Ei tulevia otteluita.

Otteluohjelma »

25.9.2021

Naisten Superpesiksen valintatilaisuudessa kunnioitettiin sarjataulukkoa – Feran puolivälierävastustajaksi Kirittäret

Jaa sisältö:

Runkosarjan kolme parasta pääsivät valitsemaan puolivälierävastustajansa 5.–8. sijoittuneista joukkueista naisten Superpesiksessä. Valinnat noudattelevat sarjataulukon voimasuhteita.

Ensimmäisenä valintavuoron saanut Jyväskylän Kirittäret poimi vastustajansa sijalta 8 ja kohtaa viime vuoden tapaan raumalaisen Feran. Pesäkarhut Porista valitsi seitsemänneksi sijoittuneen Kempeleen Kirin, vaikka joutuukin matkustamaan 1000 kilometrin matkan ainakin kertaalleen.

– Lähdimme selvästi urheilullisilla perusteilla valitsemaan – sarjataulukosta sijalta kahdeksan nousemaan ylöspäin ja mikä ensimmäisenä on vapaana, sen otamme, Pesäkarhujen pelinjohtaja Jarkko Pokela kertoi Ruudun lähetyksessä.

Sarjakolmonen Lapuan Virkiä kohtaa odotetusti yllätystä hakevan Hyvinkään Tahkon. Viime vuonna Virkiä marssi jatkoon suoraan otteluvoitoin 2–0.

Seinäjoen Maila-Jussit ylsi viimeksi naisten Superpesiksessä neljän parhaan joukkoon 1979. Kaudella 2019 Maila-Jussit pääsi haastamaan runkosarjan neljänneltä paikalta tamperelaisen Manse PP:n, joka kuitenkin vei välieräpaikan. Uusi yritys Mansea vastaan käynnistyy kotikentältä Ruudun päälähetyksessä keskiviikkona.

Naisten Superpesiksen puolivälierien 2021 tilastopaketti (pdf)

Putoamiskarsinnassa Pesä Ysit ja SiiPe

Naisten Superpesiksen joukkuemäärä palautuu 12:een kaudelle 2022. Näin ollen yksi superpesisjoukkue putoaa joka tapauksessa pääsarjatasolta Ykköspesikseen. Lappeenrantalaisen Pesä Ysien ja Siilinjärven Pesiksen ottelusarjassa onkin hurja panos: Voitolla taistelu jatkuu superpesiskarsinnassa, mutta tappion kärsivä joukkue syöksyy sarjaporrasta alemmas.

Naisten Superpesiksen puolivälierät 2021 (3 voittoa)

Reaaliaikainen tilanne tulospalvelussa

Ke 25.8. Kirittäret, Jyväskylä – Fera, Rauma 17.30

Ke 25.8. Pesäkarhut, Pori – Kempeleen Kiri 17.30

Ke 25.8. Lapuan Virkiä – Hyvinkään Tahko 17.30

Ke 25.8. Seinäjoen Maila-Jussit – Manse PP, Tampere 17.30 Ruutu, päälähetys

To 26.8. Manse PP, Tampere – Seinäjoen Maila-Jussit 17.30

Pe 27.8. Fera, Rauma – Kirittäret, Jyväskylä 17.30

Pe 27.8. Kempeleen Kiri – Pesäkarhut, Pori 17.30

Pe 27.8. Hyvinkään Tahko – Lapuan Virkiä 17.30

La 28.8. Kirittäret, Jyväskylä – Fera, Rauma 16.00

La 28.8. Pesäkarhut, Pori – Kempeleen Kiri 17.00

La 28.8. Lapuan Virkiä – Hyvinkään Tahko 16.00

La 28.8. Seinäjoen Maila-Jussit – Manse PP, Tampere 16.00

Ma 30.8. Fera, Rauma – Kirittäret, Jyväskylä 17.00 | Tarvittaessa

Ma 30.8. Kempeleen Kiri – Pesäkarhut, Pori 17.00 | Tarvittaessa

Ma 30.8. Hyvinkään Tahko – Lapuan Virkiä 17.00 | Tarvittaessa

Ma 30.8. Manse PP, Tampere – Seinäjoen Maila-Jussit 17.00 | Tarvittaessa

Ti 31.8. Kirittäret, Jyväskylä – Fera, Rauma 17.00 | Tarvittaessa

Ti 31.8. Pesäkarhut, Pori – Kempeleen Kiri 17.00 | Tarvittaessa

Ti 31.8. Lapuan Virkiä – Hyvinkään Tahko 17.00 | Tarvittaessa

Ti 31.8. Seinäjoen Maila-Jussit – Manse PP, Tampere 17.00 | Tarvittaessa

Naisten Superpesiksen putoamiskarsinta (3 voittoa)

Reaaliaikainen tilanne tulospalvelussa

Ke 25.8. Pesä Ysit, Lappeenranta – Siilinjärven Pesis 17.30

Pe 27.8. Siilinjärven Pesis – Pesä Ysit, Lappeenranta 17.30

Su 29.8. Pesä Ysit, Lappeenranta – Siilinjärven Pesis 17.00

Ti 31.8. Siilinjärven Pesis – Pesä Ysit, Lappeenranta 17.00 | Tarvittaessa

Ke 1.9. Pesä Ysit, Lappeenranta – Siilinjärven Pesis 17.00 | Tarvittaessa

© Fera 2021

Rauman Lukko
Lähitapiola
Rauman Satama
Alfa Laval
Rauman Tehopakkaus
Kaiku HR
Olvi
Sata-Seri oy
Wanhan Rauman Kellari
Rauman kaupunki
Timantti Nieminen
Lääkärikeskus Minerva
Rauman Sammutin
TVO
Raumaster
Suomen Sairaalatukku
RaumHair
Posiva
RTK-palvelu
Mr Jones
Oras
Euroports
Kuntomax
OP Länsi-Suomi
K3Oy
Rauman Juku Oy
FresCo
Keula
KollanPojat
Noname
Gutz
Hotelli Vanha Rauma
Jalonen Yhtiöt
Kivikylän
Topteam
Cafe Sali
Ermail Oy
Rauman Pihapojat
Ravintola Kapteenin Huone
Lyttylän Liikenne
Karhu
Kongsberg
Satasairaala
Pyörä Nurmi
Velec Oy