuitenkin hyvät kotiotteluun lähdettäessä ja edessä on tiukka taisto voitosta, kunhan joukkue saa suoritusten laadun omalle tasolleen. Viime kaudella porilaiset kävivät Raumalla häviämässä vastaavassa ottelussa Lukolle.
- Pesäkarhut ei koskaan ole ollut Raumalla yhtä hyvä, kuin kotikentällään. Uskon että heillä ei ole helppo paikka tulla Otanlahteen pelaamaan, sillä meidän alkukautemme osoittaa, että kaikki pelit on voitettavissa kunhan pelataan omaa hyvää peliä, Strander päättää.
Matti Airola, Fera ry
Lukko-Pesäkarhut ottelu sunnuntaina 2.6. on Veikkauksen teemaottelu. Veikkaus-kortilla 100 ensimmäiselle kaksi lippua yhden hinnalla! Ota myös korttisi mukaan, sillä tiedossa on pientä yllätyestua.
LEGENDAT VASTAKKAIN - Tätä et koe muualla
Sunnuntaina 2.6. kello 17:00 alkavassa Satakunnan derbyssä tehdään Otanlahdessa historiaa. Legendaariset huoltajat Asko ja Rocky lyövät kaiken peliin.
Sunnuntaina 2.6. kello 17:00 alkavassa Satakunnan derbyssä tehdään Otanlahdessa historiaa. Legendaariset huoltajat Asko ja Rocky lyövät kaiken peliin.
Ottelun tauolla nähdään spektaakkelimainen taisto, kun joukkueiden huoltajat ottavat mittaa toisistaan. Kaksikon mittelönä on juoksukilpailu kolmospesältä kotipesään.
Tätä et voi kokea muualla - tervetuloa "paikam bääl"!
Vihdin Pallo niukasti parempi keskiviikkona
Rauman Lukon pieni vieraskiertue sai jatkoa, kun joukkue matkasi Vihtiin. Lukko onnistui pitämään kotijoukkueen vähissä juoksuissa, mutta ei saanut omaa peliä kulkemaan toivotulla tavalla. Vihdin Pallo voitti ottelun lopulta Supervuoroparin jälkeen lukemin 2-1s (1-2 ,1-0, 1-0).
Rauman Lukon pieni vieraskiertue sai jatkoa, kun joukkue matkasi Vihtiin. Lukko onnistui pitämään kotijoukkueen vähissä juoksuissa, mutta ei saanut omaa peliä kulkemaan toivotulla tavalla. Vihdin Pallo voitti ottelun lopulta Supervuoroparin jälkeen lukemin 2-1s (1-2 ,1-0, 1-0).
Vihdin Pallo vs. Rauman Lukko 2-1s (1-2, 1-0, 1-0). Tilastoihin tästä.
Kahdella ensimmäisellä jaksolla nähtiin vain kaksi juoksua kummaltakin joukkueelta, mikä oli odotusarvoon nähden todella vähän. Vihdin Pallon kärki tiedettiin teräväksi, joten sen jättäminen pimentoon on laskettava hyväksi suoritukseksi Lukolta. Vierailijoiden sisäpelissä puolestaan jäi parannettavaa rutkasti.
Avausjaksolla Lukko onnistui kahteen kertaan, mikä riitti jaksovoittoon. Toisella jaksolla joukkue ei onnistunut tekemään juoksun juoksua ja samaten kävi Supervuoroparissa. Nollille jäänyt Lukko joutui nöyrtymään lopulta helpohkosti, sillä Saara Palomäen ensimmäinen lyönti puhkaisi rajan ja pelaaja juoksi kunnarin.
Lukon juoksut toivat Miia Karppanen ja Emma Nieminen. Kummankin juoksun lyöjänä toimi Tiina Andreasen. Lukon joukkueen parhaana palkittiin lukkari Marjut Rantanen ja kakkospalkinto annettiin Andreasenille.
Sunnuntaina Otanlahdessa kuuma paikallisottelu
Rauman Lukon seuraava ottelu pelataan kotikentällä sunnuntaina 2. kesäkuuta. Otanlahteen saapuu rakas vihollinen Porin Pesäkarhut. Kuuma Satakunnan derby alkaa kello 17:00, tervetuloa!
Matsi on Veikkauksen teemaottelu. Ottakaa Veikkauskorttinne mukaan, sillä tiedossa on pientä yllätysetua korttilaisille!
Muista myös Feran liittymistarjous. Kun liityt nyt jäseneksi ja maksat vain 10 euron jäsenmaksun, saat matsilipun veloituksetta (arvo 12 euroa)! Kaikille jäsenille on tarjolla etuja yhteistyöyrityksistä. Alennukset kymmenestä jopa kolmeenkymmeneen prosenttiin. Lue lisää klikkaamalla tästä!
Tyttöjen Superpesiksessä myös tappio Supervuoroparissa
TSU: Pöytyän Urheilijat B vs. Fera B2, 2-1 (2-1, 2-12, 1-0). Tilastoihin tästä.
Keskiviikkona raumalaisjoukkueilla oli myös toinen ottelu. Tyttöjen Superpesiksessä pelaava Feran B2-joukkue matkasi Pöytyän Urheilijoiden vieraaksi. Kaksijakoinen ottelu sujui raumalaisittain nihkeästi alussa ja lopussa. Avausjaksolla kotijoukkue otti 2-1-voiton kun toisella jaksolla Fera löi taululle tylyt lukemat 2-12.
Kuten seuran edustusjoukkue Lukkokin Vihdissä, kärsi myös Fera Pöytyällä karvaan tappion Supervuoroparissa. Fera ei saanut juoksua tehtyä omalla yrittämällään ja kotijoukkue onnistui.
Feran B2 jatkaa niin ikään kotiottelulla, kun perjantaina 31.5. Otanlahteen tiukkaan taistoon saapuu Vihdin Pallo. Jatkopeleihin vielä mielivä Feran kakkosjoukkue lähteekin voittamaan ViPaa tosissaan. Ottelu alkaa kello 18:00, tervetuloa!
Matti Airola, Fera ry
Feran kevätarpajaisten voittajat
Feran kevätarpajaisten palkinnot on arvottu ja voittajat ovat selvillä.
mökkiloma Ylläksellä Äkäslompolossa Jesper Penttilä polkupyörä Nopsa Jazzy 28 " Taru Heikku i-pad 2 Keijo Heikola amme-/suihkutermostaatti Timo Rajala suihkusetti Svedbergs Square Jan Mattila Rauman Lukon fanipaita…
Feran kevätarpajaisten palkinnot on arvottu ja voittajat ovat selvillä.
| mökkiloma Ylläksellä Äkäslompolossa | Jesper Penttilä |
| polkupyörä Nopsa Jazzy 28 " | Taru Heikku |
| i-pad 2 | Keijo Heikola |
| amme-/suihkutermostaatti | Timo Rajala |
| suihkusetti Svedbergs Square | Jan Mattila |
| Rauman Lukon fanipaita | Tapani Rönkkö |
| Parturi-Kampaamo RaijaLeena, lahjakortti parturiin | Antti Kaunismäki |
| Rauman Lukon lahjakortti pitsiturnaukseen kahdelle | Seppo Kartano |
| Rauman Lukon lahjakortti pitsiturnaukseen kahdelle | Nelli Puputti |
| Pussilakanasetti, Finlayson Aura, kahdelle | Maritta Pirinen |
| urheilukassi, Grizzly | Marja-Leena Mattila |
| urheilukassi, Grizzly | Anne Raikunen |
| Urheilukassi (M&M) | Eija Lilius |
| Reppu, musta, Tupla | Tia Rautavuori |
| Reppu, musta, Tupla | Markku Virtanen |
| Reppu, musta, Tupla | Jari Torkki |
| Reppu, musta, Tupla | Katri Rajala |
| Reppu, musta, Tupla | Aatos Riihimäki |
| Reppu, musta, Tupla | Kirsi Lepistö |
| Reppu, musta, Tupla | Anniina Seikola |
| Reppu, musta, Tupla | Sihvonen |
| Puma-huppari, sininen, koko L | Mirja Toikkanen |
| Puma-huppari, sininen, koko M | Sirkka Hakala |
| Puma-huppari, sininen, koko S | Pekka Kuusisto |
| Puma-huppari, sininen, koko XS | Marko Mäkelä |
| urheilukassi (Länsi-Suomi) | Oona Pruukka |
Voitot voi lunastaa Feran toimistolta, Urheilukatu 13 toimiston aukioloaikoina ma ja to klo 10-14.
Lämpimät onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille.
Rauman Lukon matka jatkuu Vihdin Pallon vieraaksi
Naisten Superpesiksessä kauden vahvasti aloittanut Rauman Lukko koki sunnuntaina avaustappionsa hallitsevan mestarin Lapuan Virkiän kotikentällä. Keskiviikkona joukkueella on tiedossa reissu Vihtiin. Lukko lähtee otteluun tavoitteenaan paluu voittokantaan.
Naisten Superpesiksessä kauden vahvasti aloittanut Rauman Lukko koki sunnuntaina avaustappionsa hallitsevan mestarin Lapuan Virkiän kotikentällä. Keskiviikkona joukkueella on tiedossa reissu Vihtiin. Lukko lähtee otteluun tavoitteenaan paluu voittokantaan.
