Ei tulevia otteluita.

Otteluohjelma »

7.12.2019

Satasairaalan otteluennakko: Paineet ovat Virkiän niskassa puolivälierissä – ”Nyt pitää olla valmiustilassa monen asian suhteen”

Jaa sisältö:

Feran pudotuspeliurakka alkaa sunnuntaina vierasottelulla Lapualla. Toiseksi runkosarjassa sijoittunut Virkiä sai puolivälieräsarjassa kotiedun, minkä johdosta sunnuntaisen 1. osaottelun lisäksi Etelä-Pohjanmaalla pelataan varmuudella ainakin ensi perjantainakin. Lapua on tunnetusti vaikea pelipaikka vierasjoukkueelle, mutta pientä helpotusta raumalaisittain tuo se, että sunnuntaina Raumalta starttaa Lapuaa kohti joukkueen bussin lisäksi myös joukko Feran kannattajia.

– Seura tarjoaa ottelutapahtumatalkoolaisille ja joukkueiden toimihenkilöille vieraspelireissun Lapualle. Se on kiitos tärkeästä ja väsymättömästä työstä Feran hyväksi, mutta samalla myös näytämme tukemme edustusjoukkueellemme, Feran puheenjohtaja Sanna-Leena Jokinen sanoo.

– Rumpuryhmäksi me emme silti taida ihan taipua, hän naurahtaa.

Lapua on kaikilla mittareilla selkeä ennakkosuosikki puolivälierissä. Jokinen uskoo, että se voi olla Feralle jopa hyödyksi.

– Tämä kausi on ollut aika haastava meille, mutta välähdyksiä joukkueen oikeista taidoista ja potentiaalista olemme nähneet, viimeksi Lappeenrantaa vastaan runkosarjan päätöskierroksella. Kaikki paineet ovat nyt Virkiän niskassa, meiltä kukaan ei odota mitään. Siitä olen varma, että otteluvoitoin 3–0 ei kumpikaan joukkue tätä sarjaa tule katkaisemaan.

– Viime Liigakaudellahan HPK nousi aina mestaruuteen asti runkosarjan viidenneltä sijalta. Vaikka me olimmekin seitsemänsiä, kaikki on mahdollista, hän muistuttaa.

Sunnuntaina vastaan asettuu mm. tämän kauden lyöjäkuningattareksi kruunattu Janette Lepistö sekä raumalaisille erittäin tuttu Jenna Kammi-Rahnasto. Sillä ei ole Jokisen mukaan merkitystä, mikä nimi vastustajan selässä lukee ja kuinka korkealla hän on missäkin tilastossa.

– Pudotuspelit ovat oma maailmansa, kuten pelaajatkin tietävät. Ulkopelimme on ollut pääosin loistavaa koko kauden ajan, joten innolla odotan näkeväni komeita kiinniottoja ja kärkipaloja Lapuasta Feran pelaajilta sunnuntain pelissäkin.

Seura haluaakin antaa tärkeään sarjaan valmistautuvalle joukkueelle täyden työrauhan.

– Nyt annetaan pelaajille ja pelinjohdolle tilaa hengittää ja valmistautua otteluihin parhaaksi katsomallaan tavalla.

– Feran toimistollahan vallitsee pudotuspelien aikana tietty hektisyys, kun ei esimerkiksi vielä voida tietää, pelataanko Raumalla ensi sunnuntaina vai ei. Siksi tässä pitää nyt olla valmiustilassa monen asian suhteen ja pitää puhelin sormien ulottuvilla koko ajan, Jokinen kertoo.

Jokinen luottaa täysin siihen, että raumalaisjoukkue löytää kesän ratkaisuhetkillä pelissään tasaisuuden ja varmuuden.

– Toivon, että raumalainen pesäpalloväkikin luottaa meidän tekemiseemme ja näkee joukkueemme potentiaalin. Tästä eteenpäin kaikki ottelut ovat voitettuja otteluita.

Lapua–Fera-ottelu alkaa sunnuntaina 11. elokuuta kello 16. Ottelun suora selostus kuultavissa 15.45 alkaen osoitteessa radiodynamo.fi.

© Fera 2019

Topteam
Hotelli Vanha Rauma
Lääkärikeskus Minerva
Lyttylän Liikenne
Rauman Pihapojat
OP Länsi-Suomi
Kongsberg
Euroports
RTK-palvelu
Jalonen Yhtiöt
Wanhan Rauman Kellari
Fazer
S-keula
Friski
Rauman Lukko
Posiva
Hovi Sale
Työvaatetalo
Rauman kaupunki
Rauman Satama
Hollming
FresCo
Velec Oy
Karhu
KollanPojat
Pyörä Nurmi
Remonttirauma
Timantti Nieminen
Rauman Tehopakkaus
Sata-Seri oy
Suomen Sairaalatukku
Alfa Laval
Tallbo Ravintolat
Lähitapiola
Marva Media
Kivikylän
Rauman Offsetpaino
Noname
TVO
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Satasairaala