Naisten Superpesiskausi alkaa helatorstaina – tule kannustamaan Fera voittoon!

Feran edustusjoukkueen kausi starttaa 10.5. kotiottelulla Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan. Superpesiksen keskikastiin lukeutuva eteläpohjalaisjoukkue selviytyi viime kesänä puolivälieriin, jossa sen matka kuitenkin tyssäsi Tampereen voittaessa ottelusarjan ja lopulta Suomen mestaruuden.

Nuori raumalaisjoukkue antoi hurjan varoituksen iskukyvystään kaatamalla lauantaina 5.5. Satakunnan aluemestaruusottelussa Porin Pesäkarhut (1-0 (3-2, 0-0)). Selkeänä altavastaajana kauteen 2018 starttaava Fera on siis kaikkea muuta kuin heittopussi, vaikka joukkueesta ei montaa kokenutta Superpesiskonkaria löydykään.

Siinä missä Fera sai kauden kenraaliharjoituksessaan vastaansa yhden sarjan kärkijoukkueista, Seinäjoki puolestaan hassutteli omassa harjoitusottelussaan viime viikonloppuna viime kesän nousijajoukkueen Lappajärven kustannuksella. Maila-Jussit hoitivat voiton kotiin tyylipuhtain 2–0-lukemin (10-5, 6-0), joten helatorstain vastustajalla on Topteam-Areenalla edessään kevään ensimmäinen todellinen tasonmittaus.

Otteluisäntänä kauden kotiavauksessa toimii Remonttirauma. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti jo kello 17. Topteam-Areenan portit avataan tuntia ennen ottelua, eli kello 16.

 

LIPUN HINNAT:

Normaalihinta: 12 €
Alennuslippu (12–15-vuotiaat, eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet): 8 €
Alle 12–vuotiaat: 0 €

S-Etukorttia tai Länsi-Suomen kestotilaajan etukorttia vilauttamalla saa kahden euron alennuksen.

 

Kaudella 2018 Radio Dynamo tulee selostamaan kaikki Feran Superpesisjoukkueen kotiottelut. Otteluselostukset ovat kuultavissa osoitteessa radiodynamo.fi

© Fera 2024

FresCo
Hotelli Vanha Rauma
Jalonen Yhtiöt
Hovi Sales
Rauman Satama
Rauman Juku Oy
OP Länsi-Suomi
RTK-palvelu
Suomen Sairaalatukku
Taloushallinto Pihlajamäki Oy
Noname
TVO
Rauman Tehopakkaus
Karhu
Keula
Kivikylän
Lyttylän Liikenne
Marva Media
Ravintola Kapteenin Huone
Mr Jones
Cafe Sali
Posiva
Alfa Laval
Raumaster
UPM
Training House
Hirvimies Oy
RaumHair
Radio Ramona
Rauman Sammutin
Rauman Lukko
Hook Rauma
Kongsberg
K3Oy
Rauman Energia
Oras
Gutz
Pyörä Nurmi
Kuntomax
Toolsell
Ermail Oy
Kaiku HR
Rantatalo
Wanhan Rauman Kellari
Miittinki
Nipromec
Lähitapiola
Velec Oy
Sata-Seri oy
Lääkärikeskus Minerva
Rauman kaupunki