Ei tulevia otteluita.

Otteluohjelma »

24.1.2020

Satasairaalan otteluennakko: Hallitseva Suomen mestari saapuu sunnuntaina Otanlahteen

Jaa sisältö:

Kaksi kahden pisteen voittoa ja yksi tappio – siinä Feran saldo ennen kauden neljättä, tänä sunnuntaina käytävää ottelua. Raumalaisten seuraavalla vastuksella, hallitsevalla Suomen mestarilla Jyväskylällä on sen sijaan allaan kaksi puhdasta voittoa Mynämäestä ja Lappajärvestä. Sunnuntain ottelu tuleekin olemaan Nalle Viljasen poppoolle ensimmäinen todellinen koitos tänä kesänä, kun taas Feran avausvastukset, Tampere, Kempele ja Pesä Ysit ovat kaikki vähintäänkin sarjan keskikastiin luettavia joukkueita.

– Kova joukkue tietysti tulee vastaan, mutta ei Kirittäriä ole kuitenkaan syytä yliarvioidakkaan. Virheitä hekin tekevät, Jyväskylästä lähtöisin oleva Vilma Mäkelä muistuttaa.

Fera onnistui viime kaudella kaatamaan Jyväskylän kertaalleen vieraissa, mikä oli yksi suurimmista runkosarjan yllätyksistä. Mäkelä tuntee joukkueen pelaajat ja pelitavat hyvin ja siksi hän tietääkin, mitä kautta keskisuomalaisten peli saadaan tylsytettyä.

– Heidän pelinsä on hyvin paljon ykköskärjen varassa. Meidän kakkoskärkemme on huomattavasti valmiimpi rakentamaan tilanteita, kun taas Jyväskylä luottaa täysin keulapelaajiin.

– Kyseessä on silti eri mittakaavan joukkue kuin keskiviikkona. Lappeenrantalaisia vastaan riitti useimmiten, että pelasimme heidän ykkösratkaisunsa pois. Kirittärillä paletti onkin paljon laajempi ja meidän pitää pystyä vastaamaan heidän tekemisiinsä.

Jos Fera onnistuu kotikentällään pysäyttämään Ella Korpelan, Eeva Mäki-Maukolan ja Virpi Hukan muodostaman kärkikolmikon, on täysin mahdollista, että kauden ensimmäinen täysi pistepotti jää Raumalle tänä viikonloppuna. Sekä Kempelettä että Lappeenrantaa vastaan Feran avausjaksot olivat verrattain heikot, vaikka kokonaiskuvassa peli näyttää jo tässä vaiheessa kautta hyvältä. Kakkospolttajan tonttia pelaava Mäkelä tietääkin, että sunnuntaina pelin tulee olla uomissaan heti avausvihellyksestä alkaen.

– Minusta tuntuu, että olemme kyllä olleet henkisesti valmiita tällä kaudella jokaiseen otteluun, mutta heikot avausjaksot selittynee pikemminkin ehkä sillä, että meillä ei ole paljoa yhteistä pelikokemusta alla. Jos siis saamme pelilliset ja taktiset suoritukset sille tasolle, millä oikeasti olemme, pystymme haastamaan Jyväskylää heti ensimmäisestä vuoroparista lähtien.

– Sisua ja kärsivällisyyttä meillä kyllä riittää, se nähtiin jo kahdessa edellisessä ottelussa. Me emme lähde sunnuntaina kumartelemaan ketään, vaan näyttämään, mitä oikeasti osaamme, Mäkelä lupaa.

 

Fera–Jyväskylä-ottelu alkaa Topteam-Areenalla sunnuntaina 19.5. kello 17. Portit avautuvat tuntia ennen ottelua.

© Fera 2020

Noname
Tallbo Ravintolat
Sata-Seri oy
OP Länsi-Suomi
Hollming
Rauman Lukko
Kivikylän
Pyörä Nurmi
Rauman Offsetpaino
Marva Media
Lyttylän Liikenne
S-keula
Satasairaala
Velec Oy
Friski
Karhu
Lähitapiola
Suomen Sairaalatukku
Topteam
Rauman Pihapojat
Posiva
Remonttirauma
Työvaatetalo
Rauman Satama
Alfa Laval
Lääkärikeskus Minerva
Wanhan Rauman Kellari
Hotelli Vanha Rauma
Fazer
Timantti Nieminen
Euroports
Rauman kaupunki
Kongsberg
KollanPojat
Rauman Tehopakkaus
Jalonen Yhtiöt
FresCo
RTK-palvelu
TVO
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas
Hovi Sale