Seuraava kotiottelu

16.08.2020

17:00
Fera
Lapuan_Virkia

kotiottelu

19.08.2020

17:30
Fera
Mynamaen_Vesa
Jasmin Andreasen ottaa kiinni

”Olen tyytyväinen, vaikka hävittiin” – Feralla uusi mahdollisuus kotivoittoon heti perjantaina

Jaa sisältö:

Tamperelaiset kävivät keskiviikkona hakemassa täyden pistepotin Topteam-Areenalta luvuin 0–2 (3–5, 0–2). Numerot olisivat voineet yhtä hyvin olla toisinkin päin, mutta etenkin toisen jakson Fera teki itselleen vaikeaksi omilla räpylävirheillä.

– Meillä oli omat hetkemme, mutta jos yksi juoksu annetaan räpylästä ja toisen juoksun aikana nukutaan itse kahden palon ajolähdössä, peiliin saadaan katsoa, Feran pelinjohtaja Arto Felin sanoi ottelun jälkeen.

Tilanteita Fera saikin rakennettua ottelussa varsin kiitettävästi. Kolmostilanteet menivät joukkueiden kesken melkein tasan: 12–14 Manse PP:n hyväksi. Kotijoukkueen etenijät menivät kovilla prosenteilla kentälle ja Tinja Töyrylä osoitti oman lyöntikuntonsa paukauttamalla avausjaksolla pallon kakkosjatkeelta läpi – tuloksena yksi tavallinen juoksu ja kunnari.

Töyrylä pokkasikin ykköspalkinnon sekä ottelun parhaalle ulkopelaajalle myönnetävän Ruudun tähtipelaaja -palkinnon. Feran kakkospalkinnon sai Jasmin Andreasen. Vierasjoukkueelta pystit nappasivat loistolyönneillään säväyttänyt Anna Ala-Kauhaluoma (I) sekä Kirsi Ala-Lipasti (II).

Felin totesi Tampere-pelin olleen raumalaisten kauden paras ottelu tilanteiden rakentelun osalta.

– Toisella jaksolla olimme mielestäni parempi joukkue, mutta kun annoimme heille kaksi lahjaa emmekä me voineet pinnoja lyödä, ei voi mitään. Silloin ei voi voittaa.

– Olen kuitenkin tyytyväinen, vaikka hävittiin. Peli on kehittynyt ja nyt meiltä löytyi tekemisen paloa.

Tekemisen paloa kaivataan Feran otteissa perjantainakin, kun viikon toisessa ottelussa Otanlahteen vieraaksi saapuu Seinäjoki. Eteläpohjalaiset ovat voittaneet kauden neljästä ottelustaan kolme, mutta vain yhden suoraan kahdessa jaksossa.

Kokeneita SMJ-pelureita kuten Silja Syrjälää ja Aino-Kaisa Manteretta lukuunottamatta Seinäjoki on sangen nuori joukkue, keski-iältään alle 22-vuotias. Kokemuksen puutteesta huolimatta, tai juuri siitä syystä, perjantain vierasjoukkue on onnistunut tällä kaudella yllättämään jopa Lapuan, joten mielenkiintoinen ottelu on jälleen kerran luvassa Otanlahdessa.

Keskiviikkoinen Tampere-ottelu tietää kuitenkin tappiosta huolimatta hyvää perjantaille: eteenpäin on menty, palapelin palaset alkavat loksahdella vihdoin paikoilleen.

Kausi on vasta alussa.

Fera–Seinäjoki Topteam-Areenalla 3.7. klo 18 (portit klo 17).

Kuva: Elmeri Elo / ElonKuvaus

© Fera 2020

Wanhan Rauman Kellari
Lyttylän Liikenne
Friski
Mr Jones
Euroports
RTK-palvelu
Lääkärikeskus Minerva
Kotipizza Wanha Rauma
Karhu
Olvi
Pyörä Nurmi
Raumaster
TVO
Alfa Laval
Noname
Keula
Jalonen Yhtiöt
Rauman Pihapojat
Rauman Tehopakkaus
Konttorimix Oy
Kuntomax
Hyvinvoinnin Walimo
OP Länsi-Suomi
Gutz
Ravintola Kapteenin Huone
Kivikylän
KollanPojat
Rauman Lukko
Suomen Sairaalatukku
FresCo
Rauman Satama
Topteam
Sata-Seri oy
Posiva
Hotelli Vanha Rauma
Rauman kaupunki
Timantti Nieminen
Satasairaala
Tallbo Ravintolat
RaumHair
Lähitapiola