- Soturiasenteella lähdetään matsiin ja tavoitteena on palata voittojen tielle! Lukon Elina Perkiömäki täräyttää.
Sunnuntaisessa Virkiä-ottelussa avausjakso sujui alavireisesti, mutta toisella jaksolla Lukko näytti tuttua soturiluonnetta.
- Erityisesti jaksojen alut ovat tärkeitä. Lapualla jäätiin ensimmäisen jakson alussa vähän jalkoihin, mutta toisen jakson ensimmäinen vuoropari oli meiltä pelin parasta antia ja heti oltiin lähempänä jaksovoittoa, Perkiömäki jatkaa.
Keskiviikon vastustajasta Vihdin Pallosta on Raumalla otettu selvää etukäteen vähintäänkin tarpeeksi. Pelinjohtaja Jarkko Pokela taannoin mainitsikin, että sen takia ei mitään kiveä jää kääntämättä, että ei ole viitsitty katsoa esimerkiksi pelivideoita vastustajan otteista.
- Tavoite on saada vastustajan hyvä kärki kiinni. Heidän sisäpelinsä nojaa todella paljon akseliin Johanna Tallgren, Virpi Hukka, Mari Sallinen ja Saara Suomalainen, Pokela pohtii.
- Sisällä pitäisi sitten paineistaa oikeita kohtia kentästä, mitkä on videoilta katsottu. Tärkeää olisi päästä voittojen tielle ennen Satakunnan derbyä. Toki Vihdissä voittaminen vaati kovaa onnistumista, mutta toivon että ollaan siihen valmiita, viuhkavelho jatkaa.
Pelinjohdon ohella voiton avaimet ovat myös pelaajien tiedossa. Elina Perkiömäki listaakin helposti tärkeimmät seikat kysyttäessä, että miten Vihdin Pallo kaatuu.
- Vihdillä on hyvä kärki ja muutama vaarallinen lyöjä, joiden kanssa pitää olla tarkkana. Ulkopelissä siis räpylän on kestettävä ja vastustaja täytyy pitää mahdollisimman vähillä tilanteilla. Sen jälkeen uskon, että sisäpelissä pystytään kyllä tekemään tarpeeksi tilanteita ja juoksuja! Perkiömäki päättää.
Matti Airola, Fera ry
Bittilähteen mainio Live-seuranta matsista. Klikkaa tästä.
(ottelut listataan vajaa tuntia ennen alkua yllä olevan linkin sivulle)
Fera voitti Vihdin Pallon näytöstyyliin
Tyttöjen Superpesiksessä hyvällä rutiinitasolla voitosta toiseen matkaava Feran B1-joukkue nappasi helpohkon voiton maanantai-iltana Vihdin Pallosta. Lopulta lukemiin 2-0 (10-2, 4-0) päättyneessä ottelussa vastustajalle ei jätetty käytännössä mitään mahdollisuuksia.
Tyttöjen Superpesiksessä hyvällä rutiinitasolla voitosta toiseen matkaava Feran B1-joukkue nappasi helpohkon voiton maanantai-iltana Vihdin Pallosta. Lopulta lukemiin 2-0 (10-2, 4-0) päättyneessä ottelussa vastustajalle ei jätetty käytännössä mitään mahdollisuuksia.
Tyttöjen Superpesistä: Fera B1 vs. ViPa B 2-0 (10-2, 4-0). Tilastoihin tästä.
Kotijoukkueen peli toimi jälleen todella hienosti tilastojen valossa, sillä Vihdin Pallolla oli koko ottelussa vain viisi kolmostilannetta, joista joukkue teki yhteensä kaksi juoksua. Vastaavasti Feran lukemat olivat 27 kolmostilannetta ja 14 juoksua.
Feran kapteeni Ida Henriksson toi huimat viisi juoksua, mutta näki että joukkueen pelissä on silti vielä rutkasti parannettavaa.
- Sisäpelissä oli ehkä hieman huolimattomuutta. Varsinkin vaihtolyönnit menivät useasti laittomiksi, Henriksson pohti.
- Kotiutuksissa kuitenkin oli rohkeita yrityksiä. Esimerkiksi varsilyöntejä kotiutustilanteissa ynnä muita, joissa sitten toteutus jäi vähän uupumaan, vaikka ajatus oli hieno, kapteeni antoi tunnustusta joukkueelleen.
Myös ulkopelissä joukkueella on vielä hieman petrattavaa, vaikka Vihti ei loppuun asti saanutkaan tilanteita luotua. Tietty vuoristoratamainen suorittaminen sai Henrikssoninkin huomion.
- Peli oli hieman vaihtelevaa. Välillä meni esimerkiksi ulkopelissä todella hienosti ja saatiin palot helposti aikaiseksi, mutta välillä oli hankalampaa, ”Ippe” pohti.
Tilastoissa tuttuja nimiä sekä yksi debytantti
Ottelun tilastoihin merkittiin tuttuja nimiä isoilla lukemilla. Mailan varressa parhaiten suoriutuivat Minttu Mäkinen ja Janika Lipsula lyöden kumpikin kolme juoksua, sekä Essi Maikola ja Juulia Kuusio lyöden kaksi. Kuusion ilta oli muutenkin varsin vakuuttava, sillä kahden lyödyn lisäksi pelaajalle merkittiin myös kaksi tuotua juoksua ja täyden 100 % onnistuminen kärkilyönneissä.
Kentän puolella Kuusion kahden ja Henrikssonin viiden tuodun juoksun lisäksi tilastojaan kaunistelivat Kati Tanhua kolmella juoksulla sekä Iida Ranne ja Ilona Korsoff kahdella tuodulla juoksulla.
Ottelussa nähtiin myös odottamattomassa roolissa debyytti oman seuran naiselta. Kakkospelinjohtajaksi illan taistoon nostettiin mm. Ykköspesistä tällä kaudella seurayhteistyön kautta Laitilan Jyskeen paidassa pelaava Katja Felin.
- Minun mielestäni ”Gälli” suoriutui debyytistä varsin mallikkaasti! Ja kun hän on aika kova suustaan, niin matsissa tuli hyviä heittoja vastustajille. Hyvin Katja otti homman haltuun, naureskeli illan ykköspalkittu Juulia Kuusio.
Matti Airola, Fera ry
Valokuvia ottelusta Juha Koivulan galleriassa. Klikkaa tästä!
Lukolle sunnuntaina kauden avaustappio - maanantaina Otanlahdessa tyttöjen Superpesistä
Naisten Superpesiksessä vakuuttavasti aloittanut Rauman Lukko oli ennen sunnuntaita tappioitta. Kauden ensimmäinen osui kohdalle Lapualla, kun Virkiä otti lopulta niukan voiton lukemin 2-0 (5-0, 3-2).
Naisten Superpesiksessä vakuuttavasti aloittanut Rauman Lukko oli ennen sunnuntaita tappioitta. Kauden ensimmäinen osui kohdalle Lapualla, kun Virkiä otti lopulta niukan voiton lukemin 2-0 (5-0, 3-2).
Avausjakso meni raumalaisilta hieman alavireisesti ja kotijoukkue Virkiä pääsi naputtamaan juoksuja tasaiseen tahtiin. Lukko ei saanut omaa sisäpeliään kunnolla kuntoon ja joutui myöntämään kotijoukkueen paremmakseen.
Toiselle jaksolle Lukko otti paremman startin ja löi heti kaksi juoksua taululle jakson avaavassa sisävuorossaan. Virkiä sai kavennettua matkan varrella yhden juoksun verran ja 1-2-lukemista mentiin neljänteen vuoropariin.
Lukko ei hyvästä yrityksestä huolimatta saanut lisäjuoksuja tehtyä ja Virkiälle jäi tavoitteeksi saada vähintään yksi juoksu tai edessä olisi Supervuoropari. Lukko onnistui polttamaan etenijän kahdesti, mutta sen jälkeen kotijoukkue sai ajolähdön järjesteltyä.
Lyöjän paikalle lautasen ääreen asteli kukapa muukaan, kuin edellisellä kierroksella kaikkien aikojen kotiuttajaksi noussut Tanja Vehniäinen. Jokerilyöjä ei epäonnistunut, vaan täräytti pallon maisemiin ja hankki kotijoukkueelleen tarvittavat kaksi juoksua.
Katseet kohti tulevaa
Hyvästä toisen jakson taistelusta huolimatta käteen raumalaisille ei jäänyt sunnuntain ottelusta käteen kuin kokemusta. Kauden avaustappion kärsittyä onkin hyvä kääntää katseet kohti keskiviikon Vihdin vierailua ja sunnuntaina viikon päättävää tiukkaa Satakunnan derbyä.
- Saimme pelin tauolla kopissa hyvin kerättyä itsemme ja saimme vanhan asenteen takasin. Tästä pelistä jäi hyvin hampaankoloon taistelutahtoa kun huomattiin, että omalla tasollamme pelatessa kaikissa peleissä on pisteet jaossa, pohti Lukon Johanna Käkönen.
