Kesti: ”Aion nauttia pelaamisesta”

Eveliina Kesti on tehnyt Feran kanssa 1+1-vuotisen sopimuksen.

Edustusjoukkue sai tärkeän vahvistuksen mailan varteen, kun Eveliina Kesti liittyi Feran vahvuuteen.

– Olin päättänyt jatkaa uraani ja kun kysyttiin mukaan Feraan, pienen pohdinnan jälkeen halusin lähteä joukkueen matkaan, Kesti kertoo.

Matkat treeneihin ja kotipeleihin eivät kuitenkaan ole pitkiä Kempeleen Kirin kasvatille. Lastentarhanopettajaksi piakkoin valmistuva Kesti asuu, opiskelee ja käy töissä Porissa.

Kertaalleen peliuransa jo lopettaneelle Kestille oli Ferassa tarjolla sisäpelivastuuta, eikä naista tarvinnut kauaa Raumalle houkutella. Kestille on alustavasti kaavailtu kotiuttajajokerin pestiä.

Aikaisempina vuosina lukkarinakin toiminut Kesti on tunnettu kovana ja kunnianhimoisena treenaajana, mutta nykyään on uusi ääni kellossa. Elämässä on muutakin kuin rakas pesäpalloharrastus.

– Tänä vuonna aion vaan nauttia pelaamisesta, enkä aio turhia stressata, Kesti hymyilee.

 

Feralla on kasassa nyt 14 sopimuspelaajaa ensi kaudeksi: Jasmin Andreasen, Vilma Heinola, Vilma Mäkelä, Niina Nukarinen, Eveliina Kesti, Karoliina Koski, Meea Lehtinen, Laura Pohjola, Jenna Siira, Kati Tanhua, Venla Tanhua, Miia Tervonen, Tilda Tuomi ja Tinja Töyrylä.

© Fera 2024

Lähitapiola
Keula
Oras
Wanhan Rauman Kellari
Suomen Sairaalatukku
Ravintola Kapteenin Huone
Hook Rauma
Jalonen Yhtiöt
Mr Jones
Cafe Sali
Raumaster
Noname
Kongsberg
Toolsell
Hotelli Vanha Rauma
RTK-palvelu
FresCo
Taloushallinto Pihlajamäki Oy
Rauman Sammutin
Nipromec
UPM
Training House
Rantatalo
OP Länsi-Suomi
Kivikylän
Lääkärikeskus Minerva
Rauman Tehopakkaus
Lyttylän Liikenne
Kaiku HR
K3Oy
Alfa Laval
Gutz
Rauman Juku Oy
Hovi Sales
Pyörä Nurmi
Miittinki
Kuntomax
Marva Media
Rauman Lukko
Ermail Oy
Rauman Satama
Rauman kaupunki
Radio Ramona
Karhu
Velec Oy
Rauman Energia
TVO
RaumHair
Posiva
Sata-Seri oy