2+1 kertaa 2 – Jenna Kalliolle ja Jannika Lilluselle pelaajasopimukset!
Vuoden lopulla kaksi Feran try-out-pelaajaa, Jenna Kallio, 22, ja Jannika Lillunen, 24, saivat iloisia uutisia seurajohdolta: molemmille tarjottiin marras-joulukuun vaihteessa järjestetyn leiriviikonlopun yhteydessä 2+1-vuotista sopimusta edustusjoukkueeseen ja kummatkin naiset tarttuivat tarjoukseen ilomielin.- Tänne Raumalle tulin pelipaikkaa hakemaan ja sen myös sain, joten olin sopimustarjoukseen erittäin tyytyväinen. Siinä ei tarvinnut montaa sekuntia miettiä, kun sanoin jo "kyllä", Seinäjoella vielä toistaiseksi asuva Kallio sanoo.Lillusen osalta vastausta saatiin odottaa viime perjantaihin asti, vaikka hänkin tiesi jo pitkään suostuvansa tarjoukseen.- Piti pohtia hetken aikaa, olisiko 1- vai 2-vuotinen sopimus tässä tapauksessa parempi itselleni, mutta päädyin tähän ratkaisuun. Mukavampi olla pidemmän aikaa paikoillaan ja katsoa sitten, mihin elämä vie, Lillunen kertoo. Lounais-Suomi onkin entuudestaan tuttu Lilluselle, jonka poikaystävä on raumalainen. Muutto Joensuusta Raumalle onkin pariskunnalla edessä jo vuodenvaihteen jälkeen, kun fysioterapiaa opiskelevan Lillusen viimeinen työharjoittelujakso käynnistyy Raumalla vuoden alussa.- Sen verran kaupunkia jo tunnen, ettei enää navigaattoria tarvitse joka ajomatkalla päälle laittaa, nainen toteaa.- Mitä nyt pieniä kulttuurieroja näin joensuulaisena olen huomannut: Itä-Suomessa otetaan ehkä himpun verran rennommin niin treeneissä kuin niiden ulkopuolellakin, eikä tulevan vuokranantajan vahvasta Rauman murteestakaan meinannut saada puhelimessa selvää, leveää Karjalan murretta puhuva Lillunen nauraa.Tuoreet pelaajahankinnat tuovat Feran superpesisjoukkueeseen kaivattua etenemisvoimaa ja vahvistusta etenkin koppariosastolle, jonne Kalliota kaavaillaan. Lillunen toipuu yhä viime maaliskuussa alkaneesta vammakierteestä, mutta uskoo olevansa täydessä ulkopelikunnossa jo kesän alussa. Naiset ovat nauttineet isossa treeniryhmässä harjoittelemisesta. Kun nykyiset ja tulevat huippupelaajat tekevät samoja harjoitteita samoissa tiloissa, energia ja motivaatio tarttuu pelaajalta toiselle yli ikärajojen.- Iso treeniryhmä mahdollistaa korkeatasoisen harjoittelun. Tonin (Ojala) vaatimustaso on korkealla ja pidän siitä, mutta väliin saa heittää juttua vähän rennomminkin. Artolta (Felin) olen saanut lisäksi paljon hyviä neuvoja lyönnin osalta, Jenna Kallio sanoo.Toukokuussa hierojaksi valmistuva Kallio suuntaa muuttoautonsa keulan kauden alun kynnyksellä Raumalle. Hän väläyttääkin, että osoittenmuutos saattaa olla pysyvä.- Jos Raumalta sattuu vielä töitä löytymään, niin miksenpä voisi muuttaa tänne pidemmäksikin aikaa! Onhan tämä hyvin samankaltainen kaupunki kuin Seinäjoki, mitä nyt vähän pienempi.- Jonkinlainen tutustumiskierros Raumaan voisi olla kyllä paikallaan. Viime viikonloppun pikkujouluissa ehdimme hieman kiertää kaupungilla, mutta se jäi vielä aika pintapuoliseksi, Kallio kertoo.