- Tämän päivän peli on nyt jo unohdettu ja katseet on suunnattu seuraavaan peliin. Tappion jälkeen haluaa taas entistä enemmän voittaa, päättäväinen Käkönen jatkoi.
Etenkin kotiotteluissaan todella vahvasti pelannut Lukko nähdään Otanlahdessa seuraavan kerran sunnuntaina 2.6. kun Porin Pesäkarhut saapuu vierailulle. Viime kaudella vastaavassa ottelussa Lukko otti altavastaajana kovan voiton porilaisista. Tällä kaudella asetelmat ovat hieman toisenlaiset, sillä joukkueet lähtevät lähes tasapäisinä derbyyn.
Lipun kuumaan paikallistaistoon saat veloituksetta, kun liityt Feran jäseneksi!
Kampanjatarjouksena 10 euron liittymismaksua vastaan Fera tarjoaa matsilipun veloituksetta (arvo 12 euroa). Lisäksi jäsenkortilla saat rahanarvoisia etuja yhteistyöyrityksistä ja tuet paikallista seuraa. Lue lisää täältä: www.fera.fi/liity
Otanlahdessa pesisviikko lyödään käyntiin heti maanantaina
Ennen sunnuntaista Lukon kotiottelua Otanlahdessa pelataan vielä kahdesti. Tiedossa on tyttöjen Superpesiksen ottelut maanantaina ja perjantaina. Kummassakin ottelussa vastustajana on Vihdin Pallo, mutta kotijoukkueena on maanantaina Feran B1-joukkue ja perjantaina B2.
Hallitseva Suomen mestari Feran B1-joukkue on aloittanut sarjakautensa täysillä sarjapisteillä, mutta otteissa on ollut pientä hermoilua. Pelit ovat parantuneet kuitenkin pykälä pykälältä ja kauden tavoite on pidetty mielessä kaikessa tekemisessä, siksi ei asioiden kanssa ole tarvinnut kiirehtiä.
- Joukkueen peli on koko ajan menossa parempaan suuntaan, kertoo Essi Maikola.
- Huomisesta ottelusta lähdetään tietysti kolmea pistettä hakemaan. Joka askel on aina kohti kauden tavoitetta, Maikola jatkaa ja tekee selväksi, että joukkueen tavoite on pitkällä syksyssä.
B1-joukkueen pelaajista useampikin oli mukana viikonloppuna seurayhteistyön kautta Laitilan Jyskeen paidassa kahden pelin vieraskiertueella. Reissussa Maikola yhdessä Ida Henrikssonin ja Iida Ranteen kanssa aloittivat kunnarikilpailun. Kolmikon kaksi ensimmäistä jäsentä onnistuikin Ykköspesiksessä heti kunnareissa.
- Tällä hetkellä minä ja Ippe [Henriksson] ollaan jaetulla ykkössijalla. Iitun [Ranne] pistetili on vielä nollilla. Katsotaan että karttuuko oma tili huomenna lisää, Maikola naureskelee.
Matti Airola, Fera ry
Raumalaisjoukkueiden ohjelma alkavalla viikolla:
- TSU: Fera B1 vs. Vihdin Pallo, ma 27.5. klo 18:00, Otanlahti
- NSU: Vihdin Pallo vs. Rauman Lukko, ke 29.5. klo 18:00, Vihti.
- TSU: Pöytyän Urheilijat vs. Fera B2, ke 29.5. klo 18:00, Mynämäellä.
- TSU: Fera B2 vs. Vihdin Pallo, pe 31.5. klo 18:00, Otanlahti
- NSU: Rauman Lukko vs. Pesäkarhut (Pori), su 2.6. klo 17:00, Otanlahti
(TSU = Tyttöjen Superpesis, NSU = Naisten Superpesis)
Rauman Lukko matkaa sunnuntaina Lapualle
Tappioitta naisten Superpesiksen runkosarjassa jatkava Rauman Lukko matkaa seuraavaksi hallitsevan mestarin Lapuan Virkiän vieraaksi. Kovaan taistoon on raumalaisryhmällä hyvät lähtökohdat, mutta paketin täytyy pysyä kasassa.
Tappioitta naisten Superpesiksen runkosarjassa jatkava Rauman Lukko matkaa seuraavaksi hallitsevan mestarin Lapuan Virkiän vieraaksi. Kovaan taistoon on raumalaisryhmällä hyvät lähtökohdat, mutta paketin täytyy pysyä kasassa.
Lapuan Virkiä on antanut vastustajien tehdä vain yhteensä kolme juoksua, mutta tilastojen takaa on nähtävissä, että joukkueen sisäpeli ei varmasti ole ollut ihan sitä mitä Lapualla toivotaan.
Esimerkiksi kauden avausottelussa Vuokatin Vetoa vastaan Virkiä ei saanut sisäpeliään kulkemaan oikein alkuunkaan ja voitti molemmat jaksot vain yhden juoksun eroilla. Kaksi muuta ottelua lapualaiset ovat pelanneet sarjanousijoita, Helsingin Roihua ja Kempeleen Kiriä vastaan.
Lukko on pelannut runkosarjassa jo neljä ottelua, joista on kertynyt yhtä vaille täydet pisteet. Jyväskylän Kirittäret onnistuivat taistelemaan tasapelin toisesta jaksosta Raumalla ja näin ollen Lukko kuittasi pelistä vain kaksi sarjapistettä. Muissa otteluissa puhtaasti 2-0-lukemin ovat kaatuneet Roihu, lappeenrantalainen Pesä Ysit ja yhteensä tuhannen kilometrin vieraspelimatkalla Viinijärven Urheilijat.
Soturit eivät asenteessa häviä kenellekään
Viime vuoden pudotuspeleihin Lukko lähti haastavasta asemasta, kun runkosarjan loppu ei sujunut suunnitelmien mukaan. Joukkueen oli tuomittu olevan vain suupala Lapuan Virkiälle, mutta raumalaiset olivat päättäneet toisin.
Lukko järjesti Lapualla todellisen pommin ja voitti avausottelussa ehkä hieman takki auki lähteneen Virkiän. Seuranneessa kotiottelussa yli tuhannen katsojan edessä kotikentällä Lukko nappasi voiton numero kaksi. Tämän pidemmälle tsemppi ei kuitenkaan riittänyt ja Virkiä marssi jatkoon, sekä lopulta mestaruuteen asti. Viime kauden lopulta jäi sopivasti hampaan koloon taistelutahtoa ja samalla ottelut antavat uskoa tulevaan koitokseen.
- Positiiviset lähtökohdat on, koska tiedämme että Lapua on voitettavissa, Lukon lukkari Marjut Rantanen ennakoi.
Rantasen puheista selviää heti, että väärästä asenteesta taiston lopputulos ei tule olemaan kiinni.
- Soturiasenteella me lähdetään matsiin tietysti! Kun vain keskitymme omaan peliin ja teemme omat parhaat suoritukset, niin Lapua on nytkin kaadettavissa, ”Mapa” jatkaa.
- Voitto haetaan Raumalle! Rantanen päätti.
Lapuan jälkeen toinen vierasottelu ja Satakunnan derby Otanlahdessa
Kun joukkue on kotiutunut Lapualta, on lähes heti perään tiedossa matka Vihtiin. Keskiviikkona joukkue kohtaa Vihdin Pallon, minkä jälkeen tiedossa on jälleen ottelu kuumassa Otanlahdessa.
Etenkin kotiotteluissaan todella vahvasti pelannut Lukko nähdään Otanlahdessa seuraavan kerran sunnuntaina 2.6. kun Porin Pesäkarhut saapuu vierailulle. Viime kaudella vastaavassa ottelussa Lukko otti altavastaajana kovan voiton porilaisista. Tällä kaudella asetelmat ovat hieman toisenlaiset, sillä joukkueet lähtevät lähes tasapäisinä derbyyn.
Lipun kuumaan paikallistaistoon saat veloituksetta, kun liityt Feran jäseneksi!
Kampanjatarjouksena 10 euron liittymismaksua vastaan Fera tarjoaa matsilipun veloituksetta (arvo 12 euroa). Lisäksi jäsenkortilla saat rahanarvoisia etuja yhteistyöyrityksistä ja tuet paikallista seuraa. Lue lisää täältä: www.fera.fi/liity
Matti Airola, Fera ry
Lady-pesis 2013 käynnistyy taas
Fera jatkaa Lady-pesis toimintaa. Ladyt harjoittelevat kerran viikossa tiistaisin Otanlahdessa klo 18.30-20.00. Vielä pääsee mukaan!
Fera jatkaa Lady-pesis toimintaa. Ladyt harjoittelevat kerran viikossa tiistaisin Otanlahdessa klo 18.30-20.00. Vielä pääsee mukaan!
Lady-pesis käynnistyy taas!Fera jatkaa Lady-pesis toimintaa. Ladyt harjoittelevat kerran viikossa tiistaisin Otanlahdessa klo 18.30-20.00.Harjoituksissa valmentajana toimii Feran omat kesätyöntekijät. Harjoituksissa opetellaan pesäpallon perustaitoja ja liikutaan mukavassa seurassa. Jalkineista parhaat ovat lenkkarit. Lisäksi tarvitset urheiluasun esimerkiksi verkkarit tai tuulipuvun. Pesäpallovarusteista hyvä olla räpylä, kypärä ja maila, mutta näitä varusteita löytyy myös Feralta lainaksi.Kesäharjoittelu tapahtuu kahdessa jaksossa. 1.jakso kestää(28.5-2.7) toukokuusta heinäkuun loppuun. 2.jakso on heinäkuun lopusta syyskuun puoleen väliin(30.7-10.9). Harjoittelun hinta on kokokaudelta 50€/henkilö + pesispassin hinta 13€. Voit myös maksaa yhden jakson kerrallaan, jolloin yksi jakso maksaa osallistujalta 30€/henkilö. Vielä pääsee mukaan! Ilmoittautuminen ja lisätiedot Maakuntasarjan joukkueeseen tai Lady-Pesikseen:Harrastepesis > Lady-PesisTeemu Körkkökorkko.teemu@hotmail.com044-7564751Ilmoita sähköpostiin (nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero, osoite ja kumpaan ryhmään olet tulossa eli NMS vai Lady-Pesis)Vielä voi ilmoittautua Lady-pesikseen: Feran toimistoon p. 823 9820 (toimiston aukioloaikoina, ma ja to klo 10-14) tai sähköpostilla fera.pesis@dnainternet.net. Ryhmiin otetaan yhteensä maksimissaan 50 nopeimmin ilmoittautunutta (25+25). Lisätietoja löydät Feran nettisivuilta.MUISTATHAN ILMOITTAA MYÖS SOTUN JA OSOITTEEN! Lisätietoja: Nuorisovalmennusvastaava Teemu Körkkö puh. 044-7564751
Pesäkarhut tehokkaampia kotiottelussaan Feran B2-joukkuetta vastaan
Kiusallisen alun tyttöjen Superpesiksen runkosarjassa kokeneet Porin Pesäkarhujen B-tytöt saivat vieraaksi raumalaisten kakkosjoukkueen. Porilaisten parhaimmisto oli tehokkaampi etenkin kotiutuksissa ja kuittasi voiton lukemin 2-0 (4-2, 6-2).
Kiusallisen alun tyttöjen Superpesiksen runkosarjassa kokeneet Porin Pesäkarhujen B-tytöt saivat vieraaksi raumalaisten kakkosjoukkueen. Porilaisten parhaimmisto oli tehokkaampi etenkin kotiutuksissa ja kuittasi voiton lukemin 2-0 (4-2, 6-2).
TSU: Pesäkarhut B vs. Fera B2, 2-0 (4-2, 6-2). Tilastoihin tästä.
Pesäkarhut aloittivat molemmat jaksot todella vahvasti. Joukkue löi heti ottelun kärkeen neljä juoksua ja toisen jakson alussa viisi juoksua. Kummallakin jaksolla Feran B2-joukkue pystyi luomaan hyvin tilanteita kovaa kotijoukkuetta vastaan, mutta tarpeeksi useasti juoksuille asti tsemppi ei riittänyt.
Raumalaiset taistelivat kummallakin jaksolla kaksi kavennusjuoksua, joista lopulta ei sen suurempaa lohtua saatu. Tasaiset lukemat tilastoissa kolmostilanteiden kohdalla kertoo hieman ottelun kulusta. Kotijoukkue kirjasi kolmostilanteita 18 kappaletta kun Ferakin pääsi lukemaan 14.
Ferasta tuloksen teossa parhaiten kunnostautuivat Jonna Vainio lyöden kaksi ja jokeri Minna-Mari Löytökorpi tuoden kolme juoksua. Jenna Mäkelä löi ja toi yhdet juoksut sekä Venla Tanhua toi yhden.
Tyttöjen Superpesiksessä raumalaisjoukkueilla on edessä tulevalla viikolla kolme ottelua. Vihdin Pallo vierailee Raumalla kahdesti ja kertaalleen raumalaiset matkaavat Pöytyälle. Otanlahdessa vierasjoukkue ViPa pelaa maanantaina 27. päivä Feran B1-joukkuetta ja perjantaina 31. päivä Feran B2-joukkuetta vastaan. Pöytyälle kotiotteluiden välissä keskiviikkona reissaa B2-joukkue.
Rauman Lukolla tiedossa kaksi kovaa vierasottelua ja kuuma paikallistaisto
Naisten Superpesiksen sarjakärjessä jatkava Rauman Lukko pelaa seuraavan ottelunsa sunnuntaina, kun joukkue matkaa Lapuan Virkiän vieraaksi. Lapuan reissun jälkeen vieraskiertue jatkuu keskiviikkona Vihdin reissulla.
Etenkin kotiotteluissaan todella vahvasti pelannut Lukko nähdään Otanlahdessa seuraavan kerran sunnuntaina 2.6. kun Porin Pesäkarhut saapuu vierailulle. Viime kaudella vastaavassa ottelussa Lukko otti altavastaajana kovan voiton porilaisista. Tällä kaudella asetelmat ovat hieman toisenlaiset, sillä joukkueet lähtevät lähes tasapäisinä derbyyn.
Lipun kuumaan paikallistaistoon saat veloituksetta, kun liityt Feran jäseneksi!
Kampanjatarjouksena 10 euron liittymismaksua vastaan Fera tarjoaa matsilipun veloituksetta (arvo 12 euroa). Lisäksi jäsenkortilla saat rahanarvoisia etuja yhteistyöyrityksistä ja tuet paikallista seuraa. Lue lisää täältä: www.fera.fi/liity
Matti Airola, Fera ry
Lukko nappasi soturikelissä täydet kolme pistettä Pesä Yseiltä
Tappiottomasti naisten Superpesiksen sarjakauden aloittanut Rauman Lukko sai keskiviikkona vieraakseen yhden kauden päävastustajistaan. Niin ikään kovaa sarjassa aloittanut Pesä Ysit ei ollut varautunut, että millainen soturiryhmä heitä odottaisi.
Tappiottomasti naisten Superpesiksen sarjakauden aloittanut Rauman Lukko sai keskiviikkona vieraakseen yhden kauden päävastustajistaan. Niin ikään kovaa sarjassa aloittanut Pesä Ysit ei ollut varautunut, että millainen soturiryhmä heitä odottaisi.
Rauman Lukko vs. Pesä Ysit (LPR) 2-0 (3-2, 3-0). Tilastoihin tästä.
Ottelun lehdistötilaisuus kokonaisuudessaan WesTV:ltä, klikkaa tästä.
Otteluvideon löydät klikkaamalla tästä.
Sateinen Otanlahti tarjosi kovalla asenteella pelaavalle kotijoukkueelle oivan lisäaseen. Siinä missä Pesä Ysien pelaajat taisivat hieman masentua kelistä, sai Lukon joukkue siitä vain lisää virtaa.
Kotijoukkueen voittoon lukemin 2-0 (3-2, 3-0) päättyneen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Pesä Ysien parhaana palkittu Anni Lipasti ottikin kelin esiin.
- Oma sisäpeli meni kohtalaisesti, lyönnit eivät silti olleet ihan sitä mitä hain. Sadekeli tietysti hieman haittasi, Lipasti myönsi.
Lukon leirissä henkinen valmistautuminen aiheeseen oli aloitettu jo ennen ottelua.
- Kuten ennen peliä sanoin, niin nyt on soturikeli! Se on se, mitä olemme teemoittaneet jo pitkin talvea. Ei meitä vesisade lannistanut, eikä mikään muukaan, Lukon pelinjohtaja Jarkko Pokela totesi ylpeänä.
Lukon parhaana palkittu, 100 % varmuudella ottelun pelannut Hanna Väisänen oli samoilla linjoilla joukkueensa pelinjohtajan kanssa.
- Meidän osalta sade ei tosiaan lannistanut. Pesä Yseiltä hieman vaisua peliä, kuten Anni sanoi. Me emme menneet onneksi siihen mukaan, vaan pysyimme omalla tasollamme, Väisänen kommentoi.
Lukon sisäpelissä onnistuivat kaikki
Rauman Lukon otteissa niin sisällä kuin ulkona paistoi tasainen suoritusvarmuus. Ulkopeli oli totutun varmaa, sillä avausjaksolla 3-0-tilanteeseen itsensä pelannut joukkue antoi vain kaksi kavennusjuoksua vastustajalleen. Päätösjaksolla Pesä Ysit eivät onnistuneet kertaakaan juoksun arvoisesti.
Sisäpelissä tehot jakaantuivat tasaisesti Tiina Andreasenin oltua ainut kaksi juoksua lyönyt pelaaja. Tilastoitujen juoksujen lisäksi sisäpelin taso miellytti pelinjohtoa, sillä oli mailassa kuka tahansa, niin joukkue pystyi luomaan tilanteita.
- Nyt täytyy sanoa, että olen tyytyväinen joukkueen tekemiseen. Kaikin puolin hyvää peliä, ennen kaikkea sisäpeli oli parasta mitä ollaan tällä kaudella esitetty, Pokela kehui.
- Tyytyväinen pitää olla. Tänään oli sisällä kaikki hyviä.
Juoksujen tuomisessa onnistui koko ykköskärki todella hienosti. Etenijäpörssin kärki Miia Karppanen toi kaksi juoksua ja Emma Nieminen, Hanna Väisänen, Elina Perkiömäki sekä Mirka Rintamäki toivat kukin yhden juoksun.
Monipuolisen jokeripelaajan ensiesiintyminen
Ottelussa nähtiin Lukon paidassa debytantti, kun Raumalle Turku-Pesiksestä saapunut Roosa Luoma pelasi avausottelunsa kokoonpanossa. Kovalyöntinen ja juoksuvoimainenkin pelaaja tuo materiaaliin laajuutta ja antaa mahdollisuuksia peluutukseen pelinjohdolle.
Luoma pelasi ottelussa jokeripelaajana ja teki mainion ensiesiintymisen tämän kauden sarjapeleihin. Pelaaja kirjasi tililleen yhden lyödyn juoksun ja viisi onnistunutta kärkilyöntiä seitsemästä yrityksestä.
- Oli todella mahtava fiilis päästä pelaamaan! Olen joukkueesta ylpeä, koko peli näytti hyvältä miltei koko ajan, Roosa Luoma kommentoi tyytyväisenä.
- Itselleni jäi todella hyvä maku pelistä. Oma peli meni mukavasti, vaikka aina parannettavaakin toki löytyy. Olen kuitenkin tyytyväinen omaan ja ennen kaikkea joukkueen peliin, iloinen Luoma jatkoi.
Sunnuntaina Lapualla taistellaan eikä tanssita
Lukolla on seuraavaksi ohjelmassa muutaman päivän tauko, jonka jälkeen matka jatkuu kohti Lapuaa. Sunnuntaina joukkue matkaa Virkiän vieraaksi, jossa on tiedossa kova taistelu. Neljä komeaa voittoa ottanut Lukko lähtee reissuun hyvillä mielin, mutta oikealla asenteella.
- Onhan tässä kohtalainen tilanne lähteä Lapualle. Jos nyt olisi tilillä neljä sarjapistettä, niin ei paljoa naurattaisi. Kaikki tietävät kuitenkin realiteetit, ettei siellä kannata paljoa kesätansseja tanssia. Alusta asti täytyy olla valot taulussa, Jarkko Pokela sanoi päättäväisenä.
Matti Airola, Fera ry
Kuvia ottelusta löydät Juha Koivulan galleriasta, klikkaa tästä.
Liity Feran jäseneksi ja saat rahanarvoisia etuja yhteistyöyrityksistä
Liittymällä tuet seuraa ja saat etuja asioidessasi yhteistyöyrityksissä. Liity heti ja lunasta kampanjatarjous sekä edut itsellesi! Kampanjatarjous tekee liittymisestä kannattavaa kerta heitolla.
Liittymällä tuet seuraa ja saat etuja asioidessasi yhteistyöyrityksissä. Liity heti ja lunasta kampanjatarjous sekä edut itsellesi! Kampanjatarjous tekee liittymisestä kannattavaa kerta heitolla.
Liity Feran jäseneksi
Feran jäseneksi voi liittyä kuka tahansa. Jäsenyys maksaa kaudelle 2013 vain 10 euroa!
Liittymällä jäseneksi tuet Feraa ja saat itse rahanarvoisia etuja yhteistyöyrityksistä.
Klikkaa tästä ja täytä lomake!
KAMPANJATARJOUS - VOIMASSA JUHANNUKSEEN ASTI!
Kun liityt juhannukseen mennessä, saat VELOITUKSETTA pääsylipun naisten Superpesiksessä pelaavan Rauman Lukon otteluun. Lippu on käytettävissä missä tahansa runkosarjan ottelussa kaudella 2013! Edun arvo 12 euroa!
| Jäsenedut 2013: | ||||
| Cafe Sali | -10 % | |||
| Hauskis | -10 % | sisäänpääsymaksuista | ||
| Alusasuliike Helmi | -10 % | sporttiliiveistä | ||
| Hovi Sales | -10 % | Ravintola Kapteeninhuoneen annoksista | ||
| Intersport Rauma | -8 % | Suunto ja Polar sykemittarit | ||
| Intersport Rauma | -20 % | normaalihintaiset tekstiilit ja jalkineet | ||
| Intersport Rauma | -20 % | kuntoiluvälineet (ei kuntoilulaitteet) | ||
| Intersport Rauma | -10 % | urheiluravinteet | ||
| Intersport Rauma | -20 % | muut palloiluvälineet | ||
| Intersport Rauma | -30 % | sisäpelijalkineet | ||
| Intersport Rauma | -30 % | pesäpalloilun lajikohtaiset tuotteet |
Rauman Lukko jatkaa tappiottomalla pelillä kohti keskiviikon Pesä Ysit –ottelua
Naisten Superpesis jatkuu Raumalla keskiviikkona, kun Otanlahteen saapuu vieraita Lappeenrannasta. Pesä Ysit on tämän kauden runkosarjassa pelannut kaksi ottelua, joista se on voittanut molemmat. Lähtökohdat ovat kohdallaan todelliselle huippuottelulle.
Naisten Superpesis jatkuu Raumalla keskiviikkona, kun Otanlahteen saapuu vieraita Lappeenrannasta. Pesä Ysit on tämän kauden runkosarjassa pelannut kaksi ottelua, joista se on voittanut molemmat. Lähtökohdat ovat kohdallaan todelliselle huippuottelulle.
- Odotan loistavaa peliä, kun kaksi huippujoukkuetta kohtaavat, Lukon pelinjohtaja Teemu Körkkö ennakoi.
- Se on vahvoilla kumpi pystyy minimoimaan virheet. Siitä me lähdemme tähän otteluun. Ne asiat pistetään kuntoon mitkä olivat meidän heikkouksia edellisissä peleissä, Körkkö jatkaa.
Pesä Ysit on tehnyt sarjassa eniten juoksuja, peräti 35 kappaletta. Mutta kortin kääntöpuolella 18 vastustajalle annettua juoksua kahdessa ottelussa on myös suuri lukema. Vertailun vuoksi Lukkoa vastaan on tehty vain kymmenen juoksua kolmessa ottelussa.
Joukkueet kohtasivat toisensa talvikauden päättäneessä Halli-SM-finaalissa. Pronssiottelussa Lukko ei antanut pienen sairastelun haitata, vaan pelasi ennakkoluulottomasti ja voitti pronssimitalit Raumalle. Yhtään sarjapistettä talviturnaus ei anna, mutta yksittäiseen otteluun se tuo uskoa, kun sama vastustaja on jo kukistettu kertaalleen.
- Pesä Yseillä on paljon päästettyjä juoksuja. Heillä on ollut hieman loukkaantumisia ja se näkyy heidän ulkopelissä. Kertaalleen voitettiin heidät jo, kun napattiin talvikauden pronssimitalit, ennakkoasetelmia pohtii Lukon kärkietenijä Miia Karppanen.
Edellisen taiston loppu toi sotureiden rautaisen luonteen esiin
Edellinen Lukon ottelu pelattiin niin ikään kotikentällä perjantaina, jolloin vastassa oli toinen huippujoukkue Kirittäret Jyväskylästä. Lukko kuittasi avausjakson voiton lähes näytöstyyliin ja toisella jaksolla johti juoksuin 2-1 ennen viimeistä vuoroparia.
Kirittäret pääsi kääntämään tappioaseman kahden juoksun johtoasemaan hieman helposti ja menetetty johto olisi saattanut katkaista jonkun toisen joukkueen selkärangan. Rauman Lukon taistelutahtoa se vain loi lisää. Lopulta Lukko kuittasi kaksi juoksua ja voitti ottelun suoraan kahdessa jaksossa.
- Viime ottelun lopun tapahtumat antavat kyllä uskoa, että takaa-ajoasemastakin noustaan. Tuossa tilanteessa esimerkiksi Marjut Rantasen tsemppaavat kommentit lämmittivät pelinjohtoa, Körkkö kertoo tyytyväisenä.
- Pieniä juttuja, jotka ei välttämättä edes kerro pelaajille mitään, mutta pelinjohdolle ne ovat oikeita signaaleja. Heti näki mielentilan olevan oikea, että tästä noustaan vielä, pelinjohtaja tarkensi.
- Taisteltiin porukalla ja tappioasemassakaan ei kenelläkään pää pudonnut. Luotettiin, että siitä vielä noustaan. Sellainen soturijengi meillä on kasassa, lisäsi Karppanen.
Lukon joukkueen tasaisuus on sen vahvuus
Rauman Lukon juoksu on alkukauden pelien aikana kulkenut loistavasti. Kärjen etenijä Miia Karppanen on tuonut jo kahdeksan juoksua ja taustatukeakin on tullut.
- Hyvin on oma sisäpeli kulkenut, kun on vaihdotkin toimineet kärjessä. Muutenkin meillä on yli puolella joukkuetta jalat, niin on hyvä kakkoskärjelläkin pelata, Karppanen kertoo joukkueensa sisäpelin vahvuuksista.
- Jos jollain on huono päivä, niin löytyy paikkaajia. Joku nostaa aina tasoa tarvittaessa. Joukkueena pelataan hyvin, Teemu Körkkö puolestaan lisää.
Vaikka Pesä Ysien ulkokenttää vastaan on tehty runsaasti juoksuja, ei matsiin saa silti lähteä löysin rantein. Lukon joukkue lähtee pelaamaan omaa peliä ja luottaa hyvin toimineeseen ulkopeliin kuin vuoreen.
- Aliarvioimaan ei voi lähteä, sillä taitava ja lyöntivoimainen joukkue tulee vastaan, Körkkö muistuttaa.
- Matsi tulee olemaan viuhkavelhojen taisto kaiken muun ohessa, Körkkö virnistää molempien joukkueiden ykköspelinjohtajien suuntaan.
Matti Airola, Fera ry
Fera B1 kohtaa Hämeenkyrön Räpsän
Tyttöjen Superpesiksen sarjakärki ja hallitseva mestari Feran B1-joukkue jatkaa runkosarjaansa maanantaina. Kotiotteluun lämpimään Otanlahteen saapuu Hämeenkyrön Räpsä. Ottelu alkaa kello 18:00, tervetuloa!
Tyttöjen Superpesiksen sarjakärki ja hallitseva mestari Feran B1-joukkue jatkaa runkosarjaansa maanantaina. Kotiotteluun lämpimään Otanlahteen saapuu Hämeenkyrön Räpsä. Ottelu alkaa kello 18:00, tervetuloa!
Yksi joukkueen hahmoista viime otteluissa on ollut lukkari Juulia Kuusio, joka syöttölautasen ääressä dominoinnin ohessa myös lyönyt kymmenen juoksua (1+9). Startti kauteen oli kuitenkin ”Jullella” hieman hankala.
- Oma kauteni lähti vähän vaisusti liikkeelle, koska en talvella pelannut lukkarina niin paljoa, että olisi tullut sellaista suoritusvarmuutta mitä tarvitaan, Juulia Kuusio pohtii.
- Asioista on ollut puhetta pelinjohdon kanssa ja sitä kautta pikkuhiljaa on omakin taso parantunut ja pelituntuma sen myötä. Siinä samassa myös koko joukkueen peli on parantunut ja fiilis on noussut, Kuusio jatkaa.
Maanantai-illan vastustajaa varten Feralla ei ole sen suurempia suunnitelmia, muuta kuin voitto on totta kai tavoitteena. Keskittyminen on illan pelissä, mutta samalla katseet ovat pidemmällä kaudessa. Kaikesta tekemisen laadusta ja tavoitteellisuudesta näkee tämän.
- Tämän päivän matsiin lähdetään ihan normaaleilla pelifiiliksillä. Mennään parantamaan taas hieman joukkueen peliä, että se kehittyisi loppukauteen sitten huippuunsa, Juulia Kuusio sanoo päättäväisesti.
- Huikea peli-ilmakin sattui, niin mikäs siellä Otanlahdessa ollessa on!
FERA B1 VS. HÄMEENKYRÖN RÄPSÄ B, KLO 18:00 OTANLAHDESSA. TERVETULOA!
Feran kaikki kaksitoista pelaajaa juoksuille ottelussa Hämeenkyröä vastaan
Feran B1-joukkue pelasi maanantaina Hämeenkyrön Räpsää vastaan runkosarjan ottelun, joka päättyi kotijoukkueelle huimiin lukemiin 2-0 (12-1, 15-4). Joukkueen kokoonpanossa olleen tusinan joka ikinen pelaaja sai olla tuomassa juoksua kotipesään.
Feran B1-joukkue pelasi maanantaina Hämeenkyrön Räpsää vastaan runkosarjan ottelun, joka päättyi kotijoukkueelle huimiin lukemiin 2-0 (12-1, 15-4). Joukkueen kokoonpanossa olleen tusinan joka ikinen pelaaja sai olla tuomassa juoksua kotipesään.
Fera B1 vs. Hämeenkyrön Räpsä B 2-0 (12-1, 15-4). Tilastoihin tästä.
Seuran valokuvaaja Juha Koivulan ottamia kuvia matsista, klikkaa tästä!
Joukkueiden tasoerosta kertoo myös kolmostilanteiden määrä. Tilastoihin kirjattiin Feralle lukema 44, kun Hämeenkyrön sarakkeessa lukee 11. Tämä tuo omalla tavallaan haasteita joukkueelle, jonka tavoite on syksyn tosipeleissä. Ferassa tähänkin asiaan on kiinnitetty huomiota ja haasteet on selätetty asennoitumalla oikein omien onnistumisten kautta.
- Ei siinä ajatus kauheasti lähde karkailemaan. Peli rullaa hyvin ja onnistumisia tulee kaikille, niin kentällä on kivaa. Nautitaan joukkueena pelaamisesta, kaksi juoksua tuonut ja yhden lyönyt Iida Ranne
Feran joukkueella on poikkeuksellisen nopea ryhmä koossa. Talvella on tehty harjoitteita oikein ja nyt kauden aikana kerätään satoa. Vaikka kärki ei aina pääse kentälle, riittää jalkoja myös muualta kokoonpanosta.
- Viimeisellä lyönnillä ei tarvitse väkisin mennä kentälle, koska takaa tulee muitakin nopeita juoksijoita, ykköskärjen etenijä Ranne kertoi.
- Muutenkin tänä vuonna meillä on niin nopea porukka, että ei oikeastaan ole mitään väliä missä kohdassa vuoropari päättyy, koska melkein aina on joku nopea aloittamassa seuraavaa sisävuoroa, Ranne jatkoi.
Naisten Superpesiksen huippumatsi keskiviikkona
Rauman Lukko pelaa kotikentällään seuraavan ottelunsa keskiviikkona, jolloin vieraaksi Otanlahteen saapuu Pesä Ysit Lappeenrannasta. Pitkän matkan Raumalle reissaava joukkue on kovan paikan edessä, sillä Lukko on aloittanut sarjakauden todella vakuuttavasti.
Kolmesta ottelusta raumalaisten tilille on kirjattu kolme voittoa ja mikä parasta, peli-ilme on ollut taisteleva. Kotikentällään Rauman Lukon soturit ovat sytyttäneet taistelullaan yleisön aivan uusiin liekkeihin, joten helppo paikka Otanlahti ei vastustajalle tule olemaan.
RAUMAN LUKKO VS. PESÄ YSIT (LPR)
Otanlahdessa keskiviikkona 22.5. klo 18:00.
Tervetuloa!
Matti Airola, Fera ry
Lauantaina Rauman torilla järjestettiin hieno "Suvi Päi" -tapahtuma
Feran standilla "Suvi Päi" -tapahtumassa riitti kävijöitä. Feran lanseeraama jäsenkortti kiinnosti, uusia jäseniä liittyi ja mielenkiintoisia keskusteluja syntyi!
Feran standilla "Suvi Päi" -tapahtumassa riitti kävijöitä. Feran lanseeraama jäsenkortti kiinnosti, uusia jäseniä liittyi ja mielenkiintoisia keskusteluja syntyi!
Kesänavaustapahtuma "Suvi Päi" sisälsi Rauman torilla muotinäytöksen, lähiruokaa, pienpanimoita ja paljon muuta nähtävää ja koettavaa.
Paikalla oli myös Feran ja edustujoukkue Rauman Lukon pelaajia.
Standilla oli mahdollisuus liittyä Feran jäseneksi. Jäsenkortin sai heti mukaansa ja kaupan päälle annettiin vapaalippu keskiviikon Lukko - Pesä Ysit -otteluun.
Feran uudella jäsenkortilla saa etuja mm. InterSportissa, Cafe Salissa, Alusasuliike Helmessä, Puuhakeskus Hauskiksessa ja Ravintola Kapteeninhuoneelta.
Feran jäsenkortista tullaan uutisoimaan lähipäivinä lisää. Kortti lanseerataan kampanjan kera, joka tekee jäseneksi liittymisen kerta heitolla kannattavaksi!
Rauman Lukko huikean trillerin jälkeen voittoon Kirittäristä
Naisten Superpesiksen kestomenestyjä Kirittäret saapui perjantai-iltana Lukon vieraaksi. Kauden puhtaalla pelillä aloittanut raumalaisjoukkue lähti tosissaan haastamaan edelleen nimivahvaa vastustajaansa, eikä turhaan. Lukko voitti ottelun lopulta lukemin 1-0 (6-2, 4-4). Raumalaiset jatkavat sarjakärjessä kolmella otteluvoitollaan.
Naisten Superpesiksen kestomenestyjä Kirittäret saapui perjantai-iltana Lukon vieraaksi. Kauden puhtaalla pelillä aloittanut raumalaisjoukkue lähti tosissaan haastamaan edelleen nimivahvaa vastustajaansa, eikä turhaan. Lukko voitti ottelun lopulta lukemin 1-0 (6-2, 4-4). Raumalaiset jatkavat sarjakärjessä kolmella otteluvoitollaan.
Kuumaksi kaavailtu ja toivottu ottelu alkoi juuri niin kuin kotijoukkueen kannalta pitikin. Pelinjohtaja Jarkko Pokela esitti raumalaiskatsojille toiveen, että saapuisivat sankoin joukoin katsomoon ja antaisivat painetta hieman epävarmasti toimineelle Kirittärien lukkariosastolle.
Pokelan toive toteutui ja runsaslukuinen raumalaisyleisö oli totuttua äänekkäämpää. Kannustus ja vastustajan psyykkaus kuului välillä niin hyvin, että kentän DJ laski musiikin äänenvoimakkuutta, jotta yleisö sai elää kunnolla mukana.
Liekö suoraa seurausta tästä, mutta Lukko sai loistavan startin otteluun vastustajan lukkariosaston sulaessa paineen alla. Kuusi perättäistä väärää ja annettu vapaataival 1-0-johtoon ottelun alussa löi alkutahdit raumalaisten huikealle illalle. Kirittäret vaihtoi lukkaria toiseen vuoropariin, mutta alku oli yhtä hatara. Myös Lukon toinen juoksu tuli vapaataipaleella.
- No nyt oli raumalaisyleisö huikea! Jos joskus valitetaan lähitaloista liian lujasta musiikista, niin nyt piti yleisö välillä sellaista meteliä, että siitä voisi valittaa, kehui Pokela.
- Superissa käydään aika kärkkäästi kiinni lukkariin, mikäli se yhtään näyttää siltä. Ei siinä mitään henkilökohtaista ole, Pokela jatkoi.
Jos raumalaiset saivat kaksi ensimmäistä juoksua lahjana, niin seuraavat olivat sitten oikein tekemällä tehtyjä. Lopulta juoksuin 6-2 päättyneen jakson Lukko kuittasi nimiinsä varsin suvereenisti. Tämän myönsi myös vastustajan pelinjohtaja.
- Ensimmäisellä jaksolla Lukko tuli otteluun todella hyvin. Löivät täysin ottamattomia palloja ja hienoja lyöntejä jatkeelle, Armi Ahola kommentoi.
Yksi eteen ja takaa ohi tiukassakin paikassa
Toisen jakson alkuun Lukko puolestaan antoi Kirittärille avausjuoksun harhaheitolla. Seuraavassa vuoroparissa Elina Perkiömäki kotiutti Miia Karppasen ja tilanne oli 1-1. Lisäjuoksuja ei nähty ennen kuin vasta kolmannen vuoroparin tasoittavalla.
Kolmas vuoropari näytti jo lähes tyhjältä arvalta, kun Lukolla oli enää kotiuttajakaksikko Tiina Andreasen ja Minttu Mäkinen lyömättä edessään tyhjä kenttä. Vastustajan pelinjohtaja Armi Aholakin ehti jo huudella omille pelaajilleen, että enää kaksi jäljellä.
Tällä kertaa kaksi riitti. Andreasen löi itsensä ykköspesälle etenemään ja Mäkisellä oli kaksi pesänväliä vaihdettavana, jonka jälkeen vielä piti kotiuttaakin. Minttu löi kaksi aivan loistavaa vaihtolyöntiä ja viimeisellä lyönnillään etenijän kolmoselta kotiin. Andreasenin juostessa kentän ympäri kovaan tahtiin kirjattiin tilanteeksi Lukon johto 2-1.
Toisen jakson neljäs vuoropari toi esiin sotureiden todellisen luonteen
Kirittäret aloitti neljännen vuoroparin sisältä ja saivat heti kärjen kolmospesälle. Ajolähtötilanteessa tuli kotiutusyritys, joka oli menossa takaa laittomaksi mutta harmittavasti tippui kentän taakse vasta räpyläkosketuksen jälkeen.
Etenijät kolmoselta ja myös kakkospesältä kotiin asti ja 2-1-johtotilanne vaihtui kertarysäyksellä 2-3-tappiotilanteeksi. Kirittäret lisäsivät johtoa vielä yhdellä ja neljännen tasoittavalle lähdettiin tilanteesta 2-4.
Hieman halvalla tavalla menetetty johto ja mahdollinen ottelun voitto eivät antaneet Lukon joukkuetta masentaa. Naiset olivat päättäneet, että loppuun asti taistellaan.
- Tytöt jaksoivat tsempata vaikeilla hetkillä hienosti. Uskottiin siihen mitä oltiin tekemässä. Ennen on päät painuneet tuollaisessa tilanteessa ja on alettu odotella Supervuoroparia.
- Nyt maltettiin katsoa että josko sauma aukeaisi ja niinhän se teki! Pokela ylisti sotureitaan.
Nimenomaan kakkossauman aukaisi Elina Perkiömäki mahtavalla lyönnillään ja sai kotiutettua Emma Niemisen, joka toi tilanteeksi 3-4. Seuraavilla lyönneillä Perkiömäki saatiin siirrettyä kolmospesälle ja Lukko alkoi antaa lupauksia kunnon loppukiristä hienolle kotiyleisölleen. Kirittärien pelille varsin kuvaavalla tavalla syntyi tasoitus 4-4-tilanteeseen. Perkiömäkeä kotiuttamaan tulleelle Ida Henriksonille kysyttiin syöttölupaa heitolla kolmospesälle, mutta harhaheitoksi kääntynyt tilanne varmisti Lukolle otteluvoiton.
Pallo ei kauas karannut, mutta Perkiömäki näki tilaisuutensa tulleen ja ehti kotipesään. Vuoroparin toisella juoksulla Lukko sai jälleen uuden kierroksen lyöjiä, mutta Kirittäret miehittivät vielä ulkokentän rajoja ja Henriksson sai lyödä ”näpyn keskelle kenttää” ja hölkätä ykköspesälle.
- Meidän pelimme oli juuri sellaista, kun meidän taso tällä hetkellä on. Ailahtelevaa ja todella paljon virheitä, Ahola pohdiskeli taiston tauottua.
- Toinen jakso oli otettavissa ihan täysin. Lopulta sitten räpylän alta heitto ja tilanteeksi 4-4. Oppirahoja maksetaan aika kovaan hintaan, Ahola jatkoi.
Lukko ei saanut Henrikssonia enää kotiutettua ja jakso päättyi tasalukemiin. Tulos tiesi kuitenkin sen, että Lukko nappasi kaksi sarjapistettä ja lähes historiallisen voiton Kirittäristä. Sarjakärjessä jatkava Lukko on saalistanut kolmesta pelaamastaan ottelusta kahdeksan sarjapistettä.
Seuraava ottelu Lukolla on jälleen kotikentällä Otanlahdessa. Keskiviikkona 22.5. Raumalle saapuu Pesä Ysit Lappeenrannasta. Tervetuloa katsomaan huippupesistä ”paikam bääl”!
Matti Airola, Fera ry
Tänään Otanlahdessa: Rauman Lukko kohtaa Kirittäret alkaen klo 18:00
Perjantain ohjelmassa on ehdoton huippupesismatsi Rauman Otanlahdessa, kun Naisten Superpesis jatkuu ottelulla Lukko-Kirittäret. Kaksi voittoa kahdesta pelaamastaan ottelusta napannut Lukko lähtee hyvistä asemista hakemaan jyväskyläläisten päänahkaa.
Perjantain ohjelmassa on ehdoton huippupesismatsi Rauman Otanlahdessa, kun Naisten Superpesis jatkuu ottelulla Lukko-Kirittäret. Kaksi voittoa kahdesta pelaamastaan ottelusta napannut Lukko lähtee hyvistä asemista hakemaan jyväskyläläisten päänahkaa.
- Kirittäret on viimeinen joukkue, jota en ole ollut voittamassa pelinjohtajana. Jos sen meinaa voittaa, niin nyt on sen paikka, Lukon pelinjohtaja Jarkko Pokela täräyttää.
- Jyväskyläläisillä on joukkueessa edelleen kovia pelaajia. Parhaat ovat edelleen todella hyviä, mutta sen heidän nuorennusleikkaus on tehnyt, että materiaali on normaalia kapeampi, Pokela pohtii.
Edellisen ottelunsa Lukko pelasi keskiviikkona kaukana kotoa. Viinijärven Urheilijoita vastaan pelatussa ottelussa joukkueen ulkopeli jatkoi yhtä vakuuttavalla tasolla, kuin se on ollut läpi talven ja kevään. Sisäpelissä tuli myös onnistumisia melko laajalla rintamalla. Pokela näkeekin tässä iskun paikan myös Kirittäriä vastaan.
- Jos meidän kotiuttajat jatkavat samassa iskussa, niin kyllä Kirittärien kenttä hakee palloa jossain välissä nurmikolta, tuumaa Pokela itsevarmana.
Viikko sitten kotiavauksessa Roihua vastaan yleisö oli löytänyt mainiosti Otanlahteen. Perjantain ottelussa myös yleisö saattaa olla arvaamattoman tärkeässä asemassa.
- Heidän lukkarillaan on ollut vähän vaikeaa, niin ei haittaisi vaikka yleisö tulisi sankoin joukoin katsomaan huippumatsia ja antamaan samalla vähän painetta, Pokela vinkkaa.
RAUMAN LUKKO VS. KIRITTÄRET (JYVÄSKYLÄ) KLO 18:00. TERVETULOA!
Tyttöjen Superpesiksessä vakuuttava voitto Raumalle
Feran B2-joukkue matkasi torstaina Hämeenkyrön Räpsän vieraaksi. Joukkue onnistui pelisuunnitelmassa lähes täydellisesti ja käytännössä nollasi kotijoukkueen.
Feran B2-joukkue matkasi torstaina Hämeenkyrön Räpsän vieraaksi. Joukkue onnistui pelisuunnitelmassa lähes täydellisesti ja käytännössä nollasi kotijoukkueen.
TSU Hämeenkyrö B vs. Fera B2 0-2 (0-5, 0-3). Tilastoihin tästä.
Fera on asettanut kovan tavoitteen tyttöjen Superpesiksen kaudelle 2013. Feran B1-joukkueen tavoite on luonnollisesti Suomen mestaruuden uusiminen. B2-joukkueen tavoite on päästä runkosarjan jälkeen alkavaan jatkosarjaan.
Tavoite on todella kova, sillä tyttöjen Superpesiksessä pelaa peräti 25 joukkuetta ja jatkosarjaan jatkaa vain kymmenen. Mikäli kumpikin raumalaisjoukkue selvittäisi tiensä Suomen kymmenen parhaan joukkueen ryhmään, olisi se todellinen pommi.
B2-joukkue on aloittanut sarjansa todella hyvillä otteilla, mutta pistetili ei ole kertynyt aivan toivotulla tavalla. Hämeenkyröstä joukkue lähti metsästämään puhdasta kolmen pisteen voittoa.
Illalle asetettu tavoite täyttyi kun Fera kuittasi puhtaan kolmen pisteen voiton. Mikä tahansa voitto ei edes ollut kyseessä, sillä raumalaiset eivät antaneet vastustajalleen juoksuakaan. Tilastoihin ottelusta merkittiin lopputulos 0-2 (0-5, 0-3).
- Ulkopeli oli moitteetonta. Pelattiin juuri niin hyvin ja fiksusti kuin on mahdollista. Lukkarimme Venla Tanhua vie parhaan terän vastustajan sisäpelistä, joukkueen pelinjohtaja Kalle Airaksinen kehui.
Ottelun parhaan pelaajan palkinnon pokannut Venla Tanhua oli itsekin otteisiinsa varsin tyytyväinen, vaikka parannettavaakin hieman näki.
- Oma pelini meni mielestäni ulkopelissä hyvin. Tein yhteensä neljä kärpästä ja tolppakin alkaa pysyä laudalla. Sisäpelissä on vielä hiomista! Hyvä maku jäi suuhun silti koko pelistä, iloinen Tanhua kertoi.
Jos Tanhua koki, että ulkopelissä oli parannettavaa, niin joukkueena sekin osa-alue toimi torstaina mainiosti. Myös pelinjohto antoi tästä tunnustusta.
- Sisäpeli oli rauhallista ja onnistumisia tuli laajalla rintamalla. Joukkue pelasi yhtenäisesti ja pelasi nimenomaan joukkueelle, Airaksinen päätti tyytyväisenä.
Matti Airola, Fera ry
Rauman Lukolle komea voitto kotiin tuomisiksi Viinijärveltä
Voitokkaan sarjakauden avauksen jälkeen keskiviikkona Viinijärven Urheilijoiden vieraaksi matkannut Rauman Lukko nappasi jo toisen puhtaan voiton. ViU kaatui lukemin 0-2 (1-4, 1-2). Ottelun jälkeen alkoi 500 kilometrin kotimatka, jonka jälkeen joukkueen täytyy heti aloittaa valmistautuminen perjantaiseen Kirittäret-kotiotteluun.
Voitokkaan sarjakauden avauksen jälkeen keskiviikkona Viinijärven Urheilijoiden vieraaksi matkannut Rauman Lukko nappasi jo toisen puhtaan voiton. ViU kaatui lukemin 0-2 (1-4, 1-2). Ottelun jälkeen alkoi 500 kilometrin kotimatka, jonka jälkeen joukkueen täytyy heti aloittaa valmistautuminen perjantaiseen Kirittäret-kotiotteluun.
NSU Viinijärven Urheilijat vs. Rauman Lukko 0-2 (1-4, 1-2). Tilastoihin tästä.
Avausjaksolla Lukolla jäi sisäpelissä kaksi ensimmäistä vuoroparia hieman lyhyiksi ja kotijoukkue vastaavasti onnistui tilanteiden luomisessa. Kotipesään asti Viinijärven Urheilijat saivat kuitenkin vain yhden pelaajan juoksun arvoisesti. Suurin syy tähän oli Lukon ulkopeli, joka jatkoi totutun varmalla tasolla.
- Alku oli vähän nihkeää eikä oltu heti hereillä, niin kaveri sai hyvin tilanteita luotua, pohti Lukon kakkospalkittu Emma Nieminen.
- Ehkä osin valmistautumiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota, jotta oltaisiin alusta lähtien hereillä, eikä vasta kolmannessa vuorossa, Nieminen jatkoi.
Kolmannessa vuoroparissa tosiaan tärähti. Lukko sai lyöntipelinsä rullaamaan mallikkaasti ja sai kirjattua vuoroon kaksi tuotua juoksua. Kun sama tahti jatkui neljännessä vuoroparissa samoin lukemin, oli jaksolle jo neljä tehtyä. Tämä riitti selkeään jaksovoittoon kotijoukkueen jäätyä vain yhteen juoksuun.
- Alku oli tosiaan vähän hankala ja muutama sisävuoro jäi turhan lyhyeksi. Pystyttiin sen jälkeen kuitenkin jo pyörittämään sisäpeliä ihan hyvin ja koko joukkueelta nähtiin mailan varressa hyviä suorituksia, kehui kaksi juoksua lyönyt Elina Perkiömäki.
Perkiömäki pelasi numerolla neljä ja onnistui paikassa mainiosti. Puolet avausjakson juoksuista lyönyt pelaaja kirjasi tililleen myös yhden tuodun juoksun. Tasokas suorittaminen toi Perkiömäelle ottelun ykköspalkinnon.
- Hyvä että sain pari lyötyä juoksua tilille. Sisäpelissä kuitenkin roolini on vähän muuttunut viime vuosista, niin on tärkeää saada onnistumisia! Ulkopelissä pitää pystyä vielä parantamaan omaa pelaamista, Perkiömäki kertoi näkemyksensä omasta illastaan.
Toinen jakso tilastojen valossa tiukempi
Hienon jaksovoiton varmistanut raumalaisjoukkue ei lähtenyt takki auki toiselle jaksolle. Siinä missä Viinijärven joukkue sai avausjaksolla juoksun heti kärkeen, onnistui nyt Lukko pysymään tarkkana ulkopelissään. Kolme ensimmäistä vuoroparia Lukko nollasi vastustajansa ja teki niissä itse kaksi juoksua.
- Ulkopeli piti hyvin ja jokainen hoiti oman tonttinsa, Perkiömäki summasi.
- Ulkona tuntui kulkevan mainiosti. Ei juurikaan räpylästä annettu tilanteita, Nieminen komppasi joukkuekaveriaan.
Neljännen vuoroparin tasoittavalla ViU tuli vielä juoksun päähän ja sai kavennuksen jälkeenkin yrittää pelaajaa kahdesti kotiin. Lukon rautainen suoritusvarmuus kentän puolella sai aikaan tarvittavat palot ja Lukko sai lähteä kotimatkalle todella tärkeän kolmen pisteen voiton kera.
- Joukkueelta hyvä taistelu ja tärkeät kolme pinnaa! Vielä ei olla ihan parhaalla tasolla mihin pystytään, mutta peli peliltä parannetaan, Perkiömäki pohti.
- Olen samaa mieltä, että tämäkään peli ollut vielä sitä mihin oikeasti pystymme. Hankalahkon alun jälkeen koko joukkue kuitenkin taisteli hienosti loppuun asti, Nieminen lisäsi.
Perjantaina huippumatsi Otanlahdessa
Rauman Lukon seuraava ottelu on tiedossa jo perjantaina 17.5. jolloin Otanlahteen saapuu Kirittäret Jyväskylästä. Viime vuoden finalistijoukkue on mainio haaste Lukon kevään pelivireelle.
- Tästä on hyvä jatkaa sarjakärkenä kohti kotiottelua, kun nyt ollaan voittojen tiellä. Luottavaisin mielin lähdetään kaatamaan yhtä Suomen huippujoukkueista ja se onnistuu, kunhan saadaan pois pienet huolimattomuusvirheet ja pelataan omalla tasolla, Emma Nieminen pohti.
Emma Nieminen ykkösvahtina ja sisäpelissä numerolla kaksi onkin avainasemassa, mikäli Lukko haluaa Kirittäret kukistaa. Nyt jo kaksi huippupeliä ulkona pelannut Nieminen kärsi avausottelussa vielä pienestä epävarmuudesta mailassa. Viinijärven reissulla sisäpelistäkin jäi pelaajalle itselleen hyvä fiilis.
- Omassa pelissä olin tänään tyytyväinen sisäpeliin. Näpit osu tällä kertaa jopa ruutuun! Nieminen naureskeli ja lähetti terveisiä uuden kotikaupunkinsa printtimedian toimittajalle.
Rauman Lukko vs. Kirittäret (Jyväskylä) Otanlahdessa perjantaina 17.5. klo 18:00, tervetuloa!
Matti Airola, Fera